torstai 31. maaliskuuta 2016

Suunnitelmien muutos

Vaikka elämä järjestää välillä isojakin yllätyksiä, jotenkin olen onnistunut lipsahtelemaan karkuun kaikkein pahimmilta seuraamuksilta. Enimmäkseen aivan ilman omaa ansiotani, yleensä onnenkantamoisilla. Niin käy tänäänkin. Minun pitäisi alkuperäisen suunnitelman mukaan hypätä junaan kahden maissa. Kun nyt konduktöörit kuitenkin päättivät vähän lakkoilla, mietin jo hetken liftaamista. Sitten tajusin, että eihän se enää käy. Ensinnäkin minulla on liian paljon tavaraa, olen liian vanha ja Suomessa on siirrytty moottoriteihin. Mutta että onhan meillä Onnibus, ja vaikka heidän bussiensa jalkatila on tarkoitettu kääpiöille, hätä ei lue lakia. Niinpä matkustankin kotiin saatanan lähettiläiden kyydissä, halvemmalla ja tunnin pidempään.

Mukaan lähtee elämäni ensimmäinen omatekemä ahvenkukko. Sen lisäksi Pohjoisemman Suomen kaupungin Seppälästä löysin edustuskelpoiset tummat farkut (riittävän pitkät lahkeet) ja yhdestä pienenpienestä kaupasta persoonallisen kevätvillakangastakin. Suosin suomalaista käsityötä. Äitee taas kauhisteli törsöttämistäni, itse hän jätti taas monta vaatetta ostamatta, kun kuulemma ei enää kannata uusia ostaa, kun pian kuolee ja ne jäävät käyttämättä. Pyörittelin sisäisesti silmiäni, en kuitenkaan sanonut mitään. Ei kannata.

Vierailu on sujunut suhteellisen leppoisissa merkeissä. En ole edes saanut viinanjuontikohtausta eikä äiti ole pakkosyöttänyt minua juottoporsaaksi. Ehkä minä vielä opin - ehkä lehmät lentävät. Luojan kiitos, vanhempi veliseni tuntuu huolehtivan äidistä. Menee jopa lääkärille mukaan ja kysyy oikeat kysymykset. Mutsia tietysti pelottaa, mutta kun ei sille nyt vaan mitään voi. Kunhan saisi kuolla ilman kitumista, toivon minä.

Kesällä on taas tultava. Tiedän sen. Vähällähän mie tähän saakka olen päässyt. Karkuun lipsahtanut tästäkin lajista, kiittämätön tuhlaajatytär.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Pohjoisemmassakin on kevät

Huomenta hotellista! Hyvin on ollut hiljainen yö, ainoa liikkuja tunnun olevan minä itse. Sänky on mukava, tyynyt huonoja, kohta lähden testaamaan aamupalan. Huoneessa ei valitettavasti ole kylpyammetta, lutraamaan en pääse. Sisustus on uusittu varmaan muutama vuosi sitten; valkoista, harmaata, sinistä ja ripaus keltaista. Ei paha, kaiupunki on niin hiljainen, ettei edes liikennemelu kiusaa.

Kerkesin äitini luokse puoli tuntia aikaisemmin, kun olin hänelle ilmoittanut saapumisajakseni. Ihmettelin, että kauppaankohan äitee oli vielä karannut, kun summerin soittelu ei tuottanut tulosta. Piti kaivaa puhelin esiin. Rouva oli kipittämässä kohti rautatieasemaa. Just, luetun ymmärtäminen oli ilmeisen hakusessa. Ymmärsin kuitenkin pitää määkynän mahassani.

Onneksi välimatkaa ei paljon ollut. Viitisen minuuttia odottelin auringonpaisteessa,  sitten muori jo saapuikin reippaasti askeltaen. Kuulemma askel on vähän hidastunut viime aikoina, äiti kyllä edelleen peittoaa minut koska tahansa. Jotta ei ole vielä tauti varsinaisesti voimia vienyt. Minä taas en ole vieläkään tullut äitiini. Katupöly vaivaa ja hengitys vinkuu.

Sitten me taas syötiin. Nuorempi pikkuvelikin kerkesi pariksi tunniksi paikalle. Kiva oli, hän kevensi soveliaasti tunnelmaa ja antoi jopa vierailunsa jälkeen jatkuvia puheenaiheita. Se minulla nimittäin on ongelmana ollut aina. En osaa kertoa asioistani äiteelle. - Nyt kyllä joku rollikello oli jo Sn kuolemasta kertonut. Se ei enää mikään uutinen ollut.

Hotellille saavuin joskus yhdeksän maissa. Katselin Areenasta Muotitalo Velvetin jakson. Olen jälleen kerran jäänyt koukkuun espanjalaiseen sarjaan. Pitäisi se(kin) kieli opetella. - En ymmärrä olevani vanha keskiäkäinen nainen, joka tuskin enää oppii mitään. Mutta antakaa mun pitää harhani, niitä enää kovin monia ole.

Nyt lähden testaamaan paikallisen kahvin.

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Pakkaan ja pesen

Ihanan rauhaisa pääsiäinen takana, kunnon evästä, lempeätä seuraa. Mietin olevani onnellinen ja onnekas, kun valuin alakylille RM:n huomasta. Siinä se on ihmeellisen ajattelevainen ihminen. Sisäisesti kaunis.

Nyt olen yrittänyt pestä pyykkiä ja pakata. Muutama päivä muualla tekee ihan hyvää, ehkä jää ajattelematta nämä omat maalliset pikkumurheet, kun pääsee viettämään aikaa äiteen kanssa. Edelleen olen kyllä kovin onnellinen, että minulla on varaa majoittua hotelliin. Saan pienen hengitystauon välillä.

Tilasin addressin S:n hautajaisiin. On tuo interwebbi vaan ihmeellinen paikka, kaiken sieltä löytää. Toivottavasti kirje tulee ennen perjantaita. Jos ei tule, niin sitten olen ilman. Onneksi en mene hautajaisiin yksin.

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Deliberate mayhem

Tulin käymään kotosalla sillä välin, kun Rotumarsu katsoo Walking Deadia. Kauhu ei edelleenkään ole minun ohjelmani. Näen vain painajaisia. Turha siis kiusata itseään tai toista, kerkeänpähän käydä kotona kääntymässä ja keräämässä unohtamani ruoka-aineet. Minulle tosin on annettu vain apukokkioikeudet, lihaan en kuulemma pääse koskemaan. Teen sitten pari lisuketta ja valkosipuliperunat.

Torstai-iltana matkasin saunan jälkeen pohjoiseen parin juna-aseman verran. Siiselihän se sieltä taas huuteli. Valitteli olevansa kovin kiireinen aina siihen saakka, kun saavat harrastetilansa valmiiksi. Mikäs siinä, ei se minua haittaa, kunhan nyt välillä satumme samoille huudeille. Pari baaria kiersimme ennen kuin matkasimme hänen luokseen. Siellä pidimme taas omat alkoholia ja musiikkia iltamat, meni pitkään. No new; same same, but different. Ennen kuin Siiselin luota läksin, hän nakkasi minulle suklaamunan kätösiin. Hassu pääsiäispupu. Pidän munaa jakavista pupuista.

Pääsin ajoissa liikkeelle. Minua ajoi tarve päästä apteekkiin. Syy oli typerä, sitä gynekologin kirjoittamaa uutta estrogeniäkään ei löytynyt apteekista. Piti sitten ryhtyä epätoivoisiin tekoihin, kysyin, että mitä heiltä yleensä löytyy, lähetin apua-SOS-tekstarin omalääkärilleni pohjoisempaan Suomeen. Että nyt kaipaisin apua, ennen kuin ryhdyn tappamaan ihmisiä. Onneksi ystävä ymmärsi hädän ja soitti puhelinreseptin. Sain kuunnella kaukokettuilua puolisonsa taholta, kun viisasteli taustalla, että pitäähän ystävän pelastaa Uudenmaan pääsiäisrauha. Siihen totesin, että tässä vaiheessa aletaan jo puhua maailmanrauhasta. Ja että hyvähän se on sieltä 400 km päästä huudella.

Tänään tulee karitsaparka ja muuta hyvää. Iltasella saunaa ja lisää alkoholia ja musiikkia iltamia. Mukavaa ja leppoisaa. Minulla on kyllä hauskaa Rotumarsun kanssa. (Joku saattaisi viisastella, että taitaa olla hauskaa kaikkien kanssa. No niin on, etenkin sellaisten ihmisten kanssa, jotka olen itse valinnut. Nyt niitä vaan on taas enemmän kuin pitkiin aikoihin. Tiedän, ettei tilanne tule jatkumaan tällaisena loputtomiin. Siksi nautin tästä niin pitkään kuin voin.)

torstai 24. maaliskuuta 2016

Saamaton laiskuri

En pystyisi elämään itseni kaltaisen ihmisen kanssa. Olen laiska ja saamaton. Nytkin vetkuttelin kolme päivää, ennen kuin tyttöjen iltamien jäljet oli siivottu. Edes kursorisesti, eli tiskaus ja tavarat paikoillaan. Antakaas, jos joku muu olisi täällä vetkutellut. Olisi kuullut kunniansa, lusikoiden uusjakoa olisi pian ollut liikkeellä. Mutta mikä lie, omaa sotkuaan kestää vähän paremmin kuin toisen tekemää sottaa.

