tiistai 31. elokuuta 2010

Ylileveä velvollisuudentunto

Ei, en ole sairaslomalla. Kyllä, pitäisi ehkä olla. Ei, kukaan ei tuuraa minua. Kyllä, aion jaksaa ainakin vielä tämän päivän. Huominenkin pitäisi, kun tulee uusi vakituinen työntekijä ja minun pitäisi häntä perehdyttää koko aamupäivä. Ei, en tiedä miten jaksan. Jos en jaksa, läimäisen terveydenhoitajalle soiton jälkeen puhelimen kiinni ja unohdan koko paskan pariksi päiväksi. Kyllä, harmittaa, sylettää, suorastaan vituttaa.

Kannan sisälläni ylileveätä velvollisuudentuntokuljetusta, sen kanssa on tiukissa mutkissa tosi hankalaa liikkua, kun yrittää tehdä parhaansa ja levittää parhaansa kaikkialle. Pieni naurettava esimerkki asiasta on junanvaunujen siivoaminen. Minä en kertakaikkiaan kestä, kun ihmiset levittelevät lehtiä ympäri vaunun, eivätkä palauta niitä siihen lokeroon oven vieressä. Niinpä astuessani pääteasemalla junaan tai jäädessäni siellä pois, kerään kaikki irtolehdet siitä vaunusta, jossa satun olemaan. Hyvä puoli tietysti on, etten koko junaa käy läpi.

Miksi ihmiset eivät yhtään ajattele? Maailma olisi niin paljon mukavampi paikka, jos ihmiset edes omat jälkensä viitsisivät korjata. Eikö äippä tai iskä ole yhtään opettaneet? Perkele! Jopa minun onnettomat vanhempani sen verran saivat tolkkua päähäni.

maanantai 30. elokuuta 2010

Ahdistus

Nyt kuulkaas hyökkää työ kimppuun ihan kymmenellä. En tiedä minkä valtakunnan mutkalle taas taipuisin, että saan kaiken tarpeellisen syyskuussa tehtyä. Isoja setiä ja tätejä tulee kylään ja kaiken pitäisi olla tiptop, enkä mie mitenkään saa asioita järjestymään ja hullu olin kun, lupauduin siihen koulujuttuun ja koska mie muka nuorison kanssa leikin? Apua!

Sen lisäksi se räkätauti taitaa olla tulossa takaisin, nyt jo nenuli valuu. Sen lisäksi vatsa on sekaisin ja viime yönä säpsähtelin hereille tunnin välein. Ei mene hyvin nyt, mutta onneksi tällaisia maanantaipäiviä on erittäin harvoin. Ja onneksi huominen tulee pian ja sitten taas ajattelen ihan toisella tavalla, kun asiat asettuvat oikeaan perspektiiviinsä.

Ahdistusvellominen on ihan hyvästä, kunhan sinne ei jää asumaan. Paitsi että vaikka miten nyt itseäni lohdutan, niin pahaa tekee kun tätä päivää ajattelee. Sitä paitsi huomenna on silmälääkäri ja se kuitenkin tuomitsee minut pimeyteen. (Uskotteko jo, että tänään en ole hyvää seuraa?)

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Ei ollut minun teekupilliseni

Ei tule minusta xtravaganza-laihduttajaa. Minusta ei ole sitoutumaan mihinkään juttuun vuodeksi, mene tiedä missä sitä on ja millaisessa tilanteessa ensi kesänä. Puhumattakaan että minulla olisi mahdollisuus sitoutua korvaamaan ateriani 10 viikon ajan vlcd-tuotteilla. Juu ei, miniminä mainostettu 3 viikkoa nyt ehkä vielä menisi, mutta kun minä PIDÄN syömisen lisäksi myös ruuan tekemisestä, niin eipä paljon kiinnosta.

Joku muu keino on keksittävä, vaikka sitten tämä tähän saakka noudattamani, hidastempoinen ja työläs ruokavalion kyttääminen ja pienen liikunnan lisääminen. Saanpahan ainakin silloin tällöin herkutella.


Sain Millanilta tunnustuksen. Nyt pitäisi sitten pelin sääntöjen mukaan jakaa lipettiä 7 blogille eteen päin ja tunnustaa seitsemän asiaa itsestäni. Luulen, että pitää hetki miettiä, kenelle laitan haastetta eteen päin, mutta ainahan minä voin seitsemän asiaa kertoa itsestäni. Ei niitä kuitenkaan sataa ole, niin kuin eräät ovat ahkeroineet.

1. Olen aika itsepäinen ihminen. Vaikka pelkäisin jonkin asian tekemistä tai sanomista, minun on sisäinen pakko tehdä se, jos olen päättänyt niin.
2. Aamukahvi on must. ltapäivälläkin voin jättää sen väliin ja illalla en unisyistä juo kahvia laisinkaan.
3. Tekisi mieleni leikkauttaa sellainen Makepeace tukka aina kun kyllästyn pitkään karvaani. Mutta enpäs ole vieläkään uskaltanut.
4. Olen epäluuloinen, pelokas ja sisäisesti ujo, mutta osaan peittää lähes kaikki tuntemukseni räväkän ulkokuoren alle.
5. Tykkään sellaisista ystävistä, jotka pitävät minuun yhteyttä. Minua kiusaa tupata minnekään.
6. Rakastan sienestämistä ja toivon, että ilma tänään selviäisi, että pääsisin metsään. Huonolta näyttää. Sitä paitsi heti sateen jälkeen poimitut sienet ovat ärsyttäviä löllöjä ja hankalia käsitellä.
7. Silmät ovat turvoksissa. Taisin nukkua jotenkin naamallani viime yönä.

Taidan mennä takaisin sänkyyn lukemaan Vikram Sethin Rakkauden musiikkia. Joanna Harris-putkeni jälkeen tuntuu vain ihan vieraalta kieleltä... Vetelin hömppää nimittäin useamman kirjallisen kerrallaan.

Edit 30.8. Mie luen nykyään kovin vähän blogeja. Tässä nyt kuitenkin sellaisia, joita ei näköjään vielä ollut paiskattu Kaunis polkkaaja-planketilla. En kyllä tiedä, jaksanko edes käydä heitä haastamassa sen kummemmin, ottakoot kopin, jos keksivät mistä syystä heille tulee sakkia täältä päin kylään. Voi juma, että on jumi-olo.

http://kukkamaa.blogspot.com/
http://tirlittan.wordpress.com/
http://ilmavirtaa.blogspot.com/
http://ambra.vuodatus.net/
http://mymskan.blogspot.com/
http://kaura.blogspot.com/
http://3xikuisuus.vuodatus.net/

perjantai 27. elokuuta 2010

Vielä on kesää jäljellä

Ajattelin lohduttaa kaikkia teitä, joiden mielessä kajastelelee syksy ja talvi. Tutustuin nimittäin termisen kesän käsitteeseen, kun taas tappelin ottoveljeni kanssa siitä, että mitkä kuukaudet luetaan Suomessa kesäksi. Saatana, se sälli saa välillä verenpaineeni nousemaan olemalla aina muka oikeassa tai ainakin enemmän oikeassa kuin suurin osa väestöstä. Mutta saammepahan ainakin keskusteluja aikaiseksi sekä testattua verenpainelääkitykseni tasoa. Toistaiseksi on vielä riittänyt.

Kesä jatkuu niin kauan kuin päivän keskilämpötila on yli +10 C. Ja vielä se on. On siis kesä. Saatte pitää sandaaleja ja kuljeskella ilman välihousuja. Itse tosin jo riemulla olen siirtynyt kävelykenkiin ja sukkiin. Jalkojani EI palella ikinä, mutta minulla on paljon kauniita kenkiä (ja ärsyttävä ottoveli).

Itse itselleni tekemän lupaukseni mukaisesti olen syönyt paljon marjoja tänä kesänä. Pensasmustikoiden laatu on vaihdellut hurjasti. Välilä olen joutunut tyytymään belgialaisiin, hollantilaisiin tai ranskalaisiin mustikoihin, nehän ovat järkiään ihanan makeita. Sen sijaan suomalaisten makeus on vaihdellut hurjasti; tällä viikolla söin parhaat, makeat herkut, ne tulivat Pynnösen Marjatilalta Kangasniemestä. Omnom. Laitilasta tulivat seuraavaksi parhaat (www.pensasmustikka.fi ), kaikken kirpeimmät valitettavasti Pohjois-Karjalasta, en viitsi sen kummemmin edes muistella mistä, ettei tule haukuttua pienyrittäjää. Ehkä ne vain olivat liian raakoina poimittuja mustikoita.

Taidan vasta viikonloppuna kertoa teille vaikutelmistani Xtravaganzasta, kävin eilen tutustumisreissulla. Se on tämä nopean työpostauksen huono puoli, ei kerkeä kovin paljon miettimään sanomisiaan. Mietinkös minä yleensäkään paljon niitä?

torstai 26. elokuuta 2010

Ei näin

Aivastelen, niiskuttelen ja kuuntelen jytinää otsalohkon takana. Kappas, tänäänhän onkin torstai, se on mukava ryhtyä kropan virittelemään ensimmäistä syysflunssaa viikonlopuksi. Ja minä kun ajattelin sienestämistä. Justiinsa.

Tein ihanan linssi-parsakaali-soijarouhepadan eilen, kun ottoveli saapui yökylään. Joka kerta suorastaan ihmettelen, miten maistuvaa evästä siitä saakaan aikaan, kun vain uskaltaa käyttää mausteita! Lisukkeeksi tein bulguria, jonka maustoin sitruunamehutilkalla, persiljalla, mintulla ja silputuilla tomaateilla. Sitähän mie en itse enää kovin paljon lautaselleni ottanut, yritän elellä mahdollisimman vähillä hiilihydraateilla. Aamusämpylää on vain kovin vaikea jättää pois... Voi minua.

550n aasialainen bussikuski oli saanut korvakuulokkeellisen musiikkivehkeen. Olinkin jo valmis repimään herra Tsingis Khanilta pään irti, kun taas tällä viikolla muutamana aamuna olen joutunut kuuntelemaan ”vienojen” aasialaisnaisten ja miesten ujellusta. Vielä kamalampaa kuin Lauri T*hkä ja Jari S*llanpää yhdessä. Iskelmämusiikki ja minä sovellumme toisillemme vain karaokebaarissa.

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Avointa toimistoa päin

Latasin koneelleni eilen Open Officen. Sehän on ihan äärimmäisen toimiva peli! Ja etenkin ilmainen! Hieno juttu, olen edelleen kiitollinen anonyymille, joka sitä ehdotti kommenttilaatikossani.

Muuten olen käyttänyt aikaani lukemiseen, kun kerta sain siitä kiinni. Olisi varmaan pitänyt siivota, kun ottoveli käy yön yli nukkumassa tänään, ennen kuin taas suuntaa matkansa kaukomaille, mutta en jaksanut. En jaksanut tehdä ruokaakaan, söin vain salaatin. Salaatti kyllä kieltämättä oli pitkästä aikaa maistuvaa. Etenkin kun käyttää lorauksen kurpitsansiemenöljyä kastikkeena. Omnom.

Isot pomot panikoivat tuloksen kanssa Ameriikassa. Paniikki leviää myös tytäryhtiöihin. Mitä se sellainen kakan valuminen alas päin oikein olikaan? Välillä haaveilen siitä päivästä, kun jään pois työelämästä, tahtoisin sanoa muutaman vähemmän kauniin sanan painavasti. Mutta kaukana on se päivä, vielä lähes 19 vuotta yleiseen eläkeikään, varhaiseläkkeelle ei minun tuloillani ole mitään asiaa. Todennäköisesti joudun hankkimaan jonkun osa-aikahommelin senkin jälkeen.

Parempi siis pysyä kunnossa ja syödä salaattia useammin.

tiistai 24. elokuuta 2010

Suunnitelmia riittää

Kaikenlaista pyörii päässä. Saa nähdä mitä saan toteutettua. Rahaa vaatisi moni asia. Katsotaan nyt sitten. Tekisi mieli vaan nuolaista ennen kuin tipahtaa, nylkea karhu ennen kuin olen edes vilausta siitä nähnyt, mutta jos nyt edes hetken malttaisin pitää juttuja omana tietonani. Omien asioiden suhteen se on tosin aina ollut kovin hankalaa, en mie muiden asioista mitään huutele.

Nuoriso oli polttanut pohjoisemmassa Suomessa isäni auton. Olivat tuikanneet roskakatoksen tuleen ja kottero oli saanut siitä osansa. Tietenkään siinä ei ollut enää mitään palo-, hirvi- ja varkausvakuutusta, eli jos tekijöitä ei kiinni saada, isukki joutuu aivan itse kustantamaan uuden kulkuvälineen itselleen. Voi voi, sääliksi käy vanhaa miestä, kun tiedän, ettei hänestä enää ole julkisilla tai kävellen liikkumaan, on nimittäin niin huonossa hapessa, että ei henki kulje. Hyvä puoli tässä on se, ettei hän ole rahojaan tuputtamassa enää minulle, eiköhän nyt tarvinne ne itse. Minua ei nimittäin rahalla osteta.

Tilasin esihenkilölleni joulusuklaat eilen. Jouluun on enää neljä kuukautta. Eikä naureta siellä, en mie muuten niitä olisi tilannut, ellei toimittaja tahtoisi tiedon syyskuun alkuun mennessä. Pakkorako.

Ja sitten jatkamaan muita työtyyppisiä pakkorakoja. Suunnitelmien kera ja välillä ihan ex tempore.

maanantai 23. elokuuta 2010

Klassinen keikka

Viikonloppu eteni klassiseen malliin. Perjantain lepopäivän jälkeen kävin kirjastossa ja kaupassa, tekaisin ruuat ja pakkasin ne juhlia varten, sain herraseuran hakemaan minut kotoa saakka. Sitten aloitettiin ohjelma. Menu oli jälleen kerran jumalainen: alkuun kylmä kesäkurpitsakeitto, rapusia, mätejä, smetana, sipuli ja paahtoleipä. Pääruuaksi juuresmuusi, tulinen linssimuhennos, tofusataykastike, naudan paistia. Jälkiruuaksi kahvia ja Rocky Road. Eipä varmaan toinne edes sanoa, että juomaakin riitti ja laulu raikasi.

Ilta vilahti aina neljään saakka aamulla, minusta ei ollut minkään tekijäksi sunnuntaina. Makailua ja natustamista, paljon nestettä ja television tihrustamista. Mutta olipa jälleen kerran mukavaa! Isäntäperhe oli juuri ottanut pehmoeläimen näköisen Bichon Bolognesen, varsinainen sylikoira! Melkein minunkin sydämeni lämpeni koiraeläimille. Illallistajien lisäksi paikalla oli neljä koiraa ja kissa, yllättävän rauhallista siitä huolimatta, ovat sen verran hyvin kurissa pidettyä koirasakkia.

Onneksi nyt on taas juhlat juhlittu vähäksi aikaa. Seuraava kinkerirypäs tulee todennäköisesti syyskuussa. Sinne on vielä aikaa. Työjuttuja tosin on tulossa siihen malliin, että mitenhän keventymisprojektini oikein käy? Minun kun on ollut aina kovin vaikea kieltäytyä hyvästä ruuasta ja juomasta. Ihan niin kuin seurastakin.

Elämä on ihan mukava juttu. Etenkin kun ei hirveästi mieti sitä.

lauantai 21. elokuuta 2010

Pieniä voittoja

Sain työpäivän läpi kunnialla. Keksin jopa pari hyvää juttua tulevaisuutta varten. Voitto!

Jaksoin mennä Pasilaan hakemaan ex-puolisoltani ystävieni pelastamat kirjeet ja päiväkirjat. Voitto! Paitsi että olisi kiva ollut nähdä ihan pitkän kaavan mukaan. Kiitos sinne ihanille ihmisille!

Vaikka inhosin ajatusta soittaa Welhon asiakaspalveluun, tein sen heti kotiin saavuttuani. Siellä tosi kiva asiakaspalvelijapoika neuvoi minua ihan kädestä pitäen, järkkäsi mulle samaan hintaan kymppimegaisen yhteyden ja antoi vielä houkuttelevan tarjouksen langattomasta yhteydestä. Voitto! Nyt toimivat myös tietoturva ja palomuuri!

Laitoin tofun marinadiin. Voitto! Vielä kun tänään saan paistettua ne ja upotettua kastikkeeseen, tehtyä juuresmuusin ja rakenneltua Rocky Road jälkiruuan, voin loppuillasta vain nautiskella ystävien kanssa raputirallaa-pöydässä. Voitto!

Menin unille yhdeksän aikaan lueskelusession päälle ja heräsin vasta äsken. Kymmenen tuntia unta! Voitto voitto voitto! Jackpot! Hirmu hyvä perjantai! Ihan parhautta!

perjantai 20. elokuuta 2010

Hajaantukaa

...täällä ei ole mitään luettavaa. Paitsi se, että minulle on tulossa äärimmäisen tiukka päivä ja sen lopuksi saan hakea päiväkirjojani takaisin kotiin.

Yritin eilen ajella Welhon tietoturvaa koneeseen vain saadakseni tiedon, että sen kaikki lisenssit ovat käytössä. Jäljet johtavat sylttytehtaalle, eli todennäköisesti ex-puolisoni on ottanut sen käyttöönsä ovelana miehenä ja jakanut vielä puolelle kylällekin. Joudun taas omituisiin selityksiin ja selvityksiin. En jaksaisi. Miten helevetin pitkään tätä voi vielä jatkua?

Eilen ryhdyin naamakirjassa tykkäämään sivusta, jonka nimi on "Jotkut ihmiset ovat elossa vain siksi, koska on laitonta ampua heidät." I rest my case.

torstai 19. elokuuta 2010

Potkua elämään

Eilen kotiin saavuttuani ihmettelin postin saapunut lähetys-lappusta, etenkin kun lähettäjänä oli Jyväskylän yliopisto. Minulla ei ole siellä tuttuja enkä ole muistaakseni tilannutkaan mitään. Olin jo nakata koko ilmoituksen roskiin, kun päätin pyykinpesun jälkeen, että samapa minun on lähteä kävelylle, kun ilmakin on sopiva. Se kun sopi vasta alkaneeseen hyvinvointiprojektiinikin.

Hyvä oli, että menin. Sain nimittäin arpajaisvoittona eur 20 lahjakortin. Olin kesän hiljaisina hetkinä osallistunut johonkin musiikin kuuntelu ja kulutus -tutkimukseen. Oho. Onneksi on lotto jo vetämässä kestona, mene tiedä, vaikka tästä hyvinkin alkaisi joku käsittämätön onnenpotkujakso ja minusta tulisi äärettömän rikas. Raha ei tuo onnea eikä onnellisuutta, mutta on se vaan pirun paljon mukavampaa olla onnetonkin, jos laskut on maksettu. MOT.

Koska olen tällä hetkellä erittäin pers´aukinen, lahjakortti tulee sijoitetuksi elintarvikkeisiin. Kummallista, miten olin jo kerennyt unohtaa avioliiton aikaisen ja vähän sen jälkeisenkin käteisen puutostaudin. Nyt kun säästöni menivät uuteen tietokoneeseen ja käyttövarat silkkaan lomailuun, olen päässyt pitkästä aikaa kokeilemaan, miltä tuntuu, kun ei ole yhtään rahaa tilillä. Mutta huomennapa taas helpottaa, on ”tili tuli, tili meni” päivä. Kyllä sinne tilille jotain jääkin. (Ajatelkaas, avioliittovelastani ei ole jäljellä enää kuin eur 2300! Saan sen todennäköisesti vuodessa maksettua pois. Jippii!! Johan tähän on tosin kolme vuotta tuhraantunutkin... Ei niin jippii, vaan perkele! Olisi sillekin rahalle ollut oikeata käyttöä.)

Meidän it-tukemme korjasi työkoneeni. Hän vaihtoi siihen näppiksen ja totesi, että huolimatta jännittävästä ampiastilanteesta olin automaattisesti toiminut oikein kumotessani tietokoneen suoraan sängylleni. Suurin osa nesteestä meni lakanoille eikä koneen sisälle. Juu, lakanatkin menivät sinä iltana vaihtoon.

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Untuvikoille kummittelemaan

Poikkesin entisessä opinahjossani – oikein kutsuttuna. Minusta tulee työelämäkummi pikku-untuvikoille, joista joskus voi tulla saman alan ammattilaisia kuin itsestäni. Se ei paljon tule rasittamaan, tapaamisia on viitisen koko aikana, kerran he tulevat tutustumaan firmaamme, muuten luennoin koululla. Aika kiva juttu! Piristää minuakin ja antaa vähän väriä syksyyn. Sitä paitsi, luulen tarjoavani heille vähän poikkeavan kuvan ammatista sekä ammatinharjoittajan habituksesta...

Uusi koneeni saapui eilen, siinäpä ilta kuluikin sukkelaan ensimmäisiä asetuksia ajellessa. Jäi vielä tällekin päivälle, vaikken eilen meinannut nukkumaan joutaa, kun olin täpinöissäni. Ehkä parempikin, että tulee pakollinen tauko, niin voin harkita hivenen missä järjestyksessä ajelen koneeseen tavaraa. Mie olen vähän impulsiivinen ihminen joissain asioissa.

Yö oli levoton, näytti ties minkä valtakunnan unia. Yö oli myös lyhyt. Nyt väsyttää. Toivottavasti ensi yöstä tulee pidempi.

Kesäkiloistani olen tiputtanut kaksi. Jatkoa saa luvan seurata. Ensin ajattelin liittyväni siihen Xtravagansa-klubiin, mutta taidan ensin kokeilla ihan vain omaa kuuria, koska se tuntuu melkoisen kalliilta eikä minua hirveästi kiinnosta sellaisten pussiruokakorvikkeiden vetäminen. Mieluummin syön vaihtelevia kasviskeittoja iltaisin ja päivällä töissä. Sitten viikonloput saavat mennä herkutellen (tai niin kuin yksi ystäväni totesi meidän kymmenen vuoden takaisesta painonvartionnistamme, että meillä oli wiina-dieetti, viikot sinnisteltiin ja viikonloput notkuttiin baareissa, niin ei kerennyt syömään, menihän se kyllä niinkin, mutta nyt ei vaan enää baareihin ole varaa).

tiistai 17. elokuuta 2010

Jokohan helpottaisi?

Olipas jännittävä maanantai. Pelkäsin, että työ aiheuttaisi hermoromahduksen, eikä kuulkaas kaukana ollut se hetki. Tietokoneen käynnistäminen vei noin tunnin, sinne ajautui useampi kymmenen päivitystä ja aina kun kuvittelin niiden olevan loppu, tuli ilmoitus asentamisen aloituksesta 15 sekunnin kuluessa. Ettekä edes tahdo tietää montako sataa meiliä oli odottamassa minua. Ja kuinka monta niistä oli punaisella huutopistepilkulla varustettuja. Niinpä mie sitten riehuin töissä koko rahan edestä.

Kotiin kun pääsin, olin erittäin onnellinen, että jääkaapissa oli valmis keitto. Ulkoa kuuntelin hanhien kokoontumishuutoja. Ei vaan tänä vuonna enää taida päästä aitiopaikalta seuraamaan niiden lentoa, edellisessä kodissa näkymät olivatkin huomattavasti huikeammat kuin nykyisessä lapsiperheiden kansoittamassa suljetussa pihapiirissä. Puoli yhdeksän aikaan sain tekstiviestivahvistuksen, että uusi tietokoneeni saapuu tänään. Eipähän tarvitse miettiä mitä tänään tekee, tuskailen asennusten kanssa.

Kirjastoon tosin saattaa sitä enne olla asiaa, Sirkusyöt ovat jo yli puolivälin. Jännää! Näinköhän opin uudelleen lukemaan? Sitten voisin kokeilla pikapuoliin kaikkia muitakin nukuksissa olleita taitojani. Nuorempana tuli tehtyä hurjasti kaikkea, olin äärimmäisen aktiivinen. Nyt tuntuu, että olemuksessani on jotain samaa kuin lahnalla (makaa litteänä jossain ja haisee kalalta, niinkö?).

Jossain vaiheessa pitäisi ajatella niitä lauantaisia rapujuhliakin. Että mitä teen ja miten ruuat sinne vien. Mutta nyt on pakko ryhtyä ajattelemaan taas työtä. Se ei näköjään tekemällä lopu. Uusimpana villityksenä taidan kokeilla työelämäkummitoimintaa.

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Luetunymmärtämistä

Olen riemastunut uusiolukija. Saatuani Oatesin Blondin loppuun kipittelin perjantaina kirjastoon. Silmäilin nimittäin aikani Proulxia sillä silmällä ja muistin teoksen. Eipä huvittanut ryhtyä kertaamaan, vaikka se ihan hieno kirja olikin. Blondin lukeminen oli vaikeata. Teos on fiktiivinen, mutta silti pisti miettimään, ettei Marilyn-raasulla ollut helppoa. Epävakaa persoonallisuus, jota kovin hyväksikäytettiin. Mutta on se vaan tuo internet hieno asia, pystyi samalla tarkastamaan asioita sieltä ja katselemaan millaisia ihmisiä oikeasti romaanin henkilöt olivat, Chaplinin poika, Marilynin ensimmäinen agentti ja studion johtajat...

Kirjastosta kannoin kotiin kaksi Angela Carteria, Sirkusyöt olen lukenut, mutta muistan kun en silloin aikoinaan löytänyt Maagista lelukauppaa. Ja sehän oli aivan ihana! Sananmukaisesti maaginen! Luin sen eilen sen jälkeen kiun ystäväiseni oli poistunut yökylästä. Perjantai-illan vietimme kotoisasti saunan, kasvissosekeiton, haisulijuustojen ja punaviinin kera parvekkeella.

Sain hyvään alkuun myös Joanne Harrisin Kesäviiniä teoksen. Ihmeellistä, miten tämä lukeminen on alkanut sujua. Ilmeisesti loma on ollut onnistunut, rentoisa ja antoisa, kun jaksan uppoutua mielikuvitusmaailmoihin. Aina silloin tällöin kun oikein hyvään kirjaan törmään, ryhdyn näkemään unia ja pohtimaan mitä henkilöille tapahtuu. Säästelen loppua, koska en tahtoisi sen koittavan. Tahtoisin jatkaa henkilöiden kanssa elämää pidempään kuin vain yhden romaanillisen verran.

Eilinen ukkonen oli hieno, mutta hikinen päivähän siitä taas tuli. Ahdisti. Toivottavasti tänään tulee kunnon ukkonen ja sade, jotka viilentäisivät ilmaa. Helpompaa olisi taas aamulla herätä töihinkin. Sinne on oikeastaan ihan kiva mennä, kolmessa viikossa pääsee kunnolla irtautumaan työasioista, saa levättyä ja ladattua akkujaan. Ei sen puoleen, minä nyt niin kovin stressaantunut ollut alunperinkään lomalle jäädessäni. Tällainen lilluminen on vain hauskaa, kiva valvoa, kun valvottaa ja nukkua, kun nukuttaa. Minusta saattaisi saada ihan hyvän vapaaherrattarenkin.

Edit 11:10 Voi riemun päivää! Sain juuri tiedon, että päiväkirjani ovat turvassa! Nyt kun vielä jossain vaiheessa kerkeäisin ne hakemaan takaisin itselleni.

perjantai 13. elokuuta 2010

Katsaus tähän päivään

Nukuin viime yönä 9 tuntia. Olen levännyt. Tärkeä asia todeta viimeisenä varsinaisena lomapäivänä.

Kone toimii, pääsin ilmeisesti kuin koira veräjästä. Tilasin kuitenkin oman. Olen sitten vaikka köyhä taas syksyn ajan, ennen kuin saan pienen pääoman jemmattua itselleni. On sekin kumma, mikähän alitajunnan kohta tahtoo, että pankkitilillä olisi kaikkein mieluiten parin kuukauden käyttörahat jemmassa. Pelkään alitajuntaisesti jotain lomautusta tai irtisanomista, vaikkei sellaista näköpiirissä olekaan. Mutta entäs jos pomoni on tottunut tulemaan toimeen ilman minua?

Muilutan itse itseäni kohti reilumpaa kauppaa. Tosi hitaasti tosin, mutta huomioni on, että kerran kun on jotain reilun kaupan kamaa ostanut, on vaikea enää siirtyä ostamaan epäreilua tavaraa. Pelastan maailmaa – mutta erittäin pienesti ja hitaasti.

Tänään pitää käydä tofukaupassa. Työpäivinä kun siihen suuntaan kaupunkia ei millään jaksa lähteä ja ensi viikon lauantaina on luvassa ne ainokaiset rapujuhlat, joihin olen luvannut vielä kasvisruokaa ja jälkiruokaa. Se jälkiruoka askarruttaa, kun en ole oikein sellaisia itsekään koskaan tehnyt.

On tuo uni aika jännä juttu. Olen niin ihmeen levollinen. Mukavaa.

torstai 12. elokuuta 2010

Puhtaat hampaat, raikas suu - hammaspeikko lannistuu!

Ihmettelen kovin maailmanmenoa. Eilen uutisissa kerrottiin, että suomalaislasten hampaat ovat surkeassa kunnossa. Että aina vain harvempi pesee hampaansa aamuin illoin. Ja että kouluun kolmannelle luokalle otetaan hammashygienia oppiaineeksi. Mihin maailma on menossa?

Itse kuulun siihen porukkaan, jonka maitohampaat lahosivat suuhun. Ensimmäisen hammasharjan muistan saaneeni sen jälkeen, kun äitini sai ripityksen ensimmäiseltä hammaslääkäriltä, joka joutui paikkailemaan sokerihiiren hammaskalustoa ja huuto oli hirveä. Se sattui, mitään ei siihen aikaan puudutettu ja hammaslääkäreitä ei mitenkään opetettu kohtaamaan lapsipotilaita.

Sama traumahoito hammaslääkäreillä jatkui ala-asteikäisenä. Reikiä lakkasi tulemasta uusia, mutta vanhoissa riitti paikattavaa. Siinä vaiheessa ymmärsin jo onneksi yhteyden harjaamisen ja reikien välillä. Mutta edelleen harmittavat takahampaani, ne ovat yhtä suurta amalgaamipesää. Ja nyt kun vanhempana vielä ryhdyin narskuttelemaan, ne amalgaamikeskittymät tuppaavat hajoamaan alla.

Nykyään ei tarvitse hampaiden pesuun kehoittaa. Kahdesti harjaamisen lisäksi lankaan hammasvälini. Ja tietysti pesen kiskon. Se on kuulkaas pakko, kerran nimittäin umpiväsyneenä läiskäisin vaan kiskon suuhuni ilman hampaiden pesua. Voitte uskoa, että seuraavana aamuna kokemus oli ainutlaatuinen.

Opettakaa nyt hyvät ihmiset jälkikasvullenne hammashoidon tärkeys! Meillä ei ole kuin yhdet hampaat. Uusia ei tule! Proteesit ovat hankalia, epämukavia ja kalliita, kertovat käyttäjät. Mie todella toivon, että saan pitää omat hampini hamaan loppuun. Siitäpä tuli mieleen, että pitäisi taas tilata tarkastusaika, se viime kesänä ryppyillyt hammas ei minun mielestäni ole oikein hyvin paikattu. Minulla on ihan sellainen tunne, että siellä on jossain kolo, joka ei sinne kuulu.

Jumalauta, kun olisi rahaa, menisin yksityiselle! Sellaiselle pelkohoitoon erikoistuneelle, joka nukuttaisi ja sitten saisi hoitaa hampaan perusteellisesti kuntoon. Vaan kun ei ole, niin karjun täällä netissä, että kun kerta niitä kääpiöitä teette, niin opettakaa niille hammashoito. Hoitamaton suuvärkki suureen leikkaukseen mentäessä saattaa tappaa! Ja ihan sosiaalisista syistäkin olisi kiva, että hygienia myös suussa on kunnossa. Mutta älkää tuomitko niin kuin ukkini, joka kuullessaan takahampaisen paikoistani totesi, että ei tule tytöstä sitten laulajaa. Kun eivät kuulema ota laulajiksi paikkahampaisisia ulkonäkösyistä. Ja mie olin vielä hyvä laulamaan kääpiönä, sinne meni sekin haave, minä nimittäin uskoin ukkiani.

Nyt ryhdyn tutkimaan, että mikä se sellainen OpenOffice oikein on.

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Kyllä se tästä

A-kirjain pykii, näppäimistöä saa painella vähän rivakammin, mutta eiköhän se tästä. IT-tuki töissä väitti pystyvänsä puhdistamaan koneeni ja kehoitti nauttimaan loppulomasta. Ehkäpä teen hänen ohjeensa mukaan, vaikka sylettääkin. Vihaan ampiaisia!

Gigantilla tosin on aika edukas tarjous, johon saatan tarttua, niin onpahan sitten oma kone, eikä tarvitse kuskata työkonetta edestakaisin. Mutta siihen saakka saa kirjoittelu jäädä vähemmälle. Tämä on aika hankalaa. Sitten kai office-pakettikin pitäisi jostain hankkia, tarjouksista saa vinkata.

Rahoitus vähän ahdistaa, tuli siihen kameraankin tuhlattua.

tiistai 10. elokuuta 2010

Jos tiedätte hyviä pc-tarjouksia

...kertokaa ihmeessä. Minulle kävi taas sellainen onnettomuus, joka voi käydä vain minulle. Sanotaanko, että ampiainen, lasillinen siideriä ja joors truuli Kummituksenne ei ole paras mahdollinen yhdistelmä kannettavalle. Joka siis kuolee varmaan yön aikana.

Mie en aio kuolla. Mie vaan porskutan, vaikka vituttaakin juuri nyt äärettömästi.

(Pöytämallikin on ihan ookoo, en mie kannettavaa tarvitse, kun sen ehkä saan töistä. Tai sitten en. Joudun maksamaan vielä kaksi konetta tuurillani. Arvatkaas, onko noloa soittaa töihin huomenna...)

Typeryys ja väninä vaivaavat

On se sitten kumma, miten välillä on ihan tyytyväinen elämäänsä ja sitten jostain puun takaa hyökkää suunnaton epäreiluus ja itsesurkuttelukohtaus. Että miksi juuri minulle kävi näin ja enkös mie kuitenkin ole ihan kiva, miksei kivoille käykään hyvin? Ja mitä minä edes enää yritän yhtään mitään, kun mikään ei kuitenkaan onnistu. Vanhuus tulee, syksy saa, mutta minä en.

Sitten aamulla kun herää, niin kuitenkin taas ryhtyy elämään eikä lopetakaan sitä, vaikka illalla miten olisi tuntunut, ettei vittu voi vähempää kiinnostaa. Kyllä on ihmisen mieli kummallinen.

(Tämä murheen alho saattaa johtua erittäin vähistä unista viime päivinä. Olen jo melkein päättänyt, että tänään saatan käyttää alkoholia nuijanukuttamaan itseni. Mie en tajua, miten välillä uni nyrjähtää pois paikaltaan. Onneksi ei koko ajan. Ja onneksi joskus hyvä kalsarikänni tuo sen takaisin. Toisaalta voisin myös käyttää leivontaterapiaa ja tehdä vaikkapa lihapiirakoita pakkaseen. Voi olla, että teen molemmat. Mie kuitenkin olen lomalla.)

