Puuhastelua

Sain luettua Abby Leen blogimerkintä-kirjan. Nauratti tunnistaa itsensä joskus kolmekymppisenä, kieltämättä vähän samantyylistä kohellusta oli liikkeellä. Silloin olisi löytynyt aineksia vaikka tunnustusblogiinkin, vaikken ihan yhtä riehakas tainnut ollakaan. Nykyään en uskalla edes kunnolla katsoa miehiä. Kai minä tästä vielä paranen ja taatusti en tahdo samaan rumbaan takaisin. Oli se sen verran raskasta. Nyt riittäisi jo yksikin, jos se vaan olisi riittävän laadukas, sopiva, mukava, humoristinen, pitkä, ystävällinen, työtätekevä ja todella mielellään joku penkkiurheilua tai jotain muuta harrastava ja kavereiden kanssa kaljalla viihtyvä tyyppi (saisin sitä omaa aikaakin).

Värjäsin jälleen hiukseni, tavoittelen niihin vähän tummempaa, punaiseen vivahtavaa vaaleata. Olen kyllästynyt olemaan ikuinen blondi (monessakin mielessä, vaikka kieltämättä ei siitä ole koskaan haittaa ollut). Olen vain sitä mieltä, että kasvojen punakkuus taittuisi hivenen, jos tukka ei olisi mikään viljapelto, vaan vaikka niin kuin puitu viljapelto, vähän ruskeaan taittava. Nyt vain sitten on seuranani se kammottava tuoksu, joka värjäysaineesta jää vaikka miten huuhtelisit karvaasi. Sitten kun sitä ei saisi kuitenkaan vuorokauteen pestä, että väri pysyisi, niin varmaan pysyttelen tänäänkin visusti mökissäni.

Aloitin hopeanpuhdistustalkoot. Korvikset ovat tummuneet melkoisesti. Marttojen keskustelupalstalta bongasin keinon, joka ei vaadi minkään aineen ostamista. Foliota laakean astian pohjalle, siihen merisuolaa ja lämmintä vettä. Ja kappas vain, kävin tutkimassa tulosta, sehän pirkuna toimii! Eilen puhdistin etikalla myös kahvinkeittimen kalkista; väkiviinaetikkaa 1/3 (edit, kappas, jäi se etikka sana tuosta kokonaan puis...) ja vettä tietenkin 2/3, sitten pari huuhtelua päälle. Kiva touhuta kaikkea pientä, joka ei pistä hikoilemaan niin kuin se eilisaamuinen maailman typerin temppu, ryhtyä nyt siivoamaan 30 asteen helteessä. En ole kuulkaa minäkään kaikkiseltaan ihan viisas, mutta tulipahan tehtyä. Etenkin kun ottoveli saapuukin jo huomenna (mulla muuten on aikaisemminkin ollut näitä etiäisiä, alitajuntani tietää, kun vieraita on tulossa).

Minua vähän pelottaa lähteä kaupungille huomenna. Olen nimittäin kehittänyt, jälleen kerran, kenkäpakkomielteen. Tahdon sellaiset korkeakorkoiset varpaista auki olevat nilkkurit. Mutta jos ihan varovarovaisesti käyn katselemssa vain niitä Kenkämarskista, enkä tyydy mihinkään muuhun ja jos hankin nekin vain, jos saan tosi halvalla. (Kuka tätäkin uskoo?)