Voisin yrittää puolustella itseäni helvetillisellä työmäärällä, mutta minullahan on aina liikaa töitä. Olen kiireessä muuten onnistunut tuplaamaan virheiden määrän. Saavutus varmaan sekin. Sysin töitä lomalla olevan kollegan niskoille, kun en vaan kerkeä. Nolottaa ja hävettää, koska hän taas on yksin ensi viikolla. Vetoan mielessäni siihen, että hänen ei tarvitse tuurata minua. Pelottaakin, että miten kerkeän ja muistan riittävän oleelliset seikat vielä tänään. Saattaa tulla pitkä päivä

Ahdistaa Pohjoisempaan Suomeen meno. Olen luvannut viettää ajan äitini kanssa, kyllä varmaan vähemmästäkin suoni poksahtaa päästä. Ja paha tytär taas menee hotelliin yöksi. Ei suostu sohvalle eikä ilmapatjalle. Tuhlaa rahansa ja pröystäilee. Ei ole nöyrään äitiinsä tullut, ei kätke itseään eikä ole hiljaa. Onneksi keksin meille edes yhteistä tekemistä, ehdotin kalakukon rakentelua. Sitä nimittäin en vielä osaa tehdä, karjalanpiragat kyllä sujuvat, vaikka niistä varsin persoonallisen näköisiä tuleekin.

Kävin uudet kengät suutarilta. Nyt niissä on oikeat korkolaput ja puolipohjat. Saa luvan kevät tulla. Kerkeäisiköhän lomalla käydä talvikengät kasaan ja verkkokellariin? Olisi taas tilaa kenkähyllyssä. Taivi pääkaupunkiseudulla ei yleensä estä kesänilkkureiden käyttöä kuin parin kuukauden ajan. Kohta niitä taas voi ryhtyä käyttämään, kunhan liukasteluvaara on ohi.

tiistai 22. maaliskuuta 2016

100/ 170

Muuten olen erinomaisessa kunnossa: ei ylimääräisiä roikaleita eikä riekaleita sisälläni. Limakalvot ovat kirkkaat ja kosteat, ihan niin kuin pitääkin. Tisseistä ei löytynyt muhkuroita. Mutta lopuksi lääkäri mittasi verenpaineen, busted: 100/ 170.Sain vahvan ja voimakkaan ukaasin mittailla verenpainetta ja sitten mennä korjauttamaan lääkitykseni. Ainakin tiedän, kenelle en mene terveyskeskuksessa. Katsotaan nyt sitten, olivatko arvot kertakäyttöisiä vai ihanko oikeasti lääkitys on lakannut pelaamasta. Kyllä mie ymmärrän, että aivoinfarktiriski nousee koko ajan.

Toinen ukaasi tuli siitä, että jos kerta estrogenia käytän, gynekologilla on käytävä vuoden välein. Ei kahden vuoden. Äh. Mutta kun satanen on aika iso raha. Ei onneksi enää ylitsepääsemätön este, mutta silti. Enköhän mie nyt kuitenkin ymmärtänyt, miksi siellä pitää käydä. Kiva tytsy hän oli, pätevän ja ammattitaitoisen oloinen. Toivottavasti muistan nimen ensi vuonna.

Estrogeenilääkitys vaihtui. Geelillä mennään edelleen, mutta valmistaja vaihtui. Toivottavasti tätä mömmöä riittää paremmin. Ärsyttävää pelätä lääkkeen loppumista, kun tietää, että vaihdosta taas tulee hirveä riesa. Niin kuin nyt sylettää verenpainelääkitys, entäs jos sitä ei saada kohdalleen ja ostelen kuukausitolkulla sopimattomia lääkkeitä. En vaan millään viitsisi, mutta pakkohan se on.

Kotona sain tiskattua viikonlopun tiskit, sitä muuten riitti. Perjantain suunnitelmat peruuntuivat ystävän sairastumiseen. Ehkä voisin vaikka levätä. Sekään tuskin huonoa tekisi, olen edelleen tukkoinen ja hengitys vingahtelee. Ruokaa en jaksa tehdä, mennään edelleen viime viikonlopun jämillä. Miten sitä ihminen voikin olla näin väsynyt?

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Ajan nopeita liikkeitä

Viikonloput ovat lyhyitä, mutta tuskin kestäisin niitä pidempinä. Perjantain vietin RM:n hoivissa. Hän on kovin huomaavainen ja hellä. Koen oloni ihmeen turvalliseksi hänen kanssaan, asioilla on kurssinsa ja siinä pysytään. Saunan päälle sain omatekoisen jättiläishampurilaisen, joka painoi silmäripset silmien päälle. Onneksi painoi, hyvien yöunien ja aamiaisen päälle piti rientää alakylille.

En jaksanut siivota, enkä oikein tiennyt, mitä tekisin ruuaksi, varsinainen kätevä emäntä siis. Niinpä kasasin pöytään vähän kaikenlaista tapas y pipas -hengessä. Osa oli kotoisin suoraan kaupan hyllystä; yrttimarinoituja oliiveja, mozzarella-salaatti, sitruunauusia perunoita, tonnikalaa, pinaattipizzaa, jättikatkaravun pyrstöjä sekä kampasimpukoita. Ainakin makuharmoniaa/ kakofoniaa riitti.

Neljän naisen voimin venyttelimme ruokapöydässä aina puolille öin. Siirryimme lempibaariiniin, kun Dervissi sieltä viestitteli olevansa seuraa vailla. Kuinka ollakaan, jatkoillehan siitä jouduin. Jauhoimme D:n kanssa ikuisia aiheita, mutta onneksi ennen seitsemää ymmärsin lähteä kotiin. Bussissa jouduin jo oikein sinnittelemään pysyäkseni hereillä, musiikin voimin raahasin itseni kotiin.

Arvaatte varmaan mihin käytin sunnuntain. Mutta uni teki hyvää, luvassa on hektinen viikko, kollega on lomalla ja minulla on joka illallekin vielä jotain ohjelmaa. On minun vuoroni lomailla pääsiäisen jälkeen, en vaan ymmärrä, miten saan hoidettua asiat siihen kuntoon, että voin jäädä lomalle. Varsinainen piinaviikko edessä, sopii hyvin pääsiäisen henkeen.

torstai 17. maaliskuuta 2016

Sekavia ajatuksia

Olen jatkanut yhteydenpitoa S:n tyttären kanssa. Olen kuullut paljon S:n viimeisistä vuosista. Hän oli selvinnyt, vähentänyt hörhöilyä, ryhtynyt liikkumaan, laihtunut, ollut iloinen. Hän oli löytänyt rakkauden, mennyt kihloihin. Niin, mietin siinä vaiheessa itsekseni, miehillä se on niin helppoa; jättää asiat taakseen ja mennä eteenpäin. Sitten ravistin ajatuksen päästäni, ei se niin mene. Osa ihmisistä pystyy siihen, osa muuttuu ihan oikeasti, osa näyttelee.

Minäkin muutuin, mutta en hyvään suuntaan. Minusta tuli epäluuloinen peluri, en osaa sitoutua, leikin ihmisillä, vaikka sen hellästi ja taitavasti teenkin. Olisiko syytä katsoa itseään peiliin ja ryhtyä korjaamaan itseään, mikäli se enää on mahdollista? Vai annanko vain olla ja mennä, päädyn sitten ihan oikeasti loppupelissä itsekseni. Tai ehkä minulle jäävät ystävät. Ehkä jää edes internet ja blogi.

Miksi ihmeessä tätä kuolemaa nyt tunkee kaikkialta? Miksi kaikki kiva loppuu? Pahimmassa tapauksessa se vielä sattuu loppuessaan. S. oli löytynyt keittiön lattialta, nopea oli varmaan ollut lähtö. Hänelle tehdään ruumiinavaus, sitten selviää lopullinen kuolinsyy. Tytär kyllä mietti, että ei se mikään ihme, jos elimistö ei kestä, kun sitä on rääkätty nelisenkymmentä vuotta. Olin taas ihan hiljaa, mietin itseäni. Etenkin nyt flunssan jälkeen olo on tuntunut harvinaisen huteralta. Työtä on niin paljon, että vessassakäyminenkin tuntuu ylitsepääsemättömältä ponnistukselta. - Välillä löydän itseni haaveilemasta syöksystä lasin läpi.

Minä yritän lohduttautua, että muutaman viikon päästä tämä on ohi. Voin oikeasti ryhtyä unohtamaan koko showta. Sitten ehkä jaksan taas ryhtyä etsimään töitäkin.

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Hyvin, mutta huonosti

Jatkoin sitten makaamista, kun olin alkuun päässyt. Parin terveemmän päivän päälle sain ilmeisesti noroviruksen kimppuuni. Jouduin jopa oksentamaan. En suosittele erityisesti yli 38,6 asteen kuumeessa. Sattuu. Onneksi ei ruoka aamulla maistunut, ei ollut kovin paljon materiaalia ja helpotus oli välitön. Sitten vaan oli kuumetta.

Viikonloppu oli riemuisa. Perjantaina kävimme hallissa sekä Arabiassa ennen kuin huitasimme sampanjan kitusiin ja siirryimme ulkoruokintaan. Jos jaksaisin näpytellä, kertoisin mielipiteeni Toscaninin eväistä. Nyt vaan totean, että kyllähän sitä söi. Pääruoka oli herkkua, karitsan niskaa, savoijinkaalia ja polentaa, mutta sinisimpukkapasta oli turhan al dente. Muutama muukin mielipide minulla on, mutta pidän ne nyt itselläni. Sanotaanko, että ei tarvitse toiste mennä, vaikken rähisemään alkanutkaan.

Ruuan päälle kiertelimme ystävättären kanssa baareja: Boothill, Loose, U. Kaleva ja On the Rocks. Hauskoja ihmisiä, sosiaalista kanssakäymistä ja kuitenkin päädyimme turvallisesti kotiin yöbussilla. Siis silkkaa säästöä, mutta kovin kosteata sellaista. Mielenkiintoisia kohtaamisia oli kuitenkin paljon, oikein muisti, miksi niitä ihmisiä tavataan.

Lauantai-ilta meni naapurilähiössä omien eväiden merkeissä. Runsas vihersalaatti, fenkoli-lehtikaali-appelsiinipaistos, pari laatua maggaroita, broilerin filepihvejä ja sitruuna-uusia perunoita (uusin keksintöni). Ruoka oli maukkaampaa kuin Toscaninissa. Seura oli ehdottoman ihanaa. Naurua taas riitti niin, että meni seuraavan vuorokauden puolelle ennen kuin kotona olimme. Kyllä hyvä seura parantaa. Henkisen parantamisen tarpeessa nimittäin olen ollut.

Olen koittanut kerätä valokuvia ja kirjoittanut muistokirjoitusta. Siinä olivat S:n tyttären toiveet. Muistopöytään pitäisi saada kuva. Hän tahtoo oppia tuntemaan isänsä ja että minä kuulema olen niistä harvoista, jotka hänet tunsivat. Minua sisäisesti nauratti, että vähissäpä se tieto sitten on. Mutta toisaalta ymmärrän, harva jaksaa luonnonvoimia monta vuotta peräjälkeen. Nyt on kuitenkin kirjoitus tehty ja melkein kaikki valokuvat kaiveltu, hän saa tehdä niillä, mitä tahtoo. Minä lupasin mennä hautajaisiin ja muistojuhlaankin, en vaan voinut sanoa tyttärelle ei.

Mutta sen mie vaan sanon, että kun siitä juhlasta pääsen, pidän ihan oman Kallio Kukkii tapahtuman. Se ei sitten ole alaikäisille soveliasta seurattavaa. Ja nyt lähden nukkumaan, ystävä kävi yökylässä kotimatkalla viime yönä. Siinä kuitenkin meni aikaa haastellessa. Sain reilun puoli kiloa hirvijauhelihaa ja kolmikiloisen hirvipaistin sekä kutsun Norjaan toukokuussa. Siellä kyllä on nättiä ja kivoja ihmisiä, mutta kun se on niin hirveän kallis maa.

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Menneisyys otti kiinni

S:n tytär oli jostain onkinut tietoonsa sähköpostiosoitteeni. Hän laittoi kovin kauniin lyhyen viestin, että tahtoisi jutella kanssani. Vastasin puhelinnumeron kera. Pahoittelin isänsä poismenoa ja kerroin ajatelleeni häntä silloin tällöin.

