Elokuu alkaa reporankasena. Onneton katsoin eilen telkkarista Vera
Stanhope uusinnan. Olin ilmeisesti lähtenyt baariin edellisellä kerralla, kun
loppua en muistanut laisinkaan, vaikka kehua retostinkin aluksi nähneeni
jakson. IM tutki jotain musiikkisoftaa, teki alustavia pohjia yhteen biisiin. Meillä
oli siis tolkuttoman tavallinen ja normaali sunnuntai-ilta. Sellaisia iltamme
kyllä ovat olleet viime aikoina muutenkin. Aivan toista kuin pari kuukautta
sitten, välillä on vaikea muistaa saman miehen kanssa pyörivänsä.
Töissä pyörittelen vähiä töitäni enkä meinaa saada niitäkään tehtyä.
Kehtuuttaa. Mutta aion puhdistaa pöytäni – henkisesti meinaan – fyysisestihän meillä
ei pöydille jää mitään. Kahvi on menettänyt vaikutuksensa, ajatukset
askartelevat tulevassa vapaassa. Siitäkään ei mitään varsinaista lomaa ole
tulossa, mutta jos nyt saisin edes jotain muuta ajateltavaa siihen saakka, että
pääsen taas takaisin työpaikalle irtisanottavaksi tai uudelleenkoulutettavaksi.
Mikä nyt sitten kohtalo lienekään; kieltämättä sylettää, kun ajatus siitä päässä
käy.
Tämän päivän tärkein oli työturvallisuuskurssi, joka olisi pitänyt
tehdä jo maaliskuun loppuun mennessä. Parempi kai kuitenkin myöhään kuin ei
ikinä. Jotkut työtehtävät jäävät väkistenkin vähemmälle huomiolle. ei vaan
kerkeä. Paitsi että nyt kun työtä on enää erittäin vähän jäljellä, niiden
vähienkin tekeminen tökkii ja hidastuu. Ei huvita/ kiinnosta. Ei kyllä oikein
kiinnosta mikään muukaan, mikä mahtaa olla vikana? Vähän ehkä pelottaa tulevat
hautajaisetkin. Suru on jäänyt taka-alalle, mutta kyllä se sieltä vielä löytyy.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti