perjantai 29. huhtikuuta 2011

Työ vie - minä vikisen

Hurjaa paahtamista! Jee, hyvä flow! Vaikka on kiire, ajattelin samalla vauhdilla päivittääkin. Helkkarin hienoa jälkeä teen töissä! Taputapu itseäni olalle. Olen korvaamaton! Täydellinen! Muistihirmu! (Pitää kuulkaas välillä näitä onnistumisiakin hehkuttaa, että muistaa sitten taas mustan hetken tullen, että on joskus onnistunutkin.)

Työpäivän päälle aloitan bilettämisputken kuplajuoman parissa jo iltapäivällä. Luvassa on työkivaa kollegan kanssa, yksi rokkikeikka ja sitten vielä kotibileet hyvässä seurassa. Kunhan Valborg koittaa, näen varmasti niitä karanneita pahiksiä ja önniäisiä. Sängyn pohjalta, mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät. Välillä myös sohvalta.

Mut nyt olen hyvä! Tosi hyvä!

torstai 28. huhtikuuta 2011

Voihan vanhuus

Viikon lomaa olisin voinut varsin hyvin jatkaa vielä viikolla. Amerikka ei nuku koskaan. Nyt vasta alkaa selvitä päästäisen aikaan saapunut suma ja uutta pukkaa ovista ja ikkunoista. Missä kloonataan ihmisiä? Tai myydään vaihtopäitä?

Tänä aamuna ensimmäisen kerran en nähnyt näytölle. Todennäköisesti vuoden kuluessa joudun hankkimaan kaksiteholasit. sillä lailla. Pääsiäislauantaina kaupassa tuli elämäni ensimmäinen kuuma aalto. Se oli tosi kuuma. Ylähuulen karvakasvusto sen kun yltyy, mikä ihme se vanhan akan naamaan karvoja alkaa kasvattamaan? (Retorinen kysymys, kyllä minä tiedän, että hormonit ne sen tekevät.)

Olen ruma, vanha ja väsynyt. Joko kohta pääsee eläkkeelle? Tai antakaa edes kokovartaloburkha. Sisäinen kauneus ei enää riitä...

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Slave minded sheep and normomaniacs

Joku (nuorison edustaja?) on kerennyt askartelemaan meille työssäkäyville viestin aseman väliaikaisiin portaisiin. Sen mukaan olemme orjallisia, maanisuuteen saakka normaaliutta tavoittelevia lampaita. Hmm, maaninen lammas kuulostaa mielenkiintoiselta. Alakaneetti kysyi miksi kiirehdimme, kun emme edes tiedä minne. Minulla kyllä on kovin selkeä kuva siitä, että kiirehdin hautaan. Siinä välissä aioin pitää mahdollisimman hauskaa ja elää omien eettisten sääntöjeni mukaan. Nuorena ihminen on aika ehdoton. Muistan kuutatavoittelevan nuoruuteni ajan, joka toinen lauseeni totesi, että MINUSTA nyt ei ainakaan tulisi tuollaista, tällaista eikä sellaista. Ja vaikka nyt ei mitään niistä tullutkaan, tuli lainkuuliainen oman tiensä paarustaja, aika normityyppi. Minusta on kiva olla tavallinen, jos vaan saan olla rauhassa ja elellä omaa elämääni.

Erikoisuus ja ehdottomuus tuovat mukanaan usein ongelmia. Sellaisen elämän viettäminen vaatii voimia, joita minulla ei ainakaan ole. Tahdon helpon elämän, syödä kakun, en säästää sitä. Minusta on hauskaa tehdä huomioita elämästä, kirjotella niistä huolettomasti ja huolimattomasti. Ei minusta taida koskaan olla kirjalijaksi tai toimittajaksi, parempi pysyä vaan lestissään ja raapustella julkisia päiväkirjamerkintöjään. Se sopii mnulle. Sen lisäksi minulle sopii työnteko työssä, jonka saan jättää taakseni, kun työpaikan oven suljen. Mutta jos joku tahtoo olla toisenlainen, saa hyvinkin olla, kunhan vaan kuvauksissa ei rikota tai vahingoiteta ihmisiä eikä eläimiä.

Quod licet Iovi, non licet bovi. Koskee myös lampaita. Bääää´äääh!!!

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Kutistuneiden housujen salaisuus

Kyllähän mina tiedän, että lomalla tuli herkuteltua, mutta näköjään olen herkutellut vähän pidemmän aikaa. Vielä pari kuukautta sitten hyvin jalkaan mahtuneet pöksyt ovat kutistuneet vaarallisesti kaapissa vyötäröltä. Nyt on tehtävä jotain, ettei ilmiö jää pysyväksi. Vaatekauppaan ei kannata suunnata aivan heti, eikä kyllä kannattaisikaan, tajusin eilen, että pääsiäisenä ei olisi kannattanut elää paremmin ansaitsevien veljiensä tavoin. Voi hyvänen aika! Ja ihan itse aiheutettu!

Ulkona maailma on vaaleanvihreä. Juuri sellainen kuin olen sen tottunut näkemään pari päivää ennen kuin vihreys valtaa maailman. Valkovuokot ovat puhjenneet kukkaan. Kaunista! Pääni on allergiaturvonnut ja silmäni valuvat, se ei ole kaunista. Parveke on edelleen siivoamatta, eikä siemeniä enää kannata kylvää, parempi etsiä suosiolla taimikauppa. Siihenkin uppoaa vähän rahaa, onneksi lopputulos on kestävä.

Sähkölaskuni sen kun suurenee, nyt se on eur 65 kolmen kuukauden välein. Elämä on kallista! Työstä en viitsi edes puhua, luvassa yksi uusi huollettava Keski-Eurooppaan. Minulta karkaa vielä mopo käsistä.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Kevään merkkejä

Vaihdoin ahdistusta herättävän shoppailukierroksen iltapäivään ja iltaan veljieni ja heidän perheidensä seurassa. Nuoremman veljeni kodissa Vantaalla kokkasimme ja vietimme aikaa. Veljenlapseni kasvavat ja kehittyvät huimaa vauhtia, nautin heidän seurastaan aina vain enemmän - johtuu varmaan siitä, etten pikkulasten seurassa ole koskaan ollut luontevimmillani. Suunnittelimme hivenen syksyllä koittavaa veljeni tasavuotissyntymäpäivää. Se suunnitelma on kuitenkin vielä niin vaiheessa, ettei toinne paljon asiasta puhua. Katsotaan, luvassa voi olla jotain kivaa.

Kevään ensimmäinen perhonen oli sitruunaperhonen. Muistan, kun jonkun hassun taikauskoisen höpötyksen mukaan kesästä tulee sellainen kuin on kevään ensimmäisen perhosen värin. Onneksi sitruunaperhoset heräävät yleensä ajoissa, harvemmin sitä ritariperhoseen tai suruvaippaan heti keväällä törmää. Luonto tuntui muutenkin olevan puhkeamisen partaalla, puiden silmut kasvoivat silmissä!

Veliseni savusti lohta, veljenvaimo teki uunissa täytettyjä kesäkurpitsoita, minä toin säkillisen uusia perunoita ja jälkiruuaksi marenki-marja-rahkakakkuainekset. Hyvää oli ja riittävästi! Ovat varmaan tänä aamuna rakennelleet loppupaloista brunssin ennen kuin vanhemman pikkuveljeni perhe on suunnannut minilomalle Tallinnaan. Ainakin ilma suosii lomalaisia!

Illalla ajelin kotiin taksilla ja kylläpä kiukutti. Ukkelin huonojen reittivalintojen takia kyyti maksoi melkein puolet enemmän kuin yleensä. Kai se on vaan pidettävä omana häpeänään, koska en minäkään häntä osaa ruveta neuvomaan, ja se oli navigaattorin tarjoama reitti. Kyllä oikea vanhanajan taksikuski olisi tiennyt ne myös asiakkaalle edukkaammaksi käyvät oikoreitit! Mietin, pitäisiko kirjoittaa taksitarkastajallle vai ei.

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Vapaa!

Keskiviikkona tililtäni meni viimeinen erä avioliiton aikaisesta velasta. Olen vapaa taloudellisista rasitteista, nyt kun vielä henkisistä arvista pääsisi eroon - tai edes oppisi niiden kanssa elämään. Aika kuluu, menee hukkaan, vanhenen kaiken aikaa. En tarkoita, etteikö nytkin olisi kivaa ja ettenkö ole onnellinen, mutta kun minulla on vähän sellainen kutina, että olisi minulla parisuhteessakin annettavaa. Yritän kai sanoa, että ajattelen olevani ihan hyvä ihmiseksi.

Koska talous on vielä aika huterissa kantimissa, päätin pysytellä lomani hiljakseni kotosalla. Huomenna nimittäin on pakko uhrata itsensä markkinavoimille ja lähteä haalimaan parit uudet rintareput. Tunnustan, en ole hyvä shoppailija, etenkin kun koen itseni aivan liian suureksi ja sopimattomaksi. Ja sellaiset erikoiskaupat taas ovat toistaiseksi vielä liian kalliita minulle.

Mutta sitä ennen kokeilen saada kunnon yöunet ja katsella vapauttavia ja iloisia unia. Sielultani nousi suuri raskas kivi. Vihdoinkin! Ja etuajassa vielä, 1,5 vuotta ennen alkuperäistä laskettua aikaa.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Lomalaisen kiireet

Vasta toinen lomapäivä menossa, olen jo aivan lääpästynyt!

Eilinen vierailu kummikissani Kirpun perheeseen aiheutti pienoisen janontunteen (kokeilkaas itse hampurilaisia, viiniä ja siideriä pitkän kaavan mukaan, niin tiedätte). Kummikissani on ihana ihmisrakas sylivauva, joka täytti kissavajetta, mutta jätti vaarallisen kaipuun sydämeen. Minä EN voi nyt ottaa kissaa, aionhan tulevaisuudessa matkustella, ja sitten pitäisi aina kissavahtia olla ruinaamassa. Ei! Vahva ja jyrkkä EI! Sen sijaan isäntäparille vahva kyllä, ihania ihmisiä, harmi vain, että joudumme sovittelemaan aikatauluja taajaan, ennen kuin yhteinen tapaamisaika löytyy (vuorotyö ja 8-16 työ aiheuttavat haasteita).

Ottoveljen passi saapui yhdestä lähetystöstä. Soitin postiin, että olisiko heillä kuriiripalvelua, jolla saisin sen lähetettyä maanantaiksi Thaimaahan. Ei ollut. Niinpä piti sitten mennä käymään töissä ja lähettää se sieltä. Ärsytti. Mutta kun olin luvannut asian hoitaa, niin tein sen. Luikin siellä nurkissa ja yritin vetää näkymättömyysviittaa niskaani.

Ryhdyin lukemaan Susanna Alatalon Sikalat-teosta. Ahdistavaa luettavaa, mutta todella koukuttavasti kirjoitettu! Minä en ymmärrä mikä huonostikasvaneiden lasten kirjallisuusviikko minulla oikein on menossa. Ehkäpä tekee hyvää havaita, ettei meillä kotona nyt kuitenkaan NIIN kamalaa ollut, vähän vaan kamalaa.

Jatkan omenaporeen juomista. Miksihan muuten sen nimi on vaihdettu omenalimonadiksi? Ja onko juomalla mitään tekemistä omenan kanssa? Sokeripore pikemminkin.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Seuraavaksi ajattelin sotkea vuorokausirytmini

Tänä aamuna oli viimeinen pakollinen aamuherätys viikkoon. Lomasuunnitelmia ei ole, paitsi rentoutuminen ja ystävien tapaaminen. Se osio alkaa heti huomenillalla, kun menen hampurilaiskutsuille kummikissani Kirpun kotiin. Kissanristiäisille tulee jatkoa. Mökkireissusta ei mitään tullut, mutta enköhän minä aina jotain lomariehaa kuitenkin keksi – sen verran ainakin, että vuorokausirytmini saan sekaisin. Minusta on ihanaa kukkua hereillä öisin ja iltaisin!

Vaalitulos masentaa ja nolottaa. Eihän sille mitään voi, kansa saa sellaiset edustajat kuin tahtoo. Onneksi en ole maahanmuuttaja, kulttuurityöntekijä enkä lisääntymiskykyinen nainen, voi heillä elämä olla hankalaa. Toivottavasti ei, toivottavasti demokratia kuitenkin toimii.

Mutta hei kaverit! Leuka ylös, samoin toinen ja kolmas, ulkona on kevät, mulla on uudet pillihousut jalassa (h&m:n alennusmyynnistä tilasin) ja lumi on melkein sulanut! Täytyy jättää politiikka mielestään, ehkä vähän treenata salaa Sieg Heil-tervehdystä ja pakata pieni pakolaiskassi eteiseen. Sitä kun ei koskaan tiedä, milloin meitä väärin äänestäneitä tullaan noutamaan... Harmi, kun ei ole mitään juveleita ommella takin vuoriin.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Ex tempore

Sain yllättäen kutsun yhden ammatillisessa tilaisuudessa tapaamani daamin luokse etkoille perjantaina. Olipas meillä hauskaa tutustua toisimme salaatin, katkarapusten, juustojen ja kuplajuomien kera. Vasta lähempänä kymmentä aloimme harkita ulos lähtemistä, tutustuin hänen asuinalueensa lähiöbaareihin. Nehän nimittäin hauskoja tapauksia ovatkin minun mielestäni.

Emme koskaan kaupunkiin saakka päässeet, mutta hyviä keskusteluja tuli käytyä paikallisen väestön kanssa. Hauskaa riitti! Kyllä siinä ympärille nuoria miehiäkin pyöri, mutta ne olivat jo niin nuoria, etten voinut ottaa niitä vakavissani. En sitten ottanut leikillänikään, vaikka yksi niistä oli aivan ilmetty nuori versio Gerard Depadieusta. Ei vaan ihan niin ruma nenä.

Varmaan arvaattekin, mitä tein eilen. Makasin ja pitelin päätäni, se oli se kuplajuoma... Puhelin oli äänettömällä ja televisio auki. Olen aika ennustettava tyyppi. Tänään on sitten tehtävä viikonlopulle aikomani siivoushommelit. Onneksi äänestäminen on jo takana, vaalivalvojaisia en todellakaan aio pitää, enkä availe ovea pikkunoidille, jotka kerjäävät karamellia. Olen iso paha noita.

Etkojen parvekkeella muuten näimme julmetun pitkän kurkiauran. Varmaan useampi sata elukkaa saapui Viikin pellolle lepäämään, ennen kuin jatkavat pohjoiseen. Se on kuulkaas kevät!

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Drinkillä kreivin kanssa

Tutustumisretkellä Porvoon alueen kokousmatkailukohteissa tuli taas mielenkiintoisia ideoita, ainakin yksi toteuttamisen arvoinen. Pikanttina yksityiskohtana pääsimme ottamaan drinkin ihan oikean kreivin kanssa Malmgårdin kartanon panimossa. Ei nimittäin aatelisten kanssa ole juurikaan tullut hengailtua.

Herra kreivi tarjosi kartanon panimon olutta ja jumalaista kuivaa Huvila-siideriä. Siideri varmaan kelpaisi muillekin, se oli vasta viime viikonloppuna valittu vuoden siideriksi Helsingin olutfestivaaleilla. Oli se olutkin juojien mieleen, tehdään kuulema spelttivehnästä, joka on luontaisesti vähägluteenista (mutta jota ei saa mainostaa gluteenittomana).

Malmgårdin tila on ekologisesti viljelty. Tilan puodista löytyy luomuna kauraa, ohraa, ruista, spelttiä, jauhoina ja puuroaineksina, tilan sepän takomuksia, olutta, siideriä, hilloja, mehuja, viinietikkaa... Ja kehtasi herra kreivi vielä valitella, että vähissä olivat tarjottavat, kun sesonki on vasta loppumassa. Juu, kävi kalliiksi se osa tutustumisesta, tuli taas todettua, että ei ole sitä ilmaista lounasta olemassakaan. Ostin spelttimannaryynejä, luomuvehnälesettä, spelttiviljariisiä (hiottuja vehnänjyviä, joita käytetään kuten risottoriisiä), raparperiviikunahilloa ja tietenkin siideriä (vain kolme pullollista).

Arvatkaas mitä aion tehdä tänään kun töistä pääsen. Aion juoda siiderin.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Vielä jaksaa ihminen minut yllättää

Illalla touhusin taas omiani, kun televisiosta alkoi kuulua niin ihanan täsmällisiä ja tosia lauseita, että hämmennyin. Istuin asiakseni kuuntelemaan, kun Pirkko K. Koskinen jakoi viisauttaan yhteiskunnasta, moraalista ja politiikasta Kansakunnan kaapeissa. Sen lisäksi että viisauden helmien valuminen korviini jatkui, sain myös vilauksen ihmisestä, hänen kodistaan ja tavoistaan.


Uskomaton ihminen! Kunpa tuollaisia olisi enemmän, niin luottaisin kenties politiikkaankin. Ohjelma on ilmeisesti ainakin Yle Areenassa katsottavissa viikon verran. Suosittelen erittäin lämpimästi! Ajatuksistaan minulle tuli mieleen lukioaikainen historian opettajani, viisas, älykäs, lämmin ja humaani ihminen. Sivistynyt ja asiastaan innostunut, sellainen, joka teki oppimisen mielenkiintoiseksi ja sai minutkin herätettyä ajattelemaan laatikkoni ulkopuolella.


Minua kovin viehätti rva Koskisen tapa poltella sikareita. Ihanan dekadentti piirre muuten niin säntillisessä ja säällisessä ihmisessä. Melkein menin ulos tupakalle minäkin sen jälkeen (jotta jos se viisaus edes sitä kautta olisi tarttunut...).

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Pyytämättä ja yllätyksenä

Sain tunnustuksen Anne Veeltä pyytämättä ja yllättäen, reunaehtona toivotaan paljastamaan ennenjulkaisematonta kuvamateriaalia (3-5 kpl) elämästäni. Mie kun enemmän luotan sanansäilään, niin en juuri kuvia ole tänne vääntänyt. Olen niin laiska kuvaajakin.
Ajattelin malliksi kuitenkin esitellä muutamia tärkeitä asioita elämästäni. Ensimmäisenä ottoveljen lahjoittama buddha. Síjoitusohjeeksi sain, ettei buddha ainakaan kunnon uskovaisen taloon saapuessa saa olla alempana kuin ihminen itse. Sen sijaan koristella sitä saa. Joskus käytän patsasta korutelineenä. Taustalla parveke.
Alla olevassa oikeanpuoleisessa yläkuvassa olen minäkin. Jossain Spencer Tunickin Yrjönkadun uimahallissa kuvaamien muiden alastomien tyyppien kanssa. Muissa kuvissa tunnistamaton malli yhden entisen ihastuksen piirtämänä, talvinen Pietari ja Saatana Saapuu Moskovaan-kortti. Tunnustan, minussa on aika paljon slaavilaista ainesta, mutta nakuilulla höystettynä, yksin on kiva olla alasti.

Olen hamsteri. Kerään varastoja, etenkin ruokavarastoja, koska voihan se olla että ydinsota syttyy, ennen kuin kerkeän käydä kaupassa. Tässä vain yksi kaapillinen (säilykkeet ja mausteet), pari muutakin on olemassa. Samoin pakastin.


Minä ja kirjat kuulumme yhteen, vaikken aina pystykään lukemaan. Se ei taida tulla kenellekään yllätyksenä.


Rakastan ruusuja, etenkin punaisia ruusuja. Yllättävän hyvinä ovat säilyneet jo viikko sitten saamani reilun kaupan ruusut. Suosittelen lämpimästi.


