tiistai 30. elokuuta 2011

Sairaslomaa

Eilen illalla lämpö nousi 38,3 C:een. Tärisin kuin horkassa. Kehitin sohvaani symbioottisen suhteen, makasin kuin murmeli pesässään tyynyjen ja peittojen keskellä. Ja alkoihan se flunssakin vihdoin kunnolla, siitä tosin seurauksena oli kuumeen nopea laskeminen, jo puolen yön aikaan viilettelin pelkässä pyjamassa, sekin tuntui olevan liikaa.

Niin ne työkiireet loppuivat. En jaksa edes ajatella, miten töissä käy. Onneksi nyt aamulla on hivenen parempi olo, jaksaa edes iltapäivälehdet lukaista ennen kuin painun takaisin sänkyyn. Ja onneksi saan omahoitajan illalla kylään ruokkimaan ja hoitamaan minua. Toivottavasti kurkkukipu vähenee siihen mennessä, että saan jotain alaskin. Minultahan ei nimittäin edes sairaana mene ruokahalu, nyt vaivaa vain kipeä kurkku, kun ei edes nestettä meinaa pystyä nieleksimään.

maanantai 29. elokuuta 2011

Hiljainen

Kerrankin olen töissä hiljainen kollega. Kurkkuni on niin kipeä, että ellen tietäisi minulta leikatun kitarisoja pois, alkaisin epäillä kivun perusteella angiinaa. Onneksi on ibuprofeenia, yöllä vaan sekään ei meinannut auttaa, kun sylki valuu kurkkuun ja pakko on välillä nielaista. Mutta koska muuten on suhteellisen terve olo, vain vähän räkätautia, niin mitäs tässä muuta ymmärtää kuin ilmestyä sorvin ääreen. Mutta mieluiten en kyllä puhuisi mitään. Hymyilisin vain nätisti.

Loppuviikoksi tahdon kuitenkin parantua. Antaa sataa vain, suunnittelimme alustavasti ensi viikonlopulle sieniretkeä. Harmi vain, ettei meillä edelleenkään ole autoa, on tyydyttävä pääkaupunkiseudun lähimetsiin. Mutta oikeastaan, jos taas lähdemme oikealla asenteella metsään pyörimään, niin tärkeintä on ulkoilu ja ilman haistelu, sienet ovat sitten tervetullutta bonusta.

On se kyllä kumma miten pienestä on elämä joskus kiinni. Niin kuin housujen suhteen yhdestä kokonumerosta. Kiskaisin tänä aamuna nimittäin jalkaani ne numeroa pienemmät farkut, jotka kävin Kappahlista viime viikolla, olo on huomattavasti ryhdikkäämpi kuin liian löysien pöksyjen kanssa. Mutta kukahan kannustaisi minua läpikäymään paitakaappini, siellä sitä vasta liian isoja paitoja onkin? Minulla on ärsyttävä taipumus hankkia löysiä paitoja ja sitten kuitenkin pitää vain niitä istuvampia. Pitäisi tehdä karsintaa ja sitten korjata ne, joista korjattavaksi on, etenkin pituutta voi aina napata pois paidasta, se auttaa jo paljon.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Sohvasunnuntai

Joskus on vaan kiva olla ja makailla sohvalla kaukosäätimen kanssa. Menenkin sinne aivan pian takaisin parantelemaan kurkkuuni ilmestynyttä kaktuspalleroa. Onneksi on särkylääkkeitä, aamulla en meinannut pystyä vettä nielemään. Olen huono sairastaja, sitä paitsi huomenna alkaa iso kokous töissä, ei minulla ole sairasteluun edes aikaa.

Eilen esittelin nuorukaisen ensimmäiselle ystävättärelleni. Ilmeisesti vaikutelmat olivat hyviä molemmin puolin. Minä olin tyytyväinen, koska tahdon pitää herran elämässäni, niin helpottaa, jos myös ystäväni häntä jaksavat ja hyväksyvät hänet. Ohjastin taas ruuanlaiton saloissa, ohjeiden mukaan nuori herra rakenteli bulgurin ja salaatin kanssa tarjottavaksi kookoskanaa ja pekoni-ruusukaalipaistosta. Olikin melkoinen nälkä, kun ruoka valmistui vasta lähempänä yhdeksää illalla, enkä ollut syönyt kuin aamupalan.

Oloni on hivenen epätodellinen, where´s the catch?

lauantai 27. elokuuta 2011

Ammatti - viihdyttäjä

Tuli eilen pohjoisemman Suomen edustajan kanssa kierrettyä muutama kapakki Kalliossa. Onneksi emme päätyneet keskustaan, onneksi seura oli hyvää, nauru raikasi ja kukkaro keveni. Nyt on vähän heikko olo, mutta koska iltasella saan nuorta seuraa ja ehkä vähän vanhempaakin, aion jatkaa hyvin alkanutta helppoheikin uraani.

Mutta millä ihmeen lihaksilla minä jaksan töissä ensi viikolla? Tyhmä kysymys, samoilla viihdyttäjän lihaksilla tietenkin. Toivottavasti ne vähän saunassa tänään vertyvät.

perjantai 26. elokuuta 2011

Toruja tuli

Aaaarrrrrgggghhhh. Sain toruja, esi-ihmeellä on taas sellainen päivä. Mutta minkä minä sille voin, että kuponkini ovat sekaisin, kun en sitten käynytkään sitä parantaja-ennustaja-ajatuksenlukija-täydennyskurssia. Pitää varmaan ottaa asia esille seuraavassa kehityskeskustelussa. Nyt joudun kysymään asioita aivan asiakseni ja erikseen jokaiselta.

Eiliset Pidot Paasitornissa olivat makoisat. Viiniä nautin kohtuudella pari lasillista. Kurjuuden kurjuus, ettei tällä kertaa läksiäiskuoressa ollutkaan kahden eväät yhden hinnalla tarjousta, vaan -30% a la carte listan hinnoista. Pah. Ilmiselvästi olen tottunut liian hyvälle, siitäkin voisi vähän sakottaa.

Vielä kävin Hakaniemen Kappahlista hakemassa toiset numeroa pienemmän farkut mukaani, kun sopivasti sain -25 % alennusläpyskän postin välityksellä. Ostin minä yhden rintaliivitkin, mustat jälleen. Huomasin, että minulla musta on uusi valkoinen, nuorna tyttönä kaikki aluvaatteet olivat valkoisia, nykyään mustia. Puuterista en ole perustanut koskaan, itse asiassa se puistattaa minua, tulee mummo mieleen. Musta on turvallinen väri, se käy kaiken kanssa.

torstai 25. elokuuta 2011

Tekisi mieli sanoa jotain diplomi-insinöörin logiikasta

...mutta en sano, koska se voitaisiin ottaa viittauksena tässä tapauksessa myös miehen logiikkaan. Mietin vain, että voi hyvät hyssykät, että voivat tehdä asiat itselleen ja minulle vaikeiksi. Enkä myöskään muuta voi sanoa, ettei tulisi ruodittua kollegoiden tapaa hoitaa perusasioita, siinä voisin joutua vertaamaan sitä heidän tapaansa hoitaa ihan ammatillisiakin asioita. Hmmph. Tapaamani naispuoliset diplomi-insinöörit ja insinöörit ovat kyllä vaikuttaneet enemmän maan pinnalla toimivilta olennoilta, siitä kiitos heille.

Parisuhteellisissa asioissa on vahvistusta hankittu, annettu ja saatu. Ehkä minä nyt vaan uskaltaudun jatkamaan. Onneksi tänään lähden iltapäiväksi pois toimistolta, olen kaikesta yöriekkumisesta niin rättipoikki, että parempi päästä jaloilleen seisoskelemaan. Etenkin kun luvassa lienee virvoittavia vesiä ja herkkupaloja tietoiskujen lomassa. Illalla on kyllä päästävä ajoissa unille. Ihme juttu, että päässäni on ilmiselvästi napsahtanut jokin ratas paikalleen, edeltävät kolme yötä olen nimittäin nukkunut aivan erinomaisesti.

VR taas on aiheuttanut harmaita hiuksia työmatkallani, olen päässyt mittailemaan asemia useampia kymmeniä minuutteja, kun junia perutaan henkilöstöpulan takia. Miten ihmeessä heiltä voi puuttua työvoimaa? Eivätkö he palkkaa riittävästi uutta porukkaa vai ovatko kaverit harvinaisen sairasta sakkia? Eikä nyt ole edes vielä lunta. Mitenkähän meidän käy ensi talvena?

Talvesta tuli mieleen, että tänä aamuna töihin tullessani oli sen verran viileätä, että hengitys jo vähän höyrysi. Pomoni tosin väitti minun vain käyvän kuumana muuten vain. Mjaa. Taitaa olla joku huumorjveikko, tuskin hän nyt mikään selvännäkijä kuitenkaan on. Minä kyllä tykkään syksystä. Tykkään tosin kesästä, keväästä ja jossain määrin jopa talvestakin, jos se vain on sellainen oikea talvi, eikä mikään loskapaskalillukeli, joita täällä päin maailmaa tuppaa olemaan, paitsi pari viimeisintä.

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Liikaa ajatuksia

Kai tässä on värjättävä tukkansa vaaleammaksi, jos ei muusta syystä niin siksi, ettei tulisi niin paljon ajateltua. Töissä on siinä mielessä hyvä olla, ettei kerkeä ajattelemaan niin paljon, mutta vapaa-aikaa on aivan selvästi liikaa. Etenkin iltasella. Kuka perkana sitä käski googlettamaan nuorempi mies - vanhempi nainen. Ja kuka käski mennä lukemaan niitä keskusteluja. Niistä ei tule kuin paha mieli ja tarve tehdä jotain radikaalia mahdollisimman pian.

Maailman ihanin pikkukampaajani tosin tahtoisi värjätä hiukseni tummemmaksi, tai punertavaksi ainakin - kun se korostaa silmiäni. Joo, ei tässä mitään korostuksia tarvita, säkkiä ja tuhkaa vain. Pitäisiköhän pyytää, että vetäisi karvan saman tien harmaaksi ja ryhtyä kävelemään kyyryssä. Vai liimaanko selkääni lapun, jossa lukee Hunningolla?

Onneksi asioilla on tapana selvitä. Tällä viikollakin on luvassa ystäväpariskunnan herrahenkilön vierailu ennen kuin hän siirtyy takaisin perheensä pariin pohjoisempaan Suomeen. Ja kai sitä voisi näistä ajatuksistaan avautua sille nuorelle herrallekin, ettei sitten tule yllätyksenä, jos alan kovin näkyvästi kimpoilemaan. Menenkin nyt ensi hätään hakkaamaan päätäni työpaikan vessan seinään.

(Tätä se nyt sitten on ainakin jonkin aikaa. Koittakaa kestää, minulla on vaikeuksia kestää itse itseäni.)

tiistai 23. elokuuta 2011

Työtä, kivaa!

Minusta oli kiva tulla takaisin töihin, vaikken lomaillutkaan kuin kolme viikkoa. Meillä on jo täysi vauhti päällä, se tekee minun työni hektiseksi ja sitä mukaa myös mielenkiintoiseksi. Positiivisesta stressistä kai ne viisaammat puhuvat. Tiedän, tiedän, istun ja hengittelen paperipussiin, eiköhän kohtaus mene pikkuhiljaa ohi. (Tai sitten ei, minulla on kautta aikain ollut paha tapa tehdä vain sellaisia töitä, joista pidän. Ainakin enimmäkseen, jopa tutkimuksen mukaan. Hassua, että taas kuulun enemmistöön, minussa ei juurikaan vähemmistöaineksia taida olla.)

Eilinen kaatosade ja ukkonen eivät kotikaupunginosassani kestäneet kovinkaan pitkään. Tuli mieleen sellainen vanha sanonta, jossa kyllä annetaan ymmärtää, muttei sitten kuitenkaan ymmärretä antaa. Lupaavan jyrinän ja komean vesisadesuihkun päälle meillä tärähteli muutaman minuutin ajan ja siinä se sitten taas oli. Nykykodissani kun ei edes pääse katselemaan muualla vilahtelevia salamoita, koska näköalani rajoittuu sisäpihalle.

Vaikka koti on kiva ja edullinen, silti mielessäni kaihertaa, että näinköhän tuota ikinä saan kaikkea samaan pakettiin, näköalan lisäksi sijainti olisi vielä vähän parempi, jos elelisin ratikan reitin varrella. Tarjoaisivat edes, niin voisin arpoa, että otanko. (Niinpä, laitoin hakemuksen vasta muutama kk sitten menemään, mikään ei nyt aivan niin nopeasti tule tapahtumaan. Kärsivällisyyttä!)

maanantai 22. elokuuta 2011

Katkenneiden kynsien arvoitus

Se on sitten virallisesti loma loppu, kynteni katkeilevat pikkuhiljaa. Viime viikolla meni pari kynttä ja tänä aamuna olen naputellut jo kaksi lisää katki. Yllättävän hyvin kynnet jaksoivatkin kasvaa koko heinäkuun terveinä ja vahvoina aika pitkiksi, muutaman kerran käytin kynsiöljyä, siinä kaikki. Olen kieltämättä maailman laiskin tyyppi näkemään vaivaa lakkausten ja kynsihoitojen kanssa, mutta kun pidän kynteni vähän lyhyempinä, niiden kanssa jaksaa hyvinkin elää. Enkä muuten osaa viilatakaan niitä, vaikka kaikissa akkojen läpysköissä kirkuen todetaan, että kynsiä ei koskaan saa leikata. Jaa. Minäpä leikkaan, usein vielä taloussaksilla.

Nukuin viime yönä. Laitetaanko taas ruksi seinään? Sain kahden heräämisen taktiikalla reilun seitsemisen tuntia unta, hyvä minä!

Kuvittelin kesän olevan hektistä ja juhlapainotteista aikaa, mutta nyt kun taas olen tutkinut kalenterini täyttymistä, niin huihai. Saa nähdä miten tässä taas käy, olenko ryytymisen maailmanmestari lokakuun koittaessa. Siellä nimittäin ei vielä ohjelmaa ole. Ottaisinko viimeisen kesälomaviikkoni sinne ja nukkuisin Ruususen unia? Ja siitä sitten sujuvasti hibernoisin pimeimmän ajan yli.

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Ihan niin kuin toivoinkin

Nuorimies on tosi kiva ja kiltti, kuin koiranpentu, katselee vihreillä silmillään välillä niin intensiivisesti, että oikein hirvittää. Tuli puhuttua asiota auki, koitin tolkuttaa sille, että pitää nyt vain oman elämänsä, ettei aivan minun takia sitä ryhdy sotkemaan, koska itse aion ylläpitää omaani. Mutta saattaapa tuo olla, että sitä yhdessäkin liikutaan, hän ei kuulema aio minua vain neljän seinän sisällä tapailla, niin kuin itse vähän uumoilin, että olisi viisainta.

Eilen pidimme kokkikurssin kotioloissa, satay-tofua ja nuudeleita. Se sujui hyvin, taitaa poika olla luonnonlahjakkuus. Otimme samalla vähän viiniä, kävimme saunassa. Sellaista tavallista ja rauhallista, ihan kuin olen haikaillutkin, ilman mitään ihmevääntöjä. Tänään vielä katselelimme yhdessä sohvalla sununtaiohjelmia kahvimukien kanssa, höpöttelimme niitä näitä, ennen kuin hän lähti roolipelamaan. (Aika hassu yksityiskohta, että sekin on meillä yhteistä lukemisen ja musiikkijuttujen kanssa.)

Ei minua oikeastaan enää huolestuta yhtään. Sujuu, jos on sujuakseen ja sujuu niin pitkään kuin sujuu. Jos minulla on kerta hauskaa, niin en välitä. Kunhan vain muistan realiteetit, siinä vaiheessa kun hän tapaa jonkun ikäisensä, minun on syytä väistyä siististi sivuun. Statukseni on edelleen sinkku, mikäs se termi nyt olikaan? Friends with benefits? Mutta en minä tästä varmaan enempää jatkossa jaarittele, kun ei kuitenkaan kysymys ole ainoastaan minusta.

lauantai 20. elokuuta 2011

Outo iltama - entisen nuorison juhlat

Kun ystäväiseni kanssa läksin Nosturille, ajattelin ihanan rauhallista, mukavaa, musiikkipitoista iltaa. Muutenhan se sitä olikin, mutta perhonen sentään, kun yksi elämäni merkittävimpiä ihmissuhteita päätti pönöttää samassa baarissa, niin vähän ajatusvärkki sai taas töitä. Ei siksi, että häntä enää elämääni kaipaisin, vaan siksi, että hänen tapaamisensa sai minut miettimään nykyistä elämääni.

Voi helkkarin kuustoista ja rapiat päälle, että olen tyhmä. Jos nyt annan tämän nykyisen olotilan jatkua, niin siinä ei hyvä heilu. Mitä ihmettä minä oikein kuvittelen tekeväni?! On yksi nuori viehättävä ihminen, joka saattaa pettyä ja sitten kenessäkään muussa ei ole syy kuin minussa. Mit vit!!! Mikä minä olen pelaamaan toisten tunteilla ja ajatuksilla? Ja mitä minä aivoinvalidi kuvittelen, että hänelle olisi tarjottavaa? Olenkohan minä aivan tervejärkinen?

Mutta eilen oli rokkenrollia! Nuoruus tuli mieleen! Ihanaa musiikkia. Melrose oli upeampi kuin arvasinkaan. Tai arvasin, mutta en taas ajatellut. En sitäkään. Tokela näytti melkein yhtä söpöltä kuin joskus seitsemäntoistakesäisenä, vaikkei paita lentänytkään päältä. Dumari ja Spuget meni osittain sivusuun, kiitos sen kerpeleen tarrautujan. Kerkesin kuitenkin kuulla muutaman hyvän biisin, ennen kuin Problems tuli lauteille. Sitten tunnelmaa riitti. Siis no niin ja jaa, niin pitkään, kun entinen elämä tuli taas nujuamaan viereen iänikuisia jaanaten. Onneksi itse ymmärsin pysytellä hänestä kauempana loppuillan. Pellen setin ajan istuskelimme terassilla, toisaalta harmi, mutta toisaalta onpahan setä jo nähty moneen kertaan.

Nappasin lennosta keikkaseuralaiselle taksin ja itselleni seuraavan vapaan. Kotona pohdin tilannettani, henkisesti revin tukkaa päästäni. Olin jo siinä ja siinä kintaalla laittamassa viestiä, että ei nähdä enää ikuna, kun ei siitä hyvä seuraa. Onneksi nukuin yön yli, tulee mietittyä asiaa vielä ennen kuin teen mitään. Olenko pelkuri vai realisti?

perjantai 19. elokuuta 2011

Sellainen ikäisesi nuori nainen

Äitini se on jännä tyyppi. Tuli taas haasteltua hänen kanssaan puhelimessa. Hän kertoi tulevasta uudesta kodistaan, jota remontoidaan vähän ennen kuin hän pääsee muuttamaan sisään. Hän kommentoi kodin kuntoa, ettei siinä tosin ollut paljonkaan remontoitavaa, kun siinä oli asunut 15 vuotta suurinpiirtein minun ikäiseni nuori nainen.

Minulta meinasi mennä aamukahvi väärään kurkkuun. Kerroin, että ikäistäni naista kyllä tituleerataan jo keski-ikäikseksi kun olen lähempänä viittä- kuin neljääkymmentä.
- Niin mutta kyllähän siihen on vielä aikaa, äitini yritti.
- Äiti, täytän 50 reilun kolmen vuoden kuluttua.
- No, minun mielestäni kaikki ovat nykyään nuoria.

Pohdin, että noinkohan se tulee käymään sitten minullekin. :-o Taivas varjelkoon minua haperoitumiselta! Tai sitten pitäisi muistaa tehdä armoitsemurha.

Lisää retorista ikäpohdiskelua. Jos henkilö aan ja henkilö been välinen ikäero ei vielä lähentelekään Katrihelena-Tommi-sfäärejä, se on kuitenkin riittävä herättämään henkilö aassa huvittuneita pohdiskeluja tulevaisuudestaan:

- Tarkoittaako tämä nyt sitä, ettei tätä suhdetta todellakaan tarvitse ottaa vakavasti? Onko tämä nyt vihdoin se vapaa suhde?
- Jos henkilö bee ei vielä tahdo lapsia, niin voiko häntä käyttää jaloihin itsekkäisiin tarkoituksiinsa viitisen vuotta, ennen kuin laskee takaisin vapaille markkinoille paremmin valmistautuneena naisten kotkotuksiin? Vai käykö niin, että vahingossa pilaa koko tyypin ja antaa hänelle väärän mielikuvan koko sukupuolesta.
- Jos henkilö aa ja henkilö bee molemmat saavat mitä tahtovat, sukupuolielämää, ystävällismielistä yhdessäoloa ja naurua, voidaanko tilannetta pitää win-win-tilanteena?
- Voiko henkilö aa näin ollen säilyttää riippumattomuutensa ja itsenäisyytensä, kun (toivottavasti) henkilö bee ei koe tarpeelliseksi liikkua hänen seurassaan pitkin kyliä. Jos henkilö bee tahtoo liikkua, mitä henkilö aa sitten siihen vastaa? Tahtooko henkilö aa yhdistää itsensä ja merkittävät katseet? Vai antaisko vaan mennä, eikä välittäisi pätkän vertaa?
- Henkilö aasta on aika kivaa, kun henkilö bee aika estottomasti kehuu henkilö aata. Onko tarkoitus kehua takaisin? Ehkä vähän pitäisi. (Mut en minä tiennytkään, että tämä nykynuoriso noin hyväkäytöksistä on!)
- Henkilö aa ei aio kyllä yhtään sen enempää olla "nuorekas" kuin mitä on tähän saakkakin ollut. Henkilö bee vaikuttaa onneksi ikäistään vanhemmalta.
- Jos henkilö aa olisi Sauli Niinistö ja henkilö bee Jenni Haukio, tätäkään pohdintaa ei ilmeisesti tarvitsisi tehdä. Niinkö? (Elkääkä nyt ottako näitä kamalan tosissanne, olen kovin kärjistänyt asioita tässä. Ketään ei vahingoiteta kuvauksissa...)

Voi hyvänen aika, mikähän soppa se tästäkin vielä syntyy.

Illan sopan aiheena on kuitenkin Lepakkoluolan muistelukinkerit Nosturilla. Tiedossa erinomaista seuraa ja hyvää musiikkia sekä ehkä ihan joku virkistävä juoma. Muutama, korkeintaan monta.

torstai 18. elokuuta 2011

Epäonnistuneita housuostoksia

Harmittaa. Olen tänä kesänä ostanut kahdet housut. Voisinpa lisätä tähän, että olen ostanut kahdet liian suuret housut, koska ne tuntuivat kaupassa sopivilta, mutta unohdin sen asian, että farkuilla on tapana löystyä ensimmäisen käytön jälkeen. Ja minä inhoan lökäpöksyjä. Pitää varmaan kaivaa ompelukone esille ja käydä vyökaupassa. Minusta tosin tuntuu, että kohta saan siirtyä vielä kokoa pienempiin pöksyihin. Outoa.

Viktuurialla on sitten pulla uunissa. Ja Suomen kansa lähettää terveisiä iltalehtien linkin kautta. Mit vit ja ihan oikeasti, kissaakin kiinnostaa. Pitää varmaan vähäksi aikaa lakata lukemasta iltapäivälehtiä, jos niissä ei viisaampia juttuja ole.

Nyt lähden kuuntelemaan yrityksemme uutisia. Tiedotustilaisuuteen siis. Olivat taas keksineet kaikenlaista lomani aikana. Treffit menivät hyvin ja kivaa oli. Se siitä, jatkoa seuraa aikanaan. Ai niin, enkä minä kenkuleitani takaisin lähettänytkään Brandosille. Tungin eilen jalkaani ja nyt ovat jo melkein venyneet oikeaan mittaansa. Mokka on joustava aines.

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Elämä on kuin ratikka - jos yksi jättää, tulee perästä toinen (mutta koska?)

Rakastan julkista liikennettä, senhän te jo tiedätte. Etenkin rakastan pääkaupunkiseudun julkista liikennettä, koska käytän sitä joka päivä. Suhteeni busseihin, juniin, metroon ja ratikoihin on kuin suhde rakkaaseen, mutta ärsyttävään sukulaiseen; jos se mokaa, minä märisen pitkään ja hartaasti, mutta rakastan silti.

Edinburghissa olivat aikanaan purkaneet ratikkakiskot pois (v. 1956), mutta nyt siellä on taas viritys uuden raitiovaunuverkoston (tai suoran) aikaansaamiseksi. Olisitte kuulleet Donin (oppaamme) kohkaamisen asiasta. Rataa on rakennettu kuin Iisakin kirkkoa, sen piti olla valmis tänä vuonna. Ei ole. Itse asiassa jo valmistunut pätkä menee uusiksi, koska raideleveys oli lipsahtanut vääräksi. Meitä kyydissä olijoita tarina nauratti, etenkin kun Don osoitti meille kritisoijien julisteen, jossa toimivana raitiovaunujärjestelmänä Helsingin. Ja tottahan se on, ottaen huomioon arktiset olosuhteemme, jopa ratikka toimii meillä yllättävän hyvin!

Otsikkovertauksestani sen verran, että ajattelin uskaltautua tapaamaan yhden tyypin. Jos se ratikka ei pelitä, odotan sitten seuraavan, mutta pakko kai se on vilkaista minne tarjotuilla raiteilla pääsisi. Eipähän tule sitten kaduttua aikanaan. Mutta se siitä, enempää yksityiskohtia en tarjoa.

tiistai 16. elokuuta 2011

Ei ole aamua kosteusmittariin katsominen

Onpas jännä keli! Päästäni valuu vesi toimistotiloissa, enkä todellakaan ole rehkinyt tippaakaan vielä tänä aamuna. Mutta mikäs siinä, ei tähän kuole, vaikka kummalliselta tuntuukin. On samalla hyvää harjoitusta niihin pikkuhiljaa vieraakseni saapuviin kuumiin aaltoihin, joita olen jo satunnaisesti saanut kokeilla.

Eilen hain tilaamani Brandos-kengät. Huomenna lähetän ne takaisin, kunhan vain kerkeän katsoa, mitä tahdon tilalle. Eivät saamarin kenkulit mahtuneet jalkaani, vaikka niiden koko pitikin olla 42. Vagabond on siis liian kapea päältä, muistutus itselleni. Minulle tuli mieleen Tuhkimon siskot ja lasikengän sovitus.

Unta tuli vihdoin jossain määrin. Jaksan tämänkin viikon. Perjantaille onkin luvassa kiva keikka huippuseurassa. Lauantaina tahdon levätä. Oikeastaan tahtoisin levätä useamman päivänkin, mutta se ei nyt juuri onnistu. Ehkä myöhemmin.

maanantai 15. elokuuta 2011

Kivaa ja kivempaa

Koska kolmas nimeni tuntuu olevan onnekas paskiainen, ei voi kuin taas kiitellä itseään. Retkeni pohjoisempaan Suomeen onnistui yli odotusten. Keskiviikkona pääsin veljen vaimon kyydissä äitini luokse. Iltasella vierailimme vaimon ja veljen uudella vanhalla kesämökillä, se olikin aivan mieletön paikka niemen nokassa ja tien päässä! Minulla on pieni haavekuva, että voisin kenties ensi kesänä vaikka minäkin viettää siellä muutaman päivän, vaikka siellä ulkovessa onkin.

Torstaina shoppalin äitini kanssa. Hänellä on aina ollut aika onneton suuntavaisto, mutta nyt hän pyöritteli minua aivan turhaan, kun ei raasu osannut liikkua tavanomaisia reittejään. Syy yllä, Kuopion tori on revitty aika railakkaasti auki (jo toista kertaa vähän ajan sisällä, vastahan ne sinne sen parkkihallin pusasivat). On se kaunis tuo Savonmaan sydän! Äidistäni en nyt sano mitään, puistelen vain päätäni sisäisesti.


Perjantai-illaksi menin ystäväpariskunnan luokse kylään, sen jälkeen kun olin muuttanut tavarani äiteen leivistä veliseni keskustakämppään. Ystäväni tietävät, että minua on helppo miellyttää, kunhan vain tarjoaa ruokaa, juomaa ja hyvää seuraa. Sitä saamani piti, illalla natustimme rapusia, fenkoli-savukala-salaattia sekä niin ihania juustoja, että itku meinasi päästä. Etenkin sen hikisensuolaisen kastanjajuuston kanssa. Vielä kun sain kyydin kaupungille, oli maljani ylitsevuotavainen. Parin terassin kautta könysin väliaikaiskotiini vain herätäkseni muutamaa tuntia myöhemmin siihen, että auringonperkele paistoi koko aamun silmääni. Unisaldo ryhtyi pienenemään.

Kävin hankkimassa kolme samanlaista 40-vuotis-dagen efter-lahjapakettia iltaa varten: miesten silmänympärysvoidetta, pieni jägermeister-pullo, purkillinen sikanautaa ja sinappituubi sekä pikkupussillinen irtokarkkeja. Ennen juhlia tankkasin Sampossa hiillostettuja muikkuja. Olivat hyviä, aivan ihania, eikä ollut suolaa ja voita säästelty annosta kootessa. Vanhaa savolaista sanontaa käyttääkseni aterian jälkeen olisi ollut helppo nälkäistä jututtaa...

Ja sitten ne synttärit! Koska tämä on julkinen kirjoitelma, en kerro paikkaa, nimiä enkä muitakaan likaisia yksityiskohtia, mutta sanonpahan vaan, että oli mulla ihania lapsukaisia, joista on tullut upeita aikuisia. Heillä on myös hienoja ystäviä! Tulipahan tuossa tavattua yksi 10 vuotta hukassa ollut ystäväkin, jonka kanssa vaihtelimme numeroita, että pääsemme pitämään tiiviimmin yhteyttä. Olin niin innoissani, että piti oikein juhlien jälkeen huokaista tuomiokirkon puistossa. Se vaan alkoi naurattamaan, kun muistin seikkailumme yhden ystäväni kanssa joskus 90-luvulla, kun kiipesimme kirkon katolle ja meidät bongattiin sieltä. Mie olen ollut aika huima nuorukainen, vai pitäisikö sanoa, että ainakin liikkunut huimien nuorukaisten seurassa...

Unta tuli helvetin vähän. Ajattelin torkkua junassa, mutta kissan viikset, keturalleen meni sekin. Ensinnäkin juna oli täynnä, jouduin ostamaan elämäni ensimmäisen kerran ensimmäisen luokan lipun, kallista ja kaiken hyvän lisäksi sain juuri sen päätypaikan, jota ei saanut kallistettua mihinkään suuntaan. Tietysti juna oli Rekolan ongelmien takia vajaan puolisen tuntia myöhässä, onneksi kerkesin juuri ja juuri ennen Poirotin alkamista kotiin.

Viime yönäkään ei unta sitten minulle saakka hirveästi riittänyt. Tavarat olivat hukassa, ei ollut mitään päälle pantavaa ja junakin oli - jälleen kerran - myöhässä. Arvatkaa, onko kiva olla töissä ensimmäistä päivää loman jälkeen. Jos tämä tulee jatkossa olemaan samanlaista, parempi on pysytellä töissä ja jättää lomat viisaammille. Tai sitten lopettaa työt ja lomailla loppuelämänsä. (Sitä paitsi mitä tämä bloggerin rivinvaihtokin kettuilee?)

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Matkapäiväkirja - perjantai (sekä yksi pieni perkele minussa)



Suokaa nyt anteeksi, etten odota torstaita, josta Ajatusmurusia jossain vaiheessa kertoo, mutta kun poistun jälleen vähäksi aikaa maisemista, niin saatte tämä jo nyt.

Perjantaina ajelimme bussilla Leithiin, tarkoituksemme oli vierailla Royal Yacht Britannialla. Se vain oli suljettu - ilmeisesti Zarah Philipsin häiden takia. Noh, toista kertaa emme paikalle olleet vääntäytymässä, niinpä emme ostaneet lippua 20 % halvennuksella, vaan siirryimme lounaalle Ocean Terminalin Frankie and Benny´siin. Eikä muuten hassumpi lounas ollutkaan, edullinen ja - ööh - amerikkalaiseen malliin suuri. Mutta hyvää. Jälkiruuaksi vetelin taas suklaata; lämmin suklaabrownie, jäätelöä ja jumalauta vielä kermavaahtoakin. Ihme oli, etten lihonut lomallani enempää kuin pari kiloa. Itsekkäästi ostin sieltä itseni värisen pienen nahkalaukun, jolle äärettömän hyvien alennusmyyntien ansiosta jäi hintaa vain 15 puntaa. Alennusmyynnit heillä päin ovat vähän toista kuin meillä.

Kirmailimme Leithissä aikamme, ihan päällisin puolin, se olisi oikeastaan vaatinut kunnollista tutustumista, että olisimme päässeet Trainspotting-tunnelmiin, mutta ehkä parempi, että se jäi vähäisemmäksi. Sieltä pääsimme kuitenkin bussilla näppärästi takaisin kaupunkiin täydentämään tuliaisiamme, jonka päälle nautimme vielä drinksut vanhassa kaupungissa.

Meidän piti käydä Greyfriars Kirkin hautausmaalla, mutta se vaihtui Haymarketin hylättyyn hautausmaahan, koska onnistuimme missaamaan Greyfriarsin hautausmaan portin, ja ehkä parempi olikin, koska siellä kummittelee ja minä olen poltergeistmagneetti. Puuh. Pelotti jo riittävästi Ajatusmurusen löytämällä Haymarketin hautausmaallakin, kun aurinko alkoi laskea. Ajatusmurunen saa laittaa kuvia sitten myöhemmin, itse en edes uskaltanut ajatella kameran kaivamista esiin.

Illallisen nautimme Good Seed Bistrossa, minä niin tahtoisin kehua tätä paikkaa, mutta eivät ainakaan sinä iltana minua vakuuttaneet kulinaarisesti. Ei se pahaa ollut, mutta se oli - blaah - tylsää. Vielä Ryrie´sissä parit drinkit, sen jälkeen hetken vielä nautimme illasta istuskelle Dalry Placella. Kaunis, kostea, kuuma, perjantai-ilta ja me kikattelemme melkein kotiovella ennen kuin vääntädymme naapurin kissakavalkadin kanssa kotiin. Ulkokissoja siellä nimittäin riitti, kaiken kokoisia ja näköisiä. Söpöjä, olisin voinut kaikki viedä kotiin.

***
Tänään siirryn kohti vanhempieni nykyistä kotikylää. Kun nappasin mukaani lentopelkoon tarkoitettuja nappeja, naureskelin mielessäni, että lentoja varten niitä on määrätty yksi, mutta heitä varten ehkä nostan annostuksen kahteen. Voi olla, että paketti on tyhjä, kun kotiin pääsen.

Sitten yksi hassu asia, mitä mukava nuori mies tahtoo itseään huomattavasti (!) vanhemmasta naisesta? Minua vähän huolestuttaa, huvittaa, jännittää. Ja noh niin, kyllä te tiedätte. Mutta kun hän on niin mukava. Jos hän olisi vain kaunis, olisin antanut olla, mutta kun korvien välikään ei pahalta kuulostanut. Kyseinen yksilö jopa tietää ikäeromme, ettei kyse myöskään ole puoleltani mistään kusetuksesta. Jos minua ei matkallani joku vanha poikaystävä äkkiä *** (= humppaa) tainnoksiin, teen jotain tyhmää palattuani. Ehkä kaikki ratkeaa itsestään, ja näin vain unta. Mutta kun se uni vielä soittikin minulle. Pahkeinen. Vai onko taas kyseessä kummituksen omituinen tapa viedä kaikki kulkukissat kotiinsa?

tiistai 9. elokuuta 2011

Matkapäiväkirja - keskiviikko Ylämaalla





Sovimme molemmat kirjoittavamme keskiviikon matkaohjelmasta, siinä nimittäin kerrottavaa riittää ja molemmilla olivat kamerat tanassa taajaan. Tilasin meille etukäteen paikat The Hairy Coolta. Kyseessä on suhteellisen tuore yritys, jonka perustaneet herrat olivat ensin jollain isolla paikallisella opasfirmalla töissä ja kyllästyivät siihen kusetukseen, jota joutuivat työkseen tekemään. Niinpä nämä kaksi huimapäätä perustivat firman, ostivan vanhan bussiraasun, kunnostivat sen ja pyörittävät yritystään erittäin jännittävällä toimintaperiaatteella. Matkasta ei etukäteen makseta mitään (varaussivustolla tosin varatessa annetaan luottokorttinumero, mutta sitä käytetään vain no show tapauksessa). Matka maksetaan vasta kierroksen lopussa, asiakas saa antaa sen verran kuin ajattelee kierroksen arvon hänelle olleen. Kannattaa käydä lukemassa juttu heidän sivuiltaan, ihana tarina!

Ja mikä kierros Skotlannin ylämaalla! Juma! Älyupeeta! Oppaamme Donald, the Don, on uskomaton jutunkertoja. Kello 8:30 - 18:30 välisenä aikana puhetta tuli Skotlannin murteella niin paljon, että väkistenkin päähän tarttui jotain. Ja ne maisemat! Ei kuulkaas kuvat riitä kertomaan, menkää itse ja kokekaa se juttu! Ja sitten kun joku viisas vielä menee ja kokee sen ja perustaa samanlaisen vaikka jonnekin pääkaupunkiseudulle, niin tekee kulttuuriteon.

Jos nyt vähän jotain pitää vinkua, niin bussimme Irene oli aika ahdas. Mutta kyllä senkin kesti, tai kesti lähes loppuun saakka, viiden maissa aloin kiemurrella ja kierroksen jälkeen venyttely teki poikaa. Mitäs me sitten näimme:

Ensin ajelimme pitkin vuonon rantaa: the Firth of Forth - kaksi siltaa tuli nähtyä. Kolmas on jo rakenteilla Queensferryn kupeessa. Sen jälkeen huruuttelimme yhdelle monista Wallacen muistomerkeistä. Tämä oli kuulema tärkeimmästä päästä Stirlingin liepeillä, koska se elokuva, mikä se nyt on, äääh, Mel Gibsonin Braveheart kertoo tyypistä. Siis siitä Wallacesta ja suuresta taistelusta, joka käytiin Stirlingin sillalla. Tiedätte varmaan elokuvasta enemmän kuin minä, mutta se ei kuulema aivan pidä paikkaansa. Wallace on ollut sivistynyt ja varakas kaveri eikä mikään maalaisjullikka.

Stirlingistä pompahtelimme Lake of Menteithille, joka toi mieleen suomalaisen järvimaiseman. Don asustelee siellä, siksipä pysähdyimme hänen mielestään hänen lapsuutensa kauneimmilla paikoilla. Komeet oli huudit! Ja juuri kun meille alkoi tulla kiljuva nälkä, Donald ohjasti meidät Aberfoylen kylään. Siellä lounastimme The Forth Innissä, tuli kuulkaas Emmendaalit ja muut brittisarjat mieleen. Itse söin vuohenjuusto-lammasburgeri ja nautin pullollisen Thistly Crossia, johon rakastuin aivan totaalisesti. Mikä hedelmäisyys! Siitä olisi ollut vahvempikin versio, 7-prosenttinen, siihen en uskaltanut lounaalla ryhtyä. Burgeripihvini lammas oli varmaan juoksennellut edellisenä päivänä pitkin nummia, niin maukasta se oli. Ranskanperunoita oli taas rekkamiehellinen, enhän mie niitä jaksanut edes syödä.

Matka jatkui ylös luonnonpuistoon, googlatkaa vaikka seuraavat
- Loch Druckie, villinä kasvavaa sormustinkukkaa ja rhododendronia, paljon kanervaa ja sammalta, Lappi-vaikutelmaa! Vähän niin kuin meillä kansallispuistot.
- paikallisia lehmiä, hairy coos, varmaan parempia kuvia luvassa Ajatusmurusissa.
- Loch Katrine, täällä nautimme kävelyretken jälkeen iltapäiväkahvit ja kakkua. Minä sitten rakastan suklaakakkuja, niitä on ihanaa testailla eri ympäristöissä.

Viimeinen kohteemme oli Doune Castle, joka taitaa olla melkoinen must Monty Python-fanelle: "Who´s castle is this?" Siinä vaiheessa me olimme jo niin ryytyneitä, että makoilimme vain nurmikolla varjossa ja venyttelimme itseämme.

Arvatkaa ketkä söivät kotona illalla. Ei ollut meistä minnekään lähtijäksi. Aurinko, ikimuistoiset kokemukset sekä Irene-bussin epämukavat penkit olivat väsyttäneet meidät aika tehokkaasti. Kyllä kuulkaas uni maistui. Suosittelen Hairy Coo retkiä kaikille Edinburghiin menijöille enemmän kuin lämpimästi. Mieletön kokemus, huippuhetki! Mutta varatkaa paikkanne etukäteen, bussi oli täynnä (24 hlöä ja Don).

***
Tässä elämässä siirrynkin seuraavaksi Itä-Helsinkiin lounastamaan ystäväni ja hänen lapsukaistensa kanssa. Piknikistä ei mitään tänään tule, mutta sovimmekin olevamme sateen sattuessa sisällä. Illalla pitää taas pakata. Sitä ennen kirjastosta lisää kirjoja ja vaatevalintoja. Ai niin ja syntymäpäivälahjoja kolmelle herrahenkilölle, joista yhtä en tunne. Se vähän vaikeuttaa tehtävää, mutta on näistä selvitty ennenkin.

maanantai 8. elokuuta 2011

Matkapäiväkirja - maanantai


Maanantaina päätimme käydä tutustumassa Edinburghin linnaan. Rakennelma kieltämättä hallitsee kaupunkikuvaa, se näkyy lähes joka suunnalta. Linnaa ei voi olla huomaamatta, kun se nököttää vanhan sammuneen tulivuoren päällä. Kaunista vanhaa vuosisataista käsityötä! On siinä pojilla ollut tekeminen.

Kävelimme Haymarketista linnalle, matkaan meni puolisen tuntia. Viimeiseksi kipusimme vielä portaat linnan etuaukiolle, jossa olivat jo seuraavalla viikolla alkavaa Military Tattoota varten. Myös Fringe (paikallinen maailman suurin esittävien taiteiden festivaali) oli alkamassa seuraavalla viikolla. Meille ajankohta oli siis erinomainen, emme joutuneet pahimpaan tungokseen, vaikka sakkia riittikin aivan kiusaksi saakka välillä. Muun muassa linnan lippujonossa meni tunti. Ja kuka senkin on keksinyt muka, että Edinburghissa sataisi, aurinko porotti koko päivän niin, että illalla huomasin otsani jälleen kerran palaneen!

Parisen tuntia kiertelimme linnan pihoja, rakennuksia ja muureja muutaman sadan muun turistin kanssa. Vähän ahdisti, mutta toisaalta vaikutti myös! Turhapa minun on sieltä ottamiani kuvia sen enempää esille laittaa, löydätte netistä taatusti komeampia ammattilaisten ottamina. Linnan kaupasta ostimme postikortteja sekä näppärästi mukana kannettavia pikkutuliaisia.

Linnahortoilun päätteeksi läksimme hortoilemaan pitkin Royal Milea. Kashmiria, kilttejä, matkamuistoja, pubeja, eläviä patsaita, turisteja... Mutta kun pääsimme istuskelemaan varjon puolelle The Royal McGregoriin, tuska taas helpotti hetkeksi. Siellä nautimme viileitä juomia ja vilkuilimme ihmisvilinää, ennen kuin hortoilimme uuden kaupungin puolelle Princes Streetille. Siellä sijaitsivat kaikki isot tavaratalot, meillä oli ideana etsiä Ajatusmuruselle kävelykengät.

Jenners on paikallinen Stockmann, ja sen kyllä huomasi. Taisimme olla kerta kaikkiaan väärässä paikassa, myyjätkään eivät kiinnittäneet meihin mitään huomiota, sen sijaan vartija kyllä seurasi meitä sillä silmällä. Mark & Spencerillä sen sijaan olisi ollut vaikka mitä kivaa, mutta kun matka oli vasta alussa, en haalinut mukaani edes niitä työpaidoiksi sopivia paitoja, joita olisi ollut tarjolla alle 20 puntaa/ kappale. Nyt harmittaa, olisin vain törsännyt, niin eivät olisi rahat jääneet varastettaviksi Suomessa. Pah.

Koska olin jo kahden kävelypäivän jälkeen kehittänyt massiiviset hiertymät ja rakot jalkoihini, matkustimme Haymarketiin bussilla. Siellä suuntasimme saman tien Ryrie´sin yläkerrassa olevaan Brasserie La Stazioneen. Olimme paikan ensimmäiset asiakkaat, mutta kun nälkä oli jo kamala, jäimme vilkkuvasilmäisen harmaantuneen italialaispatronin suostumuksella odottamaan paikan aukeamista.

Jumalaista ruokaa olikin! Ja edullista, kolmen ruokalajin menu vain 12 puntaa/ hlö! Alkuun parsakeittoa, pääruuaksi meriahventa, paistettu portobello sekä bataattipyreetä. Jälkiruuaksi minä söin mansikkajäätelöä kuuman suklaakastikkeen kera ja Ajatusmurusia creme bruleen. Jos asuisin tuolla päin, kävisin varmaan kokeilemassa muitakin eväitä. Maukasta ja edullista. Ruuan päälle vyöryimme ryytyneinä kotiin, ei paljon tarvinnut unta houkutella sinä(kään) iltana.

***
Äitee ahdistelee jo. Olen menossa tällä viikolla pohjoisempaan Suomeen. Hän tahtoisi tietenkin tietää tarkan aikataulun, jota en tiedä vielä itsekään, koska pääsen ilmeisesti veljeni kyydissä ja hän ei vielä ole soitellut. Aaarrrrrgggghh (toistan itseäni, tiedän)!

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Matkapäiväkirjan alku

Ellei joku ole jo huomannut, niin ystäväni ja matkakumppanini oli Ajatusmurusia pohjoisesta Suomesta. Olemme tosiaan vanhat koulukaverit, tapasimme yli 20 vuoden tauon jälkeen viime syksynä Oulussa. Koska matka sujui paremmin kuin hyvin yhdessä, ryhdyimme heti suunnittelemaan uutta retkeä tälle kesälle. Ongelmia ei tullut edes matkakohteen valinnassa, meillä kun on samanlainen maku siinäkin suhteessa. Kaksosmainen luonteemme taitaa ulottua jopa sinne saakka. Päätimme tulla ystävyyssuhteemme kanssa ulos kaapista, vaikka tarkemmalle lukijalle se on jo varmaan tullutkin selväksi, mitäpä tuota piilottelemaan.

Lupasin aloittaa matkapäiväkirjamme kirjoittamisen Tampereelta lauantaina 23. heinäkuuta. Sieltä nimittäin lähti lento Edinburghiin sunnuntaiaamuna ja kun minulla oli vielä työperäisesti saatu lahjakortti Sokos Hotelliin, se helpotti matkan alkua kummasti. Yövyimme Sokos Hotel Villassa, joka oli juuri auennut mittavan remontin jälkeen. Kaunista jälkeä siellä olikin tehty, etenkin kiittelimme huoneistokohtaista ilmastointia, jonka ansiosta nukuimme kuin pienet murmelieläimet. Itse saavuin jo vähän aikaisemmin Kaura-ystäväiseni kanssa junalla (hän oli ollut Helsingissä rillutteluretkellä), matka sujui mukavasti vadelmia naamaan napsutellen ja puheissa hullutellen.

Tosikoisen kanssa Kaura vei minut tutustumaan ravintola Kahvillaan, joka olikin varsin viehättävä uusi tuttavuus Tampereen ravintolatarjonnassa. Ihania herkullisia mätökkäitä, erinomaista kahvia ja persoonallinen kierrätyssisustus. Mikä parasta, tarjontaa oli erittäin paljon myös vegaanille, jos sellaiseksi olisin heittäytynyt. Mutta kuten tiedätte, mää vedän mitä vaan, myös kasvisperäisiä asioita.

Tosikoisen esiteltyä meille sirkuskoulutaitojaan, siirryimme koko poppoo, myös Ajatusmurusia, jonka olin noutanut hotellista, kahville ja virkistäville juomille Coffee Houseen Tampereen keskustaan. Herkullisia olivat tarjottavat sielläkin (kahvia ja pekaanipiirakkaa, om nom!), mutta taustalla moukuva jumpsjömps-musiikki ei vakuuttanut. Ahdistavaa ja liian kovalla! Emme ilmeisesti kuuluneet kahvilan fokusryhmään.

Kun Kaura ja Tosikoinen lähtivät kotiin, siirrymme me matkalaiset Paapan terassille ottamaan drinkit, siinä oli terassin varjossa ihana istuskella ja katsella alkuasukkaita. Kun nälkä alkoi vihdoin kurnia, marssimme syömään rekkamiesten annoksia Tillikkaan. Minulle grillattua maksaa ja ystävälleni valkosipulipihvi, jonka kanssa tulleita valkosipuliperunoita hän kehui parhaiksi koskaan saamistaan. Minä taas rakastin etenkin alkuruuaksi natustelemiani syntisiä sinihomejuustoetanoita. Ihania!

Vaikka olimme ruuasta (ja ehkä vähän viinistäkin) sekopäisinä, kävimme vielä toisillakin treffeillä tapaamassa Wanhassa postissa TA:ta, yhtä ihanaista ystävääni, jonka kesäinen pukeutuminen lierihattuineen teki meihin vaikutuksen.
Ja kesä totisesti oli parhaimmillaan, kuuma ja hikinen, mikä oli harmistuttavaa, että nukkumaan piti lähteä, kun Tampere nyt vaan on ihana kylä, siellä on ihania rakkaita ystäviä, joiden kanssa voisi viettää koko illan, jos toisenkin (ja varmana muuten taas syksyllä tulenkin, be prepared!).

***
Muutama sana eilisesta. Olin poikain kanssa baareissa. Monessa. Ja heviä tuli taas kuunneltua. Olen vähän hämmentynyt tällä hetkellä (en ystäväin takia, vaan yhden ulkopuolisen tahon), mutta en aio antaa sen häiritä. Asioilla on tapana selvitä, ovat selvinneet aikaisemminkin. *punast*

lauantai 6. elokuuta 2011

Elämää on tämäkin

Mymskä oli jostain napannut top 5 katumusaiheet kuolinvuoteella. Ajattelin minäkin katsoa, onko minulla tämänhetkisen tilanteen valossa jotain kaduttavaa, jos viikatemies korjaa.

1. Olisinpa elänyt elämää jonka itse tahdoin, enkä noudattanut muiden toiveita.

Olen elänyt itseäni miellyttäen ja kuunnellen kaikilta niiltä osin, joilta olen pystynyt. Olisin tahtonut lukion jälkeen mennä merimieskouluun, mutta kun eivät kansimiehistöön ottaneet tyyppejä, joilla on niin huono näkö kuin minulla, niin se ajatus oli pakko jättää. Muuten olen mennyt aivan omia latujani, ladulla tosin ei ole ollut mitään vahvaa ennakkoreittiä, vaan olen matkustanut sinne minne nenä näyttää.

2. Kunpa en olisi käyttänyt aikaa työhön niin paljon.
Hahahahahaa. Just joo. En ole. Nuorisotyö osittain tuli myös vapaa-aikaan, mutta se oli vaan otettava sinne. Ja mahtui hyvin. Nykytyö joskus tulee uniin, mutta ei vie vapaa-aikaa.

3. Olisinpa ollut tarpeeksi rohkea ilmaistakseni tunteeni.
Mie olen tässä lajissa aika hyvä. Tosin ilmaisen tunteeni välillä niin diplomaattisesti, että vastaanottaja ei tajua, jos olen kiukuissani. Sitten vaan pitää sanoa toisen kerran. Sitä paitsi olenhan suuria viimeisiä itkijänaisia, sitä en osaa piilotella. Rakkautta olen ilmaissut sekä kumppaneille että ystäville, olen sitä mieltä, että mieluummin liian paljon tykkäämistä kuin liian vähän.

4. Olisinpa pitänyt yhteyttä ystäviini.
Pidän niihin, jotka pitävät minuun. Riippakiviä, vastahakoisia ja ilkeilijöitä en mukanani kanna. Jos en muuten jouda pitämään yhteyttä ystäviini, joutuvat he lukemaan blogiani. Sitten vain odottelen, koska heillä on aikaa haastella kanssani ja kertoa mitä HEILLE kuuluu. Siinä olen vähän huono, yhteydenottamisessa, koska tiedän, että kaikilla on oma elämä, joka vie heidän aikansa. Siksi olen tekstiviestien ja sähköpostien suuri ystävä ja ylin kannattaja.

5. Olisinpa antanut itseni olla onnellisempi.
Mitäs tähän nyt sanoisin? Ei koko ajan voi olla onnellinen, mutta sitä tuskin tällä tarkoitetaan. Silloin kun onnea on ollut tarjolla, olen vastaanottanut sitä molemmin rinnoin, mutta välillä minusta riippumattomista syistä olen joutunut myös olemaan kovin onneton. Aikansa on kestänyt ennen kuin siitä olotilasta on päässyt pois. Minusta on kiva ja sopivaa olla onnellinen, mutta tyytyväisyyskin riittää usein.

Jotta hyvin on mennyt. Entäs teillä muilla?

perjantai 5. elokuuta 2011

Unta, enemmän unta

Olen lomani aikana nukkunut uskomattoman hyvin, ainakin 8 h joka yö. Yhtenä yönä meni kymmenen tuntia rikki! Loma sopii alitajuntani sille osiolle, joka nukkumisasioista määrää. Toisaalta tunkesin joka ilta tulpat suosiollani korviin, etten vaan risauksia kuule vieraissa paikoissa. Eilen herraskaisesti nukuin 3 h päiväunet ja viime yönäkin vielä riitti unta melkein 8 hoo. Hyvä alitajunta! Niin sitä pitää!

Sen lisäksi luin yhden kokonaisen kirjan. Olkoonkin, että kyseessä oli silkkaa hömppää, mutta siltäkin osin keskittymiskykyni alkaa olla kohdillaan. Voi olla, että minusta vielä tällä menolla tulee ihan normaali ja suhteellisen terve ihminen vanhoilla päivilläni. Matkallakin sain melkein mukaan varaamani kirjan (Audrey Niffenegger, Hänen varjonsa tarina) loppuun. Oli ihan lukuisa kokemus, minä kun pidän lukea kummitustarinoita, vaikken niitä voikaan viestintävälineistä seurata. Pelkuri kun olen ja näen painajaisia.

Ja koska eilen makasin sohvalla ja sängyllä kirjan kanssa (sekä tilasin yhdet kengät, senkin pahis!), tänään tanssin imurin kanssa kiihkeän tangon. Sitten ehkä taas ruokaa, saunaa, juomaa ja vähän ystäväseuraa. Aika luksusta!

torstai 4. elokuuta 2011

Yksin vai yksinäinen?

Aamupalalla haastelin lapsuudenystäväni kanssa yksinolosta. Lohduttelin häntä, että vaikka parisuhteessa saattaisi ryppyjä tullakin, ystävät säilyvät. Samoin lapset ja suku, minulla etenkin veljeni. Itse tunnen itseni kovin harvoin yksinäiseksi, vaikka paljon aikaa yksin vietänkin. Olen miettinyt, että yksinäisyys usein kertoo selvittämättömistä ongelmista. Ainakin itse tunsin avioliiton loppuaikoina niin suurta yksinäisyyttä, että meinasin mennä junan alle, kun en muuta ratkaisua asiaan löytänyt. Mutta enpä sitten mennyt, nyt olen vain yksin, en yksinäinen. Asiat ovat mallillaan, aivan erinomaisesti!

Tänään on ensimmäinen lomapäiväni yksin. Oikeastaan jo vähän kaipasin sitä. Pyrkimykseni on viettää se mahdollisimman vähäsanaisesti ja vain sisäistä dialogia käyden. Lakanapyykkiä pitäisi pestä ja siivota, että huomenna voi taas sitten kutsua lisää vieraita kylään. Ja johan on kumma, jos en kertaakaan lomallani humalaan pääse, matkan aikana tapahtunutta pienimuotoista tissuttelua ei lasketa ja koto-Suomessakaan ei vielä moista ihmettä ole tapahtunut.

Ai niin ja ne valokuvat ja matkakertomus... Kyllä mie sen vielä jossain välissä väkerrän. Tai meillä on itseasiassa matkaseurani kanssa ajatus, kuinka se hoidetaan. Mutta siitä sitten myöhemmin.

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Kiireisen lomalaisen tunnustuksen jatkuvat

Ei tästä mitään tule; luvassa on taas hauska lomapäivä, kaikki viime viikon seikkailukertomukset saavat odottaa. Kuviakaan en ole saanut purkattua, kun otan koko ajan uusia. Tänään menemme Ikeaan (lautasia!). Ja kunhan olemme hakeneet lomalaisen lapsukaisen lentokentältä, vierailemme Linnanmäellä. Siinähän tuota ohjelmaa yhdelle päivälle onkin, ennen kuin vieraani poistuvat kohti pohjoisempaa Suomea.

Ai niin, pikakatsaus eiliseen: vierailu Ateneumiin (Lappilaisnäyttely ja kiinteä näyttely), pitkä kostea kesämenu-lounas Kappelissa, ratikka-ajelua Kaivopuistoon. Mattolaiturilla nautimme virkistävät juomat ennen kuin kävimme pikaisesti shoppailemassa minulle housut ja vieraalleni käsilaukun. Ilta meni juustojen ja viinin kera maukkaasti, mutta hillitysti. Ihanaa tämä vanheneminen!

Aamulla sain postia, joka vähäksi aikaa toi surun pintaan. Ihmisen pahuus ja ilkeys jaksavat minua välillä ihmetyttää. Minulta nimittäin jäin Treen lentokentän lähettyvillä olevan huoltoaseman vessaan sellainen läpinäkyvä minigrippussi. jossa olivat nestemäiset matkustamoon kuljetettavat tavarat ja jäljelle jääneet punnat. Pussukka oli palautettu huoltoaseman kassalle, josta se luvattiin lähettää minulle. Riemuitsin kovin, koska 50 puntaa on minulle iso raha. Tänä aamuna posti saapui, meikit olivat tallella, mutta setelirahat kadonneet. Harmitti. Joku on n. eur 60 rikkaampi, mutta olisi sillä rahalla minullekin käyttöä ollut, en minä nyt vielä niin rikas ole.

Ihminen ON aika paha ja salakavala otus. Pitäisi kai tuntea kuitenkin kiitollisuutta siitä, että itse ei ihan tuollainen ole, minulla olisi siitä jopa todistava tarina, jossa palautin kassalle 300 mummonmarkkaa, mutta ei nyt jouda enää länkyttämään. Menemme Iikkeaan, missä tuhlaan lisää rahaa. Se on mun luonto.

tiistai 2. elokuuta 2011

Kaupungille

Tänään aiomme viettää vieraani kanssa päivän kotikaupungissani. Helsinki hellii turisteja. Olemme suunnitelleet kaikenlaista museovierailusta bussikierrokseen. Saa sitten nähdä, mitä loppujen lopuksi saamme tehtyä. Tarkkoja suunnitelmia nimittäin emme ole tehneet, menemme fiiliksen mukaan.

Viimeviikkoista matkaa olen työstänyt unissani ja hereilläollessani. Näen unia, joissa liikun edelleen siellä. Ja sama on kuulema matkakumppanillakin. Eilen illalla naureskelimme, että ainakin lomamatka siirsi ajatukset pois arjesta. Nyt voi jo pikkuhiljaa palautua kohti normaalia. Tällä viikolla en vilkaisekaan juna-aikatauluja pohjoisempaan Suomeen, mutta kai se vielä sielläkin on kitumassa käytävä. Aaarrrrrggggghhh! Mutta arvatkaas, olenko nukkunut! Olen! Paljon! Viime yönäkin kahdeksan tuntia!

Sen verran matkastamme, että toinhan minä itsellenikin tuliaisia. Minkäs harakka itselleen voi, mutta kun skottilainen marmori nyt vaan on niin kaunista. Sen on sanottu suojelevan haaksirikolta ja hukkumiselta, sekä rauhoittavan kiireen keskellä. Nyt kun tosin olen elellyt reilun viikon lapsuudenystäväni kanssa, olen huomannut rauhallisuuteni olevan lähes flegmaattisuutta. Aina sitä jotain oppii itsestään.Kuvan ketju on vanha, riipus tuli Skotlannista. Valitettavasti vähän väri vääristyy kuvassa, Ionan saaren marmori on sellaista oliivinvihreää ja valkoista. Mielenkiintoista, en olisi kuvitellut sellaiseen väriin ihastuvani.

maanantai 1. elokuuta 2011

Kotona taas

Olen minä vielä hengissä. Matkakumppani myös. Vietämme vielä muutaman päivän pääkaupunkiseudulla, joten selvittelen ajatuksiani, kerron matkastamme myöhemmin. Kivaa oli! Älykivaa! Rahat riittivät, tuliaisia tuli hankittua, juomat olivat viileitä, edukkaita, ruoka herkullista ja vaihtelevaa, seura erinomaista. Skottimurre on jännittävää, meinasivat välillä hermot mennä sen kuuntelemisessa. Ihan samoilla mennään kuin kesä tähänkin saakka, riemuisaa aikaa.

Eilen poikkesimme naapurin herrojen luona grillaamassa, toin mukanani paikallisia raakamakkaroita, jotka olivat aivan erinomaisia, porsasta ja nautaa. Pakastin ne ostopäivänä lauantaina ja otin sunnuntaiaamuna matkalaukkuun umpipakastuneina, kestivät kuljetuksen. Lahjaksi veimme käsintehtyä fudgea ja Britannicalta kahvia.

Jotain hyvää olen tässä maailmassa tehnyt, kun näin on kivaa! Ehkäpä pidän maanantaiaamun hartaushetken ja mietin kiitollisuusasioita, ennen kuin jatkan lomailua.