torstai 18. kesäkuuta 2015

Nainen suunnittelee

Olen vastaillut erinäisiin lähitulevaisuuttani koskeviin viesteihin niin, että suorastaan huimaa. Jos nyt jotain on tullut todistettua, en ole mikään spontaani elukka. Elämäni on ohjelmoitu sekä töissä että vapaalla syyskuun alkuun saakka. Eikä se mikään paha asia ole, tällainen minä vaan taidan olla. Viihdyn suunnitellun huvituksen seurassa. Eikä se mikään minuuttiaikataulu ole, leediä ja vapaata on paljon, mutta suuret suunnat ja päivämäärät on sovittu.

Kirjeenvaihtotoverikin varasi alustavasti heinäkuulta yhden viikonlopun. Katsotaan nyt sitten. Jotenkin minua aina välillä miesten logiikka ihmetyttää. Muissa suunnitelmissa ovat esiintyneet sanat mittumaari, lounas lapsosten seurassa, ravitsemusliikkeet, musiikki, iloinen Itä-Suomi, Westcoast surfing, ystävät, sanoinko jo ystävät?

(Minua muuten vähän pelottaa lähteä itsekseni ulkomaan retkelle, mutta eiköhän se ihan hyvin suju, sitten kun sinne saakka pääsen. Ottoveli tosin lietsoo itselleen paniikkia, kun muistelee muutamia nuoruudessa suoritettuja rekiretkiä. Olen kuulemma vaarallista seuraa itselleni. Voi olla, mutta pakkohan minun on aikuistua edes vähäsen. Kantaa vastuuta myös itsestäni eikä lentää kuin päätön kananen.)


Hyvä riento tästä vielä tulee, vaikka heräsin jo ennen viittä. Kyllä minä jossain välissä saan nukuttua. Onhan siinä positiivinen puoli, että pakkasin jo. Illalla voin vaikka keskittyä Hankalaan. En anna pikkuasioiden häiritä. Enkä isojen. En edes töiden. Nauttikaa vuotuisen kierron toisesta valon juhlasta!

Ei kommentteja: