maanantai 28. heinäkuuta 2014

Lomalaisen kiireet

Suihku on ihmisen paras ystävä. Samoin rakastan yksinoloa, koska voin silpoa kaikki vaatteet päältäni. Allergialääke kukistaa pujon lähes koko vuorokaudeksi. Tuuletin on uikuttanut pöydällä muutaman päivän putkeen, siitä on alkanut kuulua aivan uudenlaisia ääniä, epäilen, että minulla ei pian ole tuuletinta.

Tänä aamuna on kuitenkin pakko imuroida, koska en tahdo tappaa ystävääni pölyyn. Odottelen, että kello tulisi kahdeksan, tahdon hoitaa asian heti alta pois. Nyt on kuitenkin edes kosmeettisesti hivenen viileämpää kuin päivällä. Sen siitä saa, kun on kuukauden päivät siivoamatta, viettää viikonloppunsa asuntosäästäjänä jossain muualla ja iltaisin on aivan liian laiska nostamaan konetta komerosta. Ihan tässä saa itseään syyttää taas kaikesta, etenkin kun eilen perkasin yhden vaatekaapin ja pölisin vähän lisää.

Olen Aku Ankan kestotilaaja. Jostain syystä minulla vaan on ollut n. 1,5 vuoden tauko lehden lukemisessa, ei vaan huvittanut. Mietin jo hetken, että lopetanko tilauksen, mutta toisaalta minulla on nyt niin hyvä hinta lehdelle, etten sellaista toista kertaa tule saamaan, kiitos Kukkiksen yhteyksien! Otin itseäni niskasta kiinni, urakoin eilen lähes vuoden lehdet putkeen. Olipas minulla niiden kanssa hauskaa, muistan taas miksi pidän Aku Ankasta. Sen käännökset vaan ovat vertaansa vailla ja tarinoiden moraali sopii minulle. Kunhan olen saattanut itseni ajantasalle Akkarin kanssa, menen kirjastoon tutkimaan, mitä sieltä löytyy lomalukemiseksi.

Kunhan tästä siivoamisjutusta pääsen, otan päiväunet. Sitten ehkä ymmärrän olevani lomalla. Nyt imuroimaan, kello löi jo viisi - ei kun kahdeksan.

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Out of office

Kyllä naamakirja on yksineläjälle näppärä paikka, sitä kautta saa aina seuraa ja uutta tekemistä. Eilen kun toimistolta vapautumisen riemussani huutelin seuraa naamakirjassa, niin jo heti kerkesi yksi ystävä ilmoittautumaan. Hän oli menossa rautatien torille Suuret oluet - pienet panimot kansanjuottojuhlaan.

Minua nyt eivät varsinaisesti oluet kiinnosta, mutta tiedän panimoiden tekevän nykyään myös siidereitä, niin kannatti minunkin lähteä sinne. Valitettavasti en tahtonut mennä paikalle suoraan töistä, tahdoin vaihtaa ihmisvaatteet niskaani. Olin paikalla kymmenen yli viiden ja jouduin jonoon, jonka alkupää oli Mikonkadulla. Siinä seisoskelin parisenkymmentä minuuttia ja mietin, että olenkohan aivan viisas.

Kun pääsin alueelle, alkoi uusi jonottamiskierre, jokainen limunaadi kun oli haettava omalta tiskiltään. Onneksi tarjolla oli lasisia tuoppeja á 3 euroa, niistä sai palauttaessa kaksi euroa takaisin. Olisi sen saanut kotiinsakin viedä, mutta mietin, miten kolauttaisin kassini johonkin kulmaan ja kaivelisin pari päivää lasinsiruja kassistani, niin totesin, etten niin kiihkeästi tahdo tuoppia mukaani.

