torstai 30. elokuuta 2012

Kohti uusia pettymyksiä

Eilen podin migreeniä, mikä lie senkin taas laukaissut. Ensin en vain edes tajunnut sitä migreeniksi, paikkasin oloa buranalla. Kokeilin jopa päiväunia, mutta heräsin entistä kamalampaan kipuun, se vihdoin herätti tajuamaan, ettei kyseessä ollutkaan tavallinen jomotus. Sumatriptaani onneksi voitti sen, mutta loppupäivä meni melkoisessa sumussa ja etomusta pidellessä.

Koitin pakata, mutta jäi tekemistä tähän aamuunkin ihan riittävästi. Olen tarkistanut, että minulla on veljen tuoma avain heidän yksiöönsä sekä junalippu. Ne ovat tärkeimmät. Veljen vaimon asunto toimii suojapaikkanani Pohjoisemmassa Suomessa, kun vierailen laskemassa vanhempani. Viimeisen yön vietän toisen veljeni hoiteissa maaseudun rauhassa. Perjantaina luvassa lienee baarikierros kylillä ystävän kanssa, saa nähdä nyt.

Surettaa kaikki, eikä tekisi mieli lähteä, mutta koska Ottoveli on edelleen kotosalla, en saisi edes murjottaa rauhassa. Sama mennä ja koittaa olla ja elellä muuten normaalisti. Jos olisi töitä, kiinnittyisi huomio niihin, eikä tarvitsisi epäolennaisia pohtia.

Se on sitten syyskuu, kun minut tapaatte täältä. Voikaa hyvin, minä en taida osata enää ihan täyspainoisesti vetää.

tiistai 28. elokuuta 2012

Rakkautta vaan

Suurkiitos. Sain post it -lapun Oma tila ja ajatuksia blogista. Kauniisti tehty oli se!

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
 2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post it-lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se on kerrottu vain Post It –lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Minäpäs koitan keksiä viisi uhria:
Ensimmäinen menee Ambralle, koska hän on nuori, tuore ja avoin. Kiitos siitä.
Toinen menee Verbaurille, koska olen aivan koukussa vinksahtaneisiin kertomuksiin. Kiitos niistä. Lisää!
Kolmannen tyrkkään Stanstalle. Vaikka siksi, että hän jaksaa nousta, yrittää ja edetä. Kiitos itsensä!
Neljännen ojennan AnneVeelle, olen minäkin oman kakkuni siellä päin maailmaa lusinut, että tunnistan savolaisen. Tsihhih. Kiitos vastuun siirtymisestä lukijalle.
Viides saa toivottavasti sijan Maketsulta. Jokaisen heteronaisen paras ystävä on homomies. Minulla heitä on useampia, mutta ihana löytää yksi kirjoittavakin. Kiitos kirjoittamisesta.

Tahtoisin vielä antaa tämän Kionalle, mutta hän on edelleen salasanan takana. Olen vain niin kovin ylpeä hänen viimeisistä käänteistään. Way to go, girlfriend!

Hihittelyä yössä

Ottoveli saapui viimeiseksi lomaviikokseen pääkaupunkiseudulle. Tein hänelle ruokaa, punacurry-kookos-tofua ja kaalitomaattimuhennoksen. Saamani kehut olivat taas niin ylenpalttiset, että hävetti. Hän jälleen kerran ehdotteli, että perustaisin lounaskahvilan, uutena ajatuksena hän tarjosi torikojukahvilaa. En minä. Olen liian laiska yrittäjäksi, sitä paitsi kuka nyt sellaista sekasikiö-ruokaa olisi kiinnostunut vetämään kitusiinsa; ainekset Aasiasta, tekijä P-Karjalasta, varsinainen fuusiokeittiö... Tosin siihenkin hänellä oli ehdotus; lankkaisin itseni aamuisin ruskeammaksi ja nukkuisin yöt tiukat papiljotit päässä sekä tietysti värjäisin tukan mustaksi. Sillä lailla. Siitä se hihittely sitten alkoi.

Seuraavaksi hän soitti yhdelle entiselle poikaystävälleni tapaamisen merkeissä, entinen poikaystävä tahtoi jutella minunkin kanssani ja mikäs siinä, hauskaa oli pari sanaa vaihtaa, mutta ikävä ei tullut. Puhelun jälkeen aloimme miettiä, miten adhd-persoona ravaisi ympäri asuntoani. Hänellä kun on tapana liikkua puhuessaan, hetkeäkään ei ihminen pysy paikallaan. Hihittelimme, että sänkyä pitäisi siirtää, että hän pääsisi kiertämään ympyrää. Se nauru oli pakko lopettaa, kun Ottoveli sai astmakohtauksen ja joutui tarraamaan piippuun. Sitten vielä sanovat, että nauru pidentää ikää.

Aamupäivällä pääsin ex tempore retkelle Ikeaan. On minulla ihania ystäviä, kun jaksavat minutkin haalia mukaansa! Olen niin kiitollinen heidän olemassaolostaan! Ostokset nyt eivät kovin päätä huimanneet, pari kylpyhuonemattoa, isoja valkoisia kynttilöitä, munanleikkuri, reikäkauha, lautasliinoja. ovenpäälliskoukut, wc-harja sekä leikkuulautasetti, mutta tarpeellista kaikki tyyni. Sain minä sinne uppoamaan 35 eeroa. Puuh.

