perjantai 8. huhtikuuta 2016

Problem child

Yritän kirjoittaa järjellisiä. En tahdo pyöritellä tiettyjä ajatuksiani nyt juuri täällä. Tuskin saisin kovin paljon ymmärrystä, kun itsekään en oikein ymmärrä, mitä on tapahtumassa. Minulla kuitenkin on vakaa tarkoitus suoristaa kulmat, oikoa mutkat ja rakentaa yksinkertaisempi maailma. En vaan tiedä, koska ja miten. Olen aivan uudenlaisen tilanteen edessä, tällaista minulla ei ole koskaan ollut. Minulle syydetään viestejä päivittäin, soitetaan kahdesti päivässä. Minulle puhutaan, minua kuunnellaan, minut haastetaan, minun annetaan haastaa. Ihmemies kutoo minua verkkoonsa - vai kehtoonsa?

Tänään kuitenkin tilanne saa jäädä näin, samaksi mitä se on ollut yli puoli vuotta. Tänään en ratkaise ongelmiani, aion vain hengittää. Menen RM:n luokse saunaan. Siellä on luvassa hyvää seuraa, ruokaa ja soveliaita ruokajuomia. Ai niin ja musiikkia. Lisää musiikkia, hyvää seuraa ja soveliaita juomia on luvassa huomenna, kun lähden ystävän kanssa ensin parantamaan maailman ja sitten yhdelle keikalle. Ainakin toivon, että pääsemme sille keikalle, ettei paikka ole liian täynnä, ja että keikka on hyvä. Yritän kuitenkin pysytellä seesteisenä ja avoimena koko viikonlopun. Tämä on minun valintani, minun arvomaailmani ja minun elämäni. Tahdon miettiä, mitä teen ja minne olen menossa.

Kävin salilla ensimmäistä kertaa sairastumisen jälkeen. Lomalla ei paljon kiinnostanut lähteä töihin. Olisin toki voinut käydä enemmän kävelemässä, mutta toisaalta harrastin kyllä suhteellisen paljon hyötyliikuntaa. Jalkani tietävät tehneensä jotain. Samoin selkäni, koska tein kollegan ohjeen mukaisesti sellaisessa kävely/polku/käsienheiluttelulaitteessa hänen ohjeensa mukaisesti niin, että välillä työnsin kantapäillä, välillä vedin käsillä. Se on aika hyvä kapistus, jos olisin rikas ja minulla olisi tilaa, hankkisin sellaisen itselleni. Mikä hitto sen nimi on? Voiko se olla joku crosstrainer? Kollega lohdutti, että kyllä se endorfiini alkaa sieltä jossain välissä potkia, minä vaan epäilen. En vielä kertaakaan ole innostunut liikunnasta, olisi jo korkea aika.

(Bubbling under: Mitenhän pahasti elämäni on solmussa ensi viikon alussa? Onkohan mahdollisesti keväisellä manialla jotain tekemistä asian kanssa? Tarttisko hankkia lääkkeet, että vähän tasoittuisin?)

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hui! Noin kova intensiteetti heti alkuun (soittojakin kaksi kertaa päivässä?) kuulostaa vähän huolestuttavalta. Kannattaa olla varovainen ja tosiaan ottaa aikaa ja tilaa itselleen kaikessa rauhassa. t. sanna

-kummitus- kirjoitti...

Niinpä. Tulee mieleen tällainen juttu; brightest flame burns quickest.

Anonyymi kirjoitti...

Niin no... olen kuullut turhan monesta tapauksesta, joissa alun imartelevan pyörryttävä intensiteetti on vienyt mennessään - sen jälkeen kun nainen on tätä myötä tunnekoukussa, onkin miekkosesta kuoriutunut sairaalloisen mustasukkainen kontrolloija tai pahanlaatuinen narsistinen nöyryyttäjä :(. t. sanna

-kummitus- kirjoitti...

Sanna, kiitos huolenkantamisesta. Jos tämä siihen suuntaan kääntyy, niin ainakin tiedän, ketä voin syyttää, mitä laskin menemään käsistäni ja kiroamaan, että enkö koskaan opi. Toisaalta minulla on siitä lajista jonkun verran kokemusta, veikkaan, etten ihan kaikkein pahimpaan sorru.

-kummitus- kirjoitti...

Ja onpahan sitten kirjoitettavaa taas... (sarkastisen kolkkoa naurua)

Anonyymi kirjoitti...

Peukut ja isovarpaat ovat pystyssä, että kohdallesi on nyt osunut jokin aito, ihana ja ainutkertainen! Koska on maailmassa hyvääkin, ihania ihmeitä, ja niihin pitää uskoa. (Olen ehkä hieman kateellinenkin.) t.sanna

-kummitus- kirjoitti...

Voi, sitä toivon minäkin. Mutta vaikka onni olisi lainaa, nyt otan siitä kiinni hetkeksi.