Kummitusten ja jumalien lepopäivä

Seitsemäntenä päivänä taas kummitus lepäsi. Reitti oli tuttu; ensin yön nukuin sängyssä, sitten päivän torkuin sohvalla. Kävin tosin viralliset päiväunet ottamassa oikein peiton alla pimeässä. Ruokaakaan ei tarvinnut tehdä, kun natustelin vähän kananrippeitä perjantailta ja sulattelin lauantaista vatsaani.

Lauantain iltamat eivät tietenkään hekisesti rasittavat olleet; hyvää ruokaa, mukavaa seuraa, vähän singstaria ja sitten puolen yön maissa kotiin, mutta kun se taas oli toinen päivä perätysten valvomista ja pienimuotoista riekkumista, niin kolmas päivä menee sitten harakoille. Minusta ei ole minkään tekijäksi. Tai olisi kai, jos pakko olisi, mutta kun mielellään yhden päivän viikossa ihan oikeasti vain makailee. Lauantainen emäntämme tarjosi meille alkuruuaksi parsaa ja hollandaisekastiketta (sitä mie olinkin kaivannut!) sekä etanoita hukutettuna valkosipuli-sinihomejuustovoihin. Sen päälle sitten söimme grillattua lihaa, maggaraa, herkkusieniä, pelmeneitä sekä uusista perunoista tehtyä perunasalaattia. Jälkiruuaksi limoncello-torttu ja kahvia.

Jos alatte jotenkin miettiä, että ruokaa kuulostaa olevan melkoisen paljon ja että ainako ne tuolla tavalla ahmivat, niin olette oikeilla jäljillä. Aina on paljon ja monta laatua. Ja jos mietitte, että joko ne kaikki vyöryvät pitkin asuinaluettaan palleroina eteen päin, voin paljastaa, että todennäköisesti minä olen ainoa, jonka aineenvaihdunta ja koirattomuus saavat välillä viettämään vesipäiviä, kun housut alkavat kiristää. Kehenkään muuhun mättämisellä ei tunnu olevan minkään valtakunnan vaikutusta, vaikuttavat suorastaan anorektiselta sakilta.