perjantai 5. syyskuuta 2014

Tuli ilta ja seuraava aamu

Tänään on töissä luvassa mielenkiintoinen keskustelu. Katsotaanpas iltasella, mikä on lopputulema. Eilen preppasin itseäni sitä varten, tein jopa muistiinpanoja. Ai niin ja illallinen kollegoiden kanssa oli herkullinen. Senkin käytin hyödyksi miettiessäni tämän aamuista kokousta. Olen muuten kamala herkkuperse, on se vaan hyvä juttu, ettei minun tarvitse edustaa kuin erittäin harvoin. Hyvä ruoka saa minut syömään, Lasipalatsissa ovat kalaviikot menossa. Sen lisäksi minuun vetoaa 60-luvun funkkis ja valkoiset pöytäliinat. Suosittelen.

Juhlapaikan lasku saapui. Se oli lähes 1/3 pienempi kuin kuvittelin. Tavallaan niin kuin säästin. Sillä rahalla voin palkata veljentyttären ystävät tarjoilu- ja siivousavuksi. Win - Win. Ruokia on ryhdyttävä rakentamaan, ainakin on kirjoitettava ostoslistat. (Saakohan kaupoista enää vadelmalimunadia 1,5 l pulloissa?)

Ei siittäjäni muuten vielä kuollutkaan. Tietenkään, prkl. Sitten äitini soittelee, että soittaisin nyt sille. En soittanut. Hän sen sijaan soitti minulle, muuta asiaa ei tuntunut olevan kuin minun haukkumiseni lihavaksi. Sitten vielä ihminen ihmettelee, miksi en pidä yhteyttä. Kumma tyyppi, en ymmärrä, mikä tarve hänellä on yrittää tuhota itsetuntoni. Enkä minä nyt mikään lihava ole, minulla on vain perinteinen ruumiinrakenne, t*ssit ja p*rse.

Onneksi on perjantai. En jaksaisi yhtään ainutta päivää ilman pientä taukoa. En vaikka tällä viikolla kävelimme kahdesti ja sunnuntaina vedetään taas lisää. En aio välittää jalasta, eiköhän tuo roikkune mukana. Koti alkaa tuntua vieraalta, illat ovat olleet laakaliitoa, siivotakin pitäisi, miettiä vähän lähitulevaisuutta. Unta ei ole viime aikoina oikein riittänyt, pitäisi syödä pari pilleriä, joilla napataan Nukkumatti sänkyyn. Pienesti ahdistaa.

3 kommenttia:

Lazur kirjoitti...

Jollei muualta löydy, niin K-supermarket Mustapekka myy 1,5 litran pulloissa. Vasiten tarkistin hyllyn, kun kävin evästä hakemassa.

Onnea syntymäpäivän johdosta ja iloisia, onnistuneita juhlia! Itse juhlin vastaavaa merkkipaalua ihan vaan oman perheen kesken, ja sitten vähän naimalla saadun suvun järkkäämissä yllätyssyömingeissä. Tällä viikolla piti vielä pönöttää firman tarjoamilla kakkukahveilla, vaikka syntymäpäivä oli jo heinäkuussa. Että siinä oli mulle jo vähän liikaakin juhlakalua oloa, mutta kestin sen kuin aikuinen nainen.

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa siltä, että juhlat lähestyvät. Onnellista juhlapäivää ja elämäntäyttä elämää tuleviin vuosiin!
t. Eevis

-kummitus- kirjoitti...

Lazur, joo, löytyi sitä onneksi Pirsmastakin. Kiitos tarkastuksesta!

Myöhästyneet onnittelut merkkipäivän johdosta! :-D Hyvä vuosikerta! Onneksi meillä ei juhlita firmassa synttäreitä.

Eevis, sieltä se pikkuhiljaa lähestyy. Kiitos onnitteluista!