lauantai 31. joulukuuta 2011

Ilmeellinen elämä

Kulunut vuosi mullisti kaiken. Ei rytinällä, vaan salakavalasti hivuttaen.

Alku vaikutti normaalin tasaiselta, mitä nyt terveyteni pitkästä aikaa ryhtyi paranemaan, kroonikkolääkitystä ei kuitenkaan kokonaan pois saatu, mutta nappien popsiminen normitiloissa on vähäisempää kuin vuosiin. Muuten ruumiini voi suhteellisen hyvin, en ole lihonut enkä laihtunut. Karva kiiltää ja ryppyjen määrä on pysynyt kurissa (siitä kyllä kiitän hyaluroni-voiteita). Unet palasivat välillä lähes normaaleiksi, mutta syksyn stressi toi unettomuuden takaisin.

Taloudellinen tilanteeni korjaantui, kun sain maksettua avioliiton aikaiset velat pois. Kerrankin palkka jäi omaan käyttöön - ja minähän kulutin. Tuli käytyä rokkikeikoilla, syömässä, pariin otteeseen baarissakin ja matkalla. Edinburgh rakkaan ystävän seurassa oli kesän huipentuma! Olin niin onnellinen. Noita asioita tahtoisin pienesti harrastella jatkossakin.

Sitten tuli syksy ja Omahoitaja. Minä en uskonut, että sellaista tapahtuu muualla kuin elokuvissa. Olen tullut siihen tulokseen, että joku koominen jumalhahmo tekee parhaansa huvittaakseen itseään kustannuksellani ja viskoo tielleni asioita, joita muiden elämään ei aina ole tarjolla. Mutta ei se mitään, meillä on sen kohtalottaren kanssa samanlainen huumorintaju. Kivaa riittää, ihmissuhde on ihmeellinen asia. Samoin ystävät, joita olen saanut takaisin pikkuhiljaa, kiitollinen olen jokaisesta. He ovat yksilöitä kaikki, riemastuttavia ja upeita, etten edes ymmärrä mitä olen tehnyt ansaitakseni heidät elämääni! Suuri on kiitollisuus, kun heitä ajattelen.

Työtä ei ole. Olen elämäni ensimmäistä kertaa työttömyysuhan alla. Siinä olivat huonot uutiset, aika vähän, mutta merkittävästi. Ensi viikolla ryhdyn ihmettelemään asiaa enemmän, eiköhän minulle vielä joku paikka jostain löydy. Mistä ja koska, ne ratkaisen sitten aikanaan. (Viime yönä taas tein soveltuvuustestejä, joissa muunmuassa valjastin koiravaljakkoa reen eteen ja sitten suoritin jotain salapoliisitehtäviä. Luottamus outplacement-palveluun on ilmiselvästi suuri alitajuntani mielestä.)

***

Uuden tuoreen vuoden vastaanotan naapurilähiössä. Siellä me rakentelemme syntiä koko rahan edestä, frittiruokaa nimittäin. Tarjolla vihersalaatin kaveriksi on ainakin kanaa, lihaa, kasviksia ja jälkiruuaksi mars-patukoita, banaania ja ananasta sekä jäätelöä. Voin vain kuvitella, että närästyslääke on huomenna tarpeen, mutta voin myös toisaalta kuvitella, että olen nauranut itseni tärviölle ja nauttinut illasta, mikäli koirat vain eivät saa paniikki- ja paskahalvausta ilotulitteista. Huomenna Omahoitaja saapuu sitten jälleen hoitamaan (tai niin kuin hän itse äsken lähtiessään totesi, voi olla, että on minun vuoroni hoitaa häntä). Mikä ihana tapa aloittaa tuore vuosi!

(Ei, en tee lupauksia. En vietä tipatonta enkä laihduta. Tai no yhden lupauksen voisin tehdä, pidän hauskaa niin pitkään kuin vaan pystyn. Tähän saattaisi kyllä olla hyvä lopettaa koko blogi, mutta koska olen typerä oma itseni todennäköisesti tulen jatkamaan tätä naurettavaa saagaani.)

Sitten vielä poliisitiedote uudenvuoden viettäjille. Kelpaa myös tällaisen savo-karjalalaisen ohjeeksi ja ojennukseksi vähäpäisille riemuidiooteille, te lukijanihan että sellaisia tietenkään ole, ettehän?

torstai 29. joulukuuta 2011

Joka yö sama virsi

Näen painajaisia irtisanomisesta. Sitä on jo jatkunut aika pitkään. Viime yönä kokeilin jopa ottaa nukkumatille kemikaaliavustajan mukaan geimeihin, mutta ei sekään auttanut. Tai auttoi sillä tavoin, että nukuin 7,5 h, mutta aamusta tulivat painajaiset. Ei ole kiva nukkua, kun ahdistaa heräämisen jälkeen. Saa nähdä miten kaua tätä kestää tai miten kauan minä kestän. (Ärsyttävän tyhmää olla työorientoitunut persoona. Ja sitten kun vielä kaikki kyselevät, että no joko ja aina vaan pitää sanoa, että paljon olen kieltäviä vastauksia jo kerennyt saada.)

