torstai 4. elokuuta 2011

Yksin vai yksinäinen?

Aamupalalla haastelin lapsuudenystäväni kanssa yksinolosta. Lohduttelin häntä, että vaikka parisuhteessa saattaisi ryppyjä tullakin, ystävät säilyvät. Samoin lapset ja suku, minulla etenkin veljeni. Itse tunnen itseni kovin harvoin yksinäiseksi, vaikka paljon aikaa yksin vietänkin. Olen miettinyt, että yksinäisyys usein kertoo selvittämättömistä ongelmista. Ainakin itse tunsin avioliiton loppuaikoina niin suurta yksinäisyyttä, että meinasin mennä junan alle, kun en muuta ratkaisua asiaan löytänyt. Mutta enpä sitten mennyt, nyt olen vain yksin, en yksinäinen. Asiat ovat mallillaan, aivan erinomaisesti!

Tänään on ensimmäinen lomapäiväni yksin. Oikeastaan jo vähän kaipasin sitä. Pyrkimykseni on viettää se mahdollisimman vähäsanaisesti ja vain sisäistä dialogia käyden. Lakanapyykkiä pitäisi pestä ja siivota, että huomenna voi taas sitten kutsua lisää vieraita kylään. Ja johan on kumma, jos en kertaakaan lomallani humalaan pääse, matkan aikana tapahtunutta pienimuotoista tissuttelua ei lasketa ja koto-Suomessakaan ei vielä moista ihmettä ole tapahtunut.

Ai niin ja ne valokuvat ja matkakertomus... Kyllä mie sen vielä jossain välissä väkerrän. Tai meillä on itseasiassa matkaseurani kanssa ajatus, kuinka se hoidetaan. Mutta siitä sitten myöhemmin.

2 kommenttia:

Mymskä kirjoitti...

Tämä taitaa olla joku ikuisuuskysymys. Tällainen (pari)suhteeton ihminen joutuu hirveän usein selvittämään
kyseleville yksinoloaan ja yksinäisyyttään. Mutta kai se sitten huolestuttaa kanssakulkijoita... Minä olen kokenut suurimmat tai pahimmat tai ahdistavimmat yksinäisyyden hetket nimenomaan seurustellessa. Yksinollessa taas en juuri koskaan.

Varmaan silläkin on vaikutuksensa, että olen ainoa lapsi enkä koskaan tottunut ottamaan ketään muuta huomioon (heh heh).

-kummitus- kirjoitti...

Se ON ikuisuuskysymys ainakin minulle. Parisuhteettomana joudun selvittämään sitä jopa itselleni, että uskon, ettei maailma suhteesta ole kiinni, vaan omasta asenteesta.

Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän nauran katsoessani peiliin, parempi unohtaa ne haikailunsa ja nauttia elämästä tällaisena kun se on. Hyvänä elämänä. <3 Eikä yhtään yksinäisenä, koska onhan minulla vaikka ketä!