sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Baarikärvänen

Annoin mieliteolleni periksi ja matkustin baariin lauantaina. Ajattelin itseasiassa vain käväistä Lennonjohdossa ja sen jälkeen jatkaa tutkaisemaan, millainen baari on se uusi Loosister. Toisin kävi, jumituin koko illaksi ensimmäiseen juottolaan, kun tapasin siellä hauskan ja suulaan virolaispojan, joka päätti sijoittaa palkkarahansa vanhaan naiseen. Hoidin sitten sukulaiskansasuhteita samalla kun kuuntelimme paikalla musisoinutta duoa. Hyviä covereita koko rahan edestä, ilmaiseksi.

Kivaa oli, mutta ei siitä sen kummempaa numeroa kannata tehdä, nuoriherra kun oli nuoriherra. Taas liikaa ikäeroa, vaikkakin kehitystä on tapahtunut, vain 18 vuotta, Hän kuvitteli minut kymmenen vuotta nuoremmaksi. Juon siis itseni sekä nuoremmaksi että viehättävämmäksi. Hän ihmetteli kovin, että miten olen itsekseni, että miksi minulla ei ole miestä. Kerroin, etten juurikaan käy ulkona, mutta että mieli kyllä olisi altis, jos vain sopivaan törmäisin.

Illan päätti saattomatka taksiasemalle, missä pääsin romantillisen eleen kohteeksi. Olin, harvinaista kyllä, kylille lähtiessäni sitonut hiukseni kiinni. Hän pyysi kohteliaasti, että saisi avata ne, sai luvan ja upotti kätensä takahiuksiin. Että hän sitten rakastaa naisten pitkiä hiuksia. Niinpä. Minähän rakastan miesten pitkiä hiuksia, nuoriherra oli vaan kalju. Poskipusujen jälkeen hyppäsin taksiin ja hän omaansa. Ei kuitenkaan seurannut minua, vaikka hetken sekin häivähti mielessäni kauhunsekaisena tuntemuksena, se ei enää olisi ollut romantillista.

Ei enää nuorempia miehiä, mieluummin olen ilman. Joku roti tässä elämässä pitää olla, vaikka miten olisi kivaa. Mutta sunnuntai on mennyt aika lailla harakoille. Vodkan juomisesta voi tulla karpula, tuli sitten maljoja juotua erinäisille asioille. Pitäisi pysytellä miedommissa eväissä vanhan akan. Kun olostani selvisin, onnistuin tofukookoscurrystä syömään vielä ähkyn itselleni. Mahdoton sankari, ensin juo itsensä tainnoksiin ja sitten syön. Joko kohta saa mennä nukkumaan, että jaksaa taas töissä huomenna?

Ei kommentteja: