Puiden väri on muuttunut radikaalisti. Ei vielä voi sanoa, että lehdet olisivat pullahtaneet, voi olla, että se tapahtuu jo tänään, mutta väri on muuttunut. Kun katsoo metsikköä, se kuultelee vaaleanvihreään päin. Ja valkovuokot tulivat jo. Se on minulle tunnetusti jokakeväinen ihme, pohjoisen lapsi kun olen.
Eilen suihkun jälkeen tuijottelin itseäni peilistä. Totesin, että parasta ennen päivä meni tänä vuonna. Vielä viime vuonna olin kiinteä, nyt en enää ole, rajat muuttuvat suttuisiksi ja pehmeiksi. Yäk. Meikillä saa ihmeitä aikaan, kun ihmisten ilmoille lähtee, vaan kun riisuu vaatteensa ja pesee naamansa, totuus tuijottaa peilista takaisin. Vanha. Kulunut. Viime vuotisen teeren poikanen, ei mikään eilisen teeren poika.
Pesin pyykit, söin tomaattimozzarellasalaattia, jälkiruuaksi sinihomejuustoa ja hunajamelonia (miten paljonhan mie voisin syödä juustoa, jos saisin?), join muutaman lasillisen viiniä. Istutin chiliä ja uudet kudzut. Eivät varmaan kestäneet sitä muuttoa, joutuivat sen verran palelemaan. Parissa rangassa oli vielä vahvat juuret, olisivat saattaneet lähteä, jos olisin malttanut odottaa, mutta enpä malttanut. Persilja pitäisi siirtää kasvatusastioista ruukkuun ja basilikoja pitää ryhtyä ulkoiluttamaan, mutta se saa vielä odottaa ensi viikkoon.
* Meinasin kirjoittaa, että aivastus vihreää, ja sitähän se tarkoittaa, sain melkein viikon olla syömättä allegrialääkkeitä, mutta eilen se taas alkoi. Tirsk.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Kävin tässä eräänä päivänä passikuvassa. Harmi, ettei enää saa 10 vuoden passeja, koska kuvassa näytän jo valmiiksi niin ikääntyneeltä.
Äsken juuri bussin ikkunasta ihailin, kun eri puulajit häivähtelevät ihan omansävyisiään vihreän aavistuksia ja vähän muitakin värejä. (Pitäis varmaan ihan jalkautua kevätluontoon, kun vielä ehtii)
Eikö ole ihan kamalaa? ;-D Ja niin kuin siellä ryppyjen alla on sama virkeä 18-vuotias...
Minun pitäisi keretä sinne joen rantaan jossain vaiheessa. On taas kauas pitkä matka.
Lähetä kommentti