perjantai 5. joulukuuta 2014

Normihommaa

Ensin meinasin kertoa, että Töölönrannan joulubuffetissa on sekä maukkaita että tylsiä ruokia. Sitten meinasin jutella hätäensiapukurssista. Sen jälkeen ajattelin nokkelasti veistellä jotain Pavlovin koirasta, joka kävi ostamassa glögiin jallua. Tärkeitä asioita saattavat olla kaikki.

Mutta oikeastaan, ei minulla mitään sen kummempaa ole kerrottavana. On hyvä, että nyt on perjantai. Ensimmäinen viikkoni uusien asioiden haltijana on ollut erittäin epäonnistunut. Etenkin yllämainittujen asioiden kanssa keskittymiskykyni on kultakala-luokkaa. Ensi viikolla aion siirtyä avotoimistomme pimeimpään nurkkaan ainakin pariksi päiväksi, ehkä opin uusia rutiineja ja ehkä - jos minua ei keskeytetä koko ajan - opin tekemään jotain uutta.

Väsyttää niin paljon, ettei taas osaa nukkua. En edes järjellisiä töitä saa etsittyä. Taidan ottaa lasillisen jallua. Voi olla, että menee toinenkin.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

On hyvä, että on perjantai. Mulla kultakalamoodi on jatkunut koko syksyn yhä pahenevana. Älä aliarvioi itseäsi, kaikesta päätellen olet mitä tarpeellisin.

En tykkää jouluruoasta, joten jos oli perinteistä genreä, oli automaagisesti myös tylsää.

Nautinnollista viikonloppua,
Åboriginal

-kummitus- kirjoitti...

Kas, meitä kultakaloja on siis enemmänkin liikkeellä. Taitaa olla parveiluaika. :-D

Minulla on jo monta vuotta ollut aivan oma jouluruokamenuni. Siihen ei kuulu kinkkua eikä laatikoita, ne ovat aika mautonta kamaa. Kalasta ja mädistä olen oppinut nauttimaan vasta myöhemmin.