Eron jälkeen yritin pitää häneen yhteyttä, mutta ei se onnistunut. Olimme kuin kaksi sodan kokenutta. Traumatisoituneita ja tilanteen yhdistämiä, emme koskaan kerenneet muodostaa oikeata kestävää ihmissuhdetta. Ehkä meillä nyt olisi siihen mahdollisuus - ehkä lehmät oppivat lentämään.

En tiedä vielä, mitä hän minusta tahtoo. Kutsuuko hautajaisiin vai löysikö isänsä jäämistöstä jotain minulle kuuluvaa? Pelottaa ja ahdistaa, mutta kuten taudinkuvaani kuuluu, menen ensin päin pelkojani. Sitten voin kääntyä kannoillani ja juosta karkuun.

Tunnen yhtä aikaa pelkoa, vihaa, surua ja kaipausta. Pääasia kuitenkin on, että tunnen. En ole turta enää. Enkä enää pyri vahingoittamaan itseäni. Nyt voin antaa anteeksi, ehkä siten pääsen eroon vihasta. Ehkä pelostakin.

torstai 10. maaliskuuta 2016

Ikinä ei ole käynyt näin - ja taas kävi tälleen

Mie onneton kottarainen sitten taas sairastuin. Perinteinen flunssa alkoi kurkkukivulla, eilen ryhtyi lämpötila kohoamaan, tirskunta sai nenänkin valumaan. Tein työpäivän loppuun ja ilmoitin, että olen poissa loppuviikon. On pakko levätä, luulen, että vastustuskykyni ei ole parhaimmillaan, koska olen paahtanut sekä töissä että vapaa-ajalla sata lasissa aina kesästä saakka. Ei ole paljon lepohetkiä sattunut reiluun puoleen vuoteen. Kiitos ihan itseni, ketään muuta en voi syytellä.

Olen koemaannut sänkyäni. Se on ihana! Samoin sijauspatja, joka on sellainen viskoelastinen köyhän naisen tempur-malli. En ainakaan juuri nyt makaa kuopassa. Vähän harmitti, etten uskaltanut ottaa leveämpää, mutta näin jälkikäteen kun makuusoppeaan katsoo, hyvä niin. Sinne ei olisi mahtunut enää mitään muuta, kyllä se sen verran pieni hikisoppi on. Seuraavaksi uusin nojatuolin, niin paljon kun nykyistäni rakastankin, mutta se on minulle liian suuri.

Huomenna pesen pyykkiä, jos vain jaksan. Imurointi on pakollinen tapahtuma, ettei ystävä kuole hinkuvinkukohtaukseen luokseni majoittuessaan. Raagamaggaraakin pitäisi käydä hakemassa lauantain peliä varten. Onneksi huomenna menemme iltasella ulkoruokintaan, ei tarvitse vaivautua ruuantekoon. En minäkään ihan aina jaksa. Nyt on sellainen hetki. Taidan olla vähän sairas ihminen.

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Pieni katastrofi

Estrogeenigeeli on loppu apteekista - koko hela Helsingissä. Valmistajan tiedotteen mukaan uutta tulee vasta viikolla 12. Minä muutun sitä ennen todennäköisesti hikoilevaksi rusinaksi, jos en saa litkua riittämään sinne saakka. Pelottaa jo etukäteen, en pidä hikoilusta enkä etenkään unettomuudesta. Ja entäs jos tauko saa kolestrolin tarttumaan suonistoon ja sitten saan jonkun veritulpan tai infarktin? Voi v*ttu tätä naisen elämää! Nimittäin kun kerran lopettaa hormonihoidon, ei sitä enää uudelleen kai voi aloittaa. Pitää siis säännöstellä tarjolla olevan geelin määrää niin, että saan sen riittämään mahdollisimman pitkälle.

Radio Rockin risteilyllä olisi ollut ainakin yksi hyvä bändi, mutta kun en sinne saa seuraa, säästyvät rahat. Näin totesi Rotumarsu, kun määyin asiaa. Hmph. Ei juukeli tippunut arvostusta sieltäkään. Ei pääse testamaan uutta sänkyäni ihan heti.

Onneksi viikonloppuna on luvassa ulkoruokintaa, roolipeliä, hyvää seuraa, muutama juoma. Kyllä minä taas tämänkin viikon kestän. Huomenna saan sängyn ja leikkuulaudan kaupan päälle. Kampaajaa en ole kerennyt edes miettiä. Eilen kävin kollegalle alfalipoiinia, päätin jakaa sen ilosanomaa, kun rouva kitisi väsymystään. Kaikenlaista on odotettavissa, sitä ennen hyvä välillä ottaa rauhallisesti edes muutama päivä.


maanantai 7. maaliskuuta 2016

Ei mitään uutta taivaankannen alla

Perjantaina touhusin kotihommia tiiviisti töiden jälkeen, kunnes sain myöhäisen herätyskohtauksen ja kirmasin Kallioon. Siellä tutuissa ja turvallisissa baariolosuhteissa törmäsin Dervissiin, jonka kanssa tosin en kerennyt kovin aikaa viettää. Hän kun tapasi tuttavapariskunnan aikojen takaa ja minä taas tekstailin Siiselin kanssa sillä seuraamuksella, että vaihdoin iltasuunnitelmat lennosta. Baariin jäi Dervissi huutelemaan perään, mutta ei voi auttaa. Mieluummin minä menen tapaamaan henkilöä, joka ei ole parisuhteessa.

Naapurilähiön tutussa baarissa pojat hakkasivat biljardipalloja, minä nautin seurasta. Meni aika pitkään. Ja Siiselin luona vielä pidempään, niinpä kun häntä tuli veljensä hakemaan aamulla rakennushommiin, minä jäin sohvalle makoilemaan. Sitten se sohva söi minut ja heräsin vasta muutaman tunnin päästä uudelleen. Onneksi niin, jaksoin vähän paremmin liikkua ja touhuta, olin nimittäin menossa RM:n luokse ruuanlaittotouhuun.

Oli hauska lyhykäisesti tavata Siiselin veli. Ihan ovat veljekset samasta puusta veistettyjä. Minua hymyilytti sisäänpäin, kun kuuntelin heidän sanailuaan. Mietin mielessäni, että onneksi ei tarvinnut viettää aikaa heidän kanssaan, olisi saattanut käydä raskaaksi. Siiseli toivoi, että seuraavan kerran meillä olisi vähän pidemmän kaavan tapaaminen, minä viisastelin, ettei tapaamisen pituus minusta ollut kiinni. Hänestä ja hänen huonosta ajoituksestaan enemmänkin, siinä on kaveri, jonka viikonloput ovat lähes yhtä kiireisiä kuin minun.

Rotumarsun luona taas rauhotuin. Söimme yhdessä aamupalan, sitten vähän kuunneltiin musiikkia. Sen jälkeen saunottiin ja tehtiin yhdessä ruokaa. Opetin hänet tekemään risoton. Ja siitä vasta hyvää tulikin, kun nuoriherra kaivoi pakastimestaan rasiallisen itse poimimiaan kantarelleja. Annoin hänen huolehtia karitsan paahtopaisteista ja herkkuahan niistä tuli. Ruokapornoa suorastaan. Sen verran espanjalainen ruoka-aika meillä oli, että molemmilla ruoka hiipi suoraan silmiin. Ei tullut mitään valvomisen maailmanmestaruutta tällä kertaa, eikä kyllä tarvinnutkaan.

Sunnuntaina RM sivisti minua vielä kahden elokuvan verran. Ensin hihittelin Brünolle ja sen jälkeen vielä Poliisin pojalle. Molemmat sopivat olotilaani. Etenkin Poliisin pojan kanssa minulla oli vaikeuksia pitää pokkaani, kun rosvosakista tulivat mieleen eräät S:n ystävät. Surkuhupaisia rosvonkuvatuksia. Elokuvien jälkeen siirryin alakylälle, koitan pikkuhiljaa siivota makuuhuonetta uuden sängyn saapumista varten. Jalat pitää vielä irroittaa, en nimittäin ostanut uusia. Saavat vanhat kelvata.

I´ll sleep when I´m dead.

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Tuulensuojaan

Jotenkin epäreilua, juuri kun ihminen oppii tuntemaan itsensä ja vähän ryhtyy ymmärtämään muita, tulee viikatemies ja korjaa pois. Sitä mietin, kun matkustelin bussissa tänään töiden jälkeen. Olin niin väsynyt, että olisin voinut jatkaa lämpimässä hämärässä kyyhöttämistä tuntisotalla, mutta seurauksena olisi todennäköisesti ollut torkahdus, eksyminen ja kahta kamalampi palellus. Olisin tahtonut luopua kaikesta ja vain matkustaa, karata pois. Mutta koska tunnen itseni, tiedän myös viihtyväni strukturoidussa ympäristössä, tahdon seikkaillakin turvallisesti. Sellainen lämmin kolo olisi kyllä kiva, niin kuin vaikka auton etupenkillä, kun joku ajaisi minua ympäriinsä. Voisin nauttia pari matkajuomaa ja polttaa muutaman savukkeen. Puhetta ei tarvitsisi olla paljon.

