Kun Tampereella kerroin Omahoitajalle, että lapsena suorastaan tuli tapeltua siitä, kuka saa Fazerin parhaista Kiss-Kiss karkit, enpä olisi arvannut saavani niitä pussillista, kun hän eilen saapui luokseni. Ihana mies! Ja kissakarkit ovat edelleen hyviä.
Entisen pomoni läksiäisissä sain tietää saavani vielä ennen joulua kenkää. Kiristin tiedon ulos yhdestä kollegastani, jonka tiesin asiasta olevan perillä. Hän vain sanoi, että kieltää ikinä kertoneensa mitään, mutta jos olisi minä, hän ei juuri nyt ottaisi isoa lainaa. Selvä. Kävinkin sitten vähän vessassa pillittämässä. Tai oikeastaan pillitin aika paljon, mutta itkuntyrskeen välissä otin myös alkoholia. Jopa niin paljon, että aamulla soitin töihin, etten tule sinne. Mitäs tuota enää, ryhdyn pitämään saldovapaita saman tien pois. Ensi viikolla pitää sitten tyhjentää kaapit ja tietokone. Itse tapahtuma on joskus parin viikon päästä.
Olen kyllä yllättävän rauhallinen, en koe potkuja minään maailmanloppuna. Onneksi sain kulutusluotot maksettua eikä asuntolainaakaan ole kuin kymppitonni. Ja kyllä minä vielä jostain töitä saan, kun vain pääsen haastatteluun. Siihen asiaan taisi tosin löytyä joku ratkaisu, opin tekemään oikeanlaisen hakemuksen.
Eilinen vierailu ystävä-rakkaiden luona oli mukavaa. Saimme evästä ja juomaa, mutta kummallista kyllä, minulla oli niin kamala kanuuna, ettei ollut syöjäksi. Vähän näkertelin, vaikka ruoka oli uskomattoman maukasta (täytettyjä paprikoita ja kanaa). Oikein harmitti. Koska Ambra oli lähdössä tänään töihin, puolenyön aikaan ryhdyimme tekemään lähtöä. Ville lyöttäytyi seuraamme, poikkesimme vielä Manskulla parissa baarissa ennen kuin ajelimme herroiksi taksilla kotiin. Sitä ennen kävimme aamupalatarpeita 24 h Alepasta. Oli muuten vinkeä tunne ostaa leipää ja maitoa puoli kahden jälkeen yöllä.
Hyvä olo ja onnellisuus ovat edelleen voimissaan. Minä kuulkaas taidan tottua tähän, kun tämä on niin kivaa. Omahoitajan kanssa juttelimme meistä, ihan vakavasti, molemmat olemme tyytyväisiä asioiden tilaan. Naureskelimme ylimmäisen nopanheittäjan ja pelijohtajan mukavitsikkyydelle, kun on meille laittanut muutamia esteitä, jotka piti ylittää, ennen kuin pystyimme edes itsellemme myöntämään, että suhteemme on pysyvä ja kestävä eikä kummallakaan ole siitä kiire minnekään. Mutta en minä onneksi mikään 80-vuotias vielä ole, se olisi jo ollut vaikeahkoa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Voi kerpele, tuota työasiaa. Mutta hyvä, että olet vahvoilla, kyllä minäkin uskon, että töitä saat.
Kiss-Kiss. Minun lempparini oli jääkarhukarkit, ovat edelleen.
Hehe, meidän olisi sitten ollut helppo jakaa Fazerin parhaiden pussi. ;-D
Työasialle ei voi mitään, elämäähän tämä vain on. Mutta kyllä tämä vielä jossain vaiheessa harmittaa, tiedän.
Tää oli niin kiva kirjoitus, isoja asioita ja sinä kerrot ne älykkäällä tavallasi. Kiss-kiss-juttu on ihana. Ja ihana kun kävitte ja olitte, on ihmeellistä miten nähdään harvoin ja kun nähdään on heti letkeää ja kivaa. Tää työilta oli kyllä kaukana letkeästä ja kivasta, oksensin ja vihersin ja voi miten väsytti. Onneks se on nyt ohi! :D
Nyt en yhtään tykkää. Tuo työjuttu on niin syvältä. Eikös siellä irtisanomisaikaa ole, jos jo ènsi viikolla joudut kaapit tyhjentämään?
Onneksi muut asiat ovat nyt hyvin tai siis paremmin kuin hyvin.
Voi Ambra-raasu, tuli sit paha olo? Onneksi nuorena ihminen tokenee nopeasti. Kiitos kauniista sanoistasi!
Kiona, ei sitä meillä vielä kukaan tiedäkään. Minäkin tiedän siksi, että olin siinä johtoryhmän kokouksessa, jossa asiaa käsiteltiin. Arvasin heti, mitä se minulle tarkoittaa. Ja nyt kun olen varma, voin rauhalliseen tahtiin tyhjenellä paikkani, eikä se jää kollegoiden riesaksi.
Lähetä kommentti