maanantai 17. lokakuuta 2011

Työvaatetusta

Äitini kanssa kesällä tuli Kuopiossa rymyttyä rättikauppoja koko rahan edestä. Kun ohitimme Matelin lahja-aitan kirpputori- ja alennusräkit, niin sain kokeilukohtauksen. Minulla tuskin olisi varmaa Matelin vaatteita ihan oikealla hinnalla ostaa, mutta kun ainakin Kuopiossa kaupan etuosassa on sellaisia kierrätys-, kokeilu- ja kirpputorikappaleita, niin hintakin oli kohdallaan. Mukaan lähti fuksian värinen verkkopellavainen liivi ja musta jakku, joiden yhteishinta oli sen verran kuin normaalihintaiset vaatteet näyttävät maksavan.

Äitee tietysti oli pyörtyä jo niilläkin hinnoilla myytävien vaatteiden hiplaamisesta, hän on lunnostaan aika säästäväinen ihminen, joka muutenkin on sitä mieltä, että ei pitäisi pröystäillä tai ottaa mitään näyttävämpää päällensä, koska jokuhan voi vaikka huomata ihmisen. Niinpä. Minut saa huomata, hän ei vaan vieläkään tahdo asiaa ymmärtää. Hän jopa tunnusti, ettei koskaan ole edes uskaltautunut käymään koko kaupassa, koska siellä on niin tyyriin näköistä. Voi hyvät hyssykät...

Mutta vakavasti puhuen, kun nyt olen ensin modifioinut sitä fuksian väristä liiviä ja töissä pitänyt molempia, olen ollut erinomaisen ihastunut vaatteisiin. Peittävät, mutta eivät kuumenna. Pellava on ihana materiaali ja ihanaa, ettei sen kanssa tarvitse miettiä rypistymisasioita. Jos joskus rikastun, taidan haalia kyseisen puljun vaatteita itselleni muutaman lisää. Enkä välitä yhtään, että niistä tulee vähän viherpiipertäjä-pulunsuojelija-olo.

2 kommenttia:

Mymskä kirjoitti...

Olipas kivan näköisiä pellavakolttuja tuolla! Eikä nuo hinnat nyt kovin pahoja ole (harkintaa vaativia kylläkin), laadusta joutuu maksamaan... Jos haluaa halpaa, harvoin saa laatua tai ns. oikeita materiaaleja. Ja keinokuituvaatteita minä en enää päälleni vedä.

Pellava on etenkin kesällä ihan must -materiaali, parempaa ei ole.

-kummitus- kirjoitti...

Juu, ihanan tuntuisia ovat päälläkin frouvan tekeleet. Minua rupesi etenkin himottamaan joku niistä viitoista. Ne olis just eikä melkein minun vaatteitani.