sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Masentava marraskuu loppuu sittenkin

Aika kulkee hurjaa vauhtia. Tuntuu kuin vasta hetki sitten olisin ripustanut tietokoneen viereen pienen seinäalmanakan. Siitä olen vedellyt viikkoja yli, seurannut nimipäiviä ja laskenut ajan kulkua seuraavaan palkkapäivään. Enää kuukausi jäljellä, alla on jo seuraava vuosi odottamassa. Mitähän se tuo mukanaan? En näköjään osaa edelleenkään arvata, mihin kaikkeen voin joutua/ päästä vuoden aikana. Lomaa on ollut huomattavasti enemmän kuin edellisenä vuonna ja joulun aikaan saan ainakin viikon lisää lepoaikaa.

Eikä vuosi vielä ole ohi. Ensi viikolla on vielä yksi käynti osteopaatilla ja sitten kokous kollegojen kanssa. Sen päälle menemme taas jonnekin syömään, johonkin säällisen hintaluokan paikkaan. Ensin meinasin uhrautua ja kutsua heidät luokseni, mutta ehkä se olisi ollut vähän liikaa. Olen myös miettinyt, että jotain pitäisi keksiä joululahjaksi alaisilleen. Jotain edullista eikä mitään krääsää. Joulukortteja pitäisi keretä käydä ostamassa, samoin postimerkit. Muutahan minä en jouluni eteen tee, hyvää ruokaa ja juomaa kaapit täyteen.

Kävin treffeillä. Tunne oli positiivinen, ehkä kerron lisää toisten treffien jälkeen - sikäli kun ne toteutuvat. Mutta olemme me jo tänäänkin viestitelleet, joten ilmeisesti siellä vastaanottavassa päässäkään ei pahat ole mielessä. Nyt tahdon kuitenkin edetä hitaasti, sellaista ihmisvauhtia. En tahdo vaarallisia tilanteita.

lauantai 29. marraskuuta 2014

Enimmäkseen vasemmalle, joskus oikealle

Otin itseäni vihdoin niskasta kiinni, ajattelin, että jos kerta tahdon seuraa, niin asialle on tehtävä jotain. Ja onhan mulla jo feikkinaamakirjaprofiilikin (tai oma, mutta ei omalla nimellä) valmiina, ei tarvitse edes nimellään esiintyä silläkään foorumilla. Latasin Tinderin. Nyt olen sitten muutaman päivän vedellyt kuvia taajaan vasemmalle ja joskus oikealle.

Olen tullut siihen tulokseen, että joko minä olen kranttu tai tarjonta on, mitä on. Jännää. Ja miten paljon siellä on joko nuoria kundeja, jotka naamioituvat vanhemmiksi tai varattuja kavereita, jotka etsivät sitä itseänsä. Käsi käy taajaan vasemmalle. On sieltä muutama oikeallekin joutunut, matchejakin on löytynyt.

Parin tyypin kanssa olen haastellut ja katso, minulla on treffit. Tässä maailmassa on olemassa miehiä, jotka ovat vakavissaan liikkeellä ja jotka jaksavat vanhaa tätiä haastattaa niin pitkään, että saavat hänet suostumaan tapaamiseen. Nyt sitten pidetään hulluja jännityksessä.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Tää on vain pahaa unta

Tilanne töissä on muuttunut niin kummalliseksi, etteivät sanat enää riitä kertomaan. Keväällä minulla vielä oli esimies, sitten minusta tehtiin sellainen väliaikainen. Asemani on lyöty näköjään betoniin, sitä ei käy muuttaminen, sen sijaan minulla ei enää ole ketään, keneltä kysyä neuvoa tai kenen kanssa sparrata tekosiaan. On vain syytöksiä esittävä kollega, joka kyseenalaistaa kaikki mahdolliset toimintatavat, mutta ei anna yhtään apua korjaaviin toimenpiteisiin.

Eilen löysin itseni pidättelemästä henkeä ja kyyneleitä vessassa. Onpa ihanaa mennä töihin. Olen törmännyt työkulttuuriin, jossa kun puhutaan, että meidän pitää tehdä asialle jotain, se tarkoittaakin, että minun pitää tehdä asialle jotain - nopeasti. Edelliset hommatkin ovat tekemättä ja uuden toimenkuvan mukaisia pukkaa ovista ja ikkunoista. En tahdo edes ajatella! Silmät pyörivät päässä kuin rulettipallot, huumorintajuni karkasi toiseen hiippakuntaan jo aikaa sitten.

Olen niin poikki, etten edes jaksa etsiä toista työtä. Ei nyt sillä, että niitä enää olisikaan tarjolla. Niinpä toivon kuolemaa ja pikaista. Tai kesälomaa. Viikonloppukin kelpaa. En pidä siitä, mitä teen.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Hullunmylly jatkuu

Perjantainen Tavastian keikka oli erinomaisen viihdyttävä, vaikka en kyllä usko, että Atomirotasta minulle niin tärkeä bändi koskaan tulee kuin Notkea Rotta on ollut. Mutta energiaa ja katsottavaa keikalla riitti. Seurakin oli parhaasta päästä (kiitos hienoista keskusteluista!), niin mikäs sitä oli rumutessa. Onneksi en kuitenkaan yltynyt aivan tolkuttomiin suorituksiin keikan jälkeen, kun torstain ja perjantain välisen yön nukuin migreeniä kylpyhuoneen lattialla, jossain välissä jopa jänskätti, paranenko ajoissa keikkaa varten. Harvoin se tauti enää noin pahana iskee. Ymmärsin lähteä suhteellisen ajoissa kotiin, minulla oli ihan oikea nälkä, kun aamupalan söin vasta vähän ennen kylille lähtemistä.

Lauantaina olin jo puolenpäivän jälkeen liikkeellä. Ensin matkasimme Flamingon kylpylään. Siellä sain lahjaksi päähieronnan, jonka jälkeen kasvoin ainakin pari senttiä, niskarusetti rentoutui. Altaissa lilluimme, pari drinkkiäkin tuli nautittua. Sen jälkeen etkoille ja meikkaamaan ystävän luokse Haagaan, siitä taksilla Kannakseen. Ulkoruokinta on ihana laji, söin muuten taas maksaa. Annoskoko oli mallia rekkakuski, alkuruokaa ei välttämättä olisi tarvinnut, mutta etanat vaan viekoittelivat.

Baarikierros vähän nyykähti lyhyeen, kun jumituimme Baseen, mutta kun siellä nyt vaan on musiikki ja palvelu kohdallaan. Hih, törmäsin aivan yllättäen yhteen entisistä nuoristanikin, hän oli melkoisen huppelissa, pääsimme kuuntelemaan tarinoita, kuinka kiusataan nuoriso-ohjaajaa. Mutta kiitostakin tuli toimistani, ehkä minä sitten jotain osasin oikeinkin tehdä.

Olihan siellä yksi pitkätukkakin, joka kiinnostui persoonastani. Kuuulin jälleen kerran, että söpö olen, kiva ja mukava, mutta onneksi kerkesin kuulla myös sen, että humppatukka kärsi elämänsä rakkaudesta. Annoin saattaa yöbussiin, mutta onneksi en mukaan haalinut, siinä olisi taas sydänparka saanut kyytiä pahimmassa tapauksessa. Luojan kiitos, vielä muutama rehellinenkin ihminen tästä maailmasta löytyy, vaikka rehellisyys toki on vähän kyseenalainen, kun se tyhjätasku muusikko olisi kyllä mieluusti auttanut minua minun ongelmissani, mutta mitenhän se rakkauden olisi siinä välissä käynyt. Eli joudun edelleen etsiskelemään, että jos joku joskus minuunkin ihastuisi palavasti.

Sunnuntai meni horrostaessa (taas), kun en osannut kuitenkaan nukkua muutamaa hassua tuntia enempää. Niinpä sunnuntain ja maanantain välisen yön yllättäen nukuin. Nukuin yli 9 tuntia! Uskomaton saavutus! Jostain syystä minulla on tunne, että ensi yönäkin unta voi olla tarjolla. Sitten on jatkettava töissä vakavamielistä työntekoa, jos meinaan selvitä urakastani hengissä. Aivan hullun hommaa sielläkin, pyöritystä riittää.

torstai 20. marraskuuta 2014

Rättitiedote

Löysin mustia housuja. Ostin kahdet, farkut ja toiset levenevälahkeiset pöksyt. Nyt vaan elän kauhun sekaisissa tuntemuksissa, kun muistelen, että eikös Seppälälle ole käymässä vähän huonosti. Pitääkö minun käydä hamstraamasta sieltä useammat perinteiselle naiselle sopivat housut ennen kuin lakkauttavat koko puljun?

Olisin ostanut farkut tummansinisenä versionakin, oikein törsännyt, mutta valitettavasti minun kokoani ei niissä enää ollut jäljellä. Eikä näköjään ole verkkokaupassakaan, nyt olisin uskaltanut sieltäkin ne tilaamaan. Housujen materiaali on valitettavasti höttöisempää kuin Kappahlin vastaavien, mutta ainakin näin uutena ne istuvat jalassa mukavasti. Taidan tilata ainakin yhdet mustat vielä seuraavasta palkasta lisää - mikäli niitä enää verkkokaupassa on.

Muinakin syksyinä on olo ja elo tässä vaiheessa vuotta tuntunut ylitsepääsemättömältä. Tunnistan tunteen, yritän tolkuttaa itselleni, että vuodenvaihteeseen on enää reilu kuukausi ja sitten valo voittaa jälleen. Eilen suunnittelimme juhlakauden vapaita, nykyisten toimieni takia olen väistövelvollinen noin kolmeen eri suuntaan, eli lomani eivät saa mennä ristiin tiettyjen henkilöiden kanssa. Ei se minua toisaalta haittaa, kunhan vaan saan pitkiä lomapätkiä, että jaksan sitten taas ihmisten ja itseni kanssa.

tiistai 18. marraskuuta 2014

Puuskaus, joka kannattaisi jättää sisälleen

Välillä olen niin vihainen, että on vaikea muistaa olla iloinen. Tulee mieleen ajat nuorna tyttönä, kun olin niin mustavalkoinen, että heikompia pelotti. Sittemmiten olen muuttunut lepsuksi keskivihaiseksi, mene tiedä saanko aikaan muuta kuin pieniä tussahduksia. Pitäisi olla kovat piipussa ja lähteä barrikadeille. Mutta kun ensin pitäisi olla tiedossa, mitä muutoksia tahtoo ja etenkin miten ne toteutetaan. Sanon vaan, että vituix mänöö maailma tällä hetkellä - eikä ainoastaan meillä.

Jos meillä olisi oikeudenmukainen yhteiskunta, se jotenkin säännöstelisi voitontavoittelua, jakaisi sitä tarvitseville. Jos meillä olisi oikeudenmukainen maailma, sitä tehtäisiin kaikkialla. Kai sitä nyt jumalauta rajat ovat ihmisen kulutuskyvylläkin. - Eikä kannata kysyä minulta miten se tehtäisiin. Entäs jos vaikka niin, ettei vanhemmilta voisi periä enää mitään, kaikki aloittaisivat nollasta? Kyllä joku viisas voisi tämänkin keksiä, ettei joutavan blondin tällaiseen tarvitsisi aikaansa käyttää!

Lounaalla suutuin kollegalle, joka ryhtyi jumputtamaan maahanmuuttajista. Että miten ne saavat sitä ja tätä ja kun suomalaisillekaan riitä mitään. Perkele ja oikeasti! Ihminen tulee pimeimpään ja vastenmielisimpään maailmankolkkaan kieltä osaamattomana, vastentahtoisesti sotaa, sortoa tai väkivaltaa karkuun, tai vaikka paremman elämän toivossa (niin meilläkin Ameriikkaan mentiin - tai Ruotsiin!), antaa kaiken lapsilleen, että ne pärjäisivät ja  menestyisivät tässä loukossa ja meillä valtaväestö viitsiikin sitä jeesustella. Jos jotain töitä saavat, niin siivoojaksi tai muun paskatyön tekemiseen armosta pääsevät (sitäkin joku helevetin valkoihoinen määkyy itselleen, mutta eipä vaan ala, jos soskusta saa enemmän). Saisi kantaväestö itse saamari lopettaa sen kaljanlitkimisen, niin olisi vara ostaa ne helevetin rumat merkkifarkut kakaroille, itselle ällösohvat ja mööbelit, ruokkia puoli sukua ja vielä kustantaa matka ties vaikka sinne, missä nokkonen kasvaa. Mutta minkäs voit, kun on niin paljon helpompi vaan määkyä tuiskeessa ja välillä lietsoa väkivaltaa.

Ja kun nyt kerta olen aloittanut, niin saman tien kysyn, että mikä helevetin järki niitä kakaroita on tehdä, jos ei edes viitsi kierrättää eikä mitään vaivaa nähdä tämän pallon eteen? Minäkö se teidän penskoillenne maailman muka pelastan, eronnut keski-ikäinen läähkä? En voi yksin, teidän saatana pitää osallistua. Kierrättäkää ja lakatkaa kuluttamasta paskaan! Älkääkä ostako kääpiöillenne kaikkea, oletteko kuulleet sanaa "ei"? Ja voiko se oikeasti olla niin vaikeata kierrättää vaikka paperi, pullot, metalli ja palava jäte? Taloyhtiö voittaa ja vuokra voisi jopa laskea. Haloo! Onko valoo?