Jaan tunnustusta myös eteen päin. (Ihmeiden aika ei siis ole ohi.) Ambra, 3xikuisuus ja Ajatusmurusia ja ar, olkaapas hyvä.

Kerjääminen ja kaupustelu kielletty

Kumma juttu, että jopa periferiaan junaradan loppuun ovat löytäneet tiensä yli-innokkaat kansanedustajaehdokkaat. Viime vaalien aikaan neljä vuotta sitten ei tarvinnut ärähdellä kenellekään, nyt jo parina päivänä ole joutunut hyökkäyksen kohteeksi. Ensimmäinen soitteli vain räpmusiikkia ja jakoi omia pamflettejaan, toinen sinisen Suomen edustaja yritti tunkea kätösiini rairuohopussukkaa. Minulle! Punavihertävälle ateistille!

Kansanjuhlien ja massatapahtumien aikaan pysyttelen pois keskustasta. Minua eivät kiinnosta ilmaiset hernerokat, sipsit, karamellit, ilmapallot eivätkä muutkaan kylkiäiset, mitä hurja joukko jakaa. Teen äänestämispäätökseni, samoin kuin muutkin ostopäätökseni, muilla perusteilla. Itse asiassa minua epäilyttää aina, jos minulle yritetään tuputtaa jotain ilmaiseksi, joku joskus jotain siitä ilmaisen lounaan ilmaisuudesta on sanonut...

Pitää varmaan liimata rintamukseen ja selkämykseen lappu ”Olen jo äänestänyt. Kerjääminen ja kaupustelu kielletty!” Jospa he sitten ymmärtäisivät, että minulta ei enää mitään heru, ei edes sympatiaa tai empatiaa, ja jättäisivät minut rauhaan. Minulla on vaaliväsymys ja ähky.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Henki kulkee

Ei tule mitään. Kollega on pahasti sairaana, omatkin hommat kaatuvat niskaan ja nyt vielä tuli tuurauskeikka. Kiinan lähetystö pomputtelee minua mennen tullen ottoveljen viisumiasiassa, valokuvatkin ovat hukka-nimisessä paikassa. Yksistä parhaista rintarepuistani katkesi kaari. Roskiin menivät. Tukka on liian lyhyt, eikä asetu. Tai sitten jos asettuu, on paskainen seuraavana päivänä kaikesta lakasta ja muusta litkusta. (Viime yön painajaisessa mulla oli etutukka kaljuuntumassa ja takatukassa täitä... Mulla on ihan oikeasti föhnout.)

Muistin kuitenkin vapauttaa kirjan tänä aamuna junaan. Toisaalta vähän säälitti jättää se sinne ihan yksin. Entäs jos se tippuu lattialle eikä kukaan huomaa sitä? Sitten joku siivooja välinpitämättömästi paiskaa sen roskiin!

Jos tästä päivästä jotain hyvää hakee, se tapahtui aamulla. Muistin sekä allergialääkkeen että silmätipat, olo on kuin herätysjuhlilla, henki kulkee.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Kansalaisvelvollisuus

Tänään on hyvä päivä äänestää. Aion ensin palauttaa parissa viikossa itsestään ja keskenään lisääntyneet juomapullot, sitten palautan apteekkiin vanhentuneita lääkkeitä, hoitelen ottoveljen raha-asioita ja lopuksi lenkkeilen ennakkoäänestyspaikalle. Pitää kaivaa varuilta passi mukaan, jos ajokortti ei enää käykään virallisesta henkilöllisyystodistuksesta.

Näissä vaaleissa on pitkästä aikaa jännitysmomenttia blondillekin riittävästi. Tällä kertaa melkein toivon, että jokainen nukuvien puolueeseen kuulunut pysyisikin ruususen unessaan, koska ne äänet taitavat juuri mennä väärään konservatiiviseen ja aatteellisesti kyseenalaiseen osoitteeseen. Itsekin aion muuttaa äänestyskäyttäytymistäni, että äänelläni varmasti olisi merkitystä.

En ihan oikeasti tahdo herätä sellaisessa Suomessa, jossa halveksitaan kulttuuria, pidetään sitä vain rahareikänä, pidetään aborttia ja homoutta syntinä tai ei tahdota maahanmuuttajia. Onnneksi ehdokkaani edustaa lähes kaikkea sitä, mitä järkevältä omilla aivoillaan ajattelevalta kansanedustajalta kaipaan.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Nyt sitä saa

Kollegani luki ajatukseni ja kutsui minut kylään illalla. Menussa on parsaa, uusia perunoita ja ankkaa. Juomaksi paljon kuplajuomaa. Omnomnom. Minun tehtäväkseni jää kuulema hollandaise-kastike. Piis of kakku, vaikken ikinä ole tehnyt. Rohkeasti päin uusia haasteita, pitäisikö kuitenkin käydä pussihollandaise varuilta kaupasta mukaan?

Rohkeus-neuvoa kannattaisi noudattaa muussakin elämässä. Pelkuri!

torstai 7. huhtikuuta 2011

Kuplajuomaa

Ammatillinen messutapahtuma eilen oli tylsä, eikä tarjonnut mitään uutta. Päätimme kollegan kanssa, että ensi vuonna emme mene, mikäli tarjolla ole jotain todella mielenräjäyttävää jo ohjelmassa. Kun työkseen etsii erilaisia kokous-, majoitus- ja viihdytysmahdollisuuksia, niin välillä tulee tylsistyminen ja ahdistus. Osallistujat nimittäin usein haikailevat jotain uutta, mutta eivät osaa sanoa, mitä ovat vailla. Yritä siinä sitten jotain tarjota, kun kaikki on jo tehty ja koettu. (Tuli minulle kyllä pari ajatusta päähän, jotta ei kai se ihan niin harakoille karannut, saa sitten nähdä, saanko ketään kokeilemaan ohjelmaehdotustani...)

Matkalla kotiin eksyimme Casa Largon baariin hetkeksi. Se vasta olikin herkullinen hetki, siellä nimittäin saa cavaa eur 2,50/ lasillinen klo 16 – 18. Minullahan tunnetusti on herkkä kohta sydämessäni kuplajuomalle. Onneksi tarjous ei kestänyt pidempään, emmekä me viipyneet kuin reilun tunnin, muuten olisi taas mopo karannut käsistä. Nyt oli vain hetken hauska edullinen pikkuriikkinen hiprakka, joka oli jo haihtunut siihen mennessä kun kotiin pääsin.

Seuraavana yönä unta piisasi. Nukuin 9 tuntia! Siis minä! YHDEKSÄN tuntia heräämättä kertaakaan.Ruksi seinään!!!! Otanko tänäänkin muutaman lasillisen uutta unilääkettäni? (Tekisi kyllä mieli parsaa ja uusia perunoitakin, mutta jos sen projektin siirtäisi viikonloppuun. Mainoksen uhri kun olen.)

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Joulu on pelastettu

En omasta mielestani maksanut mitenkään erityisen paljon veroja viime vuonna, elämiseen jäi yhtä vähän kuin edellisinäkin vuosina. Siksipä hämmennys oli suuri kun avasin verohallinnon vuositerveiset; tulen saamaan rahaa takaisin niin paljon, etten ikinä ole saanut. Sen lisäksi laskelmassa ei ollut vielä(kään) huomioitu matkakuluja, summa tulee kasvamaan.

Minua melkein jänskättää. Pätkähti nimittäin päähän, että minulla olisi kerrankin elämässäni olla jossain muualla joulun aikaan kuin Suomessa. Mennä vaikka jonnekin lämpimään. Toisaalta minulla olisi myös mahdollisuus säästää rahat ja hankkia polkupyörä tai nojatuoli. Onneksi joulukuuhun on vielä jonkin verran aikaa, voin kätkeä asian sydämeeni ja pohdiskella sitä joulukuulle saakka (aika raamatullisesti sanottu).

Sen sijaan pankkini kyllä olisi rahaa tarjoamassa. Postin mukana saapui vokottelukirje, jossa tarjottiin lisää kulutusluottoa, kun vanha on loppumassa. En jumalauta minä ota lainaa kuin pakon edessä enää ikinä! Tekisi mieli laittaa tulta ja tulikiveä kirjallisesti pankilleni, kieltää ainakin lähettelemästä moisia tarjouksia, tai muuten siirryn sellaisen pankin asiakkaaksi, joka ei houkuttele minua pahantekoon itselleni. Avioliiton aiheuttama velallisuus loppuu kahden viikon päästä. Sen jälkeen olen vapaa! (Ja maksan vain asuntolainaa.) Jokohan tuota sen jälkeen alitajunta antaisi luvan ryhtyä katselemaan seuraa?

Ystäväni lähetti minulle vapautettavaksi Åsa Linderborgin romaaniin Minua ei omista kukaan. Ajattelin lukaista sen ennen vapauttamistaan, paitsi että kun tänä aamuna pistelin menemään ensimmäiset 50 sivua, niin tuli mieleen, että onko tämä dejavu vai olenko lukenut kirjan aikaisemmin. Ehkä olen jossain aloittanut sitä, koska minun lapsuuteni ei niin mukava ollut. Paljon hienompaa, jos olisi ollut kiltti juoppo isänä kuin että on väkivaltainen mielipuoli. Tai oli. Miten se nyt sanotaan, kun hän edelleen on elossa, mutta ei väkivaltainen – ainakaan minua kohtaan. Hulluhan se on edelleen, mutta ei juo.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Vielä kaksi viikkoa

…ja sitten alkaa odottamani talviloman rippeet ja päästäisloma. Jotenkin tuntuu aika kuluvan hitaasti. Ei sillä, etteikö töissä riittäisi aktiviteetteja, päivähoitopaikkamme on kovin monipuolinen, askareet vaihtelevat päivittäin, kaverit ovat enimmäkseen kivoja ja ruoka on hyvää ravitsevaa työpaikkaruokaa, mutta kun minä niin tahtoisin jo levätä. Hassua muuten huomata vanhenemisen vaikutus tässäkin, nuorempana lomaa odotti siksi, että tahtoi tehdä jotain, nykyään lomaa odottaa levon takia.

Muutenkin olen taas kauhistellut vanhenemisen merkkejä, en niinkään ulkoisia, vaan sisäisiä. Olen hajoamassa, ratkeamassa ja tuhoutumassa sisäisesti. Ahdistavaa. Melkein tekisi mieli lopettaa eläminen nyt jo, ettei tarvitsisi paarustaa vanhana ja raihnaisena, vaan kun ei malta. Täällä on niin kivaa kuitenkin.

Ottoveli aiheuttaa minulle kaavake- ja viranomaisahdistusta, pääsen hakemaan hänelle viisumia. Ärsyttää, mutta totta helkkarissa minä häntä autan, kun kerta olen luvannut. Sitä vartenhan ystävät kai ovat. Samaa pääsin tosin tekemään myös oikein veljeni matkojen suhteen, taidan olla muuttumassa yhden ihmisen matka-aputoimistoksi. Vielä on useampi kuukausi, ennen kuin itse pääsen minnekään, se matka tosin on jo niin paketissa, kun vain voi olla, sekä lennot että majoitus on jo varattu.

Huomenna on jo toisenlainen päivä. Aivan varmasti. Ehkäpä untakin tulee enemmän, niin turha melankolia haihtuu. Jos ei haihdu, ryhdyn laulamaan kuin Vesa-Matti Loiri Eino Leinon sanoin, että ”Haihtuvi nuoruus kuin vierivä virta...”

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Uitettu eläinraasu

En voi edes väittää, etten olisi tiennyt vesisateesta, kun ennen hiustenkikerrystä kävin ilmatieteen sivulla toteamassa, että lämpötila alkaa olla inhimillnen, mutta vaarana on valuminen viemäriin sadeveden mukana. Silti rohkeasti kävin elämäni toisen kerran suoristuraudalla hiusten kimppuun, tuloksena tukka kuin Jutta Urpilaisella. Jumalauta mitkä kikkarat!

Koska aikaa korjaaviin toimenpiteisiin ei enää ollut, kirmasin bussipysäkille, jossa totesin enää näyttäväni uitetun kissan ja Jutta Urpilaisen risteytykseltä. Töihin päästyäni viimeisetkin merkit Jutasta olivat häipyneet, olemukseni muistuttaa jotain märkää uitettua elukkaa, rotu tunnistamaton. Nyt on ikävä niitä Jutan kikkuroitakin.

Söin eilen pizzan. Laitoin siihen niin paljon raakaa valkosipulia, että yöllä heräsin närästykseen ja todennäköisesti tänäänkin minusta haistaa löyhkän metrien päästä. Valkosipuli on mauste! Ei yksi pääraaka-aineista, tahvo! Mutta pizza oli hyvää; pinaattia, tonnikalaa, chiliä ja kasa juustoa. Voi olla, että toinen ystäväni chilikin saattaa olla tämän vatsapoltteen takana...

Eilisiin aktiviteetteihin kuului myös aloittamani paitariepusen purkaminen alkutekijöihinsä, olin tekemässä sitä n 20 kg kapeammalle itselleni. Ensin harmitti, mutta kun neuloin paitaa eteenpäin, tajusin, että harjoitus teki itseasiassa hyvää neulomiskäsialalleni, se tasoittui. Paidasta tulee sekä oikean kokoinen että tasaisempi. Ja missäs se muuten on sanottu, että siitä tulee paita? Entäs jos siitä tuleekin liivi? Tai kukkaro?

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Uusi vanha harrastus

Olen kaikessa salaisuudessa keräillyt neulomiseen tarkoitettuja kapistuksia (puikkoja ja lankoja) kätköistäni. Puikkoja joudun ostamaan lisää, osasta pareja löytyi vain toinen, toisen on ex-puoliso ilmeisesti tarvinnut joihinkin epämääräisiin virityksiinsä. (Perkele, että minua aina rassaa, kun tajuan mitä se on minulta nyysinyt. Yritän olla ajattelematta, tai verenpaine taas saa kyytiä.)

Viime viikolla aloitin ensimmäisen projektini, saa nähdä milloin tulee valmista. Vielä mielenkiintoisempaa on se, etten vielä tiedä mitä puikoilta loppujen lopuksi valmistuu. Ihan tulee nuoruus mieleen, silloinkin neuloin kovin avantgardistisella otteella villapaitoja toisensa perään. Nyt on vain muistettava varoa, ettei hanki mitään niskajumia itselleen kymmenien vuoisen tauon jälkeen.

Vaarana on se, että television kuuntelu lisääntyy samalla kun neulon. Joudun ainakin tässä vaiheessa pitämään katseen työssä, mutta kuuntelua se ei vielä ole häirinnyt. Onneksi Teemalta tulee hyviä dokumenttiohjelmia.

