maanantai 30. kesäkuuta 2014

Koriseva puhelinraasu

Minulla on työpuhelimena joku vanha Nokian Lumia. Se on tähän saakka toiminut moitteettomasti, mutta kun äsken ajattelin laittaa sen huomista varten latautumaan, kävikin hassusti. Puhelin meni jumiin, ei suostu avautumaan eikä latautumaan. Koitin etsiskellä netistä parannuskeinoja, mutta näyttää siltä, etten osaa toimia ohjeiden mukaan. Olkoon, mokoma, onneksi on vain työluuri, enemmän harmittaisi jos oma ihana Samsungini aloittaisi moisen shown. Laitoin töihin viestin, ettei minua nyt saa kiinni ja että yrittäisivät aamuksi saada minulle jonkun lainapuhelimen. Sitten lähetän omani huoltoon (ja ehkä tilaan meille kaikille uudet puhelimet).

Viikonloppu oli taas niin täynnä kaikkea hauskuutta, että eilen podin tyhjän pesän syndroomaa. Ei ketään ruokittavana, juotettavana ja majoitettuna. Tuskakin jäi sunnuntaina väliin, kun satoi niin julmasti vettä, etten kertakaikkiaan saanut itseäni pakotettua liikkeelle. Mutta perjantaina ja lauantaina oli hauskaa kyllä siitäkin edestä. Ilma helli, ihmiset olivat mukavia, seura loistavaa, bändejä tuli nähtyä. Ihastuin Dimmu Borgiriin, jonkun verran jopa Children of the Bodomiin. Sen sijaan Phil Anselmon nykyinen tila ja viritys saa kyllä Panterankin loisteen himmenemään hivenen. Surullista. Battle Beast parantaa kuin sika juoksuaan. Nyt neiti on oppinut jo hymyilemään lavalla. Stone taas toi niin nuoruuden mieleen, että oikein pahaa teki. Oltiin me sitten nuoria, kauniita ja ihania - kaikki.

On minulla sitten ihania ystäviä, tuli taas todistettua. Sellaisia, joiden kanssa aika ei todellakaan käy pitkäksi, vaan saa rumuta oikein sydämensä kyllyydestä. Ja mikä parasta, ihmiset tulevat jopa toimeen keskenään! Sydäntä lämmittää. Hauskaa oli muuten törmätä festarituttuun yli kymmenen vuoden takaa. Olimme Elmun Roskilde-retkellä ja yövyimme kaikki puolijoukkuteltassa. Poika ei ollut muuten muuttunut, mutta tukka siltä oli lähtenyt päästä. Silmät sen sijaan nauroivat edelleen aivan samalla tavalla. Ryhdyimme heti naamakirjakavereiksi ja kai siinä jo vähän suunniteltiin Roskilde-revivaliakin.

Nyt ryhdyn miettimään, voinko vielä tehdä puhelimelle jotain, vai annanko vaan olla ja ajattelen asiaa vasta huomenissa. Sitä ennen kuitenkin kahvia ja aamupalaa, ruokaa riittää vieläkin viikonlopun jäljiltä.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Ei uutta auringon alla

Löysin syntymäpäiväjuhliini kertakäyttöpöytäliinat, valitsin väriksi fuksian. Siihen kun vielä löydän mustan kertakäyttökaitaliinan, niin ei enää kovin kummoisia koristeita tarvitse. Jos juhlapaikalla olisi saanut käyttää kynttilöitä, olisin sullonut niitä viinipulloihin, mutta on tyytyminen tuikkuihin, jos elävää tulta tahdon. Katsotaan nyt sitten, mitä vararahastostani enää on jäljellä siinä vaiheessa vuotta, aika lailla hupaa on viime aikoina ollut.

Töissä kiire on kolmas nimeni. Teen 9 - 10-tuntisia päiviä. Loppuukohan tämä ikinä? Pääparkani saattaa räjähtää. Minua ahdistaa perehdyttäminenkin, nyt kun juuri ja juuri olisi vähän aikaa keskittyä omiin hommiin, yksi kolmesta vaatii seikkaperäistä selvitystä johonkin asiaan. Ja koska tajuan, että sitä nopeammin pääsen heistä eroon, mitä paremmin asian selitän, niin tietysti perehdytän.