Päätän saarnani tähän, koitan ainakin itse elää omien periaatteitteni mukaisesti, mutta tuskin minä muita mukaan siihen saan.

maanantai 17. marraskuuta 2014

Tyyntä ennen myrskyä?

Vaikka suurimmaksi osaksi aikaa unohdan yt-neuvottelut, kyllä ne jossain taustalla jylläävät. Olin se sitten minä tai joku muu työporukastamme, joka joutuu lähtemään/ lomautetuksi, työt eivät varsinaisesti tule vähenemään, vaan niiden tarve säilyy valitettavasti vakiona. Minua jotenkin pelottaa koko konsepti, miten ihmeessä selviämme vuodenvaihteen jälkeen. Suurimman osan ajasta yritän tolkuttaa itselleni, ettei etukäteen murehtiminen auta. Ja että olisin kiitollinen, että työssäoloaikani on jo nollannut ne 500 päivää, jos pahin tapahtuu. Mutta silti. Tahtoisin uuden työn tai edes pitää nykyiseni, asuntolainaakin riittää vielä vuodeksi.

Eilen meinasin jatkaa siivousurakkaani kirjahyllyn pölyjen pyyhintäprojektilla (tapahtuu parin vuoden välein), mutta minulle tehtiin tarjous, josta en voinut kieltäytyä. Niinpä jouduinkin sunnuntaishoppailuretkelle kaupungille. Tosin minun saaliini ei kovin kummoinen ollut, edelleenkään ei löytynyt mustia bootcutfarkkuja. Seppälöistä ovat hävinneet great girls-farkut kokonaan, nettisivuilla niitä housuja kyllä komeili, ei vaan voi ostaa sikaa säkissä, kun ensin pitäisi tietää, mikä koko olen heidän mallistonsa mukaan.

Tänään kuvittelin meneväni hakemaan kengät pois suutarista, mutta tajusin, että olen yhdessä kokouksessa, jonka kestoaika on viiteen saakka. En taida keretä naapurilähiöön puoli kuudeksi. Ehkäpä minulla on huomenna parempi tuuri. Sen lisäksi minua ahdistaa sekin, että pitäisi ryhtyä tekemään niitä uuden toimenkuvan juttuja, mutta kun vanhojakaan ei ole saanut maaliin.

Yleensä maanantain jälkeen helpottaa. Nyt vaan melkein jo toivoo migreeniä tai flunssaa, että vähäksi aikaa saisi heittää asiat mielestään. Toisaalta kun mietin ensi viikonloppua, niin flunssatoive katoaa, perjantaina keikalle ja lauantaina syntymäpäivälahjan nautintaan (osa ties kuinka mones), minut viedään hoitoon ja virvoittavien vesien tykö.

lauantai 15. marraskuuta 2014

Hoidettu ja hölvätty

Vaikka uni on taas useampana yönä ollut katkonaista ja vähäistä, olen yllättävän optimistisella ja pirteällä tuulella. Kohta aion katsoa yhden tai ehkä kaksikin väliin jäänyttä Murdoch-jaksoa ja sitten ryhdyn häätämään villakoiria ulkoruokintaan. Siivoamisintoani lietsoo sekin, että taloyhtiömme roskakatokseen olivat vihdoinkin ilmestyneet sekä lasin- että metallinkeräysastiat, saan nekin pois tiskikaapin alaosasta.

Keikka osteopaatille oli taas kovin palkitseva. Hän kertoi, että nesteeni olivat vihdoin lähteneet liikkeelle, siitä todisteena itse asiassa ystäväpariskunta jo edellisenä viikonloppuna kyseli, että olenko laihtunut, kun kasvot ovat kavenneet. En ole, virtaus vaan on lähtenyt liikkeelle. Olo kieltämättä on parempi, sukat eivät jätä rantuja eivätkä kengät kiristä nilkkoja iltapäivällä. Osteopaattini jopa alkoi varovasti aukoa penikkatautisia jalkojani, kun niihin kuulemma vihdoin pääsi käsiksi.

Aivan hoitokerran lopuksi hän teki jotain niin jännää niskakuopassa ja päälaella, että hyvä oli, etten aivan uskovaiseksi herennyt. En aio sen kummemmin alkaa asiaa tässä selittelemään tai repimään kappaleiksi, kunhan vain sanon, että minulle hoito sopii erinomaisesti. Se avaa minussa jotain aivan ennalta-arvaamatonta. Suosittelen itselleni jatkoa, itse asiassa seuraava aika on jo varattu, tosin pidemmän tauon jälkeen, koska nyt akuutit ongelmani alkavat olla hoidossa.

Pikkukampaajani pani parastaan torstaina. Nyt on taas keinoäly kohdallaan, juurikasvu piilossa. Ne lisähoidot tekevät hiuksilleni tosi hyvää, mutta taas hän naureskeli, että päällimmäiset hiukset ovat kuin rotan pureskelemat, ne kuluvat, vaikka en pidä niitä kiinni, en kiharra enkä suorista. Mutta onneksi muuten materiaalia riittää, niin kunhan en aivan kaljuksi päälaelta joudu, ongelman kanssa voi elää.

Mutta hei, Murdoch kutsuu, kahvi tuoksuu. Voileipäpisteen kautta aion käpertyä nojatuoliin nauttimaan lauantaista. Nauttikaa tekin, toverit! Peace! (Hihihi, miehän sanoin, olen valaistunut. ;-P)

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Ehtiväinen henkilö

Hetkinen, mitäs kaikkea tässä on taas kerennyt? Vai olisiko parempi kysyä, mitä en ole ehtinyt?

Lukiessani kotitalon ilmoitustaululta pöytäkirjaa talotoimikunnan kokouksesta olin ymmärtävinäni, että vuokra tulee laskemaan maaliskuussa. Hyvä niin, koska en ole mitenkään varma siitä, miten talouteni tulee kehittymään, mikäli luvassa olevat lomautukset/ irtisanomiset koskevat minua. Toisaalta kovin mielelläni ottaisin vaikka parin kuukauden töiden etsimisvapaan, mutta veikkaan, että en edelleenkään tule olemaan vuorossa. Toisaalta taas olen käyttänyt liikaa säästöjäni. Jopa siinä määrin, että minulla ei taida pian olla säästöjä. Surullista, mutta tätä tapahtuu jopa parhaille meistä.

En ole kerennyt lukea yhtään ainutta paikkailmoitusta, enkä tietenkään myös hakenut yhtään paikkaa. Surku minua!

Sen sijaan olen tehnyt lyhyen työmatkan Tukholmaan ja ymmärtänyt tarvitsevani lisätietoa asioista, jotka eivät tulevaisuudessa tule laisinkaan kuulumaan työnkuvaani. Sain torjuttua hätäisesti talousasioihin sotkeentumisen vain huomatakseni joutuneeni hankinnan pauloihin. Tulevaisuuteni oman ammatillisen osaamiseni keskeisillä osa-alueilla ei vaikuta mitenkään lupaavalta. Joku saattaisi sanoa, etten tähän tulevaankaan työnkuvaan voi mitenkään tyytyväinen olla. Se joku on oikeassa - siltä tuntuu ainakin nyt. Mene tiedä, mihin päädyn.

Matkustin Tukholmassa ensimmäistä kertaa Arlanda Expressillä, enkä tämän jälkeen sinne joutuessani tule enää pitämään muita jumalia. Mutta mikä minua eniten kauhistuttaa, on se, että olen tänä syksynä lentänyt enemmän kuin viimeisen kymmenen vuoden aikana yhteensä. Minä vihaan lentämistä, pelkään sitä lähes tulkoon yhtä paljon kuin hammaslääkäriä.

Oikean puolen taimmaisesta hampaasta lohkesi kulma. En enää jaksa edes kirkua. Rautahampaat kai sinne on hankittava. Miten on mahdollista, että puren itseni kappaleiksi? Miten on mahdollista, ettei minulla ole varaa kokonaisvaltaiseen hoitosuunnitelmaan ja sen toteuttamiseen? Hyvin todennäköistä on, että joudun asuntolainan loppumisen jälkeen hankkimaan hammashoitolainan. Sitten kyllä nukutetaan ja raivataan ryteikkö kuntoon kerralla, jos vain minusta on kiinni.

Huomenna menen kampaajalle ja ylihuomenna osteopaatille ja molempiin menee rahaa - enkä minä kestä tätä enää. Sen lisäksi vein suutari-rakkaalleni kaksi ja puoli paria kenkiä. Vararikko tulloo ihan justiinsa. (Liioittelen vähän.)

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Vauhtia, mutta ei vaarallisia tilanteita

Töitä olen tehnyt niin, että heikompia hirvittäisi. Sain pari päivää tehdä jopa jotain sellaista, mihin minut on oikeasti koulutettu. Se tuntui hyvältä ja tunsin itseni tarpeelliseksi. Maanantaina palaan jälleen p*skan pariin. Hoidettavana on myös se tuuba, joka jäi hoitamatta loppuviikosta. Ei ole riivatuille lepoa luvassa. Olisin kovin onnellinen, jos saisin paikan, jossa joko tehdään töitä normaaliin tahtiin tai jossa saisin tehdä osaamiani töitä.

Perjantaina sain osan syntymäpäivälahjaani. Ystävä oli hankkinut liput Anatheman keikalle ja lahjakortin Roskapankkiin. Keikkapaikka oli yllättävän täynnä pari-kolmekymppistä tyyppiä. Tuntemus omasta iästä oli aika vahva. Huvitti, kun edessämme yksi pipopää keräsi räyhäkkäästi huomiota, oli selkääntaputtelijaa, seurantarjoajaa ja fanikuvia otettiin edestä ja takaa. Tokihan se tyyppi tuli tunnistettua, mutta minulla ei onneksi hänelle mitään asiaa ollut. Anatheman musiikki on muuttunut kovasti siitä, kun olen bändiä aktiivisesti joskus 90-luvulla kuunnellut. Nyt oli lisätty tyttö laulamaan ja muutenkin muutos oli mennyt kovin kevyeen suuntaan. Loppua kohti onneksi keikka parani, kun päästiin liiallisesta lyyrisyydestä eroon ja me ymmärsimme siirtyä lähemmäs miksauspöytää kuuntelemaan.

Loppuilta Roskiksessa sujui vanhan kaavan mukaan, hauskoja ihmisiä, kevyttä haastelua, lahjakortin eväiden maistelua sekä joutavanpäiväistä tupakointia. Onneksi älysin vähän ennen valomerkkiä lähteä yöbussilla kotiin, etenkin onnittelin itseäni, kun kuulin ystävän joutuneen vielä jatkoille aina seitsemään saakka aamulla. Huhhuh.

Itse heräsin juuri ajoissa saadakseni itseni liikkeelle sen toisen porukan roolipeli-iltamia varten. Siinä porukassa tahkotaan vakavamielisesti, mutta onneksi heidätkin on jo saatu ymmärtämään, että ihmisen pitää syödä muutakin kuin vain karamelliä jaksaakseen. Projektini etenee erinomaisen hyvin. Tarjolla oli herkkuja laidasta toiseen. Peli kulki kuin junan vessa, eivät jääneet tilanteet käyttämättä ja niitä oli tarjolla paljon. Olen kovin kiitollinen uudesta harrastuksestani, vaikkei se enää uusi olekaan, kun minut houkuteltiin antamaan pirulle pikkusormi jo seitsemän vuotta sitten. Edelleenkään en osaa laskea pisteitä ja minulle pitää kertoa, mistä katson mitäkin lukua, että näemme, onnistuinko vai enkä.

Nettiyhteyspalveluntarjoaja ilmoitti, etteivät he muuttuneen lainsäädännön takia voi hyväksyä enää sähköpostitse tehtyjä palvelunmuutostoiveita, vaan minun on mentävä palvelupisteeseen henkilökohtaisesti. Voi villu tamme, en paremmin sano. Olisi tässä muutakin tekemistä ollut, mutta koitan hoitaa asian maanantaina, kun suutarillekin pitäisi viedä kolme kenkäparia. Taloyhtiön ilmoitustaululle oli ilmestynyt muistio, josta olin lukevinani, että maaliskuussa vuokra laskee taas. On tämä kyllä uskomaton residenssi, ikinä en tällaisesta ole kuullut. Enkä ikinä voi muuttaa täältä pois.

Huomenna kun herään, en vastaa puhelimeen enkä juttele kenellekään. Minun on pakko saada olla itsekseni, että jaksan taas seuraavan viikon töissä. Muuten menen hulluksi.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Kiukkupatteri

On se nyt sitten yksi saat*va, ettei voi nettiyhteyksiä tarjoavan firman toimisto pidempään olla auki kuin kuuteen saakka illalla. Miten tällainen työhullu, joka ei töissä kerkeä eikä muista hoitaa henkilökohtaisia asioitaan, saa itselleen vaihdettua liittymän toiseen tarjottuun aikaan mennessä? Eilenkin kerkesin kotiin viisi vaille kuusi ja kun hätävessasta saavuin puhelimen luokse, oli kello jo kaksi yli. Arvatkaas, sainko yhteyttä enää minnekään? En tietenkään. Alkaa olla kuulkaas ihan siinä kintaalla, että vaihtuu palveluntarjoaja johonkin sellaiseen, joka tarjoaa jotain mukapalveluaan kello kuuden jälkeenkin.

Ihan jumalauta sama kuin pankkien kanssa, yritäpä niiden kanssa jotain treffejä! Ei onnistu, ellei rahaa ole suokuokalla. Velkakin lasketaan rahaksi. Minulla kun en ole kumpaakaan, velka on kohta maksettu, säästöt käytin synttäreihin ja rälläsin matkustamiseen. Toisaalta eipä minulla niille muuta asiaa ole kuin sen verran, että pitävät tilini voimassa. Mutta miksi maksan siitä viisi euroa kuukaudessa? Haloo, taidan olla tyhmä! Joko tilinumeroita saa siirtää kuin kännykkänumeroita? Jos saa, loppuu se viimeinenkin side lapsuuspaikkakunnalle. Kotikonttorikaan tosin siellä ei ole ollut aikoihin, eivät keskustalaisella paikkakunnalla tällaista viherpunaista katsele edes kuriositeettina. ja mitenhän paljon minä sinnekin olen rahaa kantanut? Kysyn vaan. Ainakin nykyään noin 60 euroa vuodessa.

Kun lounaspöydässä kuuntelee ikäistensä ja nuorempienkin ihmisten jeesustelua, että mikä siinä on, kun ihmiset tahtovat jakaa kaiken nykyään naamakirjoissa, blogeissa ja videoilla, niin nousee pieni räyhä. Mikä siinä on, että minulla ei edelleenkään tämän ikäisenä ole ketään minua kuuntelemaan? Minä tahdon, että minuakin kuunnellaan, ainakin edes joka toinen päivä, kun jaksan kirjoittaa, vaikken vastausta saakaan. Jotain vastakaikua silloin tällöin toki, kiitos siitä! Miksi minä en löydä sitä, mikä muille on itsestäänselvyys? Olenko minä niin huono ja paha? Vai olenko väärällä alalla? Ehkä minun ei pitäisi olla ihminen laisinkaan.

Miksei viinakaupassa nykyään myydä kolmosolutta? Kun kävin yhtä toimitilamme saunatilassa tapahtuvaa pienimuotoista dinneriä varten viinaa tilkkasen hankkimassa, jouduin ottamaan a-olutta. Eihän sitä juo enää kukaan! En vaan kertakaikkiaan jaksanut innostua vielä kirmaamaan ruokakauppaan sen takia, minusta on muutenkin suhteellisen kohtuutonta, että MINÄ joudun hankkimaan omilla rahoillani alkoholia rikkaampien ihmisten bileisiin, kun ei sitä samperin laskutussopimusta ole eikä noin pieniä määriä edes ilkeä tilata ennakkolaskulle.

Olen stressaantunut, olen väsynyt, olen tympiintynyt. Ja kuitenkin olen hyvä, nokkela, katuälykäs, vihmerä, soiva peli ja muutenkin minut pitäisi vaan jonkun viedä terveempiin olosuhteisiin. Siellä minä vasta hyvää saisinkin aikaan, eilenkin ratkaisin ainakin kolme paskakeikkaa. Eikä siinä vielä kaikki, päälle tuli normiloska-kivireen vetäminen. Tiedänhän minä, että ikä, vaikka miten näyttäisin kymmenen vuotta nuoremmalta. Ja tuntisin itseni sellaiseksi,

Tämä menee ohi. Tänään on vasta keskiviikko. Mutta sillä välin, piilottakaa kaikki astalot, paha liikkuu. Ja se paha on minun sisälläni. Tosin pahan liikkumista saattaa hivenen estellä se, että työkäyttöön hankkimani kengät pitäisi viedä suutariin. Sinnekään vaan en kerkeä - katso selitys edellä.

maanantai 3. marraskuuta 2014

Piikille

Vaikka viime viikolla tirskuttelin taajaan ja joinain aamuina olin kuin nukkuneen rukous, en sitten sairastunutkaan flunssaan. Hyvä niin, koska tänä aamuna koukkaan terveysaseman kautta hakemassa influenssapiikin. Olen pari kertaa elämässäni onnistunut saamaan etotaudin, enkä todellakaan ehdoin tahdoin ole kiinnostunut hankkimaan sitä uudelleen. Siksipä ilahduin, kun huomasin köyhän työnantajani tarjoavan edes jonkinlaisen henkilökuntaedun tänä vuonna. Tosin intranetin tiedotteessa luki boldattuna, että rokote on otettava omalla ajalla. Se vähän nauratti vinoon.

Eilisen päivän vietin turvallisesti kotiolosuhteissa. Perjantaina alennuslaarista löytämäni kehyksen sain viritettyä Andu Warholin näyttelystä kotoisin olevan Marilynin päälle, mutta kokonaisuus ei vielä päässyt seinälle saakka. En kyllä edes tiedä vielä, mihin sen tahdon. Valokuvat nakottavat edelleen ruokapöydällä yhdessä valokuvakansion kanssa. Saahan nähdä, kuinka pitkään saavat odotella ennen inspiraation iskemistä.

Luvassa on tiukka työviikko. Olen kaiken sälän lisäksi lupautunut loppuviikosta yhteen kokoukseen mukaan, Siellä vietetään koppihoidossa pitkiä päiviä. Eikä tarjolla näyttänyt olevan minulle soveliaita paikkoja, niistä ensimmäisistä ei kuulunut mitään, joka tarkoittaa tietenkin sitä, että en pääse edes haastatteluun. Ikä painaa kokemuksen edelle.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Oli synkkä ja myrskyinen aamu

Eilen juhlistimme kekriä roolipelin ja ruuan voimin. Evästä oli taas runsaasti, alkuun sienikeitto (tikkuja ja multaa, sanoo pelinjohtajamme), lammasta, juuresmuusia, lämmin parsakaali-ruusukaalipekonisalaatti, paria laatua maggaroita. Jälkiruuaksi tarjottiin muffinseja ja suklaapiirasta. Oi sitä onnen määrää, etenkin kun juomana oli Moet & Chandon ja ihana italialainen Valpolicella Tommasi. Niitä olisi pitänyt ostaa Schipholin kentältä toinenkin satsi, oli sen verran hyvä tarjous. Toisaalta kahdessa pullossakin oli kantaminen.

Pelissa emme kovin paljon edistyneet, itse asiassa pääsimme vasta lopussa hyökkäämään. Menin todennäköisesti tapattamaan hahmoni aivan omaa tyhmyyttäni, mutta se selviää ensi kerralla. Minun olisi tehnyt mieli hankkia meille yksi hellhound lemmiksiksi, mutta en saanut ympäripuhuttua muuta possea metsästysretkelle, etenkin kun vastassa oli yksi punainen lohikäärme. Näyttää siltä, että meidän on löydettävä tie alaspäin päästäksemme seikkailun ytimeen. Huomasin voivani kokea klaustrofobisia tuntemuksia myös kuvitellussa pelitilanteessa, mielenkiintoista.


Pelin jälkeen oli perinteisen tarotinlukuhetken vuoro. Tulevaisuudessa näkyy paljon vipinää vastakkaisen sukupuolen rintamalla. Mutta jos minusta on kiinni, sössin jälleen asiani. Siitä sain jo hyvän muistutuksen, kun perjantaina iltasella läksin baareilemaan itsekseni tyhjennettyäni viinipullon lasagnea tehdessäni.

Ulkoilin Kalliossa baarista toiseen, siinä viimeisessä baarissa nuori mies liittyi seuraani. Sen verran tehokkaasti se vonkasi mukaan, että otin. Ajattelin, että onhan noita huonompiakin tapoja tutustua ihmiseen kuin ryyppäämällä kotona juomaa valomerkin jälkeen. Sitten me juotiin, juteltiin ja soitetiin musiikkia ja nukuttiinkin vähän. Juttelu ja musiikinkuuntelu jatkuivat vielä lauantainakin, ennen kuin patistin pojan liikkeelle, että pääsin itse naapurilähiöön. Siinä olisi taas 19 vuotta nuorempi mies tarjolla, jos tahtoisin, En tiedä tahdonko, kun minulla alkaa olla kokemusta, miten siinä lajissa sitten loppujen lopuksi käy. Mutta ainakin kivan uuden kaverin sain. Sellaisia nyt ei koskaan ole liikaa.

Jotainhan minä raasuparka etsin. Tiedän itsekin. Mutta toisaalta olen vapaa ja saan etsiä. Kun vaan muistan pitää huolen itsestäni, etten loukkaa itseäni. Ja kestän seuraamukset, jos niitä hankin.