Sain rakennettua yhden työhakemuksen eilen. Tänään aion tehdä toisen. Aion toistaa toimiani riittävän pitkään, yksi päivässä tai ainakin viikossa, jos ei päivää kohden yhtä löydy. Kyllä tämä joskus loppuu ja pääsen mielekkäämpien tehtävien ääreen. Olen valmis tinkimään monista asioista. Olen valmis muutokseen ja hullunmyllyyn, valmistaudun kehumaan itseäni oikeista syistä.
Pohjoisen poikakin ilmoittautui pitkästä aikaa, mutta edelleenkään eivät hänen saapumisensa ole kirjoitettuja kiveen. Hyvä kuitenkin tietää, ettei kaveri minua ole edelleenkään unohtanut. Minäkään en nimittäin ole unohtanut häntä. Viikonlopuksi kuitenkin olen jo saanut ohjelmaa, luvassa on roolipelaamista. Se ilahduttaa aina. Ruokaa, juomaa, kivoja kavereita - eipä sitä ihminen juuri muuta elämältään tarvitse. Hyvä tahto ja kaverit auttavat pitkälle.
Minua ovat alkaneet vaalit v*tuttaa. Joo, joo, tiedän, että demokratiassahan tässä elellään, mutta kun mennään tällä saamarin samalla toimimattomalla systeemillä eteenpäin. Samat dogmit vuodesta toiseen, rahaa hassataan itsensä kehumiseen, lobataan sponsorin ajatuksia ja mikä kamalinta - siinä sivussa kaveritkin lähes suuttuvat toisilleen, kun edustavat eri näkökantoja eivätkä osaa enää keskustella, vaan ryhdytään riitelemään. Minä taidan olla onneton pelkuriraasu tässäkin asiassa, kun en suostu edes kertomaan, miten punaisen viivan vetäisin. En vihreätä, valkeata tai sinistä. Katsokaa nyt, väritkin on jo jaettu, seuraavaksi varmaan kiväärejä kaikille.
Paranen pikkuhiljaa. Eilen hikoilin paljon. Portaitakin yritin hullu kävellä, se meinasi tosin loppua vähän huonosti. Piti kaivella piippa esiin. Välillä tipahdan henkisen surun ja tuskan alhoon, mutta koska se on kokonaan itse aiheutettua, on syytä kärsiäkin. Itsepähän olen paskani lapioinut, eikä se lasti aivan pian ole lopussa. Soimaan tietyistä asioista itseäni hamaan hautaan. Mutta muuten hyppelen kakkakasani* keskellä näennäisen hilpeänä.
*Ohessa kuulemma Stalinin läntisille vierailleen kertoma vitsi, joka saa minut aina hysteerisen epätoivoisen naurun partaalle:
Kulkumies löysi tienposkesta kuolevan linnun. Lämmitti sen pomppansa sisällä elävien kirjohin mutta kun ei voinut kuljettaa lintua mukanaan, tökkäsi sen lämpimään lantakasaan. Lintu virkistyi ja alkoi visertämään.Kettu kuuli viserryksen, nappasi linnun kasasta ja söi suihinsa.
Stalinin mukaan kertomus sisältää kolme venäläistä viisautta. Ensiksikin, se joka tökkää sinut paskaan, ei välttämättä ole vihollinen. Toiseksi, se joka vetää sinut pois paskasta, ei ole välttämättä ystävä. Ja kolmanneksi, kun on kaulaansa myöten sonnassa, ei kannata paljon viserrellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti