Hyvin, mutta huonosti

Jatkoin sitten makaamista, kun olin alkuun päässyt. Parin terveemmän päivän päälle sain ilmeisesti noroviruksen kimppuuni. Jouduin jopa oksentamaan. En suosittele erityisesti yli 38,6 asteen kuumeessa. Sattuu. Onneksi ei ruoka aamulla maistunut, ei ollut kovin paljon materiaalia ja helpotus oli välitön. Sitten vaan oli kuumetta.

Viikonloppu oli riemuisa. Perjantaina kävimme hallissa sekä Arabiassa ennen kuin huitasimme sampanjan kitusiin ja siirryimme ulkoruokintaan. Jos jaksaisin näpytellä, kertoisin mielipiteeni Toscaninin eväistä. Nyt vaan totean, että kyllähän sitä söi. Pääruoka oli herkkua, karitsan niskaa, savoijinkaalia ja polentaa, mutta sinisimpukkapasta oli turhan al dente. Muutama muukin mielipide minulla on, mutta pidän ne nyt itselläni. Sanotaanko, että ei tarvitse toiste mennä, vaikken rähisemään alkanutkaan.

Ruuan päälle kiertelimme ystävättären kanssa baareja: Boothill, Loose, U. Kaleva ja On the Rocks. Hauskoja ihmisiä, sosiaalista kanssakäymistä ja kuitenkin päädyimme turvallisesti kotiin yöbussilla. Siis silkkaa säästöä, mutta kovin kosteata sellaista. Mielenkiintoisia kohtaamisia oli kuitenkin paljon, oikein muisti, miksi niitä ihmisiä tavataan.

Lauantai-ilta meni naapurilähiössä omien eväiden merkeissä. Runsas vihersalaatti, fenkoli-lehtikaali-appelsiinipaistos, pari laatua maggaroita, broilerin filepihvejä ja sitruuna-uusia perunoita (uusin keksintöni). Ruoka oli maukkaampaa kuin Toscaninissa. Seura oli ehdottoman ihanaa. Naurua taas riitti niin, että meni seuraavan vuorokauden puolelle ennen kuin kotona olimme. Kyllä hyvä seura parantaa. Henkisen parantamisen tarpeessa nimittäin olen ollut.

Olen koittanut kerätä valokuvia ja kirjoittanut muistokirjoitusta. Siinä olivat S:n tyttären toiveet. Muistopöytään pitäisi saada kuva. Hän tahtoo oppia tuntemaan isänsä ja että minä kuulema olen niistä harvoista, jotka hänet tunsivat. Minua sisäisesti nauratti, että vähissäpä se tieto sitten on. Mutta toisaalta ymmärrän, harva jaksaa luonnonvoimia monta vuotta peräjälkeen. Nyt on kuitenkin kirjoitus tehty ja melkein kaikki valokuvat kaiveltu, hän saa tehdä niillä, mitä tahtoo. Minä lupasin mennä hautajaisiin ja muistojuhlaankin, en vaan voinut sanoa tyttärelle ei.

Mutta sen mie vaan sanon, että kun siitä juhlasta pääsen, pidän ihan oman Kallio Kukkii tapahtuman. Se ei sitten ole alaikäisille soveliasta seurattavaa. Ja nyt lähden nukkumaan, ystävä kävi yökylässä kotimatkalla viime yönä. Siinä kuitenkin meni aikaa haastellessa. Sain reilun puoli kiloa hirvijauhelihaa ja kolmikiloisen hirvipaistin sekä kutsun Norjaan toukokuussa. Siellä kyllä on nättiä ja kivoja ihmisiä, mutta kun se on niin hirveän kallis maa.