Valokuviin

Nyt kun olen könynnyt takaisin töihin, tuska on taas suuri. Kukaan kun ei tee mitään hommeleitani, jos olen poissa. Minulla ei ole sijaista eikä tuuraajaa. Nyt kuulkaas taas muistan, miksi en saisi olla päivääkään poissa. Ahdistus.

Ja jotta ahdistuisin vielä lisää, tänäänkin lähden jo puoliltapäivin pois töistä. Menen silmänpohjakuviin, joissa vierähtää kuulema parisen tuntia ja sen jälkeen taas näe mitään. Sillä lailla. Hyvä tietysti, että pääsen kuviin, onhan silmien tilanne syytä selvittää, mutta miksi juuri tänään?

Mutta hei kaverit! Aurinko paistaa, on kesä! Juhannukseksi pääsemme ystävän kanssa mökille ja ensi viikonlopullekin on jo ohjelmaa! Mie jaksan mitä vaan, jos vain kivaa riittää kanssa. Ja elämä on ihana paikka! Jatkan riehumistani sähköpostisuossa.