Tänään pitäisi hoitaa puhelinasia, muuten minulla ei ole puhelinliittymää 4.1. alkaen. Välttelen vastenmielisten asioiden toimittamista. Koko irtisanomisjupakka on vastenmielinen. Koitan kyllä tolkuttaa itselleni, ettei minun ihmisarvoni työstä ole kiinni, mutta alitajunta on huomattavasti vahvempi kuin päiväminäni, rautainen tyyppi, sen kun saisin valjastettua avukseni enkä vastaani.

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Autenttinen huono elämä

Missä nuoret miehet ja vanhat naiset kokoontuvat ruuan ja alkoholin ääreen, on vaarana, että koko sakki liioittelee ja joutuu kaamean kankkusen kynsiin. Näin kävi, kun Tapaninpäivänä kutsuin pari ystävääni kylään. Ensimmäinen virhe tapahtui jo siinä, että vieraat saapuivat melkoisen myöhään. Toinen virhe olivat ruuan kanssa tarjotut vodkanapsuset. Kolmatta virhettä ei kannata enää edes muistella, peli oli menetetty.

Nukkumaan menin kuuden maissa aamulla, vieraat jäivät vielä pariksi tunniksi viihdyttämään itseään. Oli kuulema ollut melkoisen vinkeätä saapua kotiin kahdeksan maissa tuhannen päissään, kun muu väki oli lähdössä töihin. Mutta onneksi tuollaista tapahtuu enää erittäin harvoin. Ja onneksi oli hauskaa! Tanssia, laulua, muisteloita ja ruokailua juopottelun lisäksi, mikäs ihme siinä, että aika venähtää.

Eilinen sitten meni krapulan merkeissä. Makasin sängyn pohjalla voihkien ja torkkuen, en edes puhelimeen voinut vastata. Omahoitaja tuli onneksi pelastamaan ruokintapuolen, tilasi meile roskaruokaa, jonka tosin sain syötyä vasta joskus keskiyön paikkeilla. Sitä ennen nautin paljon buranaa ja vettä. Ainvan infernaalinen olo! Onneksi en enää moiseen itseäni turhan usein houkuttele, joku järki päässä yleensä, mutta nyt oli sen verran harvinainen herraseura kylässä, että tuli sitten pantua parasta pöytään. Neitiseurasta olen saanut nauttia useammin, hauskaa että ystäväni tuntuvat tulevan toimeen myös keskenään.

maanantai 26. joulukuuta 2011

Tuulee, pidä mua kädestä!*

Koska Valon Juhlani on ollut täydellinen, en aio kiusata ketään kertomalla siitä mitään. Sanonpahan vaan, että sain vihdoinkin lahjaksi Kimble-pelin (juomapelivaroitus kaikille kylääntulijoille!). Muitakin lahjoja tuli, olen siis ollut tuhma vain toivottaessa, josta Omahoitaja on minua kiitellyt taajaan. (Hihihi.)

Eilen matkustimme kissavahtikylään. Siellä odottelivat kummikissani Kirppu ja yrmy-Winston varsin malttamattomina. Vastaanotto oli lämmin! Tyhjensin kissanhiekka-astiasta kilosotalla paskaa ja kusipalleroita samalla kun Omahoitaja pesi vesiastiat ja täytti ne puhtaalla vedellä. Raksuja oli vielä niin runsaasti, ettemme edes kuvitelleet lisäävämme niitä yhteenkään kippoon. Hyvin syöneiltä näyttivät molemmat muunkin kuin kakkamäärän perusteella. Hetki parvekeulkoilua herroille riitti, sitten leikittiin narupeliä, samalla kun me ihmiset katselimme televisiota. Lopuksi Winston piiloutui ihan varuilta sängyn alle, etteivät vaan epäilyttävät vieraat raahaisi häntä minnekään. Sen sijaan maailman ihmisrakkain Kirppu karvasi meidät perusteellisesti, pörisi luitaanrakentavasti ja lujaa sekä raapi mennessään molempien polvet verille.

Matkustimme illalla vihdoin Omahoitajan luokse. Totesimme sen parhaaksi vaihtoehdoksi, että hän pääsi tänä aamuna lähtemään töihin, mutta silti saimme vielä viettää yön yhdessä. Ruokaa raahasimme luotani sen verran mukana, ettei tarvinnut muuta kuin mikroaaltouunin ja Omahoitaja sai vielä eväät töihinkin. Aamupäivän vietin sohvalla kahvin ja kinkkupasteijoiden kera, tuijotin kaikki saippuasarjat, ennen kuin kotiin läksin. Ihana ilma! Aurinkoa! Mitä nyt tupee meinasi tuulessa irrota, mutta yhtään puuta ei päälleni kaatunut, vaikka siitäkin sain varoituksen aamusella, kiitos siitä!

Kaiken hyvän lisäksi meillä on ystävättäreni kanssa suunnitteilla pieni Keski-Euroopan kaupunkiloma. Nyt kun halvalla pääsee ja aikaa on. Ans´ kattoo, kuinka katastrofimatkailijoiden käy. Ja ans´ katsoa, saanko iltasella vieraita vai ihanko nautiskelen olostani itsekseni. Olen niin iloinen! Kaikki on juuri nyt hyvin! Työttömyyttä en tahdo ajatella ihan vielä, vasta joskus tammikuussa sitten.

* otsikkolainasta kiitos Kauko Röyhkä ja Narttu-yhtyeelle.

lauantai 24. joulukuuta 2011

Joulu tuli jo eilen

Omahoitaja ilmestyi luokseni jo eilenillalla. Voi iloa! Koristelimme kuusen ja natustelimme hillitysti jouluherkkuja. Nyt väännämme päivälliseväitä, sitten sauna ja sitten syödään vasta.

Nauttikaa Valon Juhlasta tahtomallanne tavalla, yksin tai seurassa! Voikaa hyvin! Minulla on nyt joulu, parhaan lahjan sain jo.

perjantai 23. joulukuuta 2011

Ei toinne valittaa

Tuijottelin eilisen päivän HASO:lta saapunutta kirjettä. Päältäpäin, kun en uskaltanut avata. Pelkäsin, että nyt ne tarjoavat minulle hakemaani unelma-asuntoa, kun uuden lainan saaminen on aika lailla arveluttava asia. Toinen pelkäämäni asia oli vuokrankorotus.

Iltasella kun kävin tekemässä piristävän ulkoilutehtävän (hain kissanhoitoavaimet joulua varten) ja kävelin kotiin osan matkasta, niin ajattelin, että nyt syteen tai saveen. Olisipahan ainakin jotain itkemistä blogissaan, jos ei muuta. Mutta katsopas, perkele, jo toisena vuonna peräkkäin vuokrani laskee, tällä kertaa kympillä. Minä en ymmärrä, mitä tässä taloyhtiössä tapahtuu, mutta jotain täällä tehdään oikein. Uskomaton juttu!

Sen verran riemastuttaa pienikin säästönpoikanen, että eiköhän tästä hyvä joulu tule. Eilen jo katkesi pimeän selkä, vielä kun musta kuu kääntyy kasvamaan, niin suomenuskoinen pakana riemuitsee vuoden loppumisesta ja uuden rapean alkamisesta. Ennusmerkit ovat hyvät; taivaalta sataa mannaa, lottovoittoja tulee tusinoittain ja nuorenen noin kymmenen vuotta. Ai ei vai? Mutta eipä haittaa vielä, lällällää.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Kallispalkkainen pyykkäri

Minä pesen nyt pyykkiä. Huomenna aion siivota, olen todennäköisesti melkoisen kallispalkkainen kotityöntekijä. Ylihuomenna varmaan pitäisi käydä hallissa. Eilen paransin maailman yhdessä ystävättäreni kanssa. Tänään minulla ei ole edes krapulaa, mutta veikkaisin, että uni maistuu ensi yönä. Rommia en kuitenkaan kiskonut pullosotalla, vaikka se eilisen päivityksen päättikin. Ihan pärjäsimme pizzalla ja viinillä.

Omahoitaja valmistuu tänään ammattiinsa. Juhlimme sitä jouluna. Tänään hän kuljailee kylillä ystäviensä kanssa. Nuoret miehet ja nuorten miesten vinkeet... <3

Sitten vielä sananen Andy Rooney-vainaalta. Nappasin tämän ystävän naamakirjapäivityksestä, minua nauratti kovin.

tiistai 20. joulukuuta 2011

Ohi on

Työvelvoitteeni loppui juuri, lupasin kyllä vastata työtyyppisiin kysymyksiin puhelimitse, mikäli niitä tulee. Eivät minun suomalaiset kollegani mitään pahaa ole tehneet. Eivät amerikkalaisetkaan noin periaatteessa, heillä on vain pomoinaan osakkeenomistajia, jotka tahtovat kapitalismin iänikuisten lakien mukaan tuottoa sijoitukselleen. Sen enempää en talouspolitiikasta puhu, voi olla, että puhuisin rumia jossain vaiheessa.

Työttömyys koittaa kesäkuussa. Jotain hyötyä pitkästä urastani kuitenkin. On kuusi kuukautta aikaa etsiä töitä. Tai miettiä, että mitä tahdon tehdä. Vai heittäydynkö vapaaherrattareksi ja Omahoitajan elätettäväksi? Just joo, lehmät lentävät ja joulupukkikin on olemassa. Mutta vakavasti puhuen, tämä tuntuu muultakin kuin kohtalon sormelta, taikauskoisempi puhuisi ennusmerkeistä. Minulle on myönnetty ihan yksityinen etsikkoaika, kannattaa käyttää hyväkseen.

Mutta nyt, armaat toverit, ei ihan vielä. Minä juon nyt rommia. Itkettivät perkelleet vielä viimeisenä työpäivänä töissä kauniilla sanoilla, lahjoilla ja ystävyydenosoituksilla. Kyllä kuulkaa suomalainenkin halaa sitten loppupelissä. Ja vänisee. Minä vänisen nyt vasta kotona kunnolla. Räkäliinat vaan pinoutuvat.

maanantai 19. joulukuuta 2011

Löysässä hirressä

Mineen ny. Ameriikan maalla ei saatukaan kuponkeja vielä kuntoon. Mie mitään lappua vielä tänään saa, vaan vasta huomenna. Mutta enpä aio kustannuspaikallani kauan notkua, otan käyttöön saldotuntivarantoni ja lähden pian kotiin. Nyt ei enää hirveästi huvita.

Käämit palavat.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Etikettiongelma

Omahoitaja läksi taas roolipelailemaan ja jäin pohtimaan huomista. Onneksi hän lupasi tulla luokseni iltasella, sillä huomenna on se merkittävä päivä, kun saan potkut. Elämäni ensimmäiset, mutta johan tuo oli aikakin tähän ikään mennessä. Naureskelin mielessäni, että mitenhän potkujen saamista varten pukeudutaan. Onko olemassa etikettikoodistoa? Vai varaudunko vain diapameilla ja nenäliinoilla sekä repulla, että saan loput tavarat töistä kotiin? Vai ajelisinko herroiksi taksilla ja nyyhkyttäisin koko matkan kotiin elämän kurjuutta?

Hitsi, kun ei yhtään tiedä, millaisen olon siitä saa. Olen melkoinen provosoituja, mitä itkemiseen tulee. Jos kollegat alkavat nyyhkyttämään, niin se on menoa sitten minullakin. Ja eihän ole pakko suorittaa mitään hyvää joulua ja kiitos -kierrosta, vaan saahan lähteä ilman pitkiä jäähyväisiä? Sähköposti lähemmille kollegoille uuden sp-osoitteen kera odottaa jo drafteissa. Ystäville asiasta on jo kerrottu aikaisemmin.Kaapit ja tietokone ovat melkein siivottu, loput saavat hoitaa keskenään. Ei ole enää minun ongelmani.

Minä ryhdyn ajattelemaan tulevaisuutta ja sitä mitä oikeasti tahdon tehdä isona. Ja joulua! Kasasimme nimittäin kuusen ennen kuin läksimme Töölönrannan joulubuffettia nauttimaan (alkuruuat ihania, pääruuaksi otin tortelloneja, jotka olivat päässeet valitettavasti kuivumaan, sen sijaan Omahoitajan nieriä oli tosi hyvää, jälkiruokatarjonta oli ihanan namia, vaikken juustoja enää jaksanutkaan). Musta muovikuusi näyttää aika ravakalta. Lupasin Omahoitajalle, että koristelemme sen yhdessä.Muutenkin se ihmeellinen ihminen on saanut vakuutettua minut todellisesta kiintymyksestään. Onni on kovin pieni sana kuvamaan suurta tunnetta.

lauantai 17. joulukuuta 2011

Erinomaisen tyhmä

Minä sitä en ole ihan viisas. Koitin tekstiviesteilläni saada jotain tosi tyhmää aikaiseksi, eroa nimittäin ikään ja yleiseen tilanteeseen vedoten. En onneksi onnistunut, minulle pantiin jauhot suuhun, samoin tekstiviestillä. R-sanalla. Siinä vähän ennen viisasteluani tapasin ystäviäni baarissa ja olin humalassa. Meni muuten koko päivä meni pienessä pilvessä, on tuo onneksi aika alhanen, meikäläisen pillereiden sietokyky.

Hihih, itse asiassa koko juttu vaikutti melkein vanhan kertaukselta, kun nyt tarkemmin ajattelen. Aivan samaa yritti yksi vanha rakkauteni joskus silloin kun nuoria olimme. Totesin hänelle puhelimessa, että ei tässä mitään eroamaan ruveta, ennen kuin kasvotusten olemme. Emme sitten sillä kertaa eronneetkaan. Minä olen tainnut saada huonoa oppia, kun yritän tyhmäksi heretä.

Jos näette aivojani jossain kylillä, käskekää ne kotiin. Tarvitsen niitä vielä.

perjantai 16. joulukuuta 2011

Henkilökohtainen uniavustaja

Viime öisen koeuniponnistuksen perusteella väittäisin saavani unirytmini kohdalleen muutamassa päivässä ensi viikolla. Otin vaan pillerin ohjeen mukaan kaksi tuntia ennen suunnittelemaani nukkumaanmenoaikaa, simahdin jo tunnin päästä siitä. Heräsin pari kertaa, mutta uni tuli heti uudelleen! Jippii!!! Nyt viikonloppuna en viitsi pillereiden kanssa urheilla, kun luvassa on tänään toistaiseksi urani viimeinen lahjontatilaisuus ja huomenna menemme Omahoitajan kanssa syömään. Tulee siinä sitä viiniäkin otettua, enkä siis jaksa innostua enää tämän ikäisenä mistään sekakäytöstä.

Olen tutkinut elämäni ensimmäistä omaa kännykkää varten erinäisiä vaihtoehtoja. Mainittu ovat sanat Android ja äly. Onneksi on Omahoitaja! Möisivät minulle vaikka millaisia sikoja säkissä, kun minä vain tahdon edullisen puhelimen, jolla voin myös surffailla netissä. Mutta puhelin ei tule olemaan Applen ihmevärkki eikä myöskään Nokia.

Vähän on tokkurainen olo ja suuta kuivaa. Ihmelääkkeestä lisätietoa täältä, näköjään suurimmaksi osaksi sitä käytetään kivunhoitoon ja joskus menneinä aikoina hevoiskuurina mielipuolilääkityksenä, kertoi omalääkärini.

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Ihmisen ja maailman väliin tarvitaan jotain pehmeätä

...nimittäin empaattisen omalääkärin kirjoittamia reseptejä. Unilelujen lisäksi sain väliaikaisesti nautittavaa verenpainelääkitystä, betasalpaajia. Verenpaineeni ei oikein pidä vallitsevasta tilanteesta. (En ymmärrä, miten ruumiini pettää minut joka kerta! Nytkin oikein vänisemään piti ruveta, kun tilannetta selitin. Jumalauta, että voi olla ihmisen kyynelkanavissa huonot rusetit.) Vaikutuksista kerron sitten, kun olen niitä kokeillut.

Ja mikä ihmeen hinku kaikilla on tunkea minut sairaslomalle? Enhän minä sairas ole. Vähän väsynyt ehkä.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Voisiko joku sytyttää valot?

Käämit paloivat. Jumalauta näiden energiasäästölamppujen kanssa! Kun on oppinut kantapään kautta ja päätä seinään kalauttelemalla, että valot sammutetaan, kun huoneesta lähdetään ja ne sytytetään, kun huoneeseen saavutaan, niin näiden uusien polttimoiden kanssa ei Eero-setäkään jaksa puljata. Mikä ihmeen tietoyhteiskunta se tällaisessa hämärässä kasvaa ja kehittyy? Minä vaan sanon, että lähempänä on rötöstely ja huorinteko, kun eletään ikuisessa hämärässä.

Minusta on aivan se ja sama, onko ulkona valoa vai ei, mutta silloin jos vanha tätiraasu alkaa jotain tarkkaa työtä tehdä, niin syytä olisi valoa olla. Hämärähyssytouhut menevät vaikka pimeässä, mutta kirjoittaessa, siivotessa, tiskatessa, meikatessa tai neuloessa olisi syytä sitä energiantuottoa olla tarjolla valon muodossa. Jo muinaiset roomalaiset, ei kun entinen ystäväni lupasi toimittaa minut rokkenroll-kuuluisuutta, rahaa ja mainetta saatuaan pimeään ja lämpimään paikkaan. Pimeyttä piisaa, mutta missä se lämpö ja cocktail-sateenvarjolla koristeltu drinkkini oikein luuraavat?

Tulee mieleen äitini vanhempien pilttuu joskus kälyisellä 60-luvulla, kun kääpiönä (2 - 4-vuotiaana) ihmettelin heidän kaasusukkalamppujaan. Seinissä pitkin kuparijohtoja kulki nimittäin kattolamppuihin kaasu. Kun sen lampun sytytti, meni viitisen minuuttia, ennen kuin sukka saavutti täyden tehonsa ja valaisi edes jotain. Nämä nykuiset energiansäästöv*tun lamput ovat aivan samanlaisia. Tällaiselta suhteellisen äkäisesti liikuvalta akalta menevät niiden kanssa hermot. Asia on jo suoritettu puolihämärässä, ennen kuin valaistus olisi kohdallaan. Ja kuulkaas, kun tällainen vanhempi ämmä tarvitsee valoa! Jopa tiskatessaan! Tai jos en saa valoa, niin sitten antakaa lämmintä, verkkokeinu ja drinkki käteen. Kyllä minä sitten voin söpö olla ja hymyillä.

Parisuhteen kannalta toki on parempi, jos siirrymme takaisn kynttilöihin tai kaasuvaloon. Ette kuulkaas arvaakaan, kuinka silmäni loistavat kynttilöiden valossa. Olen söpö. Mutta antakaa sitten sitä rahaa kanssa, ettei tarvitse mitään joutavia, niin kuin kotihommia, tehdä. Kiitos ja perkele. Hyvää Luussian päivää vain teillekin.

Erootillista juhlavalmistautumista

Olin ystävättäreni tapaamisesta niin tohkeissani lauantaina, niin onnistuin ottamaan kaupasta extraminisuperhyperpienen villatakin mukaani, vaikka tarkoitus oli ottaa se suurin tarjolla oleva numero. Niinpä eilen töiden jälkeen kirmasin takaisin kauppaan vaihtamaan alennustuotteen oikean kokoiseen. Sitten kun ostoshelvetissä olin, tuli mieleen myös joulukuusi.

Olen kuuselle allerginen (piikit aiheuttavat iho-oireita), niinpä selkeä ratkaisu minua varten on muovikuusi. Clas Ohlssonissa näin ensin vain valkoisia, mutta sitten kun törmäsin mustaan muovikuuseen, oli kohtaloni sinetöity. Nyt minulla on sitten loppuikäni 180 senttinen musta muovikuusi. Valoja en vielä ostanut, täytyy ensin miettiä, millaiset tahdon. Nyt onneksi saa ledejä, jotka eivät edes vie paljon sähköä. Kertainvestointi tulee olemaan suhteellisen suuri, mutta tiedän olevani onnellinen kuusestani myös tulevina vuosina. Kuusen koristelu kun on yksi joulun hauskimpia traditioita - vaikkei se meillä lapsuuskodissani siltä usein tuntunutkaan, kun isäni makasi krapuloissaan eikä metelöidä saanut. Sillloin minäkin allergiastani huolimatta vedin kuuseen valoja ja asensin sitä pikkuveljeni kanssa jalkaan. Omahoitajan kommentti kuusenhankintaan oli ihana: Musta joulukuusi on pornoa. Vastausviestissäni totesin, etteikö hän ole huomannut, että hänellä on piiloporno ystävätär. :-D

Tajusin eilen, että minullahan on 6 kk irtisanomisaika, kun firma minut ulos keikauttaa. Hiphei! Ei mitään hätää. Tai ei ainakaan niin suurta hätää, ehkä voin jopa jonkun reissunkin tehdä jossain välissä. Mutta töissä kyllä harmittaa, kun yt-lain mukaanhan ennen neuvottelujen loppumista ei mitään listoja saisi olla, mutta silti minut on jo tipautettu kaikista ameriikan ihmisiltä tulevista viesteistä pois. Nyt tiedän miltä tuntuisi, jos tämä johtuisi kiusaamisesta. On aika untelo olo, mutta jospa minä vaikka kestäisin tämän. Vielä viikko! Tsemp tsemp.

Uni on edelleen vähissä. Onneksi huomenna on aika omalääkärille, taidan konsultoida häntä. Jos jaksan.

maanantai 12. joulukuuta 2011

Junaa saa käyttää vain vessan kissa

Ihanaa, kun ulkona vähän pakastaa. Oikeastaan tämän syksyn loska on ollut harvinaisen vähäistä. Nyt kun vielä sellainen kaunis pysyvä lumikerros roiskahtaisi taivaalta, olisi maailma taas puhtoinen. Omahoitajan kanssa suunnittelimme eilen joulua. Minä en ihan oikeasti osannut odottaa saatikka toivoa, että viettäisin sen hänen kanssaan. Niinpä en edes puhunut koko jutusta, ennen kuin hän otti sen puheeksi. Se tekee minut kovin iloiseksi, mutta samalla pelottaa, koska ainahan minä vain enemmän häneen kiinnyn ja sitten tulee suru, kun tämä loppuu.

Muuten nukun huonosti. Se ei ole enää mikään uutinen.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Raskasta joulua minullekin

Olen nähnyt sellaisen joulun, jonka tahdon!

Kun Nosturilla pienessä hiprakassa kuuntelee heavykliseillä höystettyä ja tyyliin sovitettua joulupotpurria, laulajina eturivin heavysolistit ja seurana rakas ystävätär ja Omahoitaja, niin siinä se oli. Sitä ennen nautiskelimme herkkuruokaa ja juomaa luonani ja sitä ennen vierailimme vielä ohkaisesti ostoshelvetissä. Olihan iltamat! Ihanaa! Millainen lopetus oli keikalle, kun Marco H. kiekaisi Ave Marian, siinä karvat nousivat väkisten pystyyn, vaikka uskonnollisuus yleensä on minulle kovin kaukainen asia! Mutta musiikki ei, se on rakas ja raskas! Olisittepa nähneet loppuunmyydyn Nosturillisen ihmisiä hoilaamassa kädet pystyssä rakkaimpia joululaulujamme, mikä näky ja tunnelma. Ainoa pilaava asia oli parvella muutaman keski-ikäsen ämmän (anteeksi nyt vain, mutta ämmiä ne olivat käytöksensä perusteella) koko keikan kestävä kähinä eturivin paikoista, siinä jo meinasi meiltä rauhallisemmiltakin käämi palaa. Käsittämätöntä meininkiä.

Keikan jälkeen kävelimme halki kaupungin. Mikäs siellä oli ulkoillessa, kun kaikilla olivat hyvä kengät jalassa, kadut kuivia, tuuli ja räntäsadekin olivat kaikonneet. Suuntasimme matkan Prkleeseen, jonne taisi suunnata muutama muukin upean keikan jälkeen. Siellä vielä iltadrinksu naamariin, ennen kuin laskimme ystävättären hotelliin unille ja itse hyppäsimme yöbussiin. Mieli oli hyvä, maailma parantunut piirun verran, asiat oli laitettu tärkeysjärjestykseen.

Syytä olikin jo piristyä. Perjantai-iltainen murjottaminen ei vaan ole se minun teekupilliseni. Vaikka unien määrä ei ole juurikaan lisääntynyt, piristää jo seura ja keskustelu. Väittelyistä en ikinä ole perustanut, kun olen niin onneton vänkäämään, mutta kiihkottomasta mielipiteiden vaihdosta innostun koska vain. Nyt menenkin herättämään Omahoitajan, tahdon ulkoilemaan ja aamupalaa. Minä kuulkaas kohta juon kahvia.

perjantai 9. joulukuuta 2011

Väsymys, kooma, kuolo

Ei nyt mene kamalan hyvin. Vaikka päiväminäni on suhteellisen sinut irtisanomisjupakan kanssa, aamuöinen alitajuntani on täysin vastakkaista mieltä. Minä en kerta kaikkiaan jaksa juuri nyt mitään. Kolme yötä viiden tunnin unilla ei vain riitä. Neljän aikaan herääminen ei sovi silmänalusilleni. Aion ryhtyä huumaamaan itseäni aivan pikapuoliin, että saan edes yhden yön unta. Ihan sama kuin vähän ennen avioeroa, ensin menevät unet, sitten järki.

Tänään olen hoitanut IPR asioita koko päivän niin, etteivät ne kenenkään kontolle jää. Sitten kävin kaupassa ja pitkästä aikaa katselin oikeasti asioiden hintoja, mineen, kuulkaas, kauan enää törsöttele. Kotiin tultuani pesin vielä pyykkiä, onneksi siivosin maanantaina. Ja onneksi Omahoitaja tulee vasta huomenna! Huomenna on muutakin riemuisaa ohjelmaa, siihen mennessä on toettava ihmiseksi!

Nukkua! Kenties uneksia...

torstai 8. joulukuuta 2011

Vain ihminen, ei mikään jumalolento

Eilisen alkuhaastattelun perusteella hakemaani paikkaan ei etsitäkään alempaa toimihenkilöä vaan jumalaisia voimia omaavaa omnipotenttia. Minulla kun on vielä se ennustaja-parantaja-kurssikin käymättä, niin onpa ihme, jos pääsen edes seuraavaan osioon. Se olisi päivän kestävä soveltuvuustesti, josta sitten parhaat pääsisivät tapaamaan mahdollista tulevaa työnantajaa. Hui hai, sen pituinen se. Siellä on jonossa monta erinomaista ja nuorempaa, taitaa olla parempi, että minä jatkan jonkun matalamman profiilin paikan etsiskelyä. Huhhuh.

Viime yönä kusella käydessäni meinasin saada sydänkohtauksen, kun sivusilmäisä katseeni osui pönttöön. Punaista! Pökr! Mietin, että minkä helkkarin itäintialaisen hyppykupan minä oikein olen saanut, kun ei virtsatientulehduksen oireitakaan ollut. Sitten mä hokasin; söin illalla suuren määrän alkuviikosta jääneitä uunipaahdettuja punajuuria (olivat muuten jumalaisia!). Huhhuh toisen kerran.

Hätkähdys herätti, en saanut enää uudelleen unta, niinpä nousin puolen tunnin pyöriskelyn ja laskeskelun jälkeen ylös sängystä. Stressiä pukkaa. En minä yleensä vielä neljältä aamulla valpastu. Mutta mikäs tässä, tulin töihin jo seitsemäksi, perkaamista riittää 13 vuoden hamstraamisen jäljiltä. (Jo tuo nyt on saatana aikakin häipyä, ei kukaan ole noin pitkään missään. Haloo!!!)

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Mistähän aloittaisin?

Varmaan pitäisi aloittaa koneen siivoaminen ja tarpeellisten asioiden kotisähköpostiin lähettely. Hyvänen aika, kun meinaa lamaannuttaa. Kaapitkin pitäisi siivota. Ja tehdä loput hommat pois alta, ettei kenenkään niiden kanssa tarvitse taistella. Varsinaiset yt:t alkavat huomenna.

Pitäkää minulle iltapäivällä peukkuja. Menen alkuhaastatteluun.

maanantai 5. joulukuuta 2011

Vapaa jatkuu

Lauantaiset jouluruuat ja -juomat roolipeliporukan kanssa tyrmäsivät minut. Jotain tekemistä saattoi olla parin edellisen yön vähäisillä unillakin. Niinpä kampesin kotiin jo ennen puolta yötä kuin sadun prinsessa konsanaan. Se olikin ainoa merkki prinsessasta, kun kaaduin sänkyyn ja nukahdin pariksi tunniksi, ennen kuin edes meikit sain naamastani. Aamulla väsytti edelleen, niinpä päätin antaa kiusaukselle periksi ja nukuin koko päivän. Televisio auki, sohvalla koristen, hereilläoloaikani käytin natusteluun. Vatsakin tuli kipeäksi.

Senhän arvaa, ettei viime yönä enää unta sitten ollutkaan luvassa kuin pätkissä. Niissäkin elelin painajaisissa, muun muassa vanha tuttavani holtittomasti kerrosten välillä liikkuva hissi ilmeistui repertuaariin mukaan. Ajelin ylös ja alas, muttei se suostunut pysähtymään oikeassa kerroksessa. Kuvannee työelämäni levotonta suuntaa. Mutta parin tunnin aamuöisen valvontasession jälkeen sain taas katkounta, hyvin jaksan tänään siivota ja käydä kaupasta herkkuruokia. Yöllä laskin rahojani ja suunnittelin taloutta, räknäsin lopputilissä tulevaa lomarahojen määrää, tulin siihen tulokseen, ettei minulla mitään akuuttia hätää tule olemaan, mikäli liiton korvaukset vain ryhtyvät juoksemaan suhteellisen nopeasti. Pitää siis ottaa yhteyttä toimistoon heti keskiviikkona.

Samoin mietin, että työpaikkalääkärillä on käytävä uusimassa reseptit. Ehkä muutama rauhoittavakin olisi paikallaan, veisi sitten aikanaan pahimman terän tapahtumalta. Potkuilta. Minä saan potkut. Oho, jänskää. Ei kyllä pelota vieläkään hirveästi, mutta kestää muutaman päivän, ennen kuin sopeudun tilanteeseen. Läksiäisiä ei tietenkään vietetä, ei pidetä kauniita puheita, mutta toisaalta enpä niitä enää työpaikastani taida tahtoakaan, eihän siellä ole edes esi-ihmettä niitä puhumassa.

Ennen potkuja aion viettää itsenäisyyspäivän Omahoitajan kanssa. Hänellä ovat viimeiset opiskelupäivät menossa, cv:n tekoa ja opintorekisterin tarkistelua. Hassua, pääsemme yhtä aikaa työnhakuhommiin, paitsi että hänelle on jo keikkatöitä luvassa. Onneksi ei vielä jouluksi, senkin aioimme viettää yhdessä. (On tämä kyllä hassua, en ole pyydellyt häntä juhlapäiviksi luokseni, kun olen ajatellut, että varmaan viettävät niitä perheen kesken, mutta hänpä onkin aivan itse järjestänyt aikataulunsa niin, että on tarjoutunut minun luokseni saapumaan. Suloista. Uusivuosi kuulema menee kuitenkin ystävien kanssa, hyvä niin.)

On tämä elämä aika vinkeä paikka. Juuri kun kuvittelee, että nyt rauhoitutaan ja että nyt ei enää mitään tapahdu, kaikki myllistyy ja mullistuu. Jännää. Mitähän muuta on vielä varastossa? Ainakin minun on suunniteltava itselleni päivärutiini työttömyysajalle, etten ryhdy rellestämään eikä elämä mene makoiluksi. Olen jopa varovaisesti ajatellut, että kai se on liikkumaankin ruvettava. Tsiisus! Minä nimittäin uskon siihen, että aktiivinen pitää olla, jos ei henkistä ole tarjolla, niin vedän sitten fyysisesti.

Aktiivisuus alkakoon heti. Ensin pesen pyykit, sitten siivoan ja sitten suihkuun. Sen jälkeen kaupasta evästä ja odottelemaan apukokkia paikalle.

lauantai 3. joulukuuta 2011

Kiss-Kiss

Kun Tampereella kerroin Omahoitajalle, että lapsena suorastaan tuli tapeltua siitä, kuka saa Fazerin parhaista Kiss-Kiss karkit, enpä olisi arvannut saavani niitä pussillista, kun hän eilen saapui luokseni. Ihana mies! Ja kissakarkit ovat edelleen hyviä.

Entisen pomoni läksiäisissä sain tietää saavani vielä ennen joulua kenkää. Kiristin tiedon ulos yhdestä kollegastani, jonka tiesin asiasta olevan perillä. Hän vain sanoi, että kieltää ikinä kertoneensa mitään, mutta jos olisi minä, hän ei juuri nyt ottaisi isoa lainaa. Selvä. Kävinkin sitten vähän vessassa pillittämässä. Tai oikeastaan pillitin aika paljon, mutta itkuntyrskeen välissä otin myös alkoholia. Jopa niin paljon, että aamulla soitin töihin, etten tule sinne. Mitäs tuota enää, ryhdyn pitämään saldovapaita saman tien pois. Ensi viikolla pitää sitten tyhjentää kaapit ja tietokone. Itse tapahtuma on joskus parin viikon päästä.

Olen kyllä yllättävän rauhallinen, en koe potkuja minään maailmanloppuna. Onneksi sain kulutusluotot maksettua eikä asuntolainaakaan ole kuin kymppitonni. Ja kyllä minä vielä jostain töitä saan, kun vain pääsen haastatteluun. Siihen asiaan taisi tosin löytyä joku ratkaisu, opin tekemään oikeanlaisen hakemuksen.

Eilinen vierailu ystävä-rakkaiden luona oli mukavaa. Saimme evästä ja juomaa, mutta kummallista kyllä, minulla oli niin kamala kanuuna, ettei ollut syöjäksi. Vähän näkertelin, vaikka ruoka oli uskomattoman maukasta (täytettyjä paprikoita ja kanaa). Oikein harmitti. Koska Ambra oli lähdössä tänään töihin, puolenyön aikaan ryhdyimme tekemään lähtöä. Ville lyöttäytyi seuraamme, poikkesimme vielä Manskulla parissa baarissa ennen kuin ajelimme herroiksi taksilla kotiin. Sitä ennen kävimme aamupalatarpeita 24 h Alepasta. Oli muuten vinkeä tunne ostaa leipää ja maitoa puoli kahden jälkeen yöllä.

Hyvä olo ja onnellisuus ovat edelleen voimissaan. Minä kuulkaas taidan tottua tähän, kun tämä on niin kivaa. Omahoitajan kanssa juttelimme meistä, ihan vakavasti, molemmat olemme tyytyväisiä asioiden tilaan. Naureskelimme ylimmäisen nopanheittäjan ja pelijohtajan mukavitsikkyydelle, kun on meille laittanut muutamia esteitä, jotka piti ylittää, ennen kuin pystyimme edes itsellemme myöntämään, että suhteemme on pysyvä ja kestävä eikä kummallakaan ole siitä kiire minnekään. Mutta en minä onneksi mikään 80-vuotias vielä ole, se olisi jo ollut vaikeahkoa.

torstai 1. joulukuuta 2011

Mustaa jäätä

Tänä aamuna alkoi liukastelu. Joulukalenterin ensimmäisestä luukusta pitäisi siis kaivella joko talvikengät tai sitten liukastelunestoraudat. Sellaisia minulla ei ole, siksi siirryn talvikenkäkauteen. Kelien puolesta pärjäisin vielä kesäkengilläni, ne kun eivät mitään heppoisia rimpuloita ole, vaan nilkkureita.

Tänään alkaa myös muutaman päivän rillutteluputki. Ensin esihenkilön ja muutaman muun läksiäiset, jotka olen järjestänyt korporaation ja uuden esihenkilöni selän takana ja saanut hänen vihansa niskoilleni, kun kieltäydyin yhdestä iltapuhelusta. Huomenna pääsen rakkaiden ystävien ruokittavaksi ja kissaterapiaan, lauantaina taas joko roolipelitämme tai sitten vietämme pikkujouluja, ajatus on vielä vähän auki.

Sunnuntaina minä kuolen. Mutta ei se mitään, se on vasta sunnuntaina. Sitä ennen voin jo hyvinkin katkoa jäseniäni, ellen ryhdy toimenpiteisiin kenkärintamalla. Let´s be careful out there!


Minä sitten rakastin Hill Street Bluesia nuorna tyttönä. Arvatkaas, onko ollut kivaa silloin tällöin seurata sitä FST5:ltä.