perjantai 16. joulukuuta 2011

Henkilökohtainen uniavustaja

Viime öisen koeuniponnistuksen perusteella väittäisin saavani unirytmini kohdalleen muutamassa päivässä ensi viikolla. Otin vaan pillerin ohjeen mukaan kaksi tuntia ennen suunnittelemaani nukkumaanmenoaikaa, simahdin jo tunnin päästä siitä. Heräsin pari kertaa, mutta uni tuli heti uudelleen! Jippii!!! Nyt viikonloppuna en viitsi pillereiden kanssa urheilla, kun luvassa on tänään toistaiseksi urani viimeinen lahjontatilaisuus ja huomenna menemme Omahoitajan kanssa syömään. Tulee siinä sitä viiniäkin otettua, enkä siis jaksa innostua enää tämän ikäisenä mistään sekakäytöstä.

Olen tutkinut elämäni ensimmäistä omaa kännykkää varten erinäisiä vaihtoehtoja. Mainittu ovat sanat Android ja äly. Onneksi on Omahoitaja! Möisivät minulle vaikka millaisia sikoja säkissä, kun minä vain tahdon edullisen puhelimen, jolla voin myös surffailla netissä. Mutta puhelin ei tule olemaan Applen ihmevärkki eikä myöskään Nokia.

Vähän on tokkurainen olo ja suuta kuivaa. Ihmelääkkeestä lisätietoa täältä, näköjään suurimmaksi osaksi sitä käytetään kivunhoitoon ja joskus menneinä aikoina hevoiskuurina mielipuolilääkityksenä, kertoi omalääkärini.

4 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Se on hyvä lääke tuo. Minulla on ollut käytössä jo lähemmäs kymmenen vuotta, alkuun lähinnä kipulääkkeenä ja siinä ohella se toimii unta parantavasti. Varsinaisiin unilääkkeisiin verrattuna verrattomasti parempi, ei jätä tokkuraista oloa seuraavaksi päiväksi (kun siihen on tottunut, alussahan sivuvaikutukset ovat aina voimakkaampia).

Vaikka kipulääkitys muuttui, en jättänyt T:tä, koska sillä on monenlaisia suotuisia vaikutuksia. Lääkärinkin mielestä minun kannattaa sitä napata.

(Alkoholiakin otan, mutta aloitusvaiheessa minäkin suosittelen varovaisuutta, niin ettei tule ikäviä yllätyksiä...)

-kummitus- kirjoitti...

Mulla se kyllä kajautti tajun taivaalle, mutta toivon, etten edes jatkossa ensi vkon jälkeen hirveästi tarvitse.

Millan kirjoitti...

Minulla tuota troppendaalia kokeiltiin fibromyalgian hoitoon. Auttoi tosiaan uniongelmiin, mutta ei kipuihin ja lihotti aivan törkeästi, joten luovuin siitä melko pian. Hyvä, jos sinulle on apua.

-kummitus- kirjoitti...

Onneksi minulla ei ole kipuja eikä tuota kemikaalista uniavustajaakaan ole tarkoitus jatkuvalla syötöllä nauttia, nyt vain akuutisti ja tarvittaessa muutamana yönä.