maanantai 28. joulukuuta 2015

Kappas, miten sattuikin

Juuri kun kerkesin ystävälle kehua, että onpa mukavaa, kun on joku, jonka kanssa vähän edes suunnitella tapaamisia etukäteen, tuli tarpeellinen muistutus elämän häilyväisyydestä. Kun eilen viestittelimme wotsapissa, sattui RM:lta pääsemään aivopieru, että tavataan torstaina, jos ei tule mitään yllätysbileitä. Tiedättehän te minut, laskin nopeasti yksi plus kaksi ja päätin keksiä itselleni yllätystä koko rahan edestä. Minä en jää odottelemaan giljotiinia enkä roikkumaan löysässä hirressä.

Hyvä, että asiat selvisivät jo nyt. Ei tarvitse enempää tuhlata aikaansa asian vatuloimiseen. Ja kerkeänpähän tosiaan miettiä, mitä touhuan ensi viikonloppuna, vai ottaisinko suosiolla levon kannalta. Se saattaa olla vetävä vaihtoehto, on tässä tätä ohjelmaa riittänytkin. Kivaa on ollut, mutta olen ehkä unohtanut itseni. Sen tyypin, joka tykkää itsestään ja tarvitsee omaa seuraansa.

On se kumma, että me kaikki rimpuilemme omien demoneidemme kanssa. Minä en ole ainoa. Siksi minulla varmaan ymmärrystä ihmisiä kohtaan riittääkin. Toisaalta en siksi jää kovin pitkäksi aikaa kenenkään perään, aina jostain tulee jotain uutta. Ainakin pari suhdetta, siitä kannattaa pitää kiinni, se näyttäisi olevan minulle sovelias toimintamalli.

Ja sitten vähän töihin. Saa nähdä millainen nälkä siellä tulee ennen lounasta, kun on taas tottunut vähän turhan hyvälle.

3 kommenttia:

Mymskä kirjoitti...

Just. Hupsista, saatana.

Anonyymi kirjoitti...

No hui. Mut ookkonä varma, kumman mahdollisia yllätyspilleitä tarkoitti...
Åboriginal

-kummitus- kirjoitti...

Olen. Ihan oli hyvä herätys. Ei tällä mitään tulevaisuutta ole, mutta hetken hupia jos kuitenkin.