Vielä 9 euroa meni siihen, kun poikkesimme naapurilähiössä avatussa Snackyssa ja menimme syömään saaliimme (Iso Poliisi ateria kaikille) ystävien luokse toiseen naapurilähiöön. Mikä mätökäs! Munaakin siellä oli! Hyvää päivää! Ikinä en sellaista jättiläistä ole syönyt. Ranskalaiset olivat parhaita, mitä koskaan olen saanut hampurilaisketjuista. Onneksi en kerennyt aamulla syömään aamupalaa ennen Ikean retkeä, siinä yhdistyivät sekä aamiainen että lounas. Huhhuh! Enpä muuten edes muista, koska edellisen kerran olen syönyt hampurilaisaterian, varmaan joskus viime vuonna kesällä, ei tule turhan usein tukittua verisuoniaan.

maanantai 27. elokuuta 2012

Perhosbongari

Olipas leppoisa viikonloppu! Kyllä nyt edes kerran kesässä olisi päästävä kuuntelemaan hiljaisuutta, saunomaan lempeissä löylyissä, meditoimaan laineiden liplatuksen tahtiin, lukemaan, ottamaan pari piristävää ruokajuomaa, juoksemaan karkuun hirvikärpäsiä, syömään liian hyvin ja istumaan ulkovessassa pelkäämässä, koska saa genitaalilävistyksen. Ainoa huono puoli oli naapurimökin piski (bichon frise), joka kuvitteli, että olemme hänen tontillaan. Meinasivat hermot mennä sen verran tehokkaasti räksytykseen, että uhkasin tehdä sessestä rukkasen.
Amiraali

Ilma oli mitä parahin. Lämmin ja leppoisa, vain torstaina mennessä satoi, muuten paistoi aurinko. Sunnuntaina suorastaan harmitti lähteä takaisin sivistyksen pariin, vaikka toisaalta sen verran pölyinen oli vuokramökkimme, että silmät, keuhkot ja nenä kiittivät siirtymisestä imurien valtakuntaan. Luin lähes koko kirjan, haistelin luontoa, bongailin perhosia. Sitruunaperhonen oli liian nopea, siitä en kuvaa saanut.
Suruvaippa

Harmi, kun on köyhä. Ei ole joka viikonloppu vara vuokrata autoa ja maksaa mökkivuokraa. Mutta kerran kesässä on! Ja vielä on kesää jäljellä! Etenkin minulla, kun ei muuta olekaan kuin vapaata aikaa (ja vajuva pankkitili, mutta se siitä). Ai niin ja jos kenelläkään on neuvoja hirvikärpästen kemikaaliseen tai biologiseen torjuntaan, saa kertoa, verkkotakki minulla on jo. Elukat kilpailevat vahvasti Suomen etovin eläin palkinnosta.
Ystäväisen ottama tunnelmakuva


torstai 23. elokuuta 2012

Eron hetki kun lyö

Rauhaa ja hiljaisuutta, kiitos. Vaikka sataisi kissoja, koiria, ukkoja, sammakoita tai eväkkäitä, on parempi päästä hetkeksi pois, että voi taas saapua rakastamaan kotiaan. Ja muistaa, että asiat ovat oikeastaan edelleen aivan järkyttävän hyvin. Etenkin kun olen tainnut saada lukukykyni takaisin, eilen pistelin menemään melkein 400 sivua Ken Folletin Maailma vailla loppua -järkäleestä. Loput 600 sivua otan mukaan mökille. Minä niin ihastuin Ylen kesäsarjaan Taivaan pilareihin, että tuli pakkomielle.

On vähän ambivalentit fiilikset. Toisaalta tuntuu, että minun pitäisi kärsiä enemmän, kun ei töitä ole laisinkaan tiedossa. Toisaalta vituttaa jo pelkkä ajatuskin työttömyydestä niin paljon, että yleensä tungen sen kaikkien suojamuurien ja alitajunnallisten peittojen alle. Etten vain ajattelisi. Koska sen olen huomannut, että ajatteleminen on hirveän yliarvostettua touhua.

Varmaan hankin Pirsmasta kotiin saavuttuani platinablondi-purkin. Loppuu se vehtaaminen aivojen kanssa.

Heippa sunnuntaihin. Ehkä maanantaihin. En tiijjä. Liekö tässäkään mitään järkeä?

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Enemmän iloa kuin harmia

Olen iloinen, kun ystävä kutsui itsensä ex tempore-kylään eilen iltasella. Olin taas uppoamassa syntyihin syviin, mutta päädyinkin toisaalle. Tarjosin pientä kivaa (juustoa) ja kosteata (olutta ja viiniä). Nyt en voi kuin ottaa osaa ystävän oloon töissä, mutta itsepähän tuli ja hyvä, että tulikin, koska nauru on hyvästä. Vaikka kyynelten läpi. Eikä niitä kosteita asiota kuitenkaan niin paljon mennyt. Onneksi.

Mietin ruokalistaa mökille. Sen pitää olla helppo, koska en muista, millaisia kiluja ja kaluja siellä oiken on. Muistaakseni likaisia. Pah. Ilkeä vain taidan olla. Mutta ihan oikeasti yli 60-vuotiaan miehen sinkkumökki ei välttämättä ole kaikkein viehättävin, etenkään jos häntä ei ole purrut sisustuskärvänen. Olisipa sellainen kolo minun! Olisipa minulla töitä, auto, rahaa, lottovoitto, korjaushenkilökuntaa - kyllähän te tiedätte, tavanomainen toivelista. Ruokalistalle tulee jotain grillattavaa, jotain sadekelin ruokaa ja jotain yllätyspalleroita. Kyseeseen ei tule mikään kolmen ruokalajin herkkunöttösten tarjoaminen, vaan mennään brutaalilla linjalla. Minä kyllä aina olen pitänyt brutaaleista asioista, niin kuin ruuasta.

Juu, harmistakin piti puhua. Harmittaa, että naapurikaupungin ystävien kanssa on viime aikoina käynyt niin, että aina kun he ovat tulossa tänne, minä olen menossa muualle. Kaikenlaista harmia! Etenkin kun kyseessä ovat sellaiset ihmiset, joiden kanssa voisin helpostikin viettää aikaa vaikka maailman tappiin. Tai ainakin kauan. Jostain syystä olen saanut aikatauluni elokuun loppuun saakka aivan tukkeeseen. Sijaistoimintaa työn sijaan.
Lähellä Neptunuksen patsasta Gdanskissa on virallinen bookcrossing-rinkula. Veikeä idea.
Sen verran muuten vielä Gdanskista, että kun ystävän kanssa juttelimme lapsuudesta, hän kertoi muiden juttujen muassa pitäneensä minua kauniina. MINUA! Voitteko kuvitella! Minä en. Kukaan ei koskaan kutsunut minua kauniiksi. Onneksi en potentiaalista kauneuttani (yhden henkilön mielipide) silloin ole sitä tajunnut, koska nyt olisi kovin vaikeata suhtautua rupistumiseen. Nyt ei haittaa, kun on aina pitänyt itseään aika omituisen näköisenä otuksena. Ja odottakaa vain, kun tästä vielä vanhenen, leviän ja nuupahdan, sitten minä vasta vinkeän näköinen olenkin. Mutta mukava.

tiistai 21. elokuuta 2012

Palellus

Jopas nyt jotakin, viime yönä paleli. Unentokkurassa en meinannut ymmärtää, mitä tapahtui. Ilmeisesti pian on kaiveltava lämpimämpi peitto esille. Tai sitten suljettava parvekkeen ovi yöksi. Hanhilaumatkin jo pitävät kokoontumisajoja, eivät ne vielä lähde, mutta tiettyä levottomuutta ja äänenpitoa on ilmassa. Kunhan nyt ei vielä kesäsateesta muuttuisi syysmyrskyksi, että metsään pääsisi. Meillä oli muuten Gdanskissa ihanat täkit! Ja oli syytä ollakin, sen verran tehokas oli ilmastointi. Tuli vaan mieleen, kun viime yön unessa etsin kuolleen puolalaisen naisen sormusta ja minua paleli.

Muut ovat aloittaneet työt, minä vain lillun kotosalla. Naurettavaa. Pesen pyykkiä ja pakkaan mökkivaatteita. Taitaa olla parempi varata villasukatkin mukaan. Pääsen viettämään pitkän viikonlopun itäisessä Suomessa, onneksi matka ei ole pitkä. Ihana on muuten lähteä, mutta se ulkovessa. Voi minun takamustani, juuri kun alkavat edellisen retken jäljet parantua, on luvassa uusia. - EI KUN TÄTÄ EI PITÄNYT KERTOA! Ei suolen toiminta ole kiinnostava aihe, perkele.

Koen nuupahtavani silmissä. Taisi olla viimeinen kukoistuksen aika ohi, nyt alan valmistautua rupsahtamaan rauhassa. Mitäpä väliä sillä enää on. En minä jaksa enää, kun ei töitäkään ole, minkä eteen nähdä vaivaa. Taitaa myös mieleni vallata ikirouta ja palellus, ihan oma vika, mitäs heräsin hetkeksi. Illalla itkin vähän, mutta kauan en jaksa, sen verran kuitenkin, että nyt tuntuu tykytys silmien alla. Saisi pian jo loppua, sydän kuivettua koppuraksi. Muuten voin sitten laajeta ja levitä ihan kaikessa rauhassa.

Normihomma, menee ohi aikanaan. Suru on vain surtava, ei siinä muu auta.

maanantai 20. elokuuta 2012

Sisäinen puolalaiseni heräsi

Pitäisi varmaan kirjata ajatuksiaan kulueesta viikosta ylös, ennen kuin loppuviikosta jälleen liukenen netin äärestä hankkimaan uusia kokemuksia. Asioilla kun on lykkääntyessäään tapana haalistua ja liudentua.

Iloisten iltamien jälkeen läksin Pohjoisempaan Suomeen auttamaan ystäväpariskuntaa juhlajärjestelyissä. Olimme emännän kanssa melkoisen samoilla linjoilla perjantai-iltana parin siiderin voimin hihitellessämme, hän oli päivystyksen jälkeen nukkunut nelisen tuntia ja minä kolme ennen junaan ryömimistäni. Ajatuksen virta ja teletappinen viestintä onneksi vielä pelasivat, mutta isäntä kyllä vihjaisi aika nopeasti, että meidän kannattaisi mennä unille molempien.

Onneksi sain juhlakalun kanssa lihapullat pyöriteltyä jo perjantaina. Lauantaina kävimme hallista kalaa ja torilta marjoja, ennen kuin jatkoimme eväiden rakentelua. Onnistuin pilaamaan ensimmäisen tuulihattutaikinan, siitä teimme pannukakun pienellä jauho- ja maitolisäyksellä. Oli muuten parasta pannaria, mitä koskaan olen maistanut! Toinen tuulihattutaikina onneksi jo onnistui. Sunnuntaiaamu oli sitten yhtä suurta haipakkaa. Kun vieraat saapuivatkin puoli tuntia ajattelemaani aikaisemmin, olin onneksi saanut alkuruuaksi tarkoittamamme hernesosekeiton juuri valmiiksi. Itse kävin silpaisemassa tukan kiinni, naamaan siloitteen ja ihmisvaatteet päälle, ennen kuin siirryin pääruokavalmisteluihin ja astiankerääjäksi.

Juhlat sujuivat hyvin. Kaikkea riitti, vain kalaa eivät saaneet toista annosta. Kakkuja oli  onneksi pari, yhden voimin olisi joutunut annostelemaan paloja. Juhlakalu sekä aikuiset vaikuttivat kaikki tyytyväisiltä. Minä olin väsynyt. Sain iltasella jalkapohjahieronnan, ai hyvän tähden se tuntui ihanalta!

Maanantaiaamuna ystävä rakkaani haki minut mukaansa kohti eteläistä Suomea. Ajelimme rauhallisesti halki Suomen, pysähtelimme, nautimme lounasta, shoppasinkin hieman. Lento lähti ajallaan, niin kuin kaikki kuljetukset retkemme aikana sujuivat ilman viivästyksiä ja ylimääräisiä mutkia. Taksiajelu Gdanskissa ei ole laisinkaan ryöstöhommaa, kun vain näyttää osoitteen etukäteen kuskille ja kysyy hinta-arvion.
Hämärtyvä lämmin ilta

Hotellin valitsin sillä perusteella, että se näytti olevan lähellä vanhaa kaupunkia ja edullinen. Sattui rauhallinen ja siisti hotelli, jonka aamupala oli verraton. Sieltä ei puuttunut mitään. Vain viimeisenä aamuna jouduimme hetken odottelemaan, kun pöydät olivat täynnä. Huoneen kokolattiamatto vähän häiritsi, mutta siitäkin selvisin allergialääkkeillä. Henkilökunta oli ystävällistä ja avuliasta.