En minä sitten kuitenkaan karannut enkä muuttunut autotytöksi vanhoilla päivilläni, etsin Matkahuollon palautuspisteen naapurilähiöstä, lähetin yhden paidan takaisin. Malli oli kiva, takaa pidempi hörselö, mutta materiaali pisteli osuessaan ihoon. Ei ihmisen paita. Jäljelle ostoksista jäivät kengät ja hihaton paita. Siiseli kysyi viimeksi paljonko olen sijoittanut kenkiin, lakkasin laskemasta, kun tajusin summan nousevan tuhansiin euroihin. Meillä kaikilla on keppihevosemme.

Vanheneminen on siksikin kivaa, että sitä oppii antamaan anteeksi. Siis itselleenkin. Vaikka onnistuu mokaamaan monella eri tavalla ja monissa tilanteissa, jotenkin ne vaan ymmärtää jättää taakseen. Niille kun ei enää mitään voi. Pitää vaan yrittää enemmän jatkossa, pitää yrittää olla mokaamatta. Toisaalta kaikki mokaavat, se on fakta. Jos ihminen ei tee virheitä, hän ei elä. Sillä perusteella minä kyllä tulen elämään ikuisesti.

Töissä kyllä ihmettelin eilen, että miten mie jaksan eläkeikään saakka. Etenkin kun se tuntuu aina olevan yhtä kaukana.


tiistai 1. maaliskuuta 2016

Minne tuuli tytön kuljettaa

Rahavarat viuhuvat tililtäni sinne ja tänne.

Sain vihdoin tilattua sängyn, vielä pitää tilata vanhan poisvienti erikseen. Kierrätys ei ole ilmaista, ei etenkään autottomalle ja peräkärryttömälle henkilölle - että voisi viedä vanhan raadon metsään, niinkö? Pitäähän se laskea hinta tuhoamisellekin. Uudella patjalla näytti olevan 25 vuoden takuu, epäilen, että kymmenen vuoden päästä olen jälleen sänkyostoksilla, lyödäänkö vetoa? Sen verran on trafiikkia sängynpohjalla, että turha valittaa.

Tilasin myös junalipun Pohjoisempaan Suomeen. Vielä on hotelli hakusessa, nyt vaan ei edes saa mitään halvennuksia, kun olen liikkeellä keskellä viikkoa. Silloin riittää työmatkustajia hotelleihin, ovat vähän nihkeämpiä antamaan edukkaita hintoja. Mutta on minulla vielä yksi ässä hihassani. Katsotaan nyt, jos kokeilisin käyttää työyhteyshenkilöitäni hyväkseni. VR saa kyllä kiitokseni hintojenlaskusta, pääsin puolta halvemmalla äiteetä katsomaan kuin männä vuosina on ollut maksaminen.

Bussikortti meni vanhaksi eilen. Tämän vuoden työmatkasetelit eivät ole vielä saapuneet, vaikka ne tilasin töihin jo. Pitää siis ostaa ainakin kuukauden tsetti ilman seteleiden avustusta. Ei se kolmesataa kyllä riitä kuin vajaaseen puoleen vuoteen enää, joten aivan se ja sama, koska liput saapuvat. Omilla rahoillaan pitää kuitenkin maksella toinen puolikas. Vasen käsi vastaanottaa, oikea ojentaa. Joo.

Ylläolevasta lauseesta tuli mieleen muotoutumassa oleva yhteiskuntasopimus. Taitaa olla parempi, etten sano siitä yhtään mitään. Elintasoni on toki noussut koko elämäni ajan, mutta se on noussut vain siksi aikaa, kun olen töissä. Sen jälkeen on syytä ryypätä itsensä pikaisesti kuoliaaksi, koska minulla ei ole säästöjä, ei rikkaita omaisia eikä kääpiöitä, jotka minusta huolta kantaisivat. Yhteiskunnasta on tullut aika julma vanhuksia, pitkäaikaistyöttömiä ja kroonisesti sairaita kohtaan. Paitsi että Ottoveli lupasi edelleen huolehtia, on se ihme kaveri - ehkä siinä vaiheessa on pakko muuttaa Aasiaan häntä lähemmäs.