Kun eilen raahasin 24 litraista multakassia kotiin muiden ostosten kera, mietin, että mitä helkkarin iloa on koko parveke-kukka-hässäkästä, että onko se nyt selkänsä tappamisen väärti. Ja miten monta vuotta minäkään sitä enää jaksan? Ja kun että olisi edes se polkupyörä, mutta kun sitäkään en ole ex-puolisoltani saanut pois. Perkele pitää lopputavaroita jonkin sortin panttina ilkeyttään. Tai siltä ainakin minusta tuntuu.
Kun olisi joku, jota pyytää avuksi hakemaan tavarat pois. Mutta ei taida ketään sellaista tuttavapiiristä löytyä. Itse se on sompailtava, tai joskus vaikka ottoveljen kanssa, sitten kun hän sattuu maisemissa useamman päivän olemaan.
Minä en jaksa. Miten pitkään siinä menee, ennen kuin pääsee etoraadosta eroon lopullisesti?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Mun sisko sanoi, että parvekekukkien laitto on selvä aikuisuuden merkki: maksaa siitä, että saa itselleen vaivaa :D Tuon hän viisaudessaan totesi viime keväänä, kun laitoin ite ensimmäistä kertaa parveketta: ostin kukkia, raahasin multaa, ressasin läpi kesän kun kukat paloi mustalle karrelle auringossa. Jos tiiät todella raa'assa auringossa viihtyviä sitkeitä parvekekasveja niin kerro! Viime vuonna oli pelargonioita ja jotain orvokkeja ja aivan liikaa oli tuo koko päivän kestävä aurinko heille :(
Teidän pitää hankkia aurinkovarjo ja mehikasveja. Siinä neuvoni teidän pikku-saharaanne. :-D Joka aivan varmaan on kuuma!
So hot! Villekin on sitä varjoa hinkunut ja ehkä se pitää hankkia - harmikseni, mä kun tykkäisin siitä kuumuudesta :D
Reetta, ei kai kukaan voi NIIN kuumasta pitää kuin mitä on teidän partsilla? Vai voiko? Huh, sinua, taidat olla joku liskoeläin. :-D
Eihän sinun tarvitse sen varjon alla olla. Ja ainahan sen saa suljettua.
Lähetä kommentti