Odotan todella, että kollegoista alkaisi olla pikkuhiljaa apua, johan tässä on reilu viikko mennyt. Ja oikeasti kahdesta onkin vaikka mihin ja proaktiivisuutta löytyy, yksi on perässävedettävä nariseva ruuhi. En tiedä, millä hänet saisin motivoitua, mutta kun ihminen itsekin toteaa, että kun tullaan ostetusta yrityksestä, niin vuosi on aikaa jyvien erottua akanoista, niin tulee mieleen, että onkohan hänellä pienenpieni eläkeputki mielessä. (Voi paha minä. Mistä se muuten johtuu, että nyt kun olenkin esihenkilö, niin en voisikaan ehkä näin todeta, en ainakaan ääneen. Mutta kollegana sen sijaan saa arvostella, arvostaa ja pohdiskella työkavereiden hyviä ja huonoja puolia. Enkä minä mitään meillä töissä sanokaan, täällä vaan taas itsekseni mäkätän.)

Sen verran kuitenkin piristyin unikohtauksen jälkeen, että sain luettua ensimmäisen osan Malazanin kirjoista. Kyllä siinä menikin aikaa! Aloittelen juuri toista, tuli mieleen, että olisi ihanaa ryhtyä kääntämään sarjaa suomeksi. Mutta se kyllä olisi kokopäivätyötä - ja eiköhän joku jo sen kimpussa olekin. Jo ennen roolipelaamista olen pitänyt fantasiasta, mutta sanotaanko, että pitäminen on syventynyt rakastamiseksi. Hyvä on harrastus; kehittää strategista ja loogista ajattelua, opettaa tulemaan toimeen erilaisten luonteiden kanssa, on hauskaa ja siinä saa uusia hienoja ystäviä.

Aamuyöstä valvoin vajaan kolme tuntia. Jotta se niistä hyvistä unista. Valvoessani tein ajatuksen tasolla töitä, mutta en piruuttanikaan napannut kynää ja paperia käteeni. Minä teen jo nyt liikaa töitä, yöllä en enää ala. Niin kerta.

***
Saa nähdä, koska seuraavan kerran kirjoittelen, huomenna menen naapurilähiöön grillailemaan suoraan töistä. Sitten aloitetaan ohjelma. Todennäköisesti kömmin kolostani joskus maanantaina. Tushkaisaa loppuviikkoa vain teillekin.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Tokkurainen lomapäivän viettäjä

Nukuin 11 tuntia. Se on aika paljon. Juuri ja juuri jaksoin valvoa yhdeksään iltasella, aamulla heräilin pari kertaa, mutta lopullisesti uni karkasi vasta äsken kun kollega soitti työpuhelimeen, sen tärinä herätti minut. Vastasin kollegalle, että olen vapaapäivää viettämässä, mutta annoin luvan hätätilanteessa soittaa uudelleen. En minä nyt mikään raakalainen taida olla sittenkään, vaikka välillä tahtoisin.

Jutellaan unesta vähän lisää. Minulla oli ilo päästä ystävän ystävän hoiteisiin Tampereella, olimme tavanneet aikaisemmin kerran, mutta reippaina naishenkilöinä yhteisellä päätöksellä päätimme tutustua lisää. Se vasta onnistunut keikka olikin! Ensinnäkin unijuttu, minulle oli varattu vierashuone, jossa oli oikea sänky, prinsessan selkää eivät patjat rikkoneet ja huoneen sai umpipimeäksi. Nukuin molempina öinä suorastaan ruhtinaallisesti seitsemisen tuntia. Hyvää ja hienoa, jaksoin kummasti rumuta.

Sillä rumuamiseksihan se taas meni. Perjantaina (tai siis oikeastaan lauantaiaamuna) valvoimme kuuteen, ja lauantaiyönäkään en ennen kahta silmiäni sulkenut. Tuli ihan nuoruus mieleen, mutta hyvällä tavalla. Haastelua ja naurua keittiönpöydän ääressä samalla kun natustimme iltapalaa (emännän tekemää ihanaa suolaista pannukakkua, drool!). Perjantaina ei paljon syötyä tullut, aika tiiviisti menivät iltamat liemiruuan merkeissä. Lauantaina kuitenkin ymmärsin itseäni jo paremmin ja Telakan juhannusmenusta nappasin kyytiin Pulled Pork hampurilaisen, herkkua!

Musiikki oli erilainen kokemus, minun ehkä kannattaisi tutustua uudelleen suomalaiseen musiikkiin paremmin. Erityisesti mieleen jäi Stero 8000, Tundramatiks ja Jätkätjätkät. Joskus aikoinaan Teemalta näin Anssi Kasitonnin animaatioita, ihastuin niihin ja musiikkiin, niinpä riemastuin kovin, kun tajusin myös heidän esiintyvän Valtteri Festivaaleilla. Oli hieno keikka, Maria laulaa kuin Suomen Patti Smith ja vaikka muusikkoja on vain kaksi, saumaton yhteistyö toimii ja saundi jo räyhäkkä. Jätkätjätkät taas oli niin letkeätä menoa, että löysin itseni tanssimasta (!minä, vanha nainen, tanssimassa!). Potin kuitenkin räjäytti Tundramatiksi, Balkan punkkia, aivan mieletöntä menoa, eri tavalla tehtyä hienoa musiikkia, upeeta, mahtavaa. Ja mikä keikkapaikka! Telakalla oikeasti pääsi bändiä lähelle.

Hieno juhannus, sain uuden ystävän, sain uusia bändejä, sain ruokaa, juomaa, pääsin eroon arjesta. Sokerina pohjalla oli 19-vuotias Muska-kissa, joka kävi hyväksikäyttämässä minua joka kerta, kun istuin keittiönpöydän ääreen. Hurinaa ja riemua oli niin paljon liikkeellä, että pieneltä hauraalta kissaparalta valui kuola suupielistä. Sitä piti aina välillä pyyhkiä pois. On tässä maailmassa ainkin joku, joka pitää minua vastustamattomana, vaikken sunnuntaiaamuna märkäruokaa löytänytkään, kun vieraassa keittiössä seikkailin. Olisitte nähneet Muskan naaman, kun tarjosin hänelle raksuja! Rapsutus onneksi pelasti tilanteen.

Nyt kuulostelen hammastani, että onko tässä taas edessä viimevuotinen riesa. Pahoin pelkään, että kohta taas makaan juurihoidon uhrina hammaslääkärin penkissä. En millään tahtoisi, ehkä koitan vielä sitkistellä, kun juuri nyt ei tunnu. Välillä vaan vähän vihlaisee. Mutta ehkä saisin reippaalla harjauksella tilanteen pysymään hanskassa.

torstai 19. kesäkuuta 2014

Minne saan jättää aivoni? Ovat turhat näillä keleillä.

Vapaa alkoi, selvisin hengissä. Saan hengitellä muunlaisten juttujen tahtiin seuraavat neljä päivää, ehkä sitten taas jaksan katsoa, mitä sinne narikkaan tuli jätettyä. Selvisin tänne saakka! Olen kone! Kehuin juuri äsken itseäni viitisen minuuttia työtyyppisesti, alan uskoa, että sitä lajia osaan. Ette muuten arvaakaan, miten pelkäsin varhaisteininä, että minun pitäisi elättää itseni, kun en uskonut olevani hyvä missään. Pelkäsin kuolevani nälkään, kun silloin oli jo muukin elintaso vahvasti hakusessa. Ihmisarvo-osastoa omalla kohdallani opettelen edelleen, siinä lajissa en varmaan koskaan luota itseeni kuin hetkellisesti tai kolmen promillen humalassa. Teen virheitä virheiden perään, mutta koitan jaksaa itseäni siitä huolimatta. Muista nyt ei niin väliä loppujen lopuksi ole, koska eiväthän ne minun kanssani ole 24/7.

Kävin katsastamassa juhlapaikan. Se on ihanasti rempallaan, ihan niin kuin tällainen viisikymppinen nyt on. Hain kutsut painosta, virhe kerettiin korjata, koska jostain syystä paino teki virheen eikä pannutkaan tilausta tuotantoon, vaikka niin me kaikki kuvittelimme. Sain yhteistyökumppanilta kymmenen postimerkkiä, ei tarvitse ostaa kuin kaksikymmentä lisää. Sain HR hurjapäältä lahjakortin parempien ihmisten kosmetologi-spa-hässäkkään, että minut todennäköisesti nauretaan sieltä pihalle. Minun tosin piti nekin kortit tilata aivan itse, jotenkin vähän pilasi tunnelmaa. Mutta siinähän saavat, kun sinne könyän, saavat piilotella minua muilta keskellä kaupunkia. Osoitelisä, hah.

Löysin kivoja tuliaislahjuksia (syötäviä tietenkin) mukaani huomiselle retkelle. Nyt vielä pitäisi pakata, onneksi saa ottaa vain omia vaatteita mukaan, eikä tarvitse pukeutua luonteensa vastaisesti. Mietin sitä tänään töissä, aika helpolla pääsen sielläkin, mutta suutani voisin vielä siivota. Olen viime aikoina ollut niin kovan stressin alla, että puhun kuin se pikkutyttö, joka raiskasi viisitoista rakennusmiestä.

Mutta hei! Off with her head for four days! Mukavaa mittumaaria, tyypit!

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Katsaus lääkitykseen

Olen kaksi viikkoa sivellyt estrogeenigeeliä jäseniini. Ihmeellinen luonto, joku saattaisi sanoa luonnottomaksi tosin, mutta lääke toimii. Aluksi särki päätä ja keräsi painon tunnetta jalkoihin, mutta ajattelin, että aina minun kroppani nyt kahden viikon kokeilun kestää ja jatkoin kuuria.

Minulle on käynyt aika hyvin, hikoilu ei ole lakannut, olen aina ollut aika hyvä siinä lajissa, mutta Niagara sisälläni on muuttunut normaaliksi Imatran koskeksi. Öisin en enää herää lammikosta, vaan vain niskavillat kosteina. Herään edelleen useampaan otteeseen yöstä, mutta suurimmaksi osaksi saan edelleen unta. Yhteensä lähes 7 - 7,5 tuntia, mikä on enemmän kuin vuosiin.

Lonkkakivut ovat vähentyneet, en enää kiemurtele yötä pitkin sänkyä etsien asentoa, jossa ei kolottaisi. Mieleen vaikutus on ollut korkeintaan hivenen ärhäköittävä, mutta tällaisen nössön kohdalla se on oikeastaan ihan hyvä asia, että saan asiani riittävällä painokkuudella ulos.

Oikeastaan minusta on siis jälleen tarjolla parannettu versio. Tällaista versionhallintaan harrastan mielelläni, etenkin kun libidokaan ei siitä ole kärsinyt. Joku tosin saattaisi sanoa, että se saisi laantuakin, niin pääsisin helpommalla tässä elämässä. Totta, mutta kun en tahdo.

***
Ei puhuta töistä. Siellä on kamalaa. Tai no sen verran voin kertoa, että se uusi ihme aloitti, vaikuttaa minusta aivan normaalilta ammattikuntamme edustajalta. Mutta voihan se olla, että tässä vaan kettu toteaa marjoja happamiksi. Ainakin hänellä tuntuu olevan selkeä kuva - jälleen kerran - asioista, jotka eivät hänelle kuulu. Voi v*ttu. sanon minä. Kun yritin huomauttaa, että koska hän on lomalla koko heinäkuun, jolloin ajattelin kertoa hänelle rutiineistä, niin hänen kannattaisi nyt parissa viikossa niitä sitten kovasti oppia. Se taisi herättää, koska hän alkoi harkita lomansa lyhentämistä. Minä nimittäin en aio pilata lomaani vastailemalla puhelimeen kaiken aikaa ja koko ajan. (Ja paskat, kuka tuotakaan uskoo, vastailen kuitenkin. Kunhan uhmailen ja uhoan.)

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Virta poissa

Perjantaina ulkoilin työpaikan naisten kanssa. Tai itseasiassa osa on meillä töissä edelleen, osa on jo siirtynyt uusien haasteiden pariin. Yhteistä kuitenkin on nauru, hyvä tunnelma ja tahtotila. Mikäs siinä ollessa, ensin syötiin Tony´s Delissä ja sitten juotiin monessa baarissa. Pitää sanoa, että Tony´s Delin ruoka ei ollut mikään huippukokemus, teen itse parempaa risottoa, totesin itsekseni. Kaverit kuitenkin tykkäsivät, mitäs olen herkkup*rse, oma vika.

Lauantaina kömmin naapurilähiöön roolipelaamaan. Olin jotenkin aivan pökerryksissä koko päivän, mutta siihen ovat tainneet jo tottua. Pelin jälkeen ystäväni vielä näytti minulle elokuvankin. Dark City ei ollut liian pelottava, toisaalta elokuva oli riittävän sarjakuvamainen, että oikeastaan pidin siitä. Viihdyttävä pläjäys.

Onneksi ei tullut syötyä itseään aivan tolkuttomaan kuntoon. Tein meille kana-mozzarella-mansikkasalaattia sekä leivälle koskenlaskija-wasabilevitteen. Sen lisäksi oli tarjolla niksuja ja naksuja dippeineen. Jälkiruuaksi tuli vielä namusia sekä minieclaireja kahvin kanssa. Nukutti aika ihanasti, kun kotiin ajelin taksilla. Taas. Alkaa käydä tavaksi.

Hiukset näyttävät hyvältä. Poika värjäsi juuret kullalla ja vaalensi väriä päälle. Jatkossa ei tarvitse kuin silloin tällöin raidottaa hiusta juuresta, sen verran lähellä omaa väriä nyt lisätty väri on. Ehkä takahiuksetkin pysyvät paremmassa kunnossa, kun ei tarvitse käyttää vaalentavaa raidoitusta niin usein. Fusio Dose tekee hiuksilleni kyllä ihmeitä, sen olen jo todennut aikaisemminkin. Pitää kyllä sanoa, että hiukset ovat asia, joiden huoltoon käytän rahaa ihan mielelläni - nyt kun sitä kerta on.

Olen nuokkunut koko alkupäivän. Nyt ajattelin ryhdistäytyä, kaupassa pitää käydä, kun en tiedä, koska siihen on seuraavan kerran aikaa. Sen lisäksi pitäisi hakea kenkälähetys Brandosilta. Kunpa kengät olisivat sopivat ja kunpa tulisi sen verran lämmintä, että voisin käyttää niitä. Suutarillakin pitäisi jossain välillä keretä käymään. Se taitaa kyllä jäädä heinäkuulle, ohjelmaa riitää lähiaikoina.

Juhannusemäntäni laittoi tervetuliaisviestin. Perjantaina pääsen Tampereelle niin sopivasti, että hän tulee vastaan, viemme tavarat hänen kotiinsa ja kolmelta olemme jo ensimmäisellä keikalla. Hah! Hyvä riento luvassa!

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Pian, kohta, ehkä jo huomenna

Olen kuin epäonnistuva jonglööri, olen muutaman viikon saanut pidettyä hädintuskin räpistellen pallot suurinpiirtein ilmassa. Välissä on huimia pelastuksia, kaatumisia, harha-askeleita ja silti olen jotenkin saanut shown pysymään näyttämöllä. Nyt pallot tippuvat käsistäni, pienimmät häviävät, suuria en saa edes ilmaan. Harha-askeleet pidenevät, käteni tärisevät, hikipisarat valuvat silmiini. On vain hetkien kysymys, sen huomaavat katsojat, kun kaadun näyttämöltä päistikkaa orkesterimonttuun.

Se ihmeellisen täydellinen esi-ihme, joka minulle on tulossa ensi viikolla, ilmoittautui vain kertoakseen, että on henkilöstöpellen kanssa sopinut olevansa heinäkuussa lomalla aina siihen saakka kun minä lähden kahden viikon lomalleni. Uskomatonta, punoin päätäni itsekseni, minä kun kuvittelin opettavani hänet hommiin hiljaisempana aikana. Mutta minkäs voin, en minä voi karatakaan, kun ei ole muuta paikkaa, joka palkkani maksaisi.

Jos tästä nyt jotain hyvää on revittävä, niin työsuhdepäällikkömme kertoi, miten ostamassamme firmassa olivat ylemmät toimihenkilöt ihmetelleet, että mitä olin tehnyt uusille alaisilleni. He kun olivat saapuneet takaisin keskusteluhetkemme jälkeen uhkuen energiaa ja myötämielisyyttä muuttoa kohtaan. Minua taas nauratti, en ole kenellekään kertonut, että on tässä joukkoja laitettu järjestykseen aikaisemminkin, vastaavana nuoriso-ohjaajana minulla oli vajaa kymmenen alaista ja kakarat päälle ohjattavina. Minulla on taito innostaa joukkoja tahtoessani. Enkä muuten kertonut sitä nytkään, ihmettelin vain tietämättömänä, että mitä lienen puhunut, kun ovat innostuneet.

Minä kaadan laivani. Hukun ja teen jonkun hirveän mokan. Naurattaa, kun mietin, että entäs jos sairastun tai tulen hulluksi, montakohan päivää menee, kun koko firma on sekaisin? Verenpaineeni pumsahtelee pilvissä, jotta ei sekään mikään ihme olisi, jos tästä vielä kaatuisin seisovilta jaloiltani. Huomenna on kuitenkin pakko lähteä ajoissa pois töistä, koska menen kampaajalle. On taas se aika vuodesta, että lisää raitoja on saatava ennen kuin aurinko pääsee täysillä porottamaan päähäni.

***
Syntymäpäiväkutsussani on kirjoitusvirhe. Bongasin sen heti, kun näin vedoksen. Valitettavasti henkilö, joka sen minulle teki, ei enää muistanut tehdä muutosta painoon laittaessaan ja se jäi lopulliseen kutsuun. Noh, elämä on. Minussakin riittää virheitä molempien käsien sormille, sillä mennään. (Mutta kyllä silti pedanttia pilkunviilaajaa vähän sylettää.) Juuri nyt eivät kutsut kyllä kiinnosta pätkän vertaa, eivätkä bileetkään. Ärsyttää kaikki vaivannäkö, kun on muutenkin niin kiire, ettei muuta elämää ole. Kotiin kun pääsen, leikin lahnakalaa.

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Tauko

Hankalan tapailemiseen tulee kesätauko. Meillä on molemmilla suunnitelmia, jotka eivät sisällä seuralaista. Mutta sitä ennen olipas taas mukavat treffit! Minä sitten viihdyn hänen kanssaan. Ja vaikka kaveri yrittää kivenkovaa väittää, ettei ole mukava ja hauska, niin itse asiassa hän on molempia - ainakin minun seurassani. Mulla on hyvä vaikutus ihmisiin - ei kyllä aina, tiedän.

On omanikäisessään seurassa paljon hyvääkin, ei tarvitse hötkytä eikä selittää ylimääräisiä. Tuota mietin, kun kerroin hänelle vaihdevuosisaagaani, ei tarvitse nolostella, kun molemmilla on ikävammansa ja elettyä elämää mittarissa. Hankalalla ovat näiden kuukausien aikana hiukset alkaneet harmaantua, parta oli harmaa jo silloin kun ensimmäisen kerran tapasimme. Naureskelimme, että miten voi pää pysyä nuorena, kun ruumisraasut hajoavat ympärillä.

Väärinkäytin liikuntaseteleitä (juu juu, tiedän, että ne ovat kulttuuriseteleitä, mutta kuulostaa paremmalta näin) , ostin itselleni lipun Valtteri festivaaleille. Kaupunkijuhannus kuulostaa minusta äärettömän asialliselta touhulta, etenkin kun pääsen Tampereelle hyvien ihmisten seuraan. Sisävessat ja saa nukkua sisällä ilman itikoita. Saan jopa kissaseuraa. Miauh!
Ohessa kesälauluni, tästä tulee karamellikesä. Vanha tuttavuus nuoruusvuosiltain tuli vastaan sitä synttärimusiikkia etsiessä, pääsi liställe, koska on riittävän mauton ja sopii tyyliin.

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Onnekas

Kun töistä läksin (= karkasin, töitä olisi riittänyt vielä toiseksi mokomaksi), satoi vettä. Jäivät kaikki suunnitelmat puutarhakauppavierailuista ja yrttiostoksista mielestä, kun istuin märkänä kissana bussissa. Vaihdoin lennosta suunnitelmaa, imuroin, siivosin osittain parvekkeen ja istahdin koneelle tekemään synttärijuhliin soittolistaa. Minulla on sellainen rauhallisempi soittolista, mutta bileisiin tahdon tanssittavaa musiikkia - eikä liian raskasta. Se raskaampi on minun musiikkiani, mutta sitä harvat jaksavat tuntisotalla kuunnella.

Äsken katselin Joanna Lumleyn retkeilyä Kreikassa. Hän valitteli, miten harmi, että kreikan ja latinan opiskelu on harvojen etuoikeus nykyaikana. Minä olen yksi niitä etuoikeutettuja, lukiossa opiskelin kolme vuotta latinaa ja voin omakohtaisesta kokemuksesta kertoa, että hyvän, innostavan ja pätevän opettajan sytyttämä kipinä auttoi minua niin kielten opiskelussa kuin maailman hahmottamisessa. Tiedän olevani onnekas - vaikka siihen aikaan melkoinen näsäviisastelija olinkin. Mutta hauska näsäviisastelija, uskoisin, meillä oli tunneilla hauskaa.

Latina ja kolmas kieli piti siihen aikaan kirjoittaa ylioppilaskirjoituksissa samana päivänä. Latinasta sain L:n, koska kirjoitin sen ensin, saksasta vain M:n, en jaksanut enää keskittyä asiaan. Mutta sen muistan vieläkin, kun opettajani kehui latinan käännöksiäni, hänen mielestään minulla oli luontainen kääntämisen lahja. Olen monta kertaa miettinyt, että hän yhdessä äidinkielenopettajani kanssa sytyttivät minussa palon kirjoittamiseen. Siksi minä täälläkin ripustelen, oman elämäni tarinaa.

