Tää on taas niin tätä

Arki on hyvästä. Pidän rauhallisesta ja tasaisesta elämästä, joka soljuu eteenpäin omalla painollaan. Pidän töistä, pidän kodista, pidän työmatkasta bussissa, pidän ihmisten katselemisesta, pidän siitä, että saan aikaan asioita (viikonloppuna jopa kaamosvalot lähtivät parvekkeelta). Minusta on ihana lukea, surffata netissä, seurata naamakirjaa ja sänky se vasta maailman paras paikka onkin. Etenkin kun siinä ovat puhtaat lakanat. Kävelemisestäkin pidän, vaikka nyt on oikeassa nivusessa joku solmu, enkä pysty kunnolla ottamaan oikeanmittaisia askeleita. Menee vähän sipsutteluksi.

Viikonloppuna istutin muutaman siemenen. Saa nähdä, tuleeko niistä mitään isona, chilejä niiden muistaakseni oli tarkoitus olla. Kasvun ihme vaan jaksaa ilahduttaa joka kerta. Kai se on jonkinlainen keski-ikäistymisoire, mutta siitäkin osaan nauttia. Keski-ikäistymisestä tuli mieleen, että, silmänympärysihoni on alkanut roikkua viimeisen puolen vuoden aikana. Silmäpussit eivät enää palaudu sileäksi ihoksi koko päivän aikana. On mielenkiintoista seurata myös rapistumisen ihmettä, sekin kuuluu elämään. Mutta hyvät tuotteet ovat auttaneet pitkään, jälki varmaan olisi pahempaa, jos en olisi niitä käyttänyt.

Viikonloppuna sain luettua kokonaisen kirjan, Sarah Winmanin Kani nimeltä jumala-kirjan. Minut on taas myyty. Jos sellaisia kirjoja olisi enemmän, saattaisin päästä takaisin ahmintamoodiin. Eikä se mitenkään traaginen tarina ollut, elämän makuinen kylläkin. Ehkä vähän naiivi, mutta optimistinen, sellainen tarina, josta tietää, että se olisi voinut tapahtua, koska kyllä tässä maailmassa tapahtuu kummempiakin tarinoita. Minä vaan en osaa niitä omiani yhtä kauniisti kirjoittaa, enkä voi, koska kaikkea vaan ei voi kirjoittaa, että voi vaalia asioita sisällään. Sellaisia hauraita hienoja asioita.

Viime yön huonoissa unissa oli yksi aivan erityisen omituinen. Olin menossa naimisiin. Meillä oli itse asiassa kaksoishäät yhden ystäväni kanssa. Pukuni väri oli aivan väärä, valkoinen, kun olisin halunnut fuksian. Muutenkin seremonia vaikutti huonosti organisoidulta. Sulhasta en nähnyt, mutta siellä se edessä seisoi ja minua odotti. Johtuneko siitä, kun viime yönä hereilläolohetkenä suunnittelin elämäni suuria juhlia ja tajusin, että edelliset suuret järjestämäni olivat häämme. Että käyköhän tässä jatkossa yhtä huonosti kuin silloin?

Harmittaa, kun piti panna kommentit varmistuksen alle. Mutta en vaan kestänyt enää satojen roskapostikommenttien poistamista blogista ja sähköpostista. Todennäkösesti se ei kuitenkaan tule vähentämään kommenttien määrää, koska niitä ei nykyään tule juuri muutenkaan. Enkä minä niiden takia blogia pidäkään. Itselleni minä tätä kirjoitan, että voisin sitten vanhana kiikkustuolissa muistella. Vaikka nyt tilanne onkin sellainen, että vähän joudun sensuroimaan erinäisistä syistä. Niitä juttuja varten on paperinen päiväkirja.

Puolen vuoden päästä täytän 50 vuotta.