Työtä, kivaa!

Minusta oli kiva tulla takaisin töihin, vaikken lomaillutkaan kuin kolme viikkoa. Meillä on jo täysi vauhti päällä, se tekee minun työni hektiseksi ja sitä mukaa myös mielenkiintoiseksi. Positiivisesta stressistä kai ne viisaammat puhuvat. Tiedän, tiedän, istun ja hengittelen paperipussiin, eiköhän kohtaus mene pikkuhiljaa ohi. (Tai sitten ei, minulla on kautta aikain ollut paha tapa tehdä vain sellaisia töitä, joista pidän. Ainakin enimmäkseen, jopa tutkimuksen mukaan. Hassua, että taas kuulun enemmistöön, minussa ei juurikaan vähemmistöaineksia taida olla.)

Eilinen kaatosade ja ukkonen eivät kotikaupunginosassani kestäneet kovinkaan pitkään. Tuli mieleen sellainen vanha sanonta, jossa kyllä annetaan ymmärtää, muttei sitten kuitenkaan ymmärretä antaa. Lupaavan jyrinän ja komean vesisadesuihkun päälle meillä tärähteli muutaman minuutin ajan ja siinä se sitten taas oli. Nykykodissani kun ei edes pääse katselemaan muualla vilahtelevia salamoita, koska näköalani rajoittuu sisäpihalle.

Vaikka koti on kiva ja edullinen, silti mielessäni kaihertaa, että näinköhän tuota ikinä saan kaikkea samaan pakettiin, näköalan lisäksi sijainti olisi vielä vähän parempi, jos elelisin ratikan reitin varrella. Tarjoaisivat edes, niin voisin arpoa, että otanko. (Niinpä, laitoin hakemuksen vasta muutama kk sitten menemään, mikään ei nyt aivan niin nopeasti tule tapahtumaan. Kärsivällisyyttä!)