Muutenkin ihmiset Gdanskissa vaikuttivat kovin avulialta. Minä jotenkin pidän sellaisesta puolalaisesta iloisuuden ja melankolian yhdistelmästä, slaavilaisuudesta. Vaikka kielitaito ei aina riittänytkään, niin jotenkin asiat vain selvisivät. Jopa junalippujen ostaminen Malborkiin onnistui suksikkaasti. Siellä tosin olisi pitänyt olla kartta jo etukäteen. Onneksi ymmärsimme seurata turistivirtaa kaupungin halki, että pääsimme Malborkin linnaan. Ärsyttävää, että paikan päällä oli vain puolan- ja saksankielinen opastus, vähän jäi vajaaksi vierailumme siltä osin. Surullista sekä Malborkissa että Gdanskissa oli ajatella, että toinen maailmansota tuhosi ne lähes täydellisesti, kaikki on jälleenrakennettua. Westerplattella Gdanskin rannikolla muuten alkoi koko paskasota, sielläkin kävimme ja mieleen tuli, että kyllä ovat ihmiset kamalia toisilleen, oikein sylettämään taas alkoi, kun mietti asiaa.

Turistikuva Malborkin linnasta
Lounas linnan takapihalla
Ruoka oli hyvää ja sitä oli tarjolla paljon. Vähän jos jaksoi kävellä pois rantakadulta tai Neptunuksen patsaan ympäristöstä, hinta laski puoleen, todennäköisesti jos olisimme jaksaneet vielä vähän pidemmälle, olisimme päässeet vielä edukkaammin. Olutta on tarjolla kaikkialla, viininjuominen käy kalliiksi, siideriä siellä ei tunneta, vodka on hyvää, mutta käy päähän. Niinpä nautin lounaalla jääteetä. Kävi hyvin tarjolla olevien maggaroiden, kaalin, perunan, pirogien ja muiden höttösten kanssa. Ihanaa äijäruokaa!

Kaksi ruokaa oli yli muiden, kallein, mutta jumalainen, oli ruijanpallas-annokseni Tawenassa (peräti yli 60 zlotya) ja lounaalla nauttimani California pizza (24 cm, 20 zlotya, isompikin olisi ollut tarjolla, jo pienestäkin söi kaksi itsensä kipeäksi) Hiltonin takana olevassa pikkubaarin terassilla, nimeä en valitettavasti muista. Baari on kuitenkin viimeinen ennen joutomaan alkamista. Siitä oli pakko ottaa kuvakin, valitettavasti vasta siinä vaiheessa, kun olin jo osan läpyskästä tuhonnut.
Lihaa!
Jos aikaa olisi ollut, olisin käynyt testaamassa toisenkin mereneläväpizzan paikan päällä. Kakkuja ja leivonnaisia kehutaan kovin, mutta meillä jäi se puoli testaamatta, vasta lentoasemalla ennen kotimatkaa maistelin yhden palasen suklaa-kirsikkakakkua ja hyväähän se perkele oli. Onneksi en enempään sortunut, jäätelöt riittivät jälkiruuaksi.
Aikä vähän näkyi kisuja
Paljon tuli ystävärakkaan kanssa juteltua ja maailmaa parannettua samalla kun kävelimme ympäri kaupunkia ja istuskelimme milloin kahvilla, milloin baarissa. Jutteleminen taitaa olla meille molemmille matkamme olennaisia ja tärkeimpiä puolia. Kun on lapsuuden viettänyt yhdessä, on jokin suurempi selittämätön voima ystävyyden takana. Sellainen, joka sanoo, että kyllä sinä ymmärrät toista, kunhan vähän yrität. Tai jos et kaikkiseltaan ymmärrä, niin tahdot ainakin ymmärtää. Sekin usein riittää, että saa jutella ystävällismielisessä ympäristössä ilman tuomituksi tulemisen tunnetta.
Toinen tuliainen, korurasia, Burtonin Corpse Bride sopii tyyliini

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Ei tule vahinko kello kaulassa

Matkasta olisi vaikka mitä kerrottavaa, mutta en vaan saa itsestäni nyt mitään irti, apeutta pukkaa. Annan siis kuvan kertoa puolestani. Minulla on ollut tapana hankkia jotain itselleni jokaiselta reissultani. Tällä kertaa Suomen halki ajellessamme löysin hopealusikasta nakutellun sormuksen ja Gdanskista kaulakorun.
Jospa kaulakilluke muistuttaisi minua, ettei mikään maailmassa ole pysyvää ja aika pirulainen vaan kulkee eteen päin, vaikken tahtoisikaan. Koru on ekodisainia, Scradeuksen tekele. Valitettavasti heillä on vain naamakirja-sivut netissä.

Minä olen ulkona, koska en tahdo olla tänään kotona*

En ole erinomaisen innostunut epikriiseistä, mutta nyt sattuu niin paljon kaikkialle, että voisin ihan listan tehdä.

- peräpää - peräpukamat ja vaihtuvat bakteerikannat. Sain saman Puolassa ja nyt Suomessa, hyvin menee. Mikään ei toimi oikein.
- nivuset - v*ttu, mitäs olen niin vanha ja käytän liian tiukkoja farkkuja, hiertymät ovat peeseestä
- uni - liian levoton, kun paikkaa on tullut vaihdettua turhan taajaan
- lihakset - tätä ei kyllä kukaan usko, mutta minulla on sellaisia, viime aikoina olen jopa käyttänyt niitä
- vatsa - mikä helevetti siinä on, että liian hyvää ruokaa on tarjolla kaikkialla? Olen maggaroiden kuningatar.
- selkä - sukuvika taitaa olla minullakin
- silmät - joku typerä allergia
- tukka - ei kiillä enää, eikä kiharru (naama kyllä menee mutkille)
- pää/ mieli - kipeä ja suruisa, koska se tärkeä puuttuu, eikä muita tee mieli.

Mutta arvatkaas, mikä on naurettavinta? Olen iloinen, koska olen elossa ja koen tämän kaiken. Olen iloinen, että minusta on vielä kirjoittamaan ja puhumaan tästä. Olen väsynyt, mutta ei sekään minua tapa. Suru saattaa siihen vielä kyetä.

*Minkähän punkbändin biisistä tuo mahtaa olla lainaus? En muista enää. Se EI ole Lama eikä Keba. Mnööh. Aivotkin hapertuvat.

perjantai 10. elokuuta 2012

Täppään pausen päälle

Tästä piti tulla postiivinen kirjoitus. Mutta toisin kävi, kiitos työttömyyteni.

Ystävä saapui yökylään iltasella melkein ex tempore, reilun vuorokauden varoituksella, maailmani kaipasi parantamista. Olen kovin onnellinen, kun saan ihmisseuraa aina välillä, etteivät kaikki kontaktit pelkästään netin syövereissä tapahdu, vaikka hyvä tapa on sekin.. Hän vielä auttoi minua tuhoamaan muuten biojätteeseen joutuvia loppuruokia (vihanneksia ja kasviksia, mitä nyt vähän oli tiikerirapusen pyrstöjä korianteri-chili-valkosipulimarinadissa). Ja juomaa. Ehkä hivenen myös jälkiruoka-asioita, marjoja ja pirtelöä. Sellaista työttömän perushuttua - varmaan huomaatte ironisen äänensävyni.

Seuraa minä totisesti kaipasinkin, kun luin työttömyyskassan kirjeen, jonka mukaan saan hakea työttömyysetuutta vasta 11.10. alkaen. Onhan minulla onneksi säästöjä, koska tiesin odottaa jotain n. parin kuukauden karenssia, mutta että melkein neljä. Huhhuh, kunpa saisin pikaiseen töitä. Mitenhän sitten käy, jos saan työttömyyskoulutuspaikan? Saanko silloinkaan mitään korvausta? Todennäköisesti sen 9 euron ylläpitorahulin. Jännittävää... (Jos ei olisi matka maksettuna, niin nyt löisin jarrut pohjaan. Sen voin kertoa jo nyt, että lokakuun jälkeen säästöjä ei enää ole. Ja rilluttelu loppuu matkaan. Myös keikkaluontoisia töitä saa tarjota, jos vaan hinnasta pääsemme sopimukseen.)

Seuraavan kerran kuulette minusta joskus viikolla 34. Sitä ennen olen ajellut junalla, tehnyt evästä, leikkinyt tarjoilijaa, istunut auton kyydissä, lentänyt lentokoneella, todennäköisesti saanut rakkoja ja hiertymiä, kokenut toivottavasti jotain ennenkokematonta, palannut kotiin, juhlinut rapujuhlat ja kärsinyt krapulan.

Mene tiedä, voi olla, että muutakin vielä kerkeää tapahtua. Mieli saisi parantua melankoliasta. Toivon mielenkiintoisia tapahtumia, suhteellisen kuivaa pilvipoutaa sekä leppoisia ihmiskontakteja. Sitä samaa toivon teillekin. Itselleni vielä tuon lisäksi jos saisi aimo annoksen unohdusta edes viikoksi. Ei luulisi olevan liian paljon vaadittu.

Voikaa hyvin. Saatana. Voikaa minunkin edestäni.

torstai 9. elokuuta 2012

Tiskinisse

Perverssi kun olen, rakastan tiskaamista. Helppohan sitä on rakastaa, kun on vain tasan yksi ihminen suttaamassa ja usein vielä käytän samaa kuppia ja kulhoa useamman päivän. Huuhtelen kuumalla välillä. Sitten jos joku sattuu kylään ja saa kokata sydämensä pohjasta, tulee tietysti enemmän tiskattavaakin. Kaikkein ihaninta tiskaaminen on pienessä krapulassa, siinä tavoittaa kovin meditatiivisen olon. Viruttelen astioita pitkään ja hartaasti ja puhdasta tulee.

Sitä minä aina välillä ihmettelen, kun törmään vieraissa astioihin, jotka on jätetty ulko- tai alapuolelta pesemättä. Sellaisia pinttyneen rasvaisia nihkuloita, jotka tahtoisi käydä pesemässä ennen kuin niille ruokaa lappaa. Siinä vaiheessa ryhdyn minäkin ymmärtämään astianpesukoneita. Ne kuitenkin saavat tasaisen suttuisen jäljen joka puolelle. Paitsi tietysti jos on puhdas pesukone. Hmph. Mutta mikä ihme siinä on, ettei osa ihmiskunnasta ole koskaan oppinut tiskaamaan? Kannattaa vaihtaa myös tiskiharja ja tiskirievut säännöllisesti, samoin pesusienet. Eikö ole kotona tai kotitaloustunnilla koskaan opetettu vai eikö kiinnosta? Sitten ihmetellään, kun saadaan kaiken valtakunnan oksetti- ja paskattitaudit.

Minä en mikään hygieenisyyden kukkanen ole, sitä en väitä. Mielestäni ihmisen kuuluukin saada basiliskoja ja sisiliskoja, ettei sitten heti ensimmäiseen sairastu ja pilaa lomamatkojaan, mutta lautasten ja lasien kyllä kuuluu olla puhtaita. Esteettinen silmäni sanoo, että ruoka maistuu paremmalta puhtaalta astialta ja kattauskin näyttää kauniimmalta. Ehkä minun pitäisi hakeutua tiskaajaksi, josko siinä vihdoin pääsisin toteuttamaan todellista kutsumustani.

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Herttinen - otsikko unohtui, oho

Tänään haen matkalaukun kellarista. Perjantaiaamuna sen pitää jo olla täynnä ja minun matkalla. Ensin catering-keikka pohjoisempaan Suomeen ja sitten retki Itä-Eurooppaan. Toivottavasti minulle ei kovin työasioissa soitella silloin, mutta katsokaa vain, minun tuurillani haastattelut järjestetään ensi viikolla, enkä pääse niihin. Hah. (Huomaakohan sen, että nyt taas vähän masentaa tämä työttömyyshommeli?)

Aamuyön painajaisessa synnytin lapsen, se oli tyttö, syntymäkellonaika 17:45. Jätin sen pesutupaan kuudeksi tunniksi, kun aloin suunnitella sampanjavastaanottoa vastasyntyneen kunniaksi. Tajusin vasta yöllä, että siitähän olisi pitänyt huolehtiakin ja lähdin rynnimään kohti pesutupaa aamutakissa ja punaisissa kumikengissä. En koskaan päässyt perille, heräsin ennen sitä. Siinä se nähdään, alitajuntani tolkuttaa minulle vanhaa sanontaa siitä kuinka lapsi saattaa mennä pesuveden mukana. Just.

