torstai 1. joulukuuta 2011

Mustaa jäätä

Tänä aamuna alkoi liukastelu. Joulukalenterin ensimmäisestä luukusta pitäisi siis kaivella joko talvikengät tai sitten liukastelunestoraudat. Sellaisia minulla ei ole, siksi siirryn talvikenkäkauteen. Kelien puolesta pärjäisin vielä kesäkengilläni, ne kun eivät mitään heppoisia rimpuloita ole, vaan nilkkureita.

Tänään alkaa myös muutaman päivän rillutteluputki. Ensin esihenkilön ja muutaman muun läksiäiset, jotka olen järjestänyt korporaation ja uuden esihenkilöni selän takana ja saanut hänen vihansa niskoilleni, kun kieltäydyin yhdestä iltapuhelusta. Huomenna pääsen rakkaiden ystävien ruokittavaksi ja kissaterapiaan, lauantaina taas joko roolipelitämme tai sitten vietämme pikkujouluja, ajatus on vielä vähän auki.

Sunnuntaina minä kuolen. Mutta ei se mitään, se on vasta sunnuntaina. Sitä ennen voin jo hyvinkin katkoa jäseniäni, ellen ryhdy toimenpiteisiin kenkärintamalla. Let´s be careful out there!


Minä sitten rakastin Hill Street Bluesia nuorna tyttönä. Arvatkaas, onko ollut kivaa silloin tällöin seurata sitä FST5:ltä.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana oli se nainen, tummat pitkät hiukset ja kaikkee... Ja sitten se hellusteli sen ihanan poliisin kanssa. Nimiä en enää muista. Aina katsottiin Hill Street Blues äitin ja siskon kanssa.
T: Satuilija

Puhuri kirjoitti...

Se pipopäinen murisija oli mun suosikki.

-kummitus- kirjoitti...

Juu, se asianajaja-daami oli hottis! Ja Belker, ooh, minäkin tykkäsin siitä!