Ai niin, silmälääkäri kutsui kylään. Se ei taida olla hyvä merkki.

maanantai 9. elokuuta 2010

Tyhjäpää tarinoi

Lomatelevisiosta seurattua

- Naisten etsivätoimisto Nro 1 – Mma Ramotswe rulaa! Harmi vain, että ensi lauantaina tulee viimeinen jakso. Pitää varmaan keittää pannullinen rooibosta juhlistaakseni tilaisuutta.
- Rock of Love 3 – Paitsi että Brett-setä näyttää akkojensa kanssa niin kulahtaneelta, että alan tajuta mitä white trash-termillä tarkoitetaan. Sen lisäksi minua huijattiin, ohjelma tuli sekä lauantaisin että sunnuntaisin, jäi monta jaksoa väliin.
- Komisario Lewis – Harmi kun Morsen tappoivat, mutta Lewis on ihan ookoo. Tosin mie en tykkää Hathawaysta, vaikka kaikki muut tykkäävätkin, se on kristitty ja sillä on liian pitkä naama. Foylen sotaa yritin vilkaista eilen, mutta se on jo mennyt niin pitkälle, etten päässyt siihen enää oikein mukaan, en mie nimittäin sunnuntaityöiltoina yhdeksän jälkeen enää jaksa mitään telkkarista tuijottaa.
- TV-uutiset – ikisuosikki, etenkin säätiedotus on ollut seurattua kamaa tänä kesänä. Eilen oli aika kaunis ukkonen, se ihan oikeasti nousi niin, ettei voinut olla huomaamatta. Minäkin pelkuriraasu uskaltauduin tihrustamaan sitä parvekkeelta, vaikka jänskätti kovin (siksi se Foylekin jäi osin katsomatta).
- Livin ja Jimin kokkaus-, talonosto- ja sisustusohjelmat – ihanan aivotonta ohjelmaa! Aivan parasta aamupäiväviihdettä, jos ei ole mitään järjellistä tekemistä.
- Viime perjantaina löytämäni vampyyrisarjat Moonlight (Sub) ja True Blood (TV2) – Mikäs siinä on kauniita nuoria ihmisiä katsellessa, etenkin kun ainakin Moonlight sarja loppuu aina hyvin, samaa ei voinut sanoa True Bloodista, pelottamaan ihan rupesi, todennäköisesti siis jätän jatkossa väliin.

En tiedä tajuaako kukaan, miten rajoittunutta televisionkatsomista voin harrastaa. En voi katsoa kauhua, en väkivaltaa, enkä kovin hirveitä dokumenttejakaan. Kaikki katsomani tulee uniin. Sitten näen painajaisia. Eläissäni olen katsonut ehkä noin kaksi kauhuelokuvaa ja nekin suurimmaksi osaksi tyynyn takaa tai silmälasien yli, jolloin en näe mitään tarkasti. Olen pelkuri. Minulle on turha tulla selittämään, etteivät ne asiat oikeasti tapahdu, eivät ehkä muuten, mutta unissani tapahtuvat. Eikä ole huonounisen ihmisen kiva herätä omaan itkuunsa ja huutoonsa keskellä yötä, siinä sitten yrität saada unta uudelleen.

Onneksi ovat kirjat. Eilen lukaisin sen viimeisen lukemattoman Walter Mosleyni, Pieni keltainen koira oli taattua Easy Rawlins actionia! Nyt jatkan Blondin kanssa taistelua, siitä tulee vielä pitkä urakka, pahoin pelkään. (Huomaakohan kukaan, että lomani jatkuu vielä? Eikä mitään järjellistä ole suunnitelmissa, jippii!!!)

sunnuntai 8. elokuuta 2010

Kirottu hajuaisti

Minulla on aika tarkka nenä. Nyt se haistaa jo savua. Taitaa tulla rajan takaa savupöllähdyksiä. Toivottavasti ei tämän pahemmaksi muutu.

Haistan myös itseni. Olen nimittäin kauppareissua lukuunottamatta maannut, lukenut, juonut alkoholittomia juomia ja syönyt. Lukeminen onkin tosi kivaa! Miten mie sen olen voinut unohtaa näinkin pitkäksi aikaa? (Juu juu, ei se unohtamisesta ollut kiinni, ei vaan pystynyt masennukseltaan keskittymään. Nyt ei masenna siis! Hipheihuraa siitäkin!)

Jos säätila yhtään viilenee, lähden ensi viikolla tutkimaan huonekaluliikkeitä. Tarvitsen olohuoneen maton edukkaasti. Mielellään sellaisen allergiapaperinarumaton, ottoveli meinasi nimittäin saada taas hinkuvinkukohtauksen nykyisen sinisen karvapörrini kanssa, sitä vaan ei saa niin puhtaaksi pölystä.

Tahtoisin tehdä suuren kattilallisen kasvissosekeittoa. Ehkäpä teenkin. Mikään kun ei ole kuin itsestäni kiinni. Ihmeellisen ihanaa!

lauantai 7. elokuuta 2010

Ei täällä paljon herneet heilahda

Ex tempore-illanistujaisten (viiniä, tapaksia ja juustoja, jutustelua, naurua, vakavampia sävyjä, spotify-musiikkia, sauna ja joutavanpäivästä parveketupakointia) jälkeen katsoin paljon televisiota, söin hyvää herkkuruokaa, join paljon vichyä, colaa sekä vettä ja mietin ties monennenko kerran, että ystävät ovat ihmisen elämässä hieno ja tärkeä asia.

Tuuletin-raasuni saattaa kuolla. Se on ryhtynyt naksumaan omituisesti pyöriessään. Mikä liene yleensä kestoikä tuollaisilla halpiskapistuksilla? Toisaalta ei kuumuutta voi loputtomiin saakka kestää ja olihan välissä muutama päivä, kun tuuletin sai levätäkin. Ihania kylmiä öitä!

