torstai 30. huhtikuuta 2015

Pakohuoneesta pakopaikkaan

Oli iloinen yllätys, kun järkkäsin yhdelle tiimille iltatekemistä keskiviikolle, niin he pyysivät minut mukaan. Ensin kävimme istumassa pubissa yksillä, sitten menimme tunniksi Escape roomiin illallisjuhlille. Emme saaneet kaikkia arvoituksia ratkaistua ajoissa, pääsimme kyllä lähelle. Mutta hauskaa oli! Suosittelen! Siitä hipsimme Gastoneen toiselle illalliselle. Ruoka oli edelleen visiteeraamisen väärti, antipastolautanen oli vähän tylsä, mutta maksa oli erinomaista, vaikkakin oli paistettu medium plussaksi, kun mediumina pyysin. Sitä ei koskaan tiedä, mitä saa, kun maksansa kanssa alkaa kranttuilemaan. Medium tuntuu olevan vaikea laji. Vieraat onneksi pitivät!

Saatoimme vieraat hotelliin, menimme itse vielä pariksi tunniksi istuskelemaan omalla porukalla Kaislaan. Pitää kyllä sanoa, että turhaan olen sitä ravintolaa kartellut. Tilaa oli ja rauhallista. Saattoi tietysti johtua siitäkin, että vappuaatonaatto piti ihmiset visusti kotona, vaikka miten pikkulauantai olikin. Naurua ja juttua piisasi, oli rento olo ja kiva meininki. Kuitenkin koko ajan painoi mielessä, että kello kulki ja torstaina oli työpäivä.

Unta tuli vaan 4,5 tuntia, mutta sisulla väänsin päivän pulkkaan. Onneksi ei ollut ihan niin helkkarin hätäinen päivä, jätin suosiolla jonon maanantaille, kollega tulee silloin taas töihin. Tilasin iltapäivälle simat ja munkit, tosin itseäni ne eivät jaksaneet kiinnostaa. On aika täytteellinen olo vieläkin eilisestä. Minulle ei välttämättä käy myöhäinen ruokailu, vatsa taisi suutahtaa.

Minun piti itse asiassa kuunnella Sydän, Sydäntä, kun olen menossa lauantaina katsomaan Tundramatiksin jäähyväiskeikkaa ja he ovat lämppärinä, mutta jotenkin Plutonium 74 vei huomioni. Mikä lie? Nyt en kuitenkaan aio Kallioon, vaan lähden pian leikkimään Hankalan kanssa. Pitkät päiväunet tuli otettua sohvalla, jaksaa täti rumuta.

Riemuisaa valpuria, jos sitä vietätte. Jos ette, mukavaa viikonloppua!

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Työmotivaation hankintaa

Sunnuntain ratoksi ostin lennot ja AirBnB-majoituksen Dubliniin. Päätin hankkia itselleni työmotivaatiota kesän yli, samoin päätin mennä itsekseni. Nimittäin tässä kuin monissa muissakin asioissa olen huomannut, että jos jään odottelemaan seuraa, saan odottaa sitä pitkään ja hartaasti. Tällä kertaa ainakin pääsen tekemään asioita, joita todellakin vain itse tahdon. Toisaalta kannan riskin sekä vastuun itse. Mutta luulisi tuota ainakin tutustuvan paikallisiin, ellen oikeasti ole viikkoa turpa rullalla ja selvistäpäiten.

Kalliiksihan se yksinmatkustelu tulee, kun joutuu maksamaan aina kahden henkilön majoituksesta, mutta toisaalta nyt pääsen rumuamaan ruokakauppoja sydämeni kyllyydestä. Sitä paitsi isäni päätti myydä puhelinlosakkeensa ja jakaa tuoton koko perheen kesken, siitä tuli muutama satanen ylimääräistä. Kätevää. Nyt ei tarvitse kuin huolehtia käyttörahasta ja menisi sitä rahaa Suomessakin. Hintataso taitaa olla melkolailla samaa luokkaa.

Mutta hei, jos teillä on hyviä vinkkejä Dublinin retkeilyäni varten, mielelläni vastaanotan niitä! Matkaan sinne elokuussa, toivottavasti ei sada kaiken aikaa, pienestä sateesta ei minulle koskaan ole haittaa ollut. Ai niin ja autoa en aio ajaa, vaikka maaseutua olisikin huippu nähdä.

Metsiemme valkoiset jumalattaret ovat nousseet minua vastaan. Koivu kukkii, minä vedän jälleen antihistamiinia. Pitäisi käydä lääkäristä hakemassa uusi Bricanyl-resepti, vanha piippu on mennyt vanhaksi. Ja silmätipoi kans. Milloinhan mie sinne kerkeäisin? Saammekohan me enää käytää työpaikkalääkäriä edes tällaiseen tarkoitukseen?

Sen lisäksi minua vastaan on noussut esihenkilöni, joka yrittää hoputtaa minua tekemään asian, jonka aivan hyvin kerkeäsin tehdä ensi viikon alussa, kun kollega on töissä eikä minulla ole tolkuton kiire. Mutta koska olen huono kestämään painostusta, jään todennäköisesti joku ilta tekemään sen. Tämä ei ole ihmisarvoista elämää, mutta pakko vatkaa niin kauan kuin tätä riittää. Todennäkösesti jollain syklillä se nimittäin loppuu, mikäli osaan oikein merkkejä lukea.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Työhyvinvointia ja lähiölovee

Vai niin se Blogilista sitten heittää veivinsä. Helkkari. Se on ollut suomalaiselle blogimaailmalle tärkeä ja tarpeellinen sivusto. Sitä kautta minäkin olen ensimmäiset lukemani blogit löytänyt ja tähän saakka sitä kautta olen lukemiseni lukenut. Nyt se loppuu. Pitänee ryhtyä merkkailemaan sivujaan suosikeihin, feedejä kun en koskaan ole oppinut käyttämään. Vai pitäisikö vihdoin kerätä lukemansa blogit tänne omalle sivulleen, toisaalta olen ollut vähän sitä mieltä, että tarvitseeko tuota kenenkään tietää, mitä minä luen. Taitaa tulla valinnan paikka.

Perjantain ulkoilin työkavereiden kanssa työhyvinvoinnin merkeissä. Kyseessä oli täysin vapaaehtoinen after work drinks tapahtuma, koska firmahan ei meillä tarjoa edes lämmintä kättä. Tapasimme Vltavassa, kävimme syömässä Amarillossa (28 henkilön porukkaa ilman etukäteen valittua menua on vaikea saada juuri minnekään), täytyy sanoa, että ruoka-annokseni oli yllättävän onnistunut, koska pelkäsin pahinta. Ruuan päälle porukka tahtoi Rymy-Eetuun, olin kauhusta kankeana, kun sen tajusin. Kestin siellä kuitenkin parisen tuntia, ennen kuin Hankala pelasti minut lähiöön. Muut jäivät kaatelemaan shotteja rinnuksilleen ja lattialle sekä tanssimaan pöydille, mielenkiintoisen karmaiseva konsepti, pitää todeta.

Lähiössä oli toistamiseen sairas mies. Oli kuulemma sairastanut jo viikon. Meillä rattoisat iltamat jatkuivat aina aamuun, muutama tunti unta ja sama peli alusta. Meillä ei välttämättä ole mikään maailman paras vaikutus toisiimme, mutta kun se on niin hauskaa. Minä kuulemma tuoksun harmaalta, syy on siinä, kun en käytä mitään hajusteita, totesi herra. Noh, harmaat ovat silmänikin ja harmaa on hyvä väri. Hän kuulemma pitää minusta juuri siksi, ettei minulla ole mitään tekemistä mopojen kanssa. Silti taas yritti, mokoma, vongata minua moponsa kyytiin. Kieltäydyin jälleen kerran.

Onneksi tulin jo eilen kotiin, nyt on suurinpiirtein ihmismäinen olo. Voisin tutkia niitä vapaita paikkoja, käydä kaupassa ja ehkä vähän siivota. Tai sitten voisin lukea kirjan loppuun ja olla vain. Ei minulla ole kiire valmiissa maailmassa.

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Heippalappu vai heavyä?

Mietin tässä juuri Imperiumin vastaiskua. Naapurin pieniaivoinen cockerspanieli herätti minut ja muut lähinaapurit eroahdistusulinallaan ennen viittä. Naapuritkaan eivät saaneet enää unta. Kylpyhuoneäänet ja kahvin tuoksu paljastivat, että meitä kiukkupettereitä on varmaan tänään muutama muukin liikkeellä, en vain minä.

Itse kuitenkin ymmärsin pysytellä sängynpohjalla lueskellen uutisia älyttömällä puhelimella. Ne kaksi muuta vaihtoehtoa tuskin olisivat nostaneet sosiaalista statustani naapureiden silmissä. Suunnittelin sapenkarvasta heippalappua, jossa olisin manannut karvavekkarin ja sen omistajan loveen. Toinen vaihtoehto olisi ollut Ronnie James Dion kiekuminen korkealta ja kovaa aina kun elikko avasi omia äänihuuliaan. Onneksi olin selvinpäin, aamuhumalassa olisin saattanut sen toteuttaakin.

Kissat vaan ovat niin paljon hiljaisempia kämppäkavereita. Eikä niitä tarvitse ulkoiluttaa. Toisaalta kyllä itsekin olen miettinyt koiraeläimen hankkimista ihan vain liikunnallisista syistä, mutta eläinlääkäriystäväni kieltää sen minulta kiihkeästi, väittää, ettei se ole eettistä toimintaa. Koiraparka kun vaistoaisi, ettei siitä oikeasti pidetä. Tottahan se olisi, mutta eikös itsekkyys ole päivän sana? Voisin minäkin ryhtyä harjoittelemaan sitä.

Ehkä aamupala pelastaa päivän, tänään uppoavat jogurttiin kevään ensimmäiset vadelmat. Voi taas jättää sivuun korvikkeena toimineen granaattiomenan. Sen kiitokseksi pitänee todeta, että siemenet säilyvät yllättävän hyvin irroittelun jälkeen jääkaapissa. Käytän ensi talvenakin, voi olla, että aikaisemminkin.

Ottoveli lähetti pienen paketin Aasiasta, mausteita ja nenäliinoja. Ette kuulkaas arvaa, miten ihanaa on flunssan tullen niiskuttaa nenäänsä oikeaan pehmeään puuvillanenäliinaan talous- tai vessapaperin sijaan. Luksusta! Ovat vaan värit taas niin kauniit, että miten noihin raskii nokkaansa niistää. Onneksi nuo paranevat vanhetessaan! Ja mausteita nyt ei koskaan voi olla liikaa, kun niitä tulee käytettyä. Mukana oli muutamaa erikoisuutta kuivattuna, niistä tulee hyvä hätävara (terveisin se nainen, jonka luokse kannattaa muuttaa apokalypsin jälkeisiksi elinpäiviksi).


Teille toivotan parempaa perjantaiaamua! Se nyt kuitenkin on perjantai, minullakin on edessä kaksi vapaata päivää. Jaksaisinkohan askarrella työhakemuksia? (Itse itseään muistuttaen hän toteaa.)

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Hullun m*lukku älyttömän p*rseessä

Usein koen epäonnistuneeni ihmisenä. Oikeastaan mitä pidempään elän, sitä enemmän teen väärin. En vaan osaa tätä peliä, jota elämäksi kutsutaan. En koskaan ole osannut, enkä koskaan sitä enää opikaan, olen jo liian vanha. Niinpä minun pitäisi oppia vaan ymmärtämään itseäni ja antamaan itselleni anteeksi aina, kun epäonnistun ihmisten välisessä leikissä, jota muut tuntuvat pelaavan aivan mennen tullen. En minä sitä koskaan kunnolla tule oppimaan, mutta jos edes sen verran, etten loukkaisi ketään. Ei kyllä kovin vakuuttava ole tulos ollut, ihmiset poikkeavat elämässäni, mutta ennemmin tai myöhemmin mokaan pahasti. Tuloksethan ovat kaikkien tiedossa.

Parempi yrittää pysytellä asioissa, joita ei voi kommentoida takaisin. Niin kuin musiikki ja kirjat. Ehkä vähän telkkarin sarjat, niistä ainakin voi opetella toimintatapoja ihmiselämää varten. (Tuli vaan mieleen, kun Teemalla tänään loppui Sairaan kaunis elämä. Tietysti volisin silmät päästäni.)

Sain ystävältä lainaan Sami Lopakan Marraksen. Olen säästellyt kirjaa, luen sitä muutaman sivun työmatkoilla ja olen tikahtua nauruun. Sellaiseen nauruun, jossa muistellaan omaa nuoruutta, entistä poikaystävää, yöllisiä tuskaisia puheluita, tekstareita, haisevia keikkabusseja, omituista vinksahtanutta huumoria, ihmeellisiä tilanteita, joihin on joutunut, omalaatuisia ihmisiä, joita on tavannut. Jos osaisin kirjoittaa, olisin kirjoittanut tuollaisen kirjan. Se olisi vaan vielä omituisempi. - Ainoa asia, mitä en kirjassa ymmärrä, on tuo suuri lisääntymisen halu ihmisessä, mutta se voidaan jälleen kerran lukea kategoriaan "kummitus ei vaan ymmärrä kääpiöitymistä". Lähes kaikki muut ihmiset ymmärtävät.

Nauran läpi kyynelten. Itku täyttää silmän, kun mietin meitä ja samalla nauran niin, että vesi lentää silmistä. Nauran meidän tyhmyydellemme, nauran sille, ettemme koskaan oppineet, että hakkasimme päätämme seinään, joka lopulta rojahti niskaamme ja pakotti meidät kaivamaan tien muualle. Voi meitä voitettuja.

(Mutta kyllä on ollut kanssamatkustajilla hauskaa minua seuratessaan. Jos olette viime aikoina nähneet viisikymppisen läähkän hytkyvän bussissa sisäisen naurukuoleman partaalla, olette törmänneet minuun. Älkää häiritkö, minulla on vielä vajaa sata sivua jäljellä. Sitten olen taas yksin.)

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Mikä maa, mikä valuutta!

Vaikka tiesin, että gallupkyselyt ja ennusteet olisivat oikeassa, silti jotenkin jaksoin toivoa, että maailmassa (Suomessa) olisi enemmän minun kanssani samalla tavalla ajattelevia ihmisiä. Onneksi en harrasta vaalivalvojaisia, enkä omista puolueiden jäsenkirjoja, kirpaisisi varmaan vielä enemmän. Onneksi Suomessa vallitsee niin naurettava konsensus, että tuskin seuraava neljä vuotta kovin kummoisia muutoksia tuo yhteiskuntaamme. Mutta silti vähän riipii. Pitää vaan muistaa, että maa ansaitsee juuri sellaisen johdon kuin sen asukkaat ovat.

Roolipelaaminen oli hauskaa. Hahmoni sai siivet sekä voittamattomuuden. Tai jotain sinne päin, en muista enää. Siinä taas vierähti iltaan saakka, kun tahkosimme noppia. Ja aivan kuiten arvelinkin, mukana oli naurua ja huumoria. Sellaista yhdessäoloa minulla on usein ikävä. Ja kuten aina illanvieton jälkeen, minun ei alkuviikostakaan vielä tarvitse miettiä, mitä tekisin ruuaksi, jääkaappi vaikuttaa edelleen suhteellisen hyvinvarustellulta.

Muuten olen kuin jäässä. Henkistä jääkautta pukkaa. Kun edes keksisin, mitä tahtoisin, voisin ryhtyä suunnittelemaan jotain kivaa, vaikka retkeä jonnekin. Mutta kun en tiedä, mitä tahdon. Sydänparka käpristelee oudosti. Ehkä yksi pieni toive olisi se, että saisin jonkun pitkän viikonlopun, kun lomakin meni katolleen. Tekisi mieli olla terveenä kotona ja vaikka siivota parveke.

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Lauantaiaamun ylistys

Lauantai on viikon armollisin päivä. Saa nukkua, jos nukuttaa. Saa herätä ja mennä uudelleen nukkumaan. Saa keittää hyvää Reko-kahvia, syödä pienen aamupalan. Saa haahuilla Eevan asussa ympäri pilttuuta ilman rajoittavia kangasriekaleita. Minussa taitaa elää pieni naturisti, mutta en osaa sitä toteuttaa kuin kahden herrahenkilön läsnäollessa (toivon mukaan he kuitenkin olisivat jatkossakin paikalla vain yksi kerrallaan). Muiden aikana riepuset lentävät nopeasti niskaan. Lauantai on loistopäivä!

Potkaistuani Laukunkantajan kohti seuraavia seikkailuja pari tuntia sitten ryhdyin riipomaan grillattuja broilereita paloiksi. Tarkoitus on ruokkia roolipeliporukka fetabroilerivuoalla. Ainakin tähän saakka se on ollut melkoisen taattu hitti. Parasta siinä on, että sen voi tehdä valmiiksi odottamaan, viimeistellä uunissa vasta ennen kuin vieraat saapuvat, jolloin tietysti näyttää, että ruoka valmistuu kuin itsestään. Siinä kyllä on melkoisesti askarteluvaiheita, mutta eihän sitä tietenkään vieraille mainosteta.

Eilen illalla nukahdin taas nojatuoliin. Olen ollut aika väsynyt, eipä siis mikään ihme. Siitä minut tosin heräteltiin hellästi ja ohjattiin sänkyyn. Olen tässä miettinyt, että pitäisi varmaan pitää joku pidempi viikonloppuvapaa, kun lomaviikko meni kauniisti sanottuna reisille. Kesälomasta on tietoa sen verran, että Tuskan jälkeisen viikon olen kinunnut vapaaksi, varmaan loput saan pitää elokuussa. Se sopii minulle, koska silloin yleensä on vähemmän muuta sakkia liikkeellä, kun koulut ovat alkaneet.

Mutta nyt jatkan sipuleiden pilkkomista ennen kuin meikkaan silmäni. Ja vaatteet olisi varmaan etsittävä päällensä, ettei ystävien silmät mene rikki.

torstai 16. huhtikuuta 2015

Avataan tästä

Minulla on turha ja toistuva valituksen aihe. Työ. Kun eilen jossain vaiheessa ryhdyin pyörimään itseni kanssa ympyrää, ymmärsin, että koppihoitoon oli kiire. Minut keskeytetään koko ajan mitä ihmeellisimmillä kyselyillä, toiveilla ja sosiaalisilla kommervenkeillä. Eilen entinen kollegakin sai siitä osansa, kun tuli hyvää hyvyyttään tervehtimään meillä käydessään, jouduin kieltäytymään pienestä keskusteluhetkestä, koska taivas oli juuri tipahtamassa niskaani. Niinpä menin koppiin rauhoittumaan, jo se, että sai tehtyä pari tuntia töitä keskeytyksettä, auttoi. Tänään sama tekniikka ei toiminut, koska olin autuaasti unohtanut tiimikidutusiltapäivämme. Ei mikään ole niin kamalaa kuin kuunnella korusanoja neljä tuntia työnantajan vakoojan suusta. Eikö olekin rakentava ajattelutapa?

Unen määrä ja laatu ovat vaihdelleet kovin viime aikoina. Sekään ei auta. Viime yönä onneksi näin uniakin, heräsin vain pari kertaa. Edellisenä yönä nukuin nelisen tuntia ja heräsin monesti. Ensi yöstä toivon keskiarvounellista tapahtumaa, että jaksaisin tehdä jotain töiden jälkeen - niin kuin vaikka työhakemuksia.

