Ihan niin kuin toivoinkin

Nuorimies on tosi kiva ja kiltti, kuin koiranpentu, katselee vihreillä silmillään välillä niin intensiivisesti, että oikein hirvittää. Tuli puhuttua asiota auki, koitin tolkuttaa sille, että pitää nyt vain oman elämänsä, ettei aivan minun takia sitä ryhdy sotkemaan, koska itse aion ylläpitää omaani. Mutta saattaapa tuo olla, että sitä yhdessäkin liikutaan, hän ei kuulema aio minua vain neljän seinän sisällä tapailla, niin kuin itse vähän uumoilin, että olisi viisainta.

Eilen pidimme kokkikurssin kotioloissa, satay-tofua ja nuudeleita. Se sujui hyvin, taitaa poika olla luonnonlahjakkuus. Otimme samalla vähän viiniä, kävimme saunassa. Sellaista tavallista ja rauhallista, ihan kuin olen haikaillutkin, ilman mitään ihmevääntöjä. Tänään vielä katselelimme yhdessä sohvalla sununtaiohjelmia kahvimukien kanssa, höpöttelimme niitä näitä, ennen kuin hän lähti roolipelamaan. (Aika hassu yksityiskohta, että sekin on meillä yhteistä lukemisen ja musiikkijuttujen kanssa.)

Ei minua oikeastaan enää huolestuta yhtään. Sujuu, jos on sujuakseen ja sujuu niin pitkään kuin sujuu. Jos minulla on kerta hauskaa, niin en välitä. Kunhan vain muistan realiteetit, siinä vaiheessa kun hän tapaa jonkun ikäisensä, minun on syytä väistyä siististi sivuun. Statukseni on edelleen sinkku, mikäs se termi nyt olikaan? Friends with benefits? Mutta en minä tästä varmaan enempää jatkossa jaarittele, kun ei kuitenkaan kysymys ole ainoastaan minusta.