Eipä tässä kurjuutta kummempaa

Kärsivällisyyteni töissä on jokseensakin minimissä. Tyhmiä ihmisiä ja idioottimaista käyttäytymistä, jankkaamista ja suoranaista niskottelua on ollut liikkeellä. Pääkipu jatkuu, tai oikeastaan sellainen olo kuin olisi pää täynnä räkää. Voihan se tietysti ollakin, mutta ulostulo on vähän huonoa. Odottelen tilanteen kehittymistä.

Basilikoillekaan en jaksanut tehdä mitään, varmasti kuolivat viime yönä. Todennäköisesti rosmariinin voisin vielä saada kuukauden verran sitkistelemään ikkunalaudalla, jos nyt sisälle ottaisin. Persilja kestää vielä hetken parvekkeella. Aamulla piti oikein hattu repiä päähänsä, kun pakkasen puolella oli lämpötila. Pyykkiä en jaksanut pestä kuin koneellisen ja tiskitkin jäivät puoliksi pesemättä. Nujusin illan nojatuolissa kirjan kanssa. Taisi olla ihan viisas valinta.

Voi olla, että työ ja olotilani tukevat toisiaan. Voi olla, että nyt ei kannata enempää aukoa suutaan. Voi tulla sammakoita ja pahaa oloa. Mistä tämä nyt ykskaks tällaiseksi muuttui, kun eilen vielä jaksoi naurattaa? (Onneksi edes ottoveli sai alansa töitä, se vain tarkoittaa sitä, että tuskin näemme lähivuosina. Noh, posti onneksi kulkee.)

(Vanha sanonta: You don´t want to start with me. I´m running out of places to hide the bodies.)