Nukahdin kuitenkin vielä unen jälkeen uudelleen. Ihme kyllä. Taitaa pian käydä niin kuin noille Tanskan pojille.

tiistai 7. elokuuta 2012

Lyhyt vuosi

Eilinen oli surkea päivä. Suretti. Oli vuosi siitä, kun Omahoitajan tapasin ensimmäisen kerran. Mutta pikkuhiljaa suru väistyy. Ei vaan malta odottaa, että se muuttuisi muistoksi. Hänen tekemästä erostaan ei ole edes kuukautta, ihmekös tuo. Viime yönä valvoin kolmisen tuntia, onneksi maltoin pysytellä sängyssä, sain vielä uudet unet joskus viiden jälkeen. Nyt vaan väsyttää, voisin painua jo talviunille.

Pyöräilin postiin, käytin vähän toista reittiä kuin tähän saakka. Minulla on vielä paljon opittavaa lähimaastoista. Ilmat olivat vähän karanneet renkaista, onneksi on se OH:n lahjoittama pumppu, jossa on painemittari ja jolla saa schrader-venttiilien läpi renkaisiin ilmaa! Koitin kuukkeloida, että paljonko sen paineen oikeasti pitäisi olla, aika monenlaista tietoa oli tarjolla. Turvauduin keskiarvoon.

Ruuaksi tein elämäni autenttisimman tom yam keiton, kun kerrankin olivat ainekset tarjolla. Tulista! Hothothot! Ehkä seuraavaan satsiin en tunge kaikkia chilejä, vaikka niitä tarjolla olisikin. Tuli ihan mieleen, kun Ottoveli ensimmäisen kerran teki minulle ruokaa saavuttuaan retkeltään Aasiasta. Puhhuhhuh, olihan se hottista kamaa! Sittemmin hän oppi länsimaistamaan eväitään.

Tein yhden hakemuksen. Tänään teen toisen. Tarkoitus oli tehdä jo eilen, mutta masensi niin pirkanasti, että ajattelin, jos tänään olisin vähän paremmalla tuulella. Ja olenhan minä. Kyllä se tästä. Liimaan hymyn naamalleni ja silmiin, vaikkei ketään ole tarkoitus tavatakaan. En aio antaa periksi, vaikka välillä kaadunkin. Tämä menee ohi, kun vaan maltan odottaa. Jos vain saisin töitä, en kerkeäisi miettimään muita suruja, hukuttaisin itseni työhön.

Edit 13:50 Unohdin muuten kertoa katsoneeni TV1:n näyttämänän dokumentin Talouden madonluvut. Ällö nimenkäännös muuten jälleen kerran, the Four Horsemen on parempi nimi. Suosittelen erittäin lämpimästi katsomaan sen. Tai lämpimästi ja lämpimästi, ensin ahdisti, sitten alkoi itkettämään, mutta lopussa tuli edes pieni toivonkipinä. Tosin kovin pieni. Etenkin lapsellista kansanosaa luulisi kiinnostavan spekulointi, mitä on edessä, mikäli tämä meno ei lopu. Voi helevetti meitä ihmisiä, en paremmin sano.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Onnekas paskiainen

Vaikka miesrintamalla ei onnea olekaan, niin on minulla kuitenkin ystäviä. Eilen se taas tuli todistettua, kun ensin yhden kanssa kävin syömässä ja sitten vielä toinen kun saatiin mukaan, niin pääsin baareissa notkumaan ja musiikkia kuuntelemaan.

Pääsin toteuttamaan haaveeni syömisestä Soul Kitchenissä nopeammin kuin arvasinkaan. Kalliossa oli muutenkin hurjat kinkerit menossa, Kallio Block Party, Vaasankatu velloi ihmisiä, aurinko paistoi ja musiikki raikasi. Ihan kuin olisi ulkomailla ollut. Istuimme hetken seuraamassa vilinää Kultapalmun terassilla, siitä se maailma virtasi ohitsemme. Minusta on kiva, kun entinen nuoriso jaksaa edelleen notkua vanhan nuoriso-ohjaajatädin kanssa, vaikka niistä ajoista on jo reilu parisenkymmentä vuotta. Olin nimittäin joskus aikoinaan kaukaa ovela ja naitin hänet yhdelle parhaimmista ystävistäni, pysyy niin sanotusti näköpiirissä.

Soul Kitchenissä olivat yllättäen kaikki pöydät varattuja, mutta onneksi saivat meidät tikistettyä yhteen nurkkaan. Söin pinaattikanaa, ystävä taas vaahterasiirappikanaa, molemmille lasilliset viiniä. Aika kevyellä kädellä oli annoksia maustettu, mutta hyvää perusevästä muuten. Seuraavan kerran tahdon kokeilla gumbo keittoa, sen verran kiva paikka nimittäin, että sopii kannattaa toisenkin kerran. Jälkiruuaksi söimme juustokakkupalasen puoliksi (parasta, mitä olen saanut aikoihin) ja huitaisimme vielä jallukahvitkin. Ei muuten hinta päätä huimannut, alle 80 euroa yhteensä.

Ruuan päälle istuimme hetken Roskapankin terassilla ennen kuin menimme poimimaan Stonesista toisen ystäväiseni mukaan. Virgin Oilin sivuilla oli ilmotettu, että Kolmannen Naisen keikka alkaisi 23:30, mutta kyllä taisi kello olla jo yli puolen yön, kun herrat lavalle astuivat. Ja sitten olikin täysi rähinä päällä. Ihana hittipotpurri, ensin vanhempaa ja sitten vähän tuoreempaa materiaalia, yleisö lauloi mukana kuin heikkopäinen ja tanssijalkaa taisi kaikilla vipottaa. Ihan uskomaton keikka! Kyllä kannatti!

