tiistai 29. huhtikuuta 2014

Sortumavaara

Maanantaina töissä puhkuin ja puhisin. Tuntui välillä, etten osannut mitään, työtä on niin paljon, etten enää ymmärrä, mihin tarttuisin ensimmäiseksi. Piti välillä oikein rauhoittua ja kerätä itsensä. Siitä huolimatta tein virheitä. Paljon ja monenlaisia, sitten perkasin niitä. Hiki lensi päästä, keski-ikä tuntui kovin todelliselta ilmiöltä.

Yhden virheen jäljiltä minut haukuttiin jopa Ruotsista saakka. Sen kun yrityksen toimitusjohtaja tosin kuuli, hän lupasi soittaa takaisin ja ilmoittaa, että jos joku pitää haukkua, hän tekee sen itse. Tai sitten kannattaa antaa hänellekin potkut. Se jo vähän nauratti, enkä malttanut pitää suutani kiinni, vaan kysyin saanko sitten haukut uudelleen hänen esittäminään. Hän sanoi, ettei virhe ole sitä luokkaa, että kannattaisi vielä suutaan louskuttaa sen takia.

Harrastin maanantai-illan migreeniä. Pimeä huone on ystäväni. V*tutti monestakin syystä, mutta en nyt tahdo ajatella sitä.

Onneksi tänään tapaan entisen työpaikan kollegoja. Saan edes vähän henkistä taustatukea ja ehkä hyviä neuvoja. Huomenna sitten menen ystäväperheen huomaan nauttimaan ystäväenergiaa. Vappupäivän työn sankari lepää, että jaksaa tehdä lisää virheitä perjantaina. Naamikirjastatukseen laitoin jo eilen, että jos minusta ei mitään kuulu, olen sortunut elon tiellä. Sama pätee täälläkin.

Minä olen aika ankara itselleni. Tiedän.

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Stick because I´m stuck on you

Tampere on kaupunki, joka kirjaimellisesti tarraa minuun kiinni, kun sinne menen. Männä syksynä se aloitti repusta. Jouduin taistelemaan joen (no, kosken sitten) rannassa reppuni solkea pois puistonpenkin säleiden raosta. Piti ihan kontallaan töitä tehdä, että solki irtosi ja sain repun mukaani.

Tänään rautatieasemalla siirsin kotiavaimia matkalaukusta käsilaukkuun, niin eikös perkana turvalukon avain solahti penkin ritilöiden välistä ja jumittui sinne. Siinä avainta raosta pois ujuttaessani naureskelin, että entäs jos en saa avainta irti ja juna lähtee ja joudun kutsumaan henkilökunnan rautasahan kanssa apuun. Sen verran blondi taas hätääntyi, ettei tullut mieleen, että ainahan minä olisin voinut irroittaa avaimen nipusta ja työntää sen reiästä läpi.

Kävin ystävien taidenäyttelyn avajaisissa. Kivat olivat bileet! Jatkoille kipitimme O´Hara´s baariin. Sen sivuhuone soveltui erittäin mainiosti sekalaisen 20 - 30-henkisen seurakunnan hiekkalaatikoksi. Jatkoillakin kävin, tutustuin todella mukaviin uusiin ihmisiin ja pidin harmitonta kivaa.

Aamulla kerrankin olin aamupala-aikaan hereillä. Pitihän siitä sitten nauttia pitkän kaavan mukaan. Lukaisin Aamulehdenkin. Sen jälkeen sain vielä onneksi unenpäästä kiinni 1 ½ tunniksi. Jostain syystä tuossa hotellissa onnistun aina unen kanssa. Sinne voisin joskus mennä vaikka vain nukkumaan. Paitsi että en pystyisi, koska olen rakastunut Tampereeseen ja sen ihmisiin.

Nyt on levättävä. Ensi viikosta tulee kamala. Sitä en vaan vielä tahdo ajatella. Onneksi on edes se vapunpahalainen, että on lyhyempi viikko. Työn juhlaa aina kesäkuulle saakka.

***
Otin taas sanavahvistuksen kommenteista pois, toivottavasti eivät roskapostipommittajat iske jälleen. Itsellänikin oli vaikeuksia saada vastauksiani nimittäin julkaistua, kun en jaksanut kirjautua sisään bloggeriin. Heh. Laiskuus on iloni.

torstai 24. huhtikuuta 2014

Sellainen juttu

Olen jupeltanut esihenkilöni työkäytöksestä niin paljon, että olisihan minun pitänyt arvata muidenkin sen huomaavan. Hänelle oli ennen pääsiäistä tehty tarjous, josta ei kannattanut kieltäytyä (toinen vaihtoehto olisivat olleet yyteet ja ilmeisesti kuitenkin sen verran häpyä yrityksen johdosta löytyi, että päättivät valita kunniallisen vaihtoehdon). Nyt tuli kullitettu kädenpuristus, odottamassa 500 käyttämätöntä liiton päivää ja sitten eläkeputki, mikäli hän niin tahtoo. Hän oli miettinyt kokonaista 15 minuuttia, ennen kuin vastasi myöntävästi.

Minähän tietysti kauhistuin asiasta tiistaina kuullessani, että ei h*levetti, vieläkö tässä kolmannen ihmisen työt joutuu hoitamaan, kun kahdesta juuri ja juuri selviää. Tilasin jo tulevalta entiseltä esihenkilöltä itsellenikin väliaikaisen työtodistuksen, hän jopa lupasi suositella minua. Tänään hr-johtajamme kerkesi istua hetken kanssani ja selitti suuren kuvion. En minä nyt heti ensimmäiseen vastaantulevaan avoimeen paikkaan karkaa, mutta mietittävä on sitäkin vaihtoehtoa.

Rva esihenkilön toimenkuvaa muokataan, mutta seuraaja tulee ottamaan juuri ne tehtävät, joita en kirveelläkään olisi tahtonut ryhtyä tekemään. Paitsi että nyt on pakko tehdä kuukauden päivät, koska todennäköisesti seuraaja saadaan kehiin vasta kesäkuun alusta alkaen. Sen verran suivaannuin tilanteessa, että annatin sitten kerralla tulla kaiken ammattiani koskevan palautteen. Sitten kysyin palkankorotuksen perään. Pääsin yli sen tason, mihin edellisen paikan palkkakehitys lakkasi. Sain myös lupauksen palkantarkistuksesta vielä tänä vuonna.

Sillä lailla. Nyt kun vaan selviäisin tulevasta reilusta kuukaudesta, firman muutosta ja uuden toimenhaltijan sisäänajosta. Toimenhaltijasta tulee ilmeisesti myös uusi esihenkilöni, mutta minuahan sellainen ei heilauta. On tässä kaikenlaista lajia ollut siinä mallissa. Puuh.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Tällaista tänään

Haasteen säännöt:

1. Linkitä henkilö, joka haastoi sinut.
Sain tämän Nollavaimolta – ja kerrankin olen kiitollinen, kun minut haastetaan, koska tekisi mieli kirjoittaa jostain aivan muusta, enkä nyt voi, kun asia on kesken, enkä tiedä siitä riittävästi ja se voi olla aivan kamala katastrofi tai tosi hyvä juttu, enkä oikeastaan tahdo juuri nyt ajatella sitä. Oliko riittävän kryptisesti väännetty? Asia selvennee viikon loppuun mennessä.

2. Kirjoita säännöt blogiisi ja vastaa alla oleviin kysymyksiin.
3. Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.
4. Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogiinsa.
5. Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen.

KYSYMYKSET:
1. Mitä aiot tehdä isona? (Tämä ei sitten ole ikäkysymys!)
Jatkan nykyistä työtä. Matkustelen, jos on varaa. Toivottavasti pysyn terveenä ja jaksan liikkua.

2. Jatka lausetta: Jos olisin rohkeampi, niin …
… luultavasti pitäisi enemmän meteliä asioista, joita pidän tärkeinä. Mutta olen laiska, enkä tahdo taistella.

3. Mitkä asiat saavat sinut kyyneliin?
Eläimiin kohdistuva väkivalta ja roskaaminen. Luontoa ei p*rkele tuhota! Samoin itkettää, jos huomaan, että minulle yritetään tehdä pahaa tarkoituksellisesti. Olen aika heikko puolustamaan itseänikään.

4. Jos sinulla olisi mahdollisuus, niin mitä harrastusta haluaisit kokeilla?
Laulamista.

5. Ottaisitko jonkin kauneusleikkauksen vanhempana? Onko mielipiteesi tästä muuttunut iän myötä?
Voi olla, että ottaisinkin. Kaksoisleuka on vit*ttanut jo useamman vuoden. Todennäköisesti joudun vanhempana leikkauttamaan ainakin toisen silmäluomeni, ettei mene näkökyky.

6. Mikä laulu on viime aikoina soinut päässäsi? Entä onko jokin biisi ollut joskus oikein riesana ja korvamatona?
Miinä en tahdo ajatella sitä! Se soi jo kolme päivää pääsiäisen aikaan korvissa, kun Hra Hankala vielä avitti asiaa hyräilemällä sitä sopimattomissa kohtaa. Nyt juuri en sitä onneksi muista, enkä tahdokaan. Joku ihan älyttömän huono 80-luvun renkutus se oli.

7. Mitä tietotekniikkaa ostaisit heti, jos olisi mahdollisuus/varaa?
Uuden puhelimen, se oli jo hankintalistalla, mutta sitten tipahtivat avaimet ja lukkoshow kävi kalliiksi ihmiselle.

8. Opiskeluhaaveita, mitä?
Espanja tai venäjä.

9. Mikä on kaikkein tärkein arvosi ja miksi?
Uskon rauhanomaiseen kanssakäymiseen. Jos ihmiset olisivat kiltimpiä toisilleen eivätkä tahallaan loukkaisi toisiaan, maailma olisi paljon parempi paikka. Rehellisyys ei tarkoita ihmisten tietoista loukkaamista. Armo kai se minun tärkein arvoni on.

10. Riitätkö itsellesi?
Yritän. En aina.

11. Minkälainen käsillä tekeminen on sinulle mieluisinta?
Ruuan tekeminen. Maan kuopiminen. Kirjoittaminen.

Eilen näin kaupasta tullessa ensimmäiset valkovuokot. En ottanut niistä kuvaa naamakirjaan, vaikka teki mieli. En ottanut kuvaa tännekään. En tahdo mennä töihin, koska siellä voi selvitä se asia, jota en tahdo ajatella. Niskaa, lapaa, vatsaa kiristää. Ai niin, haasteen saa ottaa, jos joku tahtoo. Tuskin tahtoo.

Mutta ehkä tahtoisitte kuulla uutta rakastani:
Joo, olen myöhäisherännäinen.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pieni matkailu tekee hyvää

Pohjoisemmassa Suomessakin oli kaunis ilma, kun sinne saavuin. Kevättä oli molemmissa rinnoissa. Junakaan ei ollut kuin puoli tuntia myöhässä. Minua ei edes kovasti harmittanut, vaikka olin kaatanut alkumatkasta ostamani kahvin pitkin lattioita. Onneksi oli mukana Metro-lehti, sillä sain luututtua suurimman osan kasaan.

Pääsin aivan aluksi Urbaniin lounaalle, alkuun pieni kesäkeitto ja pääruuaksi pastaa ja lihapullia. Jälkiruuaksi olisi vielä ollut makea pala, mutta sen luovutin ystävättäreni lapsukaiselle, joka nuoli astiatkin, hyvää taisi olla. Keitto oli erinomainen, liekö johtunut lounasajan loppuvaiheesta, että lihapullat ja pasta olivat jo vähän kuivahtaneita. Mutta herkullisia sinänsä, kyllä niitä söi ennen kuin selkäänsä otti.

Sitten kävimme vielä kauppahallista kuhafileitä ja kasviksia, ennen kuin veimme lapsukaisen isänsä hoiviin ja rynnimme marketkierrokselle. Jostain syystä savo-karjalainen tiimimme rakastaa ruokaa, puhuu ruuasta, tekee sitä tai suunnittelee seuraavia aterioita. Perimässämme varmaan on osa hobittia.

Pari päivää sujui nopeasti kävellessä, saunoessa, maailmaa parantaessa, jutellessa ja perjantain ateriaa valmistellessa (Nigellan lammas pääruokana niin kuin edellisenkin munajuhlan aikaan, alkuun maa-artisokkakeitto, väliruokana limesorbettia, jälkiruuaksi oikea kotitekoinen pasha, jumalaista!). Nukuin yllättävän hyvin. Alakerran vierashuone on hlljainen ja viileä, mitä muuta keski-ikäinen nainen voi kaivata?

Lauantaina matkasin takaisin pääkaupunkiseudulle. Herra Hankalakin ilmoittautui pitkästä aikaa. Vietimme pari päivää rumuten pitkin lähiöbaareja, biljardia, musiikkia ja naurua riitti. American Car Showssakin tuli pistäydyttyä, kun ilmaiseksi pääsimme. Mutta vähänkö olin onnellinen, kun kotiin pääsin! Saa riittää vähäksi aikaa mokoma laji. Olen lakannut ajattelemasta, mitä minun hänen kanssaan pitäisi tehdä, eiköhän aika ratkaise sen ongelman. Tai sitten löydän jostain jotain muuta, vakavasti otettavaa.

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Kunnallista likistelyä

Kävin tässä muutama viikko sitten läpi mammaalejani. Tiedättehän, pitää säännöllisin väliajoin puristella, painella ja lääppiä, ettei jäisi mitään huomaamatta. Melkein omasta mielestäni huomasin jotain, mutta koska tiedän, että suurehkot rauhaset omaavana henkilönä saattaa kudos tuntua sellaiselta, vaikkei se sitä olisikaan. Sellaista ylimääräistä. Ensin sain laukkarytmin päälle hermosysteemiin, aivoihin ja sydämeen, sitten rauhotuin. Päätin, että saa nyt olla siellä, oli mikä tahansa ja että tilaisin ajan hetimmiten, kun vaan muistaisin tehdä sen.

Kerkesin jo välillä unohtaa asian, koska töissä on vaan niin kiire, ettei kerkeä soitella minnekään, kun tuli viime viikolla kutsukirje kaupungin terveydenhuollolta. Pääsin jo nyt mammografiaan, vaikka täytän vasta syksyllä vuosia. Tietysti otin tarjouksen vastaan ja töiden päälle kävin puristeltavana (samalla keikalla kävin viemässä useamman dokumentin PRH:lle). Neljä kuvaa, päältä ja sivusta, nips naps, tulokset saapuvat kotiin joskus kuukauden päästä. Varmaan soittavat aikaisemmin perään, jos sieltä jotain jännää alkaa löytyä.

Tein kunnallisessa likistelytilanteessa tyhmiä kysymyksiä, kuvaukset nimittäin loppuvat 69. ikävuoteen. Että mitäs sitten pitää tehdä? Hoitaja sanoi, että sitten pitää maksaa mammografia ihan itse. Mietin mielessäni, että pienituloisena eläkeläisenä minulla tuskin on siinä vaiheessa tätäkään vähää rahaa mokomiin ylimääräisiin asioihin. Jotta sen jälkeen sitten kuollaan, jos niikseen käy. Ja että muutenkin kannattaisi kuolla ajoissa.

Jos mitenkään saa vaikuttaa tulevaan syntymäpersoonaansa, niin saisiko välillä syntyä miehenä? Mielellään komeana, että saisi piparia kans. Sellaisena atleettisena ja urheilullisena henkilönä, että voisi kokeilla sitäkin puolta elämästä samalla. Ei minua kyllä haittaa homoksikaan syntyminen, kunhan vaan se ei tapahdu missään Ugandassa tai Venäjällä, tai mitä näitä maita nyt onkaan, missä homous rikos on. Sen lisäksi toivoisin terävää näkökykyä, ihmisten lukemistaitoa, normaaleja rakastavia vanhempia... Helkkari, ei tämä mikään joululahjatoivelista voi olla! Seuraavassa elämässä sen jälkeen voidaan taas palata takaisin normaaliin naisolotilaan, kiitos. Tähän on kuitenkin jo totuttu.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Tuolta se tuli - viikonloppu - ja tuonne se meni

Kun lauantaina taapersin ulkoiluretkelläni alas portaita pitäen kiinni kaiteesta, mietin, ettei hyvältä näytä. Suhteellisen hyvävointisen näköinen naisihminen lähes halvaantuu portaita alas kävellessään, tarraa kiinni kaiteeseen kuin hukkuva uimarenkaaseen. Mutta kun minä vaan en näe, missä porras loppuu ja toinen alkaa. Olen turhamaisuuttani yrittänyt huolettomasti kävellä alas portaita ja nostanut jopa katseeni, niin on ollut äkkikuolema lähellä. Astun harhaan, pari kertaa kaatunut pahasti, horjahdellut paljon. Pitäisi uskoa, kun syvyysnäkö puuttuu, että kaiteet ovat hengenpelastajia.

Baarissa nakotin ulkotupakalla, minua kutsui nimelläni nuorehko mieshenkilö. Hän totesi, etten taida tunnistaa, kun pitkillä häntä tuijottelin. Siinä oli yhden pohjoiskarjalalaisen ystäväni aikuiseksi kasvanut lapsi. Ilmeisesti olen ihan mukava ihminen joskus ollut, kun sain kutsun heidän pöytäänsä. Ilta meni rattoisasti naureskellessa, muisteltiin vanhoja ja puhuttiin uusia. Se oli virkistävä tapaaminen. Sitä ennen oli minua pöytäänsä vongannut vanhempi herrasmies, joka oikein asiakseen kävi tuomassa juoman pöytään, kehumassa ja kädelle pussaamassa. Että kun olen niin viehättävä. Harmi vain, että pidän nuorista miehistä. Tai ainakin ikäisistäni. Mineen geriatriaosastoon koske.

(Muistakaa nyt, että tämä on päiväkirja. Kirjoittelen tänne saamani kehut, että voin sitten synkeyden alhoon tipahtaessani käydä kohottamassa mielialaani. Minua ei kovin usein ole kehuttu, ei syystä eikä syyttä. Monta kertaa olen miettinyt, että jos minulle lapsena joku olisi jotain kehuja jakanut, niin varmaan olisi kehittynyt terveempi itsetunto. Mutta kun sai vain toruja ja latistavia lausuntoja, niin ei usko itsestään kovin kummoisia. Minulla on naurettavan huono itsetunto, mutta vaikka tiedostan sen, en osaa tehdä asialle mitään. Paitsi että nykyään yritän itse itseäni ylistää säännöllisesti, sanon, että olen ihan hyvä ihmiseksi. Kiva ja mukava. On se tosi kiva välillä kuulla olevansa fyysisesti miellyttävän näköinen, muodollisesti pätevä. Siellä tupakalla muuten yksi aivan tuntematon tyttö ihasteli hiuksiani, että hän voisi kuolla tällaisten hiusten takia. Ilahduin siitäkin.)

Pankkitilillä on kahdeksan euroa. Tilipäivä on onneksi jo tiistaina. (Paitsi että jemmatiliin en tietenkään koskenut, sinne säästän synttäri- ja hätävararahastoa. En minä nälkään kuolisi, hah!) Tiistai on myös viikon viimeinen työpäivä. Keskiviikkona jos siivoaisin ja hoitaisin ne kotihommat, joihin ei työpäivän jälkeen viitsi koskea. Ehkä vähän voisin tehdä puutarhatouhujakin. Torstaina lähden heti aamusta kohti Pohjoisempaa Suomea, minua odottaa siellä ystävien lisäksi rouheva pala lammasta.

Unet ovat perseestä, ovat olleet useamman viikon. Mietin, pitäisikö ottaa yksi pieni pilleri tänä iltana. En minä ainakaan turhaan niitä nappeja syö. Jos nyt edes yhtenä yönä yrittäisi korjata asian, yleensä se nimittäin jää sitten vähäksi aikaa päälle. Jänskiä unia olen kyllä nähnyt, pelastanut ihmisiä ja eläimiä, rakastanut ja ollut rakastettu. Melkein kuin eläisin jotain kaksoiselämää, tuntuvat välillä niin tiiviisti liittyvän toisiinsa uneni. yhtenä yönä näin kuolleitakin, ensimmäistä kertaa en edes pelännyt niitä unissani. Siitä ei tullutkaan painajainen.

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Palovaroitin toimii

Kun ystävä naamakirjassa kertoi, että heillä töissä (yleisessä saunassa) aiotaan järjestää sinapin paremmuustestaus, niin minä Pavlovin koirien sukulainen olin kauppaan mennessäni aivan varma, että tänään on sauna- ja kiuaslenkkipäivä. HooKoon blöö hyökkäsi mukaani kera mozzarellapalleron, luulen kyllä, että minun olisi pitänyt ottaa jotain stydimpää juustoa, mutta ans´ kattoo ny.

Nyt on saunassa käyty ja naapurit saatu varpailleen. Nimittäin kun puolivälissä saunomista kävin vilvoittelemassa ensin parvekkeella ja sitten ajattelin ottaa folioon kääriytyneen lenkin pois kiukaalta loppulöylyjen ajaksi, niin helvetillinen härdelli alkoi. Palohälytin toimii erittäin hyvin. Liian hyvin, voisin jopa sanoa, vähän jos maggara höyryää, niin heti aletaan metelöimään.

Siinä minä sitten taas kirmailen maggarapaketin kanssa nakuna ympäri residenssiä, kunnes keksin, että parvekkeen ovi on auki. Foliopaketti sinne, saunan ovi kiinni ja armotonta löyhytystä palohälyttimen alla. Vielä liesituuletin päälle ja ongelma oli korjattu toistaiseksi. Kukaan ei tullut ovelle koputtelemaan. Luojan kiitos! Pääsin takaisin saunaan rauhoittumaan, mutta meditaatiohetki kyllä katkesi pahasti.

Tänään on luvassa pikkupullo punkkua, saunalenkkiä ja sinappia, Kahden kerroksen väkea, ja jos oikein jalka vippaisee, niin kylille ajattelin matkata. Ei kyllä pitäisi, koska raha-asiat, mutta helkkari, tahdon nähdä ihmisiä. Tahdon puhua muustakin kuin työasioista. Rilluttelemaan tekisi mieli.

***
Ei toimi. Mozzarella nimittäin, laski nesteet pussin pohjalle ja juuttui folioon kiinni. Mutta tuli sitten sekin testattua. Bad idea.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

In case of emergency

Terve vaan ja päivää, hyvää suomen kielen päivää!

Mitään ei tapahdu, paitsi tietysti elämä. Mutta ei mitään sellaista, josta kannattaisi mölyä pitää. Toipilaana olen ollut, kylillä en ole käynyt, vieraita en ole vastaanottanut enkä ole käynyt missään. Paitsi kaupassa ja töissä. Niin ja ärkioskilta Ottoveljelle paketin, jonka lähetin jo eteenpäin kaasu- ja öljykentille, jossa hän tällä hetkellä työskentelee. Meinasin kirjoittaa, että oleskelee, mutta minun mielestäni sellaiset 12 h työpäivät eivät varsinaisesti ole oleskelua.

Itse olen sotkeentunut entistä pahemmin firman muuttoprojektiin. Yhdessä palaverissa tänään tosin sain mutkan kautta kehuja. Kuulemma yrityksemme aulatilassa pitäisi olla lasilaatikko, jossa olisi joors truuli. Siinä yläreunassa lukisi " In case of emergency, break the glass". Minä yritin ehdottaa, että jos loppu kuitenkin menisi, että "...run like hell."

Olen siis tehnyt itsestäni korvaamattoman. Kun jupelsin rva esihenkilölle, että näkyisipä se palkassakin, hän lohdutti, että se henkilö, jolle töitä teen, oli kysynyt juuri edellisenä päivänä, mitä tällä hetkellä ansaitsen. Että saattaa sekin asia edistyä. Tai sitten minä vaan haikailen turhaan, pitävät hullua jännityksessä. Mutta jos ei pian ala kuulua, niin siirryn keskinkertaiseen työtyyliin. (Uskokoon, ken tahtoo.) Ainakin alan hakea työaikana töitä.

Eilen kävelimme ensimmäisen kerran. Herra hyvää päivää, olen edelleen toipilas. Köhin ja yskin, happi loppui ja mitättömät mäet tuntuivat vuorilta. Mutta siitä se taas lähtee, kävelemisen jälkeen on ihmeellisen hyvä olo. Puhumattakaan terveysvaikutuksista, en ihan juuri nyt tahtoisi vielä kakkosluokan diabetestä, se vielä kerkeää tulla. Unen määrä ei valitettavasti lisäänny luvatusti, vaikka sitä kovin väitetään, mutta ehkä säästyn dementialta. Saattaa kyllä olla, että aloitin liikuntaharrastuksen vuotta liian aikaisin.
Ei siihen enää kauan mene. Yksi iso vesisade ja lämpöä hivenen.

Mie sitten rakastan näitä kivikeskittymiä!

Naapurilähiössä on isoja kissoja. Kivisiä.

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Hivenen haastettu

Antaa mennä, kun on alkuun päästy. Taas minä teen meemiä, tuleeko tästä joku uusi trendi?

SÄÄNNÖT:
1. Kerro keneltä sait haasteen
Nollikselta sain. Ja vastaanotin. Kiitos.

2. Ensimmäinen kuva on tärkein tai pieni kollaasi blogistasi
Ensimmäiset kuvat löytyvät vuodelta 2010. Minä mitään kollaaseja jaksa rakennella.

3. Haasta ne, jotka mainitset haasteessa
Jos minä nyt sitten vaikka Ambran haastaisin. Hän taitaa näistä jutuista ainakin välillä tykätä.

YLEISTÄ:
Milloin perustit blogisi?
Ensimmäisen rakensin tammikuussa 2005, toinen taisi tulla jo vuodenvaihteessa 2005 ja tämä nykyinen tammikuussa 2010.

Mistä blogisi nimi tulee?
Ei harmainta aavistustakaan. Jotain piti keksiä, kun nimettömänä tahdoin pysytellä.

Mikä on nimimerkkisi tarina?
Tahdoin pysytellä anonyymina. Ehkä minä olen vähän sellainen näkymätön tyyppi. Tai ainakin kirjoittaessani. Muutenhan minä kyllä näyn ja kuulun, siis oikeassa elämässä. Niitä kahta ensimmäistä on turha muistella, varhaista historiaa, vanhoja asioita.

ARKISTO:
Näytä jokin vanhoista bannereistasi.
Mistä?

Viimeisin kommentti, joka sai sinut hymyilemään.
Jos ikinä kommentteja saan, olen kiitollinen, mutta eivät ne yleensä hymyilytä. Tämä mikään huumoriploki ole. Kiva niitä on lukea, mutta olen tottunut jo siihen, etten niitä kovinkaan usein saa, koska tämä ei vaan ole sellainen lähestyttävä blogi, joka herättäisi ihmisissä kommentointihalua.

Muutama kuva sinusta vuosien varrelta
En j*malauta minä itseäni tänne kuvaa. En nyt hullu ole kuitenkaan. Mutta tukka on pari kertaa päässyt kuvaan, ohessa viimeisin.

Postaus, mistä olet erityisen ylpeä.
En minä ole mistään ylpeä, mutta en malta olla kirjoittamattakaan. Tämä on kai joku sairas ekshibitionismin muoto.

Postaus, joka oli kuukauden suosituin.
Human shreddder – sinne ne hullut vieläkin käyvät yrittämässä kommenttejaan vääntää ja minä poistan ne roskapostina.

Postaus, minkä haluat kaikkien näkevän.
No helkkari, minähän välillä saarnaan kuin olisin pappissukua ja huonetta. Otetaan vaikka tällainen vaihtoehto.

SEKALAISET:
Oletko tehnyt teemaviikkoa?
En. Mikä se on? Tai on minulla oikeastaan teema, sen nimi on -kummitus-.

Onko sinulla yhteistyökumppaneita?
Ai maksaako joku tästä? Pari on yrittänyt jotain tarjota, mutta pois minä ne olen ajanut, kun en kestä ajatusta mainoksista ja pakkokehumisessta.

Oletko ikinä ollut blogitapahtumassa?
Olen. Silloin aloittaessani 2005 kävin useissakin tapaamisissa. Olen myös tavannut yksittäisiä bloggaajia ja muutama ystäväni on paljastunut bloggaajaksi. Olen saanut myös ystäviä tätä kautta.

TILASTOT:
Sivunkatselumääräsi tällä hetkellä?

Extreme Trackingin mukaan 58,422, Boggerin laskurin mukaan 119 811. Taitaa olla joku emävale/ tilasto-tyyppinen juttu. Ensimmäinen blogini taisi kaikkein suosituin olla, mutta se olikin sellaista sosiaalipornoa, että oksat pois. Kirjoitin, etten olisi tappanut itseäni. Nykyään korkeintaan kirjoitan siksi, etten tappaisi muita. Hahhah.

Lukijamääräsi tällä hetkellä?
Näyttäisi olevan 37 tuossa sivupalkissa, pienenee pikkuhiljaa.

Päivän sivunkatselumääräsi tällä hetkellä?
178.

LUKULUETTELO:
Blogi, jonka postauksia odotat eniten
Kaikkien lukemieni blogien postauksia odotan. Minä luen vain mielenkiintoisia blogeja. Kommentoida en juurikaan voi, koska luen yleensä bloggauksia kännykällä ja se on niin tuskaista. Töissä ei nimittäin enää blogeihin pääse, nihilistit.

Blogi, joka on luettelon ensimmäinen ja viimeinen.
Riippuu blogilistan päivittymisestä.

Blogi mihin liityit lukijaksi viimeiseksi
En liity, luen blogilistan kautta.

KUVIA:
Näytä kolme tärkeää kuvaa blogistasi.
Kuvat eivät ole tärkeitä. Tekstit ovat.

****

Sillä lailla. Olen syönyt 200 g sipsejä ja 2 dl kurkkuraitaa telkkaria tuijottaessani saunan jälkeen. Voin vain kuvitella, että huomenna on köyhän naisen facelift naamassa, ihme, jos saan silmiäni auki. Onneksi sipsit ovat erittäin harvinainen herkku. Ja ehkäpä ensi viikolla voisin jo ryhtyä kävelemään.

Minä minä minä - persoonallisuuden raottelua

Allaolevan nappasin Tamiitilta.

Tämän persoonallisuustestin idea on, että kirjoitat mitä todella tunnet ja mitä ihan ensimmäiseksi tulee mieleen. Voit vastata useampaankin kysymykseen samalla tavalla. Älä lue kaikkia kysymyksiä, äläkä lopussa olevia vastauksia etukäteen! Tee testi, ennen kuin luet minun vastaukseni ja lopussa olevat tulkinnat.

Vastaa spontaanisti vain yhteen kysymyksen kerrallaan, älä kurki seuraavia kysymyksiä vaikka mieli tekisi. Ota kynä ja paperia tai kirjoita tietokoneella. Sitten aloitetaan!

1. Tähyilet merelle, mitä tunnet? Keskity ensimmäiseen vaikutelmaasi. Voit sulkea silmäsi tunteaksesi sen paremmin…
2. Olet kävelemässä metsässä ja katsot alas maahan. Kirjoita mitä tunnet.
3. Mitä tunnet, kun katselet lentäviä lokkeja?  Voit hyvin vastata nopeasti ja lyhyesti.
4. Entä hevoslauma? Kirjoita, mitä siitä ensimmäiseksi tulee mieleen. Älä mieti kauaa.
5. Olet autiomaassa ja seisot muurin äärellä. Muurissa on pieni aukko, josta voit nähdä muurin takana olevan keitaan. Mitä teet? Älä kirjoita pelkästään mitä tunnet, vaan keskity siihen, mitä tekisit tässä tilanteessa.
6. Olet edelleen autiomaassa. Olet täysin nääntynyt ja yhtäkkiä näet vesikannun. Sillä, mitä teet, on merkitystä tässä kysymyksessä. Vastauksesi voi olla lattea ja tylsä, mutta kirjoita se silti.
7. Olet eksynyt metsään ja näet talon, jossa on valot. Mitä teet?
8. Olet sumussa. Keskity jälleen toimintaan ja kirjoita, miten käyttäytyisit.




************

Minun vastaukseni:


1. Käy pieni tuulenviri, on aamu, rauhallista ja hiljaista. Laineet liplattavat rantaan, minä meditoin hiljakseen. Istuskelen rannassa ja rauhoitun. Tai makoilen laiturilla ja tuijottelen pikkukaloja rannassa. En varsinaisesti merelle lähtisi, enemmän olen kotonani järvellä.
2. Sammaleisten mättäiden välissä kulkee polku, jota pitkin kuljeskelen eteenpäin. Etsin sivusilmällä sieniä, ihailen vaaramaisemia. Metsä on minun elementtini, siellä olen kotonani.
3. Lokit ovat hirveitä rääkyjiä, vähän pelottavia laumoina. Varkaita ja rosvoja, en pidä.
4. Vieläkö on villihevoisia? Hevoset ovat kauniita ja yllättävän korkeita. Minä en puhu paljon hevosta, mutta rakastun niiden silmiin. Hevoslauman laukkaa on jumalaista katsella.
5. Lähden kiertämään muuria ja katson mistä pääsen sisään. Tahdon tietenkin nähdä paikan lähempää.
6. Vilkaisen kannun sisään, maistan varovaisesti. Toivon, ettei se ole pahaa vettä, mikäli minulla ei ole omaa vesipulloa mukana. Epäilyttävää tosin löytää autiomaasta vesikannu, jos ympärillä ei ole mitään muuta.
7. Minähän en yleensä eksy, mutta jos nyt niin on todellakin päässyt käymään, menen talolle ja koputtelen ovelle. Apuahan minä siinä tilanteessa tarvitsen.
8. Sumu on ihana kostea elementti. Minun elementtini. Nautin sumussa liikkumisesta, kaikki on niin pehmeää, äänet vaimenevat ja maisema muuttuu kauniiksi. Mutta ei se minun käytöstäni miksikään muuta, jatkan matkaani.



************



TULKINTA

1. Asenteesi elämää, tunteita ja tuntemuksia kohtaan. – Kappas, suhtaudun elämään istuskellen ja meditoiden, seurailen pikkukaloja. Enkä lähde syvemmälle, rannat riittävät.
2. Se, mitä tunnet perhettäsi kohtaan. – Perhekö minun elementtini? Ehkä se oma, ystävistä koostuva perhe onkin.
3. Asenteesi naisia kohtaan. – Tätä en kyllä allekirjoita. Naiset ovat minusta mukavia, niin ovat tosin miehetkin.
4. Asenteesi miehiä kohtaan. – Minä kieltämättä pidän miehiä kauniina ja rakastun heidän silmiinsä. :-D
5. Elämänstrategiasi ja päämääräsi. Tapa, jolla ratkaiset ongelmasi. – Jos ei pääse yli, kierretään se. Minä olen aika ratkaisukeskeinen henkilö. En riko, vaan rakennan.
6. Kuinka valikoiva olet seksielämäsi suhteen. Kumppanin valinta. – Jaa. Mitäs tähän sanoisin, minähän en tässä ole koskaan onnistunut, ehkä tosiaan kannattaisi jättää vesiastiat rauhaan ja juoda vaan vesijohtovettä.
7. Valmiutesi avioliittoon. – Mitenkäs tämän nyt tulkitsisi? En taida olla valmis koskaan enää.
8. Asenteesi kuolemaa kohtaan – Minä en pelkää kuolemaa, se on osa elämää. Kipua minä pelkään ja nöyryytystä, jos joutuu kuolemaan huonoissa olosuhteissa. Mutta muuten kuolema kuittaa vain univelkani, siellä kerkeää sitten levätä.

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Riippumaton tarpeessa - pun intended

Olen touhunnut liikaa, keskittynyt liian moniin asioihin, yrittänyt hoitaa turhan monta juttua. Ja samalla unohtanut itseni, rajoilla mennään taas. Työ vaatii, ystävillekään en osaa sanoa ei. Ja sitten minä hullu sniiduilen leponi kanssa. Mutta on tässä paljon kivaakin ollut.

Keskiviikkona ystävärakkahin pyysi minut ulkoilemaan. Hän oli ex tempore liikkeellä, kaipasi seuraa. Minua ei kauan tarvinnut ylipuhua, kun jo matkasin kylille. Jouduimme vahingossa Kalle Ylitalon levynjulkaisukeikalle, vaikka tarkoitus oli vain löytää baari, jossa ei hirveästi tapahtuisi. Rehellisyyden nimissä pitänee sanoa, että vaikka jossain muussa tilanteessa olisin saattanut jopa innostua musiikista, minulta vaan pettivät hermot, piti päästä pois paikalta. Ei paljon Koli huudellut.

Seuraavassa baarissa meni turhan pitkään. Olin kotona vasta yhden maissa. Seuraavana aamuna heräsin tuntia myöhemmin, olin onnistunut täppäämään herätyksen pois päältä ja jatkanut unia. Hirveällä usvalla jolkkasin töihin, kerkesin, ennen kuin muuttomiehet (osa miljoonas, eikä loppua näy) saapuivat paikalle. Onneksi olen erittäin järjestäytynyt persoona ja minulla on mukana pieniä sinisiä pillereitä (migreenilääkitys).

Töissä pääsin sisälle asioihin, jotka saavat työni tuntumaan entistä mielenkiintoisemmalta. Pitää jälleen kerran todeta, että olipa onni joutua irtisanotuksi. Ikinä en olisi mennyt ja tällaiseen törmännyt. En olisi uskaltanut.

Silti tänään kun olisi ollut aika vähän kirmailla työkavereiden kanssa vapaa-ajalla, en vaan jaksanut. Jo kahdeksan maissa tuli tarve irtaantua ja lähteä kotiin. Osatekijä sekin, että olen onnistunut sotkemaan raha-asiani pahemman kerran, eikä mitenkään auttanut, että piti p*rkeleellisen kallis ripsivärikin käydä ostamassa, kun kerrankin kaupungille pääsin ihmisaikaan. Minua vähän ahdistavat talousasiat, mutta minkäs siille voi. Palkankorotusta ei kuulu, todennäköisesti se on joku naurettava summa ja kaikki on ihan paskaa. (Siltä minusta jotenkin tuntuu nyt joka tapauksessa. Verotuksessakin kävi huonosti, joudun maksamaan takaisin eur 33. Hirvee summa, kertakaikkiaan. Voisiko joku lyödä minua, koska olen idiootti?)

Huomenna aion kasvattaa uutta elämää. Panen siementä vakoon.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Tukka hyvin, pitäisikö hankkia kello?

On mun pikkuarmaani kyllä melkoinen ihme, vaikka se vähän sekaisin onkin. Tätä mietin, kun tuijottelin itseäni peilistä kampaajakeikan jälkeen. Kampaajani teki minusta tällä kertaa Donatella Versacen, vain ankkahuulet puuttuivat. Hirveä hinku oli taas pojalla pilata tekemänsä ihana vaalea raidoitus ja leikkaus sillä, että sai vetää tukkani tikkusuoraksi höyrystävällä suoristajalla. Mutta kun hän niin nätisti pyysi, niin en taas raskinut kieltäytyä.

Raitojen ja leikkauksen lisäksi investoin korjaavaan hoitoon, tähänkin saakka se on tehnyt ihmeitä hiuksilleni. En tahdo enää tunnistaa niitä samoiksi takku- ja tikkukasoiksi, mitä ne olivat vielä parisen vuotta sitten. Vesissä on eroja, samoin kampaajissa. Minä olen löytänyt itselleni sopivan, kun vaan saisin hänet ymmärtämään, että minä oikeastaan pidän pikkuisen lainehtivasta pölyhuiskustani. Rahaakin siihen menee, mutta menköön, en minä täältä mukaani mitään saa kuitenkaan.

Loppuviikosta on luvassa tapaamisia vanhojen ja nykyisten kollegoiden kanssa. Toivottavasti yskäni on rauhoittunut siihen mennessä. Minusta ei ole yhtään kivaa rohina ja korskuttelu, eikä sitä kyllä ole kiva muidenkaan kuunnella. Illalla menen testaamaan kävelyn. Nimittäin on liikkumisesta ollut hyötyä, paastoverensokeri on laskenut numerolla, 6,2sta 5,2een mmol/l. En minä vielä elintasosairautta saakaan, vasta muutaman vuoden päästä. (Kännynnäiset ovat pahimpia, eikös se niin ollut?)

Untakin on yllättäen riittänyt, mitä tänä aamuna henkinen ja sisäinen kukkoni kiekaisi jo viiden jälkeen. Mutta sitä ennen nukuin seitsemän tuntia. Riittää minulle.

Edit. 2.4. Siinä se tuli aprillipilakin samalla. Minä minnekään kävelemään vielä voi lähteä, hyvä kun sain iltasella happea omiksi tarpeiksi, kun yskä otti käänteen pahempaan. Taitaa olla parempi odotella muutama päivä, että henki kulkee. Herätysjuhlat siirretty seuraavalle viikolle.