Hyviä olivat siiderit. Ensin otin Suomenlinnan Panimon Tin Soldieria, tymäkkää tavaraa ja tummaa kuin samettinen yö. Seuraavaksi oli vuoden voittajan vuoro, se löytyi Saimaan Juomatehtaan valikoimasta. Sitten kipittelin Malmgårdin panimon tiskille, heidän yhtä siideriään ostin useampi vuosi sitten mukaan, kun työasioissa vierailin panimolla, ja se oli niin hyvää, että nyt piti päästä maistamaan uutta, juuri markkinoille ammuttua vahvaa siideriä. Oli se namia. Viimeinen maistelupisteeni oli Vakka-Suomen Panimolla. Huhhuh, siinä jo alkoivat promillet kasvaa.

Vaihtelimme ystävän kanssa maistiaisia keskenäni, tuli maisteltua siis useita oluitakin samaan hintaan, on niissä vain eroja! Mutta ei minusta taida oluenjuojaa tulla silti, saattaisi kyllä olla, että jonkun ruuan kanssa voisi olut maistuakin, pitää testata joskus. Neljännen siiderini jälkeen päätin, että ei ollut enää järkeä tuhlata rahojaan maistiaisiin, vaan siirtyä edullisten juomien maailmaan. Sen verran pöllyssä olimme tosin jo molemmat, että olin kotona puolen yön aikaan. Eivät oikein torilla nautitut perunalastusuikerot pitäneet verensokeria riittävästi koholla. Olisi pitänyt muistaa syödä, mutta sitten olisi saattanut uni tulla jo aikaisemmin.

Ystävää oli kyllä hienoa nähdä, olemme törmänneet porukalla ensimmäisen kerran Roskildessa vuonna 1999. Häneltä oli silloin varastettu reppu ja rahat. Jostain hän sitten kuitenkin sai haalittua itselleen ruokaa ja juomaa sekä viltin. Mitäpä sitä nuori mies muuta tarvitsee, kun majoituskin järjestyi Elmun teltassa. Nyt ei enää ollut jälkeäkään pinkistä pitkästä tukasta, sen paikalla oli kalju ja partakin oli siistiytynyt kummasti. Mutta silmien vilke oli sama ja jutut sen kun parantuneet. Jossain humalan vaiheessa ryhdyimme suunnittelemaan jopa kommuuniasumista, mene tiedä, vaikka siitä jotain tulisikin, hän kun kertoi heti voivansa sijoittaa siihen mojovan summan.

Tänään ajattelin vaan olla. Paitsi että kaupassa on käytävä, ehkä en kuitenkaan lähde aivan kuumimpaan aikaan ulos hillumaan, vaan odottelen iltaan. Marjoja on saatava - ja kaalia. Tekee mieli tuoretta kaalia ja maggaraa.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Kommenttien järjellinen pointti tuntuu katoavan kuin jäät lasistani tänään

Voi tätä elämän nopeata kulkua! Voi näitä kohtaamisia ja ihmisiä!

Onnistuneita syntymäpäiväyllätyksiä entiselle poikaystävälle (nykyiselle ystävälle), onnitteluja sille ainoalle, joka oikeasti tatuoi itsensä minuun, hakkasi syvään, surullinen ei ystävän synttäreille, koska olen poissa kyliltä, naurua ja räkätystä ruoka-astioiden ääressä, liian kevyt chili, kovin kevyet juomat, liian vähän aikaa.


Vaikka kuumuus tappaisi ja homehduttaisi pääni, en aio leikata hiuksiani. Sen sijaan askartelen töitä vielä pari päivää. Sitten lasken hiukseni alas ja katson, mitä kiipeää sisään.

(Oikeasti ensin etsin majoituksen jostain päin keskistä Eurooppaa, sitten rakennan ruokalistan loppuun, sitten juon yhden tyttönimellisen, sitten muutun ihmisenä. Normi homma. Pelottaa olla näin onnellinen!)