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Voi minua pateettisuuden kuningatarta

Piti sitten poistaa viimeöinen tekstinsä, kun se vaikutti niin pateettiselta. Olisi varmaan vain pitänyt kestää se, mutta kun alkoi naurattamaan ja nolostuttamaan, niin en sitten jättänyt sitä julki. Varmaan sitten kun tapaamme useammin, uskaltaudun antamaan lisäkommentteja eilisen puuskauksen sijaan.

Oli kuitenkin hauska tavata uusia ihmisiä, vanhoja tuttuja, tehdä ruokaa, juopotella vähän. Ja nyt sitten kärsiä krapula kuin naiset konsanaan. Jos kärsimys kaunistaa, niin alan olla tosi kaunis kohta... Uskotteko?

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Pääasiaa

Minulla olisi itse asiassa kahdenlaista pääasiaa puhuttavana. Junassa luin Me Naiset 10/2011 lehdykkää, siellä oli kolme tarinaa masennuksen lääkkeettömästä hoidosta. Itse olen kahteen otteeseen syönyt keskivaikeaan masennukseen mielipuoli/alalääkkeitä. Koen omaavani jonkin verran omakohtaistakin kokemusta asiasta, en tosin mistään elämänpituisesta, vaan ehkä enemmän elinolosuhteiden laukaisemasta masennuksesta.

Ensimmäinen masennukseni hiipi pikkuhiljaa sen jälkeen kun muutin Helsinkiin opiskelemaan. Syynä taisi olla, että koin itseni uskomattoman yksinäiseksi, vaikka minulla olikin ystäväpiiri jo täällä valmiina odottamassa. Heillä vain oli oma elämänsä ja silloinkin asustelin sinkkuna. Etsin paikkaani enkä tainnut löytää sitä, osasyynä olivat myös tapahtumat, joista vieläkään ei kovin moni ihminen läheisistäni tiedä laisinkaan. Käsittelin liian suuria juttuja itsekseni ja oman pääni sisällä.

Onneksi hyvä ystäväni määräsi minulle mielialalääkkeitä, jossain vaiheessa nimittäin päässä pyöri se lopullinenkin ratkaisu. Pari vuotta ensimmäisen masennuksen laannuttua sain vielä toisen kerran saman seuralaisen, senkin nitistin modernin lääketieteen keinoin.

Kolmannen kerran olin sairastumassa masennukseen avioliittomme loppuaikoina, mutta sen jälkeen kun olin tenyt päätöksen avioerosta ja siitä, etten aiokaan tappaa itseäni, päätin kestää sen ilman lääkkeitä. Minulla oli kuitenkin päämäärä ja aikaraja, jonka jälkeen uskoin voivani paremmin (ja ajattelin, että voihan sitä tappaa itsensä vähän myöhemminkin, jos siltä tuntuu). Se oli ehkä rankinta mitä olen tehnyt eläissäni, hoidin avioeroni ja masennuksen pelkällä tahdonvoimalla. Kyllä siinä meinasi välillä usko itseensä loppua... Kun ero oli ohi, lukitsin oman oveni takanani, vaihdoin ruokavalioni, ryhdyin syömään vitamiineja ja nukuin. Nukuin aina kun oli mahdollista, vaikka välillä unettomuus jo silloin kiusasi, mutta nukuin kun pystyin.

Nyt ei masenna, aika parantaa haavoja ja kasvattaa ymmärrystä - jopa oman itsensä ymmärrystä. Minulla on enemmän eväitä käsitellä pahaa oloa, saan olla kotonani vapaasti, syödä monipuolisesti ja hyvin, sekä käyttää muutamia lisäravinteita, joista en aivan hevillä luovu. Nimittäin D-vitamiini ja magnesium, ne toimivat minulla. Enkä nyt aio sanoa, että sama juttu muilla toimisi, mutta itse en niistä enä luovu. Vielä kun ymmärtäisin liikkua, sekin auttaisi pääparkaa. Toisaalta jos nyt alkaisi masennus hiipiä, varmaan koittaisin mennä aikaisemmin lääkäriin, enkä odottelisi siihen saakka, että olen jo syvällä. Terapiaan minun varmaan pitäisi mennä, mutta kun en ole rikas amerikkalainen, niin odotellaan nyt sitä lottovoittoa, jos sitten saisi päänsä lopullisesti kuntoon.

Toinen pääasia, tukka on hyvin. Sain työkaverilta ikulainaan (maksan, kun jaksan -periaatteella) elämäni ensimmäisen suoristusraudan, sellaisen, jossa on pyöristetyt kulmat, sillä voi tehdä myös kiharoita. Ja nyt kuulkaas on kikkuroita, näytän ihan Shirley Templeltä. :-DDD Käyttäessäni kuumaa poltinrautaa muistin nopeasti vanhat iänikuiset piippausraudat, sain nimittäin jo ensimmäisen palohaavan vasemman ranteen yläosaan. Pitänee hankkia joku teflonkotitakki hiustenlaittoa varten...

Kiharat kuitenkin ovat komeat, nyt on kevät, perjantai, eikä minua masenna! Jippii!