keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Touhottaja

Kummasti sitä vaan minäkin piristyn, kun töissä alkavat asiat sujua. Tiistaina suorastaan tein taas ihmeitä, jäi niitä kyllä koko loppuviikolle tehtäväksi, mutta olen saanut jo jotain rutiineja opetettua muillekin. Poissaoloni sitä paitsi taisi tehdä heidän itsetunnolleen hyvää, saivat huseerata itse paikan päällä ja päättää keskenään töiden järjestystä. Paljon on vielä tehtävää ja opetettavaa, mutta saan jopa hetkellisesti olla muutaman kymmenen minuuttia ihan omien hommieni kanssa, ennen kuin joku ryhtyy kyselemään.

Piristi minua sekin, ettei minun tarvitsekaan luopua vanhasta työluuristani. Nykyiset kun ovat sellaisia kolhoja, etteivät edes meinaa taskussa pysyä, huomasin lainapuhelimen kanssa pelatessani. Onneksi sim-kortin poisottaminen kokonaan auttoi, luuri lähti latautumaan. Nyt pitää vielä kollegoille hoitaa uudet, etteivät vaan pääse töitään karkuun.

Tilasin serkkutapaamista varten junaliput ja katsoin aikataulun valmiiksi seuraavaa länsirannikon retkeä varten. Siinä on vaan sellainen pikkujuttu vielä selvitettävänä, että meillä on edeltävänä torstaina asiakastilaisuus, jossa tietysti olen päällepäsmärinä touhottamassa. Tahtoisin saada perjantain vapaaksi, meillä vain ei taida silloin olla ketään muuta paikalla. Jos oikein tiukille vetää, käyn tekemässä pikarundin töissä, ennen kuin hyppään junaan.

Paras piristys tuli palkkatilille tänään. Sain bonuksen muuttohässäköinnistäni, kun olen niin joustava, sinnikäs, sitoutunut ja mitä kaikkea p*skaa vielä olinkaan. Itse kutsun sitä velvollisuudentunnoksi ja typeryydeksi. Nyt olisi vaikka vara siihen uuteen puhelimeen, joka jäi keväällä hankkimatta. Tai sitten käytän bonuksen kesämatkoihin. Tai säästän synttäritarjoiluihin. Tai synttärimatkaan. Valitettavasti kaikkeen siitä ei kuitenkaan ole, tuskinpa hankin puhelinta vieläkään. Rilluttelen vaan pitkin kyliä kavereiden luona. Asioilla on tapana järjestyä.

Näyttää siltä, että tunnelin päässä häämöttävä valonhäivähdys ei olekaan päälle syöksyvä luotijuna. Se tosin voi olla merkki, että taivas putoaa niskaani ja tunnelia pitkin pimeydessä on tulossa tähdenlento päin tätiä. Ainakin sitten lähden tyylillä. Mutta jos ei unta ala pian tulla, voi olla, että joudun kysymään onko luuhistuminen uhka vai mahdollisuus.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Loistavaa, että ollaan ymmärretty mitä sun panostus on ollut ja että annettiin bonusta! Harvoin saa muuta kuin kiitosta (jos sitäkään) ja rahallinen bonus on todella harvinaista! Hienoa, että sun työnantaja on nähnyt kuinka tärkeä olet ollut / olet, toivottavasti arvostus näkyy jatkossakin.

Maketsu kirjoitti...

Asioilla on tapana järjestyä. Ja mahdollinen luuhistuminen on ehdottomasti uusi mahdollisuus. Hyvät tuulet puhaltaa...

-kummitus- kirjoitti...

Anonyymi, kieltämättä tuo tuli pyytämättä ja yllätyksenä. Edellisen muuton osallistujille oli jaeltu kuulemma elokuvapilettejä ja viinipulloja. Se tosin oli talon sisällä tapahtunut muutto.

Maketsu, olen tullut siihen tulokseen, että jos riittävästi toistelen mantraa itsekseni, saattaa olla, että asiat oikeasti järjestyvät. Jos eivät toivomallani tavalla, niin sitten toisella.

Mutta jos ikinä olen töissä, kun työnantajani alkaa suunnitella firman muuttoa, poistan varmistimen aseestani ja ojennan irtisanomisilmoitukseni saman tien. Ei enää koskaan!

Anonyymi kirjoitti...

Aivan mahtavaa! Oot ylimaallinen, moisia kiitoksia ei yleensä jaella. No, minkäänlaisia kiitoksia...

Åboriginal

-kummitus- kirjoitti...

Minua on kyllä aina kovasti kiitelty (on kyllä toruttikin), mutta ihan ensimmäinen kerta oli, kun kiitos näkyi kesken vuoden palkkatililliä. Edellisessä työpaikassa tuli tulospalkkiotakin muutamana vuonna, mutta ei nyt kesken vuoden mitään jaeltu.

Halvallahan firma sinänsä pääsi, kun tein kahden kuukauden ajan noin kolmen ihmisen työt, mutta toisaalta hyvä, että tuli jotain. Ajatus lämmitti.

Mutta en mie mikään ylimaallinen ilmesstys kyllä ole, ei ole minkäänlaisia siiventynkiä vielä selässä ja sädekehäkin on taidettu kanittaa baari-illan aikana... :-D