sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Näkö lähtee

On tämä vanheneminen ihmeellinen asia, olen varmaan jeesustellut aikaisemminkin. Näön kanssa ongelmat alkavat olla sitä luokkaa, että silmälääkäriinhän tässä on mentävä. Optikko ei tällaiselle monivammaiselle sokealle riitä, kun samalla pitää tsekata silmänpaineet, näkökenttähäiröt ja sen sellaiset. Totuus kuitenkin on, että puolisokeana minä nykyään kotikoneellani kirjoittelen. Se on liian lähellä tai liian kaukana.Tai kädet ovat liian lyhyet ja fontti liian pientä. Samoin hämärä vaikeuttaa elämääni suunnattomasti, stereonäköhän minulla