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Epäilyttävästi muistuttaa ihmistä

Eilen oli töissä viikkoihin ensimmäinen sellainen päivä, etten koko päivää juossut tukka putkella. Arkistoon tosin en ole vielä koskenutkaan, mutta muutama muu paikka alkaa jo näyttää ihan ihmistoimistolta. Taidan odottaa, että saan apuvoimia, ennen kuin käyn alakerran kimppuun. Flexitoimistossa viereen parkkeerannut kollega pyöritteli päätään, kun kuunteli hetken, mitä kaikkea minulta voidaan kysyä. Kuulemma kunnioitus kasvoi kovasti.

Minusta saattaa vielä olla ihmiseksi. Kolme päivää estrogeeniä ja kahtena aamuyönä olen herännyt peitto päällä. Unen määrä ei sinänsä ole lisääntynyt, mutta ne kolme pätkää, jotka sitä tulevat, ovat tiivistä sikeätä unta. Ehkä elimistöni saa vielä kupletin juonesta kiinni ja ryhdymme katselemaan unia oikein vakavamielisesti. Mutta tämäkin jo auttaa, kiitos lääketiede ja tutkijat, 6,5 h unta on ihan suhteellisesti ottaen riittävää, kun siinä on myös syvää "oikeata" unta mukana. Sivuoireitakaan ei ole ilmestynyt.

Kotona pesin pyykit ensimmäisen kerran kahteen viikkoon. Sitä muuten riitti. Samalla pesin parvekerievut (pari torkkupeittoa ja maton). Parvekkeelle pitäisi tehdä jotain, en ole jaksanut laittaa rikkaa ristiin kasvatuksellisten asioiden suhteen sen jälkeen kun sen chilin sain törkättyä multiin. Hän voi hienosti, kukkasista on alkanut kehittyä jo pieniä alkuja. Taidan ostaa tänään kaupan yrttihyllystä valmiita kasveja ja tunkea ne isoon ruukkuun. Siinähän ovat kaunistuksena ja hyötykeittiökäytössä. Sitten vielä joku kukkanen, jos muistan, pysähdyn puutarhamyymälässä kotiinpaluumatkalla. Se on niin sopivasti bussipysäkin vieressä, tulee helppo kantomatka.

Helteen huumaamana tilasin sandaalit. Niitä minulla nimittäin ei ole kuin kolmet ja kahdet niistä alkavat jo olla kotikäyttökamaa, ompeleet repsottavat ja väri on hukassa. Uusien kenkuleiden väri on vähintäänkin epäilyttävä, mutta Neosens on tähän saakka osoittautunut lestiltään yhdeksi parhaista merkeistä jalkaani. Ei hierrä eikä paina, vaan toimii kuin unelma.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Rinnakkaistodellisuudet sekoittuvat - blondille sattuu ja blondiin sattuu

Myöhästyin gynekologin vastaanotolta 5 minuuttia. Kostoksi hän piti minua vankinaan yli 30 minuutin vastaanottoajan, se maksoi tutkimuksineen (myös ultraääni) eur 98,25. Oli se vaan surkeata kuulla, että olin oikeassa, munasarjani ovat kutistuneet (tuli mieleen Kolmannen Naisen munien surkastumislaulu). Se johtuu vaihdevuosien alkamisesta. Muuten kuulemma kaikki oli erittäin hyvin, soiva on peli, kyllä siitä savut nykäsee (sanonta Kainuusta). Aikansa varoiteltuaan estrogeenin vaaroista hän totesi, että koska siitä saatava hyöty on suurempi kuin haitat, niin tietenkin hän kirjoittaa minulle reseptin. Ja että oikeastaan oli hyvä, ettei minulla enää ollut kohtua, koska en tarvitse keltarauhashormonia. Sitten vertailimme pillereitä, laastaria ja geeliä, geeli voitti. Vuoden päästä on pidettävä 2 vkon tauko, jos ei homma ole laantunut, harjoituksia jatketaan.

Kolmen kuukauden satsi geeliä maksoi vain 12,75, mutta kun siihen lisätään muut hamstraamani asiat (mobilat, bebanthen ja naamarasva), niin rahaa humpsahti apteekkiin yli 50 euroa. Minä käyn itselleni kalliiksi. Etenkin kun viime viikolla hurahdin kunnolla, tilasin itselleni korsetin. Nyt sitten voin aina muistaa eilisen päivänä, jolloin sain elämäni ensimmäisen korsetin sekä estrogeenilääkityksen. Sen verran persoonallinen yhdistelmähän tuo on.

Eilisen päivän tulen muistamaan muutenkin, töissä sitä vasta kummia tapahtuu. Niin kummia, että niille kohta hevoisetkin nauravat. Minulla on nyt kaksi alaista. Rva HR-henkilö ryhtyi selittämään suurta suunnitelmaansa vain niin myöhään, että en kerennyt edes kinuta lisää palkkaa, saatikka että olisin ymmärtänyt logiikan ratkaisun takana, kun piti rynniä kohti juna-asemaa lääkäriin. Minä en ymmärrä, miksemme vain voisi olla kollegoita ja jakaa kurjuutta tasapuolisesti. Miksi minusta tehdään syntipukki ja kupletin pahis? Koska siltähän tämä tulee vaikuttamaan, koska ensimmäisen kerran tavatessani nykyiset "alaiseni" vannoin, ettei minusta heille esimiestä tulisi.

Muutenkin koko hooärtäti on seonnut minun suhteeni. Se on riipomassa minua vähän sinne ja tänne projekteihinsa mukaan, sotkemassa juoniinsa. Pelottavaa, onko tämä nyt sitä sitouttamista? Mineen tahdo! Tästä se vielä kunnon sitcom aikaiseksi saadaan, esitysaika tosin on vasta visusti lasten nukkumaanmenoajan jälkeen. Minä en tahtoisi mennä töihin. Mutta pakkohan se on, vaikka miten korvien väliin sattuisi..

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Ja se soi ja se soi

Valitettavasti soiva asia ei ole laulu merellä, vaan työpuhelimeni, kun olen kokouksessa. 1,5 tunnin aikana ennätys oli yhdeksän saapunutta puhelua. Kaikki jättivät viestin ja kaikilla oli kiire. Sain hoidettua melkein kaiken ennen kuin siirryin uudelle bussipysäkilleni odottamaan vanhaa tuttua bussia. Työmatkan käytettävä aika lyheni molempiin suuntiin 5 minuutilla.

Töissä ei missään ole roskiksia. Kun tietysti oletimme, että sisustussuunnittelijat olisivat sellaisetkin sinne hankkineet (jotkut jännittävät design-härpäkkeet). Vaan eivätpä olleet. Niinpä vessassa on roskiksia mallaavat pahvilaatikot. Naurattaisi, jos ei ahdistaisi. Loputtomat kysymykset saavat pääni sekaisin, minä olen ratkaisu jokaiseen ongelmaan, mutta oman työn tekeminen ei onnistu. Ei ole aikaa.

Viikonloppua en jaksa edes ajatella, kyllä sekin vielä unohtuu. Ensin totaalinen nuutuminen, sitten hyperaktiivisuuskohtaus kaikilla mausteilla. Hyvä puoli oli, että huomasin oppineeni jotain itsestäni. Luusereita ei hyysätä eikä kuvitella niiden muuttuvan, ne ajetaan mäkeen. Minä ansaitsen jotain tavallista, normaalia ja rauhallista, koska olen tavallinen, normaali ja rauhallinen ihminen, eikä se ole synti.

Jalat ja käsivarret ovat mustelmilla, kun olen huolimattomasti riehunut muuton keskellä. Kynnet ovat rapsahdelleet poikki juuriaan myöten, onneksi ne kasvavat takaisin. Monta muuttolaatikkoa on vielä purkamatta. Ei tarvitse lähteä töiden jälkeen kävelemään, mutta suihkuun kannattaa mennä. Hiki on. Odotan, että saisin kollegoja ja vastuunjakajia paikalle. Toivon myös, että hakemukseni seuraavaan yritykseen otettaisiin vakavissaan. Jotain hyvääkin; nukuin viime yönä seitsemän tuntia. Valitettavasti heräsin jo puoli viiden maissa, mutta suhteellisen levänneenä, aamuyöstä vasta alkoi pätkiä painajaisia. Muun muassa huuhkaja kävi kimppuuni, koska jouduin liian lähelle sen poikasta.

Tänään lähden töistä ajoissa, koska menen tapaamaan gynekologia. Edellisesta kerrasta onkin noin yhdeksän vuotta aikaa - hävettää myöntää. Hyvä puoli toki on, että kerkeän käydä kaupassa, koska pakastimen valmiit eväät alkavat vaarallisesti loppua.