Eilen podin migreeniä, mikä lie senkin taas laukaissut. Ensin en vain edes tajunnut sitä migreeniksi, paikkasin oloa buranalla. Kokeilin jopa päiväunia, mutta heräsin entistä kamalampaan kipuun, se vihdoin herätti tajuamaan, ettei kyseessä ollutkaan tavallinen jomotus. Sumatriptaani onneksi voitti sen, mutta loppupäivä meni melkoisessa sumussa ja etomusta pidellessä.
Koitin pakata, mutta jäi tekemistä tähän aamuunkin ihan riittävästi. Olen tarkistanut, että minulla on veljen tuoma avain heidän yksiöönsä sekä junalippu. Ne ovat tärkeimmät. Veljen vaimon asunto toimii suojapaikkanani Pohjoisemmassa Suomessa, kun vierailen laskemassa vanhempani. Viimeisen yön vietän toisen veljeni hoiteissa maaseudun rauhassa. Perjantaina luvassa lienee baarikierros kylillä ystävän kanssa, saa nähdä nyt.
Surettaa kaikki, eikä tekisi mieli lähteä, mutta koska Ottoveli on edelleen kotosalla, en saisi edes murjottaa rauhassa. Sama mennä ja koittaa olla ja elellä muuten normaalisti. Jos olisi töitä, kiinnittyisi huomio niihin, eikä tarvitsisi epäolennaisia pohtia.
Se on sitten syyskuu, kun minut tapaatte täältä. Voikaa hyvin, minä en taida osata enää ihan täyspainoisesti vetää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Elä sure, ihmisen lapsi. Kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu. Rentouttavaa reissua !
Tästähän tämä, tiedän sen. Mutta rentoutuminen on kaukana, kun äiteen leipiin joutuu. Graahhhh...
Nyt kellotulliin. (Kellotulli = paikka, jossa kellot takavarikoidaan ja aikaa käännetään kummallisesti taakse päin, tapahtuu palattaessa vanhoille asuinhuudiloille.)
Lähetä kommentti