torstai 16. lokakuuta 2014

Eka kerta

Kun takamukseni herätteli minua aina vain taajempaan tahtiin öisin, päätin lääkärikäynnin jälkeen tilata ajan osteopaatille. Kävin vastaanotolla tiistaina, sekin oli taas varsinainen show, kun rynnin keskustaan, että kerkesin kolmeksi paikalle. Töistä on suuri lähtemisen vaikeus.

Niinpä saapuessani paikalle olin stressaantunut, hikinen ja ahdistunut, soveliaassa olotilassa kerrankin kertomaan, mihin sattuu, enkä peittelemään tuntemuksiani. Minulla nimittäin on paha tapa, kuvittelen ilmeisesti, että kärsimys kaunistaa. Valitin takamuksen lisäksi myös tenniskyynärpäätäni. Tai sitä oikean käsivarren lihasta, joka ärtyi mappeja nostellessa toukokuussa. Suurin kipu siitä on mennyt, mutta silti se on kalvanut hivenen koko ajan.

Ensin juttelimme, sitten osteopaatti aloitti tunnustelemaan. Olin varoittanut, että hieronta sattuu minuun, hänen tunnustelunsa ja vääntelynsä oli kuin höyhenellä sivelyä siihen nähden. Välillä jopa vähän mietin, että näinköhän tästä on mitään hyötyä. Mutta kun itsekin tunsin jo käsittelyn aikana, että jotain alkoi tapahtua, rentoutuminen ja lämpö levisivät koko kroppaan, niin mielelläni varasin itselleni heti toisenkin ajan.

Illalla olin simahtamispisteessä jo kahdeksan jälkeen. Nukuin niin sikeän yöunen, etten uskonut sen olevan mahdollista. Ja katso, käteen ei satu yhtään. Pylly vihoittelee edelleen, mutta eri tavalla ja eri paikasta. Osteopaatti kertoi, että lihaksissani ei sinänsä varsinaisesti mitään vikaa ole, ne ovat vain mutkalla kuin levälleen jätetty puutarhavesiletku. Sen lisäksi kiinnittyneet ylen tiukasti luukalvoon.

Hän ehdotti muutamia itse tehtäviä harjoituksia sekä alfalipoiinihappoa. Se kuulemma saattaisi sopia minun ruumistyypilleni ja ajaisi myrkkyjä pois keskiäkäisestä kropastani. Ja myrkkyjen poistuminen taas edesauttaisi toimintakykyä. Suoraan sanottuna olen valmis kokeilemaan kaikkea muuta paitsi kansantanssia ja insestiä, että pääsen nukkumaan rauhassa, niinpä kävin Life-kaupassa eilen (olivat sattumoisin halvennuksessa) ja nyt on ensimmäinen pilleri jo pantu poskeen, tuloksista tulen kertomaan, jos niitä ilmenee.

Ensimmäinen kertani osteopaatilla osoittautui onnistuneeksi. Parin viikon päästä on toisen käsittelyn vuoro. Eihän se ilmaista ole, mutta toisaalta jos on olemassa keino päästä kivuista eroon ilman pillereitä, niin kokeilen mieluusti. Jos se ei auta, vaadin parempia rohtoja.

2 kommenttia:

Marjaana kirjoitti...

Hih, alfalipoiini parantaa kaikki maailman vaivat: se auttaa ikääntymiseen, parantaa muistia, tosiaan puhdistaa myrkkyjä elimistöstä ja mitä kaikkea.

Mä syön sitä kans (poistaakseni homeiden toksiineja). Muistathan olla varovainen, ettei juutu kurkkuun, se on todellakin happo. Mulle neuvottiin, että pitää aina olla jotain palasta vieressä, varsinkin jos tablettien nieleminen tuottaa vaikeuksia. Saa sitten nakattua perään jos meinaa jämähtää.

-kummitus- kirjoitti...

Oo, kiitos vinkistä, Marjaana, pitää ottaa hänet siis aamulääkitykseen, että voi pehmentää alasmenoa puurolla.

Juuri nyt näytän ja tunnun ikäiseltäni, on ollut vähän liian paljon ohjelmaa ihmisen lapsella. (Mietin juuri tässä vaiheessa, että ainakin kuvittelen vanhempieni olleen ihmisiä, mutta en kyllä ole ihan varma siitä.)