Ottoveljelle olen siirrellyt rahoja tililtä toiselle. Hän oli löytänyt naapurimaasta suomalaiselle koulutukselle lyhyemmän vaihtoehdon. Kalliiksihan se tulee, maa on kalleimpia Aasiassa, mutta hän on päättänyt, että näin hän pääsee nopeammin mielensä päähän ja ansaitsemaan. Johan tuo alkaa olla aikakin, että kerkeää ansaita eläkerahat ja sijoituspaikan minullekin. Eiku.

Mistä se johtuu, että kaikki kylppäritarvikkeet loppuvat kerralla? Meni omaisuus hammastahnaan, wcpaperiin, deodoranttiin, silmämeikinpoistoaineeseen, shampooseen, sähköhammasharjoihin ja hammaslankaan. Mutta toisaalta parempi tehdä ostokset heti palkkapäivän jälkeen, ettei tule sniiduilun tarvetta. Sähkölaskunkin maksoin, sitä mie vaan mietin, että tällä hetkellä sähkönsiirtomaksut ja verot ovat jo enemmän kuin varsinainen sähkönkulutukseni. Käytän vuodessa noin 1100 kilowattituntia, sen alemmas en taida pystyä kykenemään. Jääkaappipakastimen vaihto auttoi tiputtamaan kulutusta 15 %lla edellisestä vuodesta.

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Kevyesti kevättä kohti

Teen mielikuvaharjoituksia. Olen blondi, minun ei ole tarkoituskaan ajatella. Parempi vain kuin suoritan sen minkä pystyn. Pystyn yllättävän paljoon, positiivisena asiana mainittakoon. Aika paljon tekemisistäni onnistuu ja tuottaa tulosta. Minä olen oikeastaan aivan erinomaisen loistava ammattilainen. Hyvä! En paras enkä täydellinen, mutta enemmäin kuin riittävä, korvaan kolme kollegaa!

Sain rakennettua yhden työhakemuksen eilen. Tänään aion tehdä toisen. Aion toistaa toimiani riittävän pitkään, yksi päivässä tai ainakin viikossa, jos ei päivää kohden yhtä löydy. Kyllä tämä joskus loppuu ja pääsen mielekkäämpien tehtävien ääreen. Olen valmis tinkimään monista asioista. Olen valmis muutokseen ja hullunmyllyyn, valmistaudun kehumaan itseäni oikeista syistä.

Pohjoisen poikakin ilmoittautui pitkästä aikaa, mutta edelleenkään eivät hänen saapumisensa ole kirjoitettuja kiveen. Hyvä kuitenkin tietää, ettei kaveri minua ole edelleenkään unohtanut. Minäkään en nimittäin ole unohtanut häntä. Viikonlopuksi kuitenkin olen jo saanut ohjelmaa, luvassa on roolipelaamista. Se ilahduttaa aina. Ruokaa, juomaa, kivoja kavereita - eipä sitä ihminen juuri muuta elämältään tarvitse. Hyvä tahto ja kaverit auttavat pitkälle.

Minua ovat alkaneet vaalit v*tuttaa. Joo, joo, tiedän, että demokratiassahan tässä elellään, mutta kun mennään tällä saamarin samalla toimimattomalla systeemillä eteenpäin. Samat dogmit vuodesta toiseen, rahaa hassataan itsensä kehumiseen, lobataan sponsorin ajatuksia ja mikä kamalinta - siinä sivussa kaveritkin lähes suuttuvat toisilleen, kun edustavat eri näkökantoja eivätkä osaa enää keskustella, vaan ryhdytään riitelemään. Minä taidan olla onneton pelkuriraasu tässäkin asiassa, kun en suostu edes kertomaan, miten punaisen viivan vetäisin. En vihreätä, valkeata tai sinistä. Katsokaa nyt, väritkin on jo jaettu, seuraavaksi varmaan kiväärejä kaikille.

Paranen pikkuhiljaa. Eilen hikoilin paljon. Portaitakin yritin hullu kävellä, se meinasi tosin loppua vähän huonosti. Piti kaivella piippa esiin. Välillä tipahdan henkisen surun ja tuskan alhoon, mutta koska se on kokonaan itse aiheutettua, on syytä kärsiäkin. Itsepähän olen paskani lapioinut, eikä se lasti aivan pian ole lopussa. Soimaan tietyistä asioista itseäni hamaan hautaan. Mutta muuten hyppelen kakkakasani* keskellä näennäisen hilpeänä.

*Ohessa kuulemma Stalinin läntisille vierailleen kertoma vitsi, joka saa minut aina hysteerisen epätoivoisen naurun partaalle:
Kulkumies löysi tienposkesta kuolevan linnun. Lämmitti sen pomppansa sisällä elävien kirjohin mutta kun ei voinut kuljettaa lintua mukanaan, tökkäsi sen lämpimään lantakasaan. Lintu virkistyi ja alkoi visertämään.Kettu kuuli viserryksen, nappasi linnun kasasta ja söi suihinsa.
Stalinin mukaan kertomus sisältää kolme venäläistä viisautta. Ensiksikin, se joka tökkää sinut paskaan, ei välttämättä ole vihollinen. Toiseksi, se joka vetää sinut pois paskasta, ei ole välttämättä ystävä. Ja kolmanneksi, kun on kaulaansa myöten sonnassa, ei kannata paljon viserrellä.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Lusittu loma

En minä perjantaiaamunakaan terve ollut, nielaisin kuitenkin soveliaita lääkkeitä (antihistamiinia ja ibuprofeenia), että jaksoin tehdä ruuat ja seurustella mukavien vieraitteni kanssa, koska en todellakaan tahtonut perua heidän vierailuaan. Lääkitys osui kohdalleen. Ja ihanat iltamat taas olivatkin, ystävä toi mukanaan seuraa, eikä yhtään hassumman oloista. Siinä meni aika puolille öin niin, että hujahti. Sain muuten tuliaiseksi pullollisen jallua (yllätys!) ja lainakirjan. Toivottavasti iskee lukutahto pian päälle!

Samalla ovenavauksella, kun vieraani poistuivat yön selkään, hyppäsin minäkin tien päälle. Ajelin naapurilähiöön Hankalan huomaan. Se ihminen on ryhtynyt helläksi herrasmieheksi. Ehkä jopa ymmärrämme toisiamme hivenen paremmin, niin kummallakin on varaa laskea suojuksiaan. Hyvä tästä tulee, kun vaan ymmärrän olla kiintymättä liikaa, ja kun kesä tulee, kaveria ei näe kuin pitkillä suorilla, niin ihan luontevia taukoja on luvassa. Jotain pysyvää, mutta ei liian pysyvää, sanotaanko, että sopii minulle toistaiseksi.

Lauantaina matkustin ajoissa kotiin, olo oli kehno. Eikä ihme, mittasin kuumeen ja se keikkui taas päälle 38-asteessa. Päätin unohtaa koko maailman päiväksi, puhelin sai nakottaa kassissa, riivoin vaatteet päältäni, kuumeinen iho ei tahtonut sietää kiristystä. Onneksi ruokaa oli valmiina jääkaapissa, vieraiden kestitseminen on hyvästä, ei paljon tarvitse miettiä mitä syö loppuviikonlopusta.

Olipas tämä naurettava lomaviikko! Mutta silti tapahtumia täynnä, ei tosin niin täysillä ja sata lasissa kuin olisin toivonut sen viettäväni (etenkin kotiasioiden osalta), mutta parempi kuin töissä sairaana. Huomenna menen sitten töihin lepäämään.

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Nopean suorittamisen päivä

Vai tällainen loma oli tällä kertaa, toivottavasti kesä-heinäkuun lomaviikkoni sujuu vähän terveemmissä merkeissä. Tätä pohdin, kun aamusella haudutin inkivääri-lime-infuusiota, siinä muuten varsinainen luonnon flunssalääke, jos pitää inkiväärin poltteesta. Hiki on valunut koko yön, onneksi ymmärsin laittaa lakanoille paksun froteepyyhkeen, muuten olisi saanut vaihtaa lakanoiden lisäksi petauspatjankin.

Nyt on päivä aikaa tehdä kaikki, mitä jäi viikolla tekemättä. Äänestäminen, Dermoshopin paketti (tilasin lisää irtopuuteria, puuterivipan ja kokeeksi ripsivärin, nimittäin jos alle kympillä saa ripsivärin, josta nyt maksan kahtakymppiä, niin se on voitto kukkarolle), eväät iltaa varten, onhan tässä tätä ohjelmaa. Mutta jos hitaasti kiiruhtaisin. Onneksi kerkesin siivota, ennen kuin tauti kamppasi. Siivoamatta jäi parveke ja kukat multaamatta, mutta siinähän nuo ovat keikkuneet tähänkin saakka, pannaan sinne ravinnetikkuja ja katsotaan joskus toiste. Ystävän lähettämät parsakaalin siemenet jäävät odottamaan parempia aikoja. Pari paitaa kuitenkin sainlyhennettyä, se onnistui nojatuolin hellässä huomassa.