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Lyhyehkö katsaus lähimenneisyyteen

Asiakastilaisuus onnistui yli odotusten, kehuja vaan satelee. Onni on erinomaiset ja asiansa osaavat yhteistyökumppanit, minulla juuri mitään tekemistä ollut jutun kanssa. Kunhan hengailin mukana ja puhuin lämpimikseni mukavia. Ei ollut kylmä, oli lämmin. Ensi vuonna otan paluumatkalle eväät mukaan, meni myöhään. Kuten naamakirjassa jo totesin, onnistuneen asiakastilaisuuden merkkinä voi pitää sonnilaumana bussin mikkiin mylviviä miehiä. Biisinä tietenkin oli Aikuinen nainen, sitähän sieltä edestä löytyi.

Entinen esihenkilö vannoi hakevansa minut pois vuoden päästä. Todella toivon, että humalaisen miehen sanaan voisi luottaa. Ehkä minun pitää muistuttaa häntä myöhemmin sopivan ajan kuluttua. Ja onhan tässä vielä yhdet läksiäiset juhlittavana, joiden aikana voin muistuttaa häntä soveliaasti.

Perjantaina nukuin menomatkan ystävien luokse länsirannikolle. Uni tuli tarpeeseen, koska yötä myöten se maailma taas parani keittiönpöydän ääressä. Lauantaina jatkoimme syömällä ravintolaolosuhteissa ja sitten vielä notkumalla baareissa. Olipa mukava ja rentouttava retki! Onni ovat kestävät ystävyyssuhteet! Elämä piteni nauramalla, etenkin tulen muistamaan uudet kehittämämme parinetsintävinkit.

Viikonlopun jännitysnäytelmän koin, kun taksi ei meinannut ymmärtää saapua, kun paluumatkajunaan oli kiire. Jäi peräti kolme minuuttia aikaa! Lastaamista vaikeuttivat esiteini-ikäiset brassipojat, jotka olivat olleet mukana jossain nuorison potkupalloturnauksessa. Oli meteliä ja meininkiä junassa, nukkuminen jäi vähiin.

Vaikka lomaa ei tule olemaan kuin kaksi viikkoa, tulee tauko tarpeeseen. Tänään tosin pääsin jo kolmen maissa kotiin. Huomenna ajattelin mennä myöhemmin töihin, luvassa on taas arkistonjärjestelyä. Alakerrassa ei vaan toimi ilmastointi niin hyvin kuin yläkerrassa. Tosin sielläkään ei nyt rauhaa ole, kun toisen puolen remontti vihdoinkin etenee täysin palkein.

torstai 17. heinäkuuta 2014

Tarjolla pieniä huolia ja murheita - osta pois halvalla

Miksi vaikeinta blogikirjoituksen aloittamisessa on otsikon keksiminen? Entäs jos ihan oikeasti kokeilisin kirjoittaa sen vasta lopuksi?

Olen ollut tyytyväinen entisen esihenkilöni aktiivisuuteen tulevan kansanjuhlan kanssa, hän oli eilen käynyt tarkistamassa paikan ja neuvottelemassa asiat valmiiksi. Muuten olen menettänyt luottamukseni siihen, että siitä retkestä suuremmoinen tulisi, mutta tyydyn keskinkertaiseen, jopa tyydyttävään. Tyydyn siihen, ettei katastrofeja tapahdu. Tyydyn mihin vaan, jos ei tarvitse hävetä omaa työtään. Vaateongelmaakin olen potenut. Minulla ei ole sivistyneitä kinkerivaatteita. En aio myöskään hankkia sellaisia. Ei toisaalta ole aikaakaan, eikä rahaa. Kenkiä kuitenkin on. Sen lisäksi oikeasti toivon tehneeni entiseen esihenkilöön niin vahvan vaikutuksen, että hän veisi minut pois nykyisestä työpaikastani vuoden päästä, kun rekrytointikielto on päättynyt. Tuskin vie, ei enää siinä vaiheessa muista minua, veikkaan ma.