Viime yönä ei enää ollut kylmä. Eikä nyt. Minun oikeastaan pitäisi kaivaa ompelukone esiin, mutta ei ehkä vielä tänään, ensi viikkokin on ihan hyvä. Jospa vain jatkaisin lukemista, kirjastosta löysin viimeisen lukemattoman Easy Rawlinsin Pieni Keltainen Koira, sen lisäksi Oatesin Blondi ja Annie Proulxin Ässä Hihassa saavat lietsoa lukuharrastettani. Minulla kyllä toisaalta on sellainen tunne että Annien teoksen olen lukenut, mutta eipä väliä, enhän mie muista mitään enää kuitenkaan. On tästä alkavasta dementiasta joku hyötykin!

Jatkan aivojeni paahtopaistamista ja palaan kirjoittamaan sitten, kun minulla on jotain sanottavaa. En lupaa, että se olisi tosin mitään viisasta, mutta jos edes jotenkin herne heilahtaisi, olisi ullakolla muutakin kuin vain valot, tapulin lepakot pölytetty ja kasetti vaihdettu. Voi olla, että valokuviakin tulee enemmän, hankin nimittäin kameran. Söpön pinkin Sony Cybershot DSC-W320:n. Ei pitänyt vielä, rankaisuaika oli kesken (rankaisen itseäni tekemistäni tyhmyyksistä, niin kuin siitä, että edellinen kamera koki typerän wc-kuoleman).

torstai 5. elokuuta 2010

Huono vieras

Olen kovin kotiorientoitunut yksilö. Hotellihuoneessa tai vuokramökissä osaan olla kuin kotonani, mutta muiden nurkissa en. Tuntuu kuin olisin tiellä koko ajan, liian suuri, nukuttaa silloin kun pitäisi pysytellä hereillä, nälkä on väärään aikaan, ruoka-aikana taas ei tee mieli, suolentoiminta tapahtuu juuri silloin, kun muidenkin pitäisi päästä vessaan ja muutenkaan askelmerkit eivät satu lankulle. Todennäköisesti olen ihan hyvä vieras, en marise enkä kitise, teen ruokaa, koitan osallistua hankintakuluihin, teen kotihommia taitojeni mukaan, koitan seurustella kohteliaasti, mutta kyllä koti on aina koti.

Ja itse asiassa silloin kun ystävillä on ollut tarjota vierashuone, sellainen tila, jossa saan oven yöksi takanani kiiinni, olen viihtynyt huomattavasti paremmin. Etenkin kun vaatteet päällä nukkuminen ahdistaa, vaikka sitä vaatetta miten yritettäisiin kutsua yöpaidaksi. Mie tahdon tuulettua öiseen aikaan.

Vietin äiti-tytärlaatuaikaa äitini pienessä kaksiossa 40 tuntia. Siinä oli kestäminen, mutta tein sen, kukaan ei kuollut eikä haavoittunut. Isääni näin peräti kahdesti, silloin kun he hakivat minut junalta ja seuraavana päivänä kun hän kävi kahvilla. Hyvä vai huono? En jaksa pohtia. Veljeni haki minut onneksi viimeiseksi yöksi heille kotiin, siellä toki oli mukavampaa ja rennompaa, mutta kun lapset olivat kaikki kotona ja haalivat vielä kavereitaankin yökylään, pääsin sielläkin olohuonemajoitukseen.

Eilen junassa lohdutin itseäni, että rahaa säästyi kovin, kun en tehnyt mitään, sen lisäksi ei tarvitse vuoteen mennä. Sitä paitsi ehkä keksin jonkin muun ratkaisun ensi vuonna. Ehkä minulla olisi varaa vaikka hotellimajoitukseen. Ehkä lehmät lentävät... Mutta onneksi nyt olen kotona. Taidan juoda kahvit ja mennä takaisin makailemaan kirjan kanssa.

Kirjoista tuli mieleen, että luin Siri Hustvedtin Amerikkalaisen Elegian. Sekin oli ihan mielenkiintoinen, tuli mieleen joku Michael Cunninghamin teos, perhesaaga. Mutta kyllä mie tykkäsin Kaikki mitä rakastin-kirjastakin. Pitänee lukea vielä se kolmas, mikä se nyt oli? Näin sen kirjaston palautushyllyssä viimeksi. Kirjastosta tuli mieleen, että tänään menen sinne uudelleen, luin jo ennen lähtöäni viimeisen lainakirjan. Vauhti on palaamassa ilmiselvästi, tai no, ainakin luen, eipä liioitella.

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Matkaan, Hopea!

Nyt ei yhtään huvittaisi, vaan kun lupasin, niin pakkohan se on lähteä. Vanhempani ja minä muodostamme eräänlaisen öljy-vesi-yhdistelmän, joka pyrkii erottumaan toisistaan kiivaasti, vaikka sitä miten sekoittelisi. Mutta kun lupasin, niin menen. Ei kerran vuodessa kolmen päivän vierailu ole kestämätön määrä. Sitä paitsi lopuksi menen pikkuveljeni perheen luokse ja siellä on kivaa aina. Lapset ovat hauskoja, kohta aikuisia, käly on loistopakkaus ja veljestänikin löysin aivan uusia puolia viime kesänä.

Ottoveli jää talonvahdiksi. Hän saapui perjantaina tolkutonta vatsatautia potien, nyt vasta alkaa kiinteä ruoka maistua. Ja koska olin varautunut hänen saapumiseensa tekemällä ruokaa valmiiksi, täällä ovat kaapit täynnä herkkuruokaa, voi talonvahtikin nauttia elämästään.

Perjantai-ilta muuten jälleen kerran oli viihdyttävä. Ystäväni tutustutti minut omiin mukaviin ystäviinsä. Kallio-kierroksen jälkeen suuntasimme Storyvilleen. Siellä kieltämättä miestarjonta ei herättäny minussa riemunkiljahduksia, mutta oma vika, mitäs jätin se yhden potentiaalisen pois taksista Kalliosta poistuessamme. Mie olen aika äkänen akka välillä, harmiksi jopa itselleni. Mutta ainakin huomasin, että ehkä minullakin vielä on toivoa. Saattaa hyvinkin olla, että törmään vielä joskus johonkin sellaiseen, jonka vedän sinne taksiin mukanani.

Nyt kassin kimppuun, puuron keittoon ja sitten: Matkaan, Hopea!