Vielä tuli nakotettua Rocksin baaritiskillä ennen kuin kuljettelin ystävänikin Hakaniemen sillan yli luottotaksitolpalleni. Minä olen aina pitänyt kävelystä nimittäin, etenkin kun on ollut tapahtumarikas ilta, vähän kerkeää mieli rauhoittua, ennen kuin kotiin pääsee. Mutta olen minä oikeasti onnekas paskiainen, ihania ihmisiä on ympärillä! Kiitollinen saa olla! Rahaa meni, mutta sitäkään en itke, oli hauskaa, kivaa ja mukavaa!

lauantai 4. elokuuta 2012

Buduaari

Taidan lähteä opiskelemaan sähkömieheksi, vaihdoin nimittäin sokeripalan pistokkeeseen noin vain. Ei kai siihen munia välttämättä tarvitse, töitä nähdäkseni riittää ja näkisi vielä työnsä jäljenkin. Lamppu ei itse asiassa ole aivan noin vaaleanpunainen, enemmän fuksia, mutta valokuva väärentään. Lattialta puuttuu lehmännahka tai pörrömatto. Yksi lehmähän makoaa yöt sängyssä, miksei siis toinen voisi lojua lattialla.

Seuraavaksi otan ansaitsemani janojuoman. Magnersin.

perjantai 3. elokuuta 2012

Koska kaikkien täytyy syödä

Koska Ottoveli on kasvissyöjä, vaikkei mikään pulunsuojelija olekaan, niin piti ryhtyä laatimaan sopivaa ruokalistaa hänelle. Onneksi hän kuitenkin syö kananmunia ja laktoosittomia maitotuotteita, ei nouse pelkokerroin liian korkeaksi. Ajatuksen pohjana oli Yhteishyvän kesäkurpitsa-halloumipihvien ohje, mutta perkana, kun halloumia ei näyttänyt saavan kuin vähälaktoosisena, sekään ei hänelle käy. Tein sitten oman ohjeen.

Kesäkurpitsa-feta-perunaraastepihvit

300 g kesäkurpitsaa raastettuna, vedet pois puristeltuina n. 150 g
200 g (laktoositonta) fetaa murusteltuna
220 g perunaa raastettuna, vedet pois puristettuna (enpä tullut mitanneeksi paljonko perunaa silloin oli)
2 kananmunaa
3 rkl maizenaa
tuoretta rosmariinia & timjamia, jeeraa, korianterin siemeniä ja mustapippuria murskattuna
(suolaa maun mukaan, itse en laittanut, kun on jo fetaa)

Sekoita ainekset yhteen, anna levätä hetki jääkaapissa. Paista lettupannulla öljytilkassa ensin hitaasti, sitten kun vähän tavara on jähmettynyt yhteen, nosta lämpöä ja ruskista. Taikinasta tulee n. 12 pihviä. Seuraavalla kerralla korvaan maizenan soijarouheesta tehdyllä jauholla, proteiinipitoisuus kohoaa ja taikina ei ole niin kosteata. Mausteisiinkin on suunnitteilla remontti. Hyviä niistä tosin tuli noinkin, mutta aika mietoja

Jugurttikastike

2,5 dl turkkilaista jugurttia (valiolta löytyi laktoositon, kallein tietysti, prkl)
tuoretta basilikaa ja timjamia silppuna
currya, paprikajauhetta ja sitruunapippuria
suolaa

Sekoita ainekset, anna levätä jääkaapissa tarjoiluun saakka. Itse laitoin liikaa sitruunapippuria, kun taas ajatuksissani rullasin myllyä. Pah. Mutta ei se pahaa ollut, kovin sitruunaista vain. Kävisi varmaan kalalle.

Kaali-porkkana-paprika-lisuke

loraus öljyä
1,5 cm raastettua inkivääriä
raastettu valkosipuli
chiliä
varhaissipuli
200 g kaalia suikaleena
100 g porkkanaa lanttina

puolikas paprika suikaleena
hunajaa ja suolaa

Kuumenna öljy pannulla, lisää inkivääri, sipulit ja chili. Herättele hetki makuja pannulla ennen kuin lisäät porkkanan ja kaalin. Kääntele, lisää suola ja hunaja. Kääntele vähän lisää. Lisää paprika ja sipulin varsi. Jätä hetkeksi hautumaan pannuun. Mukaan olisi sopinut joku pähkinämurske tai seesaminsiemenet, mutta illalla loppui ajatuksen lento.

Sain ihania ruokatuliaisia Thaimaasta. Paikallista kahvia kaksi pakettia, curry pastoja, jumalaista longaani puun kukka hunajaa, nektaria! sekä tuoreita tom yam keittoaineksia sekä pariin stir fry ruokaan valmiit paketit. Ensi viikolla syön pelkkää aasialaista, vähän vaikuttaa siltä. Ei mikään huono valinta. Oli muuten ihana, kun Ottoveli tuli. Halasimme ensin ulko-ovella, sitten hississä ja vielä kolmannen kerran sisällä. Oli ollut molemmilla ikävä. Kauheata kälätystä ja nauruntyrskettä vissyveden voimin aina kolmeen saakka ja jo aamusella soi heräkello, kun hän läksi tapaamaan ystäviään ennen pakenemistaan P-Karjalan metsiin pariksi viikoksi.

Kälätys jatkuu, kun hän tulee loppuajaksi minun luokseni. Miten maltan laskea hänet kuun lopussa takaisin?

torstai 2. elokuuta 2012

Pakahtuvan sydämen arvoitus

Suru aaltoilee, eilen tuli iso aalto, hukuttava. Johtuu varmaan siitä, kun veljeni vanhimmainen kävi esittelemässä sydämensä valitun. On se vaan nuorten ihastuminen ja rakastuminen kaunista katseltavaa! Syötin heille lettuja, kirosin paistaessani tosin useampaan otteeseen. Kuumuutta riitti. Tarjosin suolaista ja makeata täytettä, nuorisolle muutaman karpalolonkeron ja itselleni parisen siideriä. Tyrkin jäljelle jääneet lonkerot mukaan, minähän en sellaista sokeriviinaa pysty kitusiini vetelemään. Hyi olkoon ja hyvä niin.

Nuorisoenergiapläjäyksen jälkeen jäi tyhjä olo. Kiersin kotiani, mihinkään en kyennyt tarttumaan. Tai aloitinhan minä yhtä ja tein kohta toista, mitään en loppuun saanut. Vanhenen ja luuhistun silmissä, painun kyyryyn fyysisesti ja henkisesti. Tuollaisina hetkinä ensin toivon, etten koskaan olisikaan tavannut koko ihmistä. Tekisi mieli kirota hänet, noitua, ettei koskaan onnea saisi toisen kanssa, vaan etsisi minua loppuikänsä. Sitten seuraavana harmittelen, etten tullut osoittaneeksi vielä enemmän lämpöäni, koska hän sen silloin olisi ansainnut. Näin sieluni silmin hänet parvekkeella kanssani istuskelemassa saunan jälkeen, oli niin tyyni olo. Karjun sisäisesti, että miksi edes aloitin, kun jo aloittaessani tiesin, että itku tulee. Mutta sain niin paljon hyvää ja kaunista! Sydän kutistuu rusinaksi ja seuraavassa hetkessä on halkeamassa kuin ylitäysi ilmapallo. Kunpa tämä pian loppuisi ja fyysiset mittasuhdemuutokset sisäelimissäni palaisivat ennalleen.

Veliseni selkä oli brakannut pahemman kerran. Hänet oli viety piipaa-autolla ensiapuun ja sieltä kirurgiselle poliklinikalle. Perkele senkin kanssa! Minä tässä meistä joutava olisin, kunpa mitään pahempaa ei olisi sattunut! Ottoveli saapuu illalla, pitää siivota perusteellisesti ja laittaa peti valmiiksi. Koska jos jotain muistan, niin hänen edellisen saapumisensa Amsterdamin kautta. Huhhuhhuh, nuorten miesten vinkeet. Mietin, mitä teen hänen tavaroilleen, lämmittäisinkö saunan, että mahdolliset elävät tuliaiset heittäisivät siellä veivinsä vai riittäisikö parvekemajoitus, kun ottoveli vain yön yli majoittuu luonani. Näemme pidemmän kaavan mukaan vasta loppukuusta, ensin hän käy juurillaan.

Kunpa minulla olisi muuta ajateltavaa! Kunpa tämä olisi jo ohi! Toiveenani on kaunis viehättävä muisto ja vakaampi loppuelämä. Mutta jos jostain olen onnellinen, niin siitä, että hän valoi uskoa ihmiseen. Sitä minä tarvitsin, ilman häntä minusta ei olisi ollut iloa kenellekään. Nyt tiedän, että on olemassa MAHDOLLISUUS onneen. Sekin riittää. On lähdettävä pesemään mahdollisia siitepölyjäämiä pois petivaatteista. Helvetti noiden ihmisten (lue ottoveljen) allergioiden kanssa! Mistäs saisin sydämelle pesuainetta? Pinttyneehkö musta pitäisi saada vaihdettua takaisin tasaisen harmaaseen.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Hajaantukaa!

Teitä on kohta parisensataa nimetöntä tyyppiä tullut Nolliksen blogista vierailulle. Hajaantukaa, ei teillä tunnu olevan minulle mitään sanottavaa. Hussiitäpois!

Tai sitten sanokaa jotain. Inhottaa olla preparointilasin alla.

Kopkopkop

Lukkoseppä paukuttelee oveani. Tai koputtelee varovaisesti, toivon silti, ettei kukaan naapureista juuri nyt koita nukkua. Minussa on joku perusturvallisuuden puute, on ollut aina, mutta avioliiton myötä meni vähäinenkin usko ihmisen hyvyyteen. Periaatteessa luulen, että kaikilla on pahat mielessä ja sitten jos on jotain hyvää, niin se tulee iloisena yllätyksenä. Ei se silti minua estä ottamasta hirveitä riskejä oman elämäni suhteen, jo kauan aikaa sitten nimittäin olen myös tullut siihen tulokseen, että mikäli ei riskiä ota, ei myöskään tule niitä positiivisia yllätyksiä. En juurikaan piittaa omasta turvallisuudestani, muita kyllä pyrin suojelemaan.

Kun nyt sen verran on sukan varressa säästöjä ja aikaa vaikka lampaat söis, niin sain vihdoin sovittua turvalukon asennuksen. Riemua! Paljon turvallisemmin mielin lähden pikkuretkilleni, kun saan kotoni turvattua parin lukon taakse. Myyjä muuten oli aika fiksu, kun ostaessani molemmin puolin lukittavan mallin totesi, että sinulla on sitten parveke hätäpoistumistienä. Kun katsoin häntä hivenen hölmistyneenä, hän vain totesi, että miksikäs luulen palokunnan pelastelevan porukkaa parvekkeelta. Syynä ei aina ole rappukäytävässä leijailevat palokaasut, vaan se, etteivät ihmiset hätäpäissään löydä turvalukkoonsa avaimia. Mjaa, en tiedä pitääkö tuo paikkansa, mutta minä jos joutuisin parvekkeelle, niin melkein tiputtautuisin maahan. Todennäköisesti selviäisin mustelmilla.

Pitääkin muistaa kysyä, että saako nyt kotivakuutuksesta halvennusta. Muutenkin pitäisi taas ottaa sellainen tarjouskierros vakuutusyhtiöissä, mitä kotivakuutukset maksavat missäkin. Ilman en tahdo olla. Se nimittäin saattaisi olla aika surkeata kolmannen kerran elämässään hankkia kaikki kotikilut ja -kalut alusta loppuun. Avioeroa varten ei taida mitään vakuutusta olla olemassa, minulla olisi kannattanut sellainenkin olla.

Loppukevennyksenä tarina kääpiöstä, jolta markka-aikaan oli kyselty klassisia lapsiasioita, mitä eri eläimet sanovat. Tiedättehän, kissa sanoo miau, koira hauhau ja lehmä muu. Oravan kohdalla lapsi oli vakavalla naamalla vastannut, että orava sanoo "Tosi on!", hän oli ottanut mallia Kansallis-Osake-Pankin mainoksen oravasta. Ystäväni, rauha hänen sielulleen, samoihin aikoihin piti rivarinsa takapihalla hyppiviä pikkuoravia KOP:in vakoojina. Hänellä oli taas asuntolaina kyseisesta pankista. Sittemmin, kun pankki vaihtoi nimensä Meritaksi, hän totesi, että hänellä on niin kallis tyttöystävä, ettei kannata muiden kanssa seurustella.