Eräänä päivänä alkuviikosta olin hetken aikaa huolissani pikkuveljestäni. Ehkä ei kannata, hän on kuitenkin aikuinen. Mutta kun minun pikkuveljieni pitäisi kaiken järjen mukaan pärjätä paremmin kuin minun. Minulle epätäydellisyys, rumuus ja huonous ovat sallittua, heille varsinaisesti ei blondin logiikan mukaan. Ehkä vivahteita saa esiintyä, mutta muuten heidän tulisi pärjätä. Olen ajatellut aina, että minä teen typeryydet ja he porskuttavat elämän virrassa.

Kertakäyttökamerat saapuivat, kerkesin jo vähän huolestua, että tuliko nettikaupasta tilastotappio. Nyt on, millä kavereiden ottaa kuvia. Katsotaan nyt sitten, onko juhlissa ketään kuvien ottajia, ilmoittautuneita on vasta parikymmentä. Tulee hiljaiset bileet, vaikuttaa siltä. Mutta sekään ei haittaa, niiden kanssa bailataan, jotka paikalle pääsevät.

Jotenkin minulla on sellainen tunne, että pilaan ihan itse omat suuret hetkeni sekä henkilökohtaisessa että työelämässä. Ensin suunnittelen suuria, sitten toteutan vähän sinne päin ja lopuksi vänisen, kun kukaan ei ota vihjeitäni onkeen. Kuvittelen itsestäni ja teoistani liikoja. Voihan se toki olla, että välillä onnistunkin, mutta suurimmaksi osaksi touhut menevät toiseksi parhaalle sijalle. Minä vaadin itseltäni liikaa. Näen paljon virheitä omassa toimintatavassani.

Voisin nukkua sata vuotta nyt, kun unta vihdoin on tarjolla. Ongelmana tietenkin on se, ettei aikaa ole nukkumiseen. Ei edes viikonloppuisin, koska kesä. Nyt myönnän olevani loman tarpeessa. Olen myös lomakooman tarpeessa, parasta olisi, jos sen saisi viettää sitten joskus hyvässä seurassa. Onneksi viikonlopun Westcoast-surfing vähän helpottaa tilannetta, siellä on oikeita ihmisiä ja oma huone odottamassa etelän ansarihedelmää.

Nyt olisi pussillinen surkua ja murhetta halvalla pois haettavissa. Hanki sinäkin omasi. Vaihdossa saa tarjota komeita viriilejä kumppaneita, iloa ja riemua. Myös normaali arki huomioidaan. (Ei kai tässä mitään surkua ole, mitä ei kunnon p*no ratkaisisi. Miten voi ihminen ajatella liikaa alapäällään? Ja ihan vielä huomaamattaan!)

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Lämmin sydän ja palava aurinko

Keräilen töihin mukaan kellariin sopivia riepuja. Huomenna voimme vihdoin aloittaa arkistojen purkamisen laatikoista. Tällä kertaa olen viisaampi, en missään nimessä aio riehua lämpimännihkeässä matalassa tilassa tavanomaisissa työvaatteissani, mukaan lähtevät verkkarit, ohut t-paita ja tennarit. Ja miljoona hiuslenksua. Tänään sain kaiken valmiiksi asiakastilaisuutta varten, en voi kuin toivoa, että se sujuu suuremmitta ongelmitta. Jos ongelmia tulee, ratkaisen ne lennosta, tai en välitä niistä.

Sukulaistapaaminen oli yllättävän hauska. Se yksi hankala serkku jälleen yritti nolaamistani, mutta olinkin tällä kertaa valmistautunut, sain naurun avulla napattua häneltä aseet käsistä. Vähänkö olin ylpeä itsestäni. Viiniä, naurua, uusia sukulaisia, uudistettuja ystävyyssuhteita, hiprakkaa, lupauksia tavata uudelleen, vierailukutsuja - siitä olivat iltamat tehty. Lauantain vietin sitten veljieni kanssa turistina kaupungilla, notkuimme trooppisen lämpimässä Turussa pitkin terasseja, kävimme vähän risteilemässä, tuomiokirkossa, syömässä, kahvilla, Luostarinmäellä. Ihan kuin olisi ollut ulkomailla, itse asiassa suunnittelimme myös yhteistä retkeä oikeasti ulkomaille, Etelä-Eurooppaan vuoden päähän. Minä sitten pidän veljistäni, kuten heidän puolisoistaankin.

Iltasella valuimme rantaa myöten puolen yön aikaan hotellille, perjantai-iltana meni hivenen myöhempään. Vaikka jalat huusivat hoosiannaa, olin onnellinen, kun nukahdin ikkuna auki. Nuorten juhlinta kantautui huoneeseen. Aamuyöllä sitten heräsin hiljaisuuteen. Sunnuntaina matkustin iltapäivällä kotiin, olisin tahtonut ennen sitä käydä yhdessä laukkukaupassa, mutta eihän se mokoma ollutkaan auki. Säästyivät nekin rahat, ja hyvä niin, on tässä taas tullut höylättyä. Oikein sydämestä ottaa, kun tilinsä saldon näkee - sinne se bonus hupeni.

Ensi viikonlopuksi on jo liput printattu. Samoin parin viikon päähän viinanhakuretkikin on varattu ja ostettu. Aion nauttia kesästäni. Mietin sitten taas syksyllä vararahastoa. Nyt mennään, kun sisäistä ja ulkoista paloa riittää.

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Tunnustellen

Että minä pidän rivakasta työrytmistä! Kuvittelin, että nyt alkaisi jo hiljentyä, mutta kissanviikset. Edelleen asiakastilaisuuden valmistelut jatkuvat, mutta myös muuta työtä on piisannut. Oikeastaan vähän pelottaa, että jos tämä jossain vaiheessa tasoittuu, niin mitä minä sitten teen? - Tietysti menen alakerran arkistoa perkaamaan, tyhmä. Sinne pitäisi oikeasti mennä muutenkin aika pikaisesti.

Korvasin iltaruuan mansikoilla, brien ja sinihomejuuston jämillä sekä pähkinöillä. Niin ja lasillisella punaviiniä. Voin kertoa, että ruokavalion muutos aiheutti mielenkiintoisia unia. Mutta unta on riittänyt. Voisin todennäköisesti nukkua viikon putkeen, ihmeellinen olo. Viimeksi on tällä tavalla väsyttänyt ja unta riittänyt joskus reilu kymmenen vuotta sitten.

Pakkasin mukaan omituisia rättejä, kun en tiedä, mikä tulee olemaan kupletin juoni viikonloppuna. Toivottavasti sinne ei mitään virallista ohjelmaa ole järjestetty, löydän siinä tapauksessa itseni juottolasta yksin. Kartan virallisuutta virka-ajan ulkopuolella. Ilmeisesti lounaassa on lämpimämpää kuin pääkaupunkiseudulla. Tilasin eilen alkoholinhakuretken liput ja majoituksen kuukauden loppupuolelle. Olen ollut suhteellisen tehokas kotonakin, pakkasin, tiskasin ja vein roskat, siivoojaa minusta vaan ei taida saada tehtyä. Ei kai kaikessa voi olla täydellinen? Lienenkö loppujen lopuksi missään? Tarvitseeko olla? (Retorinen kysymys, ei tietenkään!)

***
Kävi selväksi, että se sakki, jota minulle oli hivenen luvattu/ mainostettu töihin juhlien aikaan, ei pääse tai ei tahdo päästä paikalle. Pitää siis keksiä jotain muuta, onneksi aikaa on.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Normaali lähestyy

Tein eilen kahdeksantuntisen päivän. Viimeksi olen päässyt niin vähällä pääsiäisen aikaan. Älkää ymmärtäkö minua väärin, tekemistä jäi vaikka millä mitalla, mutta pääsin pois töistä tuntematta suunnatonta ahdistusta ja suoranaista hätää tekemättömien töiden takia. Itse asiassa tänäänkään en ole vielä matkalla töihin, aion mennä vasta kymmeneksi ihmettelemään, mikä on seuraava tuskan kohde.

Tai noh, kyllä minä tiedän, mikä minua jo nyt valvottaa joinain öinä. Tietysti se asiakastilaisuus. Tahdon onnistua siinäkin, tahdon saada vieraat viihtymään ja järjestelyt huomaamattomiksi, sellaisiksi kuin kaikki tapahtuisi itsestään kenenkään erityisesti ohjailematta mitään. Silloin olen omasta mielestäni onnistunut. Katsotaan, miten minun käy, on monia paikkoja, missä homma voi mennä pieleen.

Toisen puolen remontti alkaa tänään. Onneksi olemme kaikki jo saman katon alla, ettei tarvitse enää mitään muuttoa tehdä. Ja onneksi minulla ei ole siinä - ainakaan toistaiseksi - minkäänlaista roolia. Olen jo kyllästynyt talossa pyöriviin ukkeleihin. Aina minulta kysellään jotain sellaista, josta en tiedä mitään, sitten on taas otettava asioista selvää. Mitä vähemmän ihminen tietää, sen parempi - jos minulta kysytään. En tahdo tietää ikinä enää mitään.

****
Huomaatteko muuten, miten en laisinkaan valita lämmöstä? Lääkitys toimii. Onhan minulla toki lämmin, mutta en valu hikeä satasella. Uskomaton muutos! Miksi kärsin turhaan monta vuotta? Siksi, koska ongelma ei aikaisemmin ollut näin paha, nyt taas jaksan rupsahtaa rauhassa. Ja uni! Viime yönä heräsin kahdesti, mutta kokonaisuutena katselin yhdeksän tuntia unta - kuka olisi uskonut? Enkä edes käytä kuin puolet määrätystä estrogeenimäärästä, lääkäri suositteli aloittamaan sillä tavoin, että olisi noston varaa. Rakastan länsimaista lääketiedettä.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Lämpenevä kylä

Pidin eilen raskaan musiikin kuunteluiltamat. Siihen kuului osana myös virvoittavien juomien nauttiminen, jonka päälle rumusin vielä Kallioon. Baareissa oli mukavia ihmisiä liikkeellä, tuli haasteltua mitä erilaisemmista asioista ystävällismielisessä ympäristössä. Roskapankissa minua lyhykäisen keskusteluhetken jälkeen halasi uskomattoman lämpimästi ja pitkään mies, joka oli jälkikäteen kertonut kaverillensa ihastuneensa minuun. Tuntui kummalliselta, kun hänen kaverinsa, tuntematon ihminen, tiesi nimeni ja paljon muutakin minusta, vaikken sanaakaan ollut hänen kanssaan vaihtanut.

Mutta sinne jäi Kallioon sekin halailija, kun sain kotiinmenokohtauksen. Minä sitä en aina ymmärrä itseäni, olisin nyt edes puhelinnumeron kysynyt. Törmäsin yhteen OH:n ystävistä bussia odotellessani. Hän oli iloisesti yllättynyt, ilmiselvästi olisi tahtonut jutella pidempäänkin. Oli kuitenkin ihan hyvä, että bussi tuli, tilanne olisi saattanut muuttua kiusalliseksi.

Tein musiikinkuuntelun lomassa syntymäpäivähankintoja, musta kaitaliina löytyi joltain hääsivustolta(!) ja kertakäyttökameratkin tilasin. Tahdon, että synttärit ikuistuvat filmille, koska ne tulevat olemaan viimeiset järjestämäni omat juhlat. Mietin, että pöytien koristelussa pääsen vähällä, jos hankin vielä värikkäitä tuikkuja ja maljakoihin muutaman auringonkukan tai gerberan. Se saa riittää. Laskeskelin vähän ruokamääriä, lopullisesti määrät tietysti selviävät, kun saan vastaukset vierailta. Kutsuja lähetin useita, mutta toisaalta tiedän, etteivät kaikki kuitenkaan pääse paikalle.

Vielä on ratkaisematta henkilökuntaongelma, tyypit, jotka juhlan aikana huolehtivat tarjoilusta ja tiskaamisesta. Tarvitsen itsenäisesti toimivan porukan, jota ei tarvitse vahtia, joka voi juhlan jälkeen kerätä tavarat kasaan (tietokoneen, säästettävät koristeet, loput juomat) ja toimittaa ne sitten minulle sunnuntaina. Sen lisäksi porukan pitää palauttaa juhlapaikan avain maanantaina tai tiistaina, minä sitä en ole tekemässä, koska lento lähtee ennen kahdeksaa maanantaiaamuna. Minulla kyllä on yksi kaverin kaveri tiedossa, melkein jo puoliksi luvannutkin hoitaa asian, pitää vain saada vielä hänet kiinni, että voin kysellä, minkälaisella rahalla he sen tekisivät.

Minulla on yleensä aika vahva joie de vivre, mutta tänään siitä ei juuri näy. Olen nuutunut henkisesti, tunnen itseni vanhaksi ja typeräksi rimpuilijaksi. Mutta se menee ohi, taidan lämmittää tänään saunan ja parantaa maailmani. Ei aina voi olla parhaimmillaan, minulla vaan on pitkä positiivinen putki takanani. Toivottavasti töissä olisi rauhallinen viikko, että voin ensi viikonloppuna tavata sukua Suomen Turussa. Siellä en olekaan moniin vuosiin vieraillut. En kyllä ole tavannut isän puoleisia serkkujanikaan. Outoa, että isäni on ainoana elossa sisarusparvesta, kuvittelin aina, että hän olisi ensimmäisten lähtijöiden joukossa. Se hetki ei kyllä enää kaukana ole, viime tapaamisen perusteella uskoisin monttubileiden olevan lähellä. Ukkeli on jotenkin luovuttanut.

Ja nyt en aio ryhtyä perkaamaan isäsuhdettani. Sitä olematonta siis. Se ei nimittäin yhtään paranna oloani tai lisää elämäniloa. Tähän mitään itsesäälikohtausta enää tarvita. En ajattele, en ajattele, en ajattele.

Tenniskyynärpään tuki muuten oikeasti auttaa. Käteen ei satu enää niin paljon, mutta ei sillä kyllä mitään kannella. Ei jumalauta edes puolen litran siiderimukia voinut nostaa baarissa... Pitänee jatkossa pyytää pilli tai juoda jallua. Hehe.

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Kuolonväsynyt - kuulostaako tutulta?

Rakas päiväkirja,

Oikein v*tuttaa, kun tajuaa jo aloittaessaan, että tulee tekstiä täynnä samaa vanhaa p*skaa. Olen väsynyt, olen rikki, en ole saanut unta, töissä on ollut rankkaa. Jalat ovat kipeät, koska kävin töiden jälkeen paitaostoksilla (4 paitaa, kolmet rintareput, hyvä kaappaus, halavalla sain) ja bussinperkele ajoi ohi väliaikaispysäkin. Aikaa meni ja käämit paloivat.

Minun piti lämmittää sauna ja tsillailla, mutta löysin itseni tarraamasta punaviinipulloon. Ei tässä mitään saunoja tarvita, punkku lämmittää sisäisesti ja kevyt hiki tulee viimeistään huomenna. Se vaan olisi tehnyt hyvää kädelleni, jossa ilmeisesti on joku tenniskyynärpää. Puristusvoima on kadonnut, nostaa sillä ei enää voi edes litran maitopurkkia kiljahtelematta sisäisesti. Minä en edes käytä hiirtä oikealla kädellä, mene tiedä, mistä sekin muutama kuukausi sitten tuli. Varmaan psyykkinen vamma, sotakoira Musti tunnustaa.

Töissä meni kaikki hyvin, joten se siitä. Tai hyvin ja hyvin, sain paljon hyvää aikaan ja vähän pahaa. Ongelmia jäi ratkaistavaksi ensi viikollekin. Kävin syömässä työpaikkamme naapurissa tolkuttoman kokoisen salaatin. En jaksanut syödä kaikkea. Siellä oli paljon ihmisiä ja ääntä. En oikein tiedä, pidinkö siitä, vaikka ruoka olikin hyvää. Halpaa se ei kyllä ollut.

Sitten pieni kevennys, naamakirjassa yhdessä ryhmässä jaettiin tällainen vauvasivulinkki. Minua nauratti. Olin alkuaikoina mukana minäkin blogimaailmassa, mutta siitä ovat - kiitos jumalatar - ajat muuttuneet. Blogin nimeä ja nickiä olen vaihtanut sen verran taajaan, että enää aniharva tietää, mistä aloitin. Minulla muuten on ensimmäisen blogini teksti kokonaisuudessaan printattuna talteen, voi kamala ja voi kauhea, että se on ollut hirveätä aikaa. Mitenhän minä selvisin siitä hengissä? Vai onko niin, että olen sen verran paha, etten kuole kulumallakaan?

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Touhottaja

Kummasti sitä vaan minäkin piristyn, kun töissä alkavat asiat sujua. Tiistaina suorastaan tein taas ihmeitä, jäi niitä kyllä koko loppuviikolle tehtäväksi, mutta olen saanut jo jotain rutiineja opetettua muillekin. Poissaoloni sitä paitsi taisi tehdä heidän itsetunnolleen hyvää, saivat huseerata itse paikan päällä ja päättää keskenään töiden järjestystä. Paljon on vielä tehtävää ja opetettavaa, mutta saan jopa hetkellisesti olla muutaman kymmenen minuuttia ihan omien hommieni kanssa, ennen kuin joku ryhtyy kyselemään.

Piristi minua sekin, ettei minun tarvitsekaan luopua vanhasta työluuristani. Nykyiset kun ovat sellaisia kolhoja, etteivät edes meinaa taskussa pysyä, huomasin lainapuhelimen kanssa pelatessani. Onneksi sim-kortin poisottaminen kokonaan auttoi, luuri lähti latautumaan. Nyt pitää vielä kollegoille hoitaa uudet, etteivät vaan pääse töitään karkuun.

Tilasin serkkutapaamista varten junaliput ja katsoin aikataulun valmiiksi seuraavaa länsirannikon retkeä varten. Siinä on vaan sellainen pikkujuttu vielä selvitettävänä, että meillä on edeltävänä torstaina asiakastilaisuus, jossa tietysti olen päällepäsmärinä touhottamassa. Tahtoisin saada perjantain vapaaksi, meillä vain ei taida silloin olla ketään muuta paikalla. Jos oikein tiukille vetää, käyn tekemässä pikarundin töissä, ennen kuin hyppään junaan.

Paras piristys tuli palkkatilille tänään. Sain bonuksen muuttohässäköinnistäni, kun olen niin joustava, sinnikäs, sitoutunut ja mitä kaikkea p*skaa vielä olinkaan. Itse kutsun sitä velvollisuudentunnoksi ja typeryydeksi. Nyt olisi vaikka vara siihen uuteen puhelimeen, joka jäi keväällä hankkimatta. Tai sitten käytän bonuksen kesämatkoihin. Tai säästän synttäritarjoiluihin. Tai synttärimatkaan. Valitettavasti kaikkeen siitä ei kuitenkaan ole, tuskinpa hankin puhelinta vieläkään. Rilluttelen vaan pitkin kyliä kavereiden luona. Asioilla on tapana järjestyä.

Näyttää siltä, että tunnelin päässä häämöttävä valonhäivähdys ei olekaan päälle syöksyvä luotijuna. Se tosin voi olla merkki, että taivas putoaa niskaani ja tunnelia pitkin pimeydessä on tulossa tähdenlento päin tätiä. Ainakin sitten lähden tyylillä. Mutta jos ei unta ala pian tulla, voi olla, että joudun kysymään onko luuhistuminen uhka vai mahdollisuus.