Viime yönä tulivat sitten liskot. Tai eivät oikeastaan liskot, vaan erittäin hitaasti avoimesta IKKUNASTA sisään yrittävät kilpikonnat. Ne olivat mustan, harmaan ja vihreän sävyisiä, leväkasvustojen peitossa ja aika isoja. Silmät paloivat keltaisina liskon silminä. Uni oli erittäin eläväinen. Sain kuitenkin ikkunan kiinni, ennen kuin tapahtui pahiksia, jotta sen verran oli alitajunta hereillä, eikä antanut kauhukuvan mennä liian pitkälle, kilpikonnat olivat hitaita, niin kuin normaalistikin ovat. Unessa oli myös ihmisiä, joita en aivan riemuisasti tahtoisi enää tässä elämässä tavata.
Vaikka miten sanotte, että kilpikonnat ovat söpöjä, en voi olla samaa mieltä. En oikeastaan koskaan ole pitänyt niistä, viime yön jälkeen en sitäkään vähää. Epäilyttäviä hitaasti möngertäviä möhkäleitä, joita ei voi silittää eikä niiden kanssa voi leikkiä. Ja vaikka miten sanoisitte, että ihmiset voivat olla söpöjä, niin voin vakuuttaa, etteivät unessani esiintyneet ihmiset ole sen enempää uni- kuin normaalimaailmassa mukavia ja kivoja. Pannahisen painajainen!
Talous on aivan kuralla. Kaikkien laskujen maksamisen jälkeen (paitsi sen vakuutuksen, sitä en aivan purematta niele) minulle jää kuukaudeksi kolmesataa euroa. Enpä edes muista, koska näin olisi päässyt käymään. Noh, laskut todellakin on maksettu (tietysti!), nyt on oikeasti syytä elellä suu säkkiä myöten. Onneksi olen aika hyvä siinäkin lajissa, nyt kun itsekseni elelen ja olen vastuussa vain omasta elostani. Mutta ihan oikeasti, miten voi arviosähkölaskukin olla melkein 70 euroa?
Raha-asioista tulivat mieleen työasiat. En ole vieläkään lähettänyt hakemusta siihen yhteen avoimeen paikkaan. Minulla on aikaa vielä perjantaihin. Tahdonko lähettää sen? Mitä voitan, jos vaihdan paikkaa? Mitä häviän? Olenko menettänyt kykyni heittäytyä ja ottaa riskejä? Siltä vähän tuntuu, parasta olisi olla vain piilossa pahalta maailmalta. Voi olla että tämän tunnustuksen jälkeen otan itseäni niskasta kiinni ja lähetän hakemuksen maailmalle. Tai ehkä sitten huomenna.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Kai sitä vanhemmiten väkisinkin viisastuu ja tajuaa, että työpaikan vaihtamiseen sisältyy aina riskejä. Toisaalta joskus ne kannattaa ottaa.
Pidän peukkuja, että osaat tehdä viisaan päätöksen.
Ai, niin ja kiilusilmäkonnat kuulostavat kyllä ällöttäviltä, varsinkin ikävien ihmisten kylkiäisenä..
Hoidin nuorna tyttönä kaverini perheen kilpikonnaa heidän lomamatkan ajan, enkä tod. ymmärrä mitä ihanaa niissä on. Konna oli syönyt pitkiä hiuksia, joiden toinen pää tuli suusta ulos ja toinen perseestä. Mulla oli kumihanskat kädessä, kun nostelin sitä altaaseen juomaan.
T: Satuilija
Millan, yksi ystäväni väitti, etten ole valmis vaihtoon, kun puntaroin. Mie taas heitin vasta-argumentin, että entäs jos olen valmis kuukauden päästä ja tämä tilaisuus on jo sitten mennyt. Ehkä mie siis haen, eihän minun pakko ole lähteä, vaikka saisinkin.
Satuilija, kamala tarina! Hyi yök, ällöööööö!!!! Nyt burppaan.
Lähetä kommentti