perjantai 10. joulukuuta 2010

Kun kädet eivät riitä

Kävin leikkimässä kaupungilla joulupukin apulaista. Joudun vielä tekemään toisenkin reissun ennen h-hetkeä, eivät kädet riittäneet. Sitä kun joutuu useammalle taholle hankkimaan heidän tahtomiaan asioita, niin tulee mieleen, että joskus tosi harvoin auto olisi ihan kova sana. Paitsi ettei sitä saisi millään ilveellä keskustassa parkkiin, ei etenkään nyt, kun kaikki paikat ovat nököä täynnä. Minulle kyllä tulee kovin kotoisa olo tuosta lumenpaskasta, ihan kuin olisi muuttanut takaisin pohjoisempaan Suomeen. Ja jos totta puhutaan, edelleen olen sitä mieltä, että mieluummin lumi ja pakkanen kuin pimeys, paskaloska ja räntäsade.

Eilisiltainen tilaisuus oli suksee. Ruoka oli kelpoisaa, juomat hyvin yhteensointuvia, välisnapseja tuli sopivaan tahtiin, seura oli rattoisaa, ihmiset hyvällä tuulella ja stand up kelpoisaa, vaikka olikin aika urheilupitoista. Ja sen lisäksi miksi imitaatiota pitää kutsua stand upiksi? Minusta se kuitenkin on jotain muuta, asioiden käsittelyä ilkamoiden ja vinolla huumorilla höystettynä. Tai noh, puhun tässä juuri nyt itseäni pussiin, antaa olla.

Jatkopaikka oli jälleen kerran perseestä. Enymmärrä miksi suostuin lähtemään Teatteriin. Vittu niitä pikkujupinretaleita ja muka kuuluisia rääpäleitä. Voi hyvän tähden! Onneksi kukaan ei enää siinä vaiheessa huomannut poistumistani takavasemmalle ja taksiin. Harmi vaan kun tuli sen verran käytyä ylikierroksilla, että uni saapui vasta puoli kolmen maissa. Eli unta on tullut äärettömän huonosti, täytynee tänään ottaa vahinko takaisin heti ajoissa iltasella, että jaksaa edes lauantaina viettää vapaata.

Olen muuten pariin otteeseen päässyt epämääräisen taksikuskiflirtin kohteeksi. Mietin, että onko niin, kun nainen on yksin takapenkillä, hänestä huomaa paremmin sen feminiinisen puolen kuin ravintolan humussa ja muiden lajitovereiden seurassa. Vai onko niin, että minun parhaat puoleni vaan tulevat esille kun istun tyyriinoloisena kotiin menossa ja meikit poskella? Tai sitten vielä kolmas teoria; mie olen puhetyöläinen, hyvä suustani, suorastaan supliikkihenkilö, äkkiäkös siinä keski-ikäisen, jos nuoremmankin, miehen pää alkaa kääntyillä ja puhe luistaa. ;-D Pyytäsivät vain ihan reilusti treffeille, olisin saattanut lähteäkin...

10 kommenttia:

Penni kirjoitti...

Eikös imitaatio ole jäljittelyä eli matkimista? Stand up voi kai sisältää imitaatiotakin, mutta minusta se perustuu johonkin muuhun... En kyllä ole koskaan kuullut, että ne olisi liitetty yhtäläisyysmerkillä.

Iloitse siitä, että joku edes flirttailee, mutta taksikuskit on enempi sellaisia "antaa ymmärtää, mutta ei ymmärrä antaa" -tapauksia (tämä ihan henk.koht. kokemuksesta, kun on ollut kunnia jokunen tuntea) :D

-kummitus- kirjoitti...

No niinpä tietysti, olisihan miun pitänyt tuo ymmärtää, että tippiähän siinä vain kalastellaan. Mutta enpä antanut. Toinen kaveri vielä kuljetteli minua omien sanojensa mukaan toista kertaa ja kuulema tunnisti minut hiuksista. Sellaisiahan ne ovat, lirkuttelua rahan takia...

Oma tila ja ajatuksia kirjoitti...

Luoja, joku edes flirttailee sinulle.. iloitse oi kadotettu sielu!

-kummitus- kirjoitti...

Tuosta kuvittelemastani flirtistä meni kyllä maku, kun tajusin, että se olikin vaan asiakkaan kosiskelua. Pöh.

Kai sitä pitäisi ymmärtää, ettei tämänikäinen ja näköinen räähkä enää mitään ilmaiseksi saa... ;-(

Penni kirjoitti...

No eeiiii!! Kyllä ne ihan oikeasti voivat tarkoittaa (eikä sinua ja hiuksiasi sitä paitsi voi unohtaa, jos on kerran nähnyt), mutta enempää on ehkä turha odottaa...

Puhuri kirjoitti...

Joo, ei mulle vaan taksikuskit flirttaile, ainakaan en muista...

-kummitus- kirjoitti...

Voihan vitalis, mitähän mie oikein ajattelin edes kirjoittaessani tuon viimeisen kappaleen. Ajattelin varmaan olevani jotenkin vitsikäs. Pah, enhän minä usko, että kukaan nyt noin vaan minua treffeille kysyisi, etenkään töissäoleva ihminen.

Mutta jätetään nyt kappale kuitenkin muistoksi asioista, joista en osaa kirjoittaa niiden kuulostamatta tosi hassuilta.

Reetta kirjoitti...

Mä oon jotenkin niin epäsosiaalinen, että koen pientä stressiä esim. taksikuskille tai kampaajalle jutellessa. Ihan tuossa joku aika sitten tajusin, että eihän mun oo pakko jutella! Saan nököttää hiljaa ja kampaajalla vaikka jutella lehtiä eikä tartte ylläpitää mitään "sosiaalisesti reipasta" imagoa noiden hetkien ajan. Kylläpäs vapautti ujoa piimää :D

-kummitus- kirjoitti...

Mulla se menee vähän kausittain, välillä murjotuttaa, välillä on kälätystä liikkeellä. Viimeksi kampaajalla en tainnut montaa sanaa sanoa, se kuski taas alkoi itse jutella niin jänskiä, että tempauduin mukaan.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt heti kerrot minkälainen kampaus sulla on? Väännän samanlaisen kun lähden nököttämään taksiin ensi viikonloppuna. Vaikka rojahdan etupenkille kuskin viereen, ihailen kovaan ääneen ammattilaisen ajotaitoa ja olen kaikin puolin loisteliaan älykäs ja keskustelutaitoinen, ei mua kukaan muista tai katso silmiin tai edes yritä valehdella mitään mukavaa tipin toivossa. Kippaavat vaan kotiovelle pihtarit! Missä on joulumieli?