Ainakaan en voi syyttää itseäni asuntosäästäjäksi. Nyt olen kuluttanut sänkyä, sohvaa ja nojatuolia. Telkkariakin olen katsonut, kun en ole jaksanut koneella nakottaa. Tai olisihan läppärin syliinkin saanut, mutta kuume nousi sen verran huimaksi, että ei enää silmät jaksaneet seurata. Mutta näillä mennään, toivottavasti tästä tokenisin ensi viikkoon, puolikuntoisena on inhaa tehdä töitäkin. Offtopic: Jos ikinä pääsen eläkkeelle, on keksittävä jotain muuta ajanvietettä kuin television seuraaminen, sen verran paskaa ohjelmaa sieltä päiväsaikaan tulee.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Heikkoa happea

Hyvä on, myönnän. Jos koko pääsiäisen nujuaa sairastavassa seurassa, on edessä itsellään tauti muodossa tai toisessa. Maanantain nukuin ja torkuin, enkä siivonnut. Tiistaina kun aloitin, mietin, että onpa minulla pölyistä, kun heti alkaa käydä keuhkoihin. Että kannattaisiko esimerkiksi kirjahyllystä pyyhkiä pölyt vähän useammin kuin kerran vuodessa. Mutta ehei, eihän se sitä ollutkaan, vaan sama tauti kuin Hankalalla, yskää ja kuumetta. Ehkä muutamia mausteita naapurilähiön pojilta mukanaan, mutta heitä minä en kuitenkaan pussaillut.

Tässä nyt sitten muutama päivä menee, ennen kuin helpottaa, kertoi Hankala. Onneksi en ollut suunnitellut mitään suurempia manöövereja viikolle. Tänään aion käydä äänestämässä, ettei vaan jää mahdollisen kuoleman takia hyvä ääni käyttämättä. Etenkin kun se pitää käydä antamassa oikealle puolueelle, etteivät väärät voimat valtaa maata. Demokratia on vittumainen laji, olen sitä mieltä, että jos minusta tehtäisiin valistunut yksinvaltias, maailmassa olisi kaikki niin paljon paremmin. Olen nimittäin aina tiennyt, ettei ihmisten kannata tehdä niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon. Olisin siis valmis uhrautumaan yhteisen hyvän eteen.

Toverille tiedoksi, että perjantaita ei edelleenkään ole peruttu. Turha luulo, paha tyttö maksaa nyt vaan vähän pääsiäishuvituksista.

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Joo ja ei

Kun ystävätär lähti kohti seuraavaa kohdettaan kolmannen aamupalan jälkeen, kerkesin käydä kaupassa ennen kuin Hankala ilmoittautui. Kirmasin naapurilähiöön, siellä aloitimme alkoholia ja musiikkia-piirin kokoontumisen, ennen kuin poikansa tuli kuskaamaan meitä ympäri pääkaupunkiseutua. Mukavan oloinen on poikansakin, onneksi tilanne ei tullut aivan samanlaisena järkytyksenä kuin tyttären tapaaminen.

Kiersimme kolmet mopobileet yhdessä illassa, olihan se kaltaiselleni untuvikolle melkoinen kokemus. Siellä on ihan hirveästi miehiä! Testosteronia koko rahan edestä, mikä nyt tietysti ei aivan koko ajan ole hyvä asia, mutta mielenkiintoista sitä on seurata. Osasin jopa käyttäytyä, sen sijaan kun Hankala jätti minut hetkeksi silmistään, niin olisi vientiä ollut. Nauratti suunnattomasti se hänen kommenttinsa minua jututtamaan tulleille kavereille, kun hän kehoitti heitä hankkimaan omat (naiset nääs). Harmi vaan, että noihin bileisiin ei kutsumatta voi mennä, eikähän niistä tiedäkään, jos ei piireissä pörrää. Siihen en aio ryhtyä. Minulle riittää tuo yksi väliaikainen.

Yhdellä tallilla oli juuri keikka menossa. Oli muuten tajuntaa rajäyttävän hyvä bändi lauteilla, The Government. Menkää ihmeessä katsomaan, jos sellainen psykedeelinen progressiiviseen kallellaan oleva powermusiikki iskee yhtään. Siellä oli muutamia Hankalan tallikavereita puolisoineen, jouduin tanssimaan. Kivaa oli, kuumaa, hikistä, hauskaa!

Viimeisessä baarissa vielä arvoimme, olisimmeko lähteneet Virginiin katsomaan DDRää, kun Hankalan nimi olisi ollut listalla, mutta jätimme väliin. Kaveri alkoi valittaa väsymystään, sillekin löytyi selitys, kun seuraavana aamuna heräsin kuumeisen miehen vierestä. Sairaaksihan se raasu tuli, yski keuhkojaan pihalle ja tärisi sängyn pohjalla. Buranan voimin kaveri kuitenkin teki mitä lupasi ja paistoi minulle pihviaterian. Namia! Minusta on niin kivaa, kun joku ruokkii minua. Iltasella sain vielä kyydin kotiin juuri ennen kuin Vera Stanhope alkoi.

Nukuin viime yönä kymmenen tuntia. Tänään on varmaan hyvä päivä siivota, kunhan nyt ensin vätkyän olopöksyissä aikani. Sitten voin ryhtyä suunnittelemaan viikon aikana suoritettavia kotitoimenpiteitä. Niitä riittää, saa nähdä mitä saan aikaan.

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Alku hyvin

On ollut miellyttävä loman aloitus. Ystävälle tarjosin torstai-iltana aamiaisen ihan vaan siitä syystä, että sain pakkomielteen rakennella elämäni ensimmäisen frittatan. Sen seuraksi tuli tietenkin myös kylmäsavulohta, harissalammasmakkaroita ja shampanjaa. Ystävä kun ei pysty juomaan kuohuviiniä, mikä ihana syy korkata syntymäpäivälahjapullo! Veimme toisen pullollisen mukanamme eilen naapurilähiöön, vielä on muutama jäljellä, odottakoot kesää ja Tuska-festareiden brunssitarjoilua, jonka lupasin ystäville järjestää.

Illalla nautittu aamiainen sai meidät kuitenkin niin hyvin ravittua, että pääsimme jopa Kallioon kirmailemaan. Siellä muun muassa pääsimme esiintymään erään bändin faneina sosiaalisessa mediassa. Emme tienneet bändiä, mutta pojat olivat mukavia. Onneksi ymmärsimme lähteä ajoissa kotiin, ajelimme vielä bussilla, joten rahaakaan ei etotouhuun uponnut. Ystävä ihasteli lyhyitä välimatkoja, minä taas kerran totesin, että vaikka minulla ei olekaan onnea rakkaudessa, sitä on ollut asuntoasioissa.

Lauantaina söimme lisää aamiaista. Sen päälle olikin hyvä käydä jolkkaamassa pitkin joen rantaa tunnin verran. Rakentelimme iltaeväitä, jotka veimme mukanamme naapurilähiöön. Minä paistelin blinit ja sitten syötiin. Ja vähän juotiin. Nauroimme paljon, kuuntelimme tarinoita. Minut pakotettiin katsomaan joku voice of finland ja tunsin paljon myötähäpeätuntemuksia, mutta kestin ne kuin naiset konsanaan. Enkä melskannut kuin vähän.

Puolen yön aikaan tilasin taksin. Sattui hassusti, taksikuski oli kotoisin viereisestä talosta, hän kerrankin osasi perille ohjastamatta. Unta riitti suhteellisen hyvin, olen jo pari yötä vedellyt 6 tunnin unia, voisin suorastaan ola ylpeä suorituksistani. Voi olla, että tänään otan päiväunetkin. Kaupassa tosin pitäisi käydä, ei mitään suurta, mutta sen verran, ettei tarvitse ilman kahvimaitoa ja aamujogurttia elellä kolmea päivää.

Elämä on hyvä. Saisi pysyä tällaisena. Joku tosin saisi siivota täällä.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Kun saisin mennä, menisin

Nimittäin takaisin nukkumaan. Eilinen unille meno myöhästyi työretkeilyn takia. Kävin tutustumismatkalla jossain päin Hämettä, katsastimme pari kokouspaikkaa. Asiallista meininkiä, mutta kotona olin vasta yhdeksän jälkeen. Tänä aamuna heräsin viiden maissa niin elävään ja todenmukaiseen painajaiseen, että unet tärähtivät silmistä. Ei mitään önniäisiä, vaan ihan tavallista elämää, surullinen tapahtuma, joka aivan hyvin voisi olla todellisuutta elävässä elämässä. Sanotaanko, että hylkäämiseksi tulemisen kokemus ja pelko ovat minussa vahvasti läsnä heti pintasilauksen tuolla puolen.

Ennen unille menoa tuijottelin verohallinnon kirjeitä. Sekä Ottoveljelle että minulle on tulossa joulurahaa pari sataa euroa. Olin tyytyväinen oman verotukseni avulla järjestämääni pakkosäästöön, edellisenä vuonna nimittäin en onnistunut, jouduin maksamaan muutaman kympin. Minusta on kiva järjestää asiat niin, että valtio säilyttelee rahoja puolestani. Valon juhlan aikaan ihmisellä on yleensä jotain ylimääräisiä kuluja

Aamu alkaa paskakokouksella asiasta, joka ei enää ole minun päänsärkyni, vaikka sitä minulle rehvakkaasti taas yritetään vyöryttääkin. En aio ottaa, ei ole aikaa. Tein ennen tutustumisretkelle lähtemistä kehityskeskustelupaperini ja jos ette tuntisi minua, ette edes huomaisi minun vituilevan. Olen niin kyllästynyt taistelemaan elintilasta ja arvostuksesta, että pahaa tekee. Milloin maailmasta tällainen tuli? Milloin minä ryhdyin kyyniseksi paskiaiseksi?

Töiden jälkeen matkaan halliin. Lupasin blinikesteille hevosenlihaa, ystävälle taidan tehdä lammaspullia ja aamupalalle pitää saada savukalaa. Loppupäästäisen eväät käyn tutkimassa sitten lauantaina, onneksi kaupat ovat aivan normaalisti silloin auki. Todennäköisesti tänäänkään en hallissa itsekseni ole, mutta koitan kestää sen kuin naiset konsanaan. Ainakin aggressiotasot olisivat näin aamusta kohdallaan, minua ei juuri nyt tönittäisi.

Toivottavasti kukaan ei kuvittele, että on hauska juttu yrittää aprillata minua tänään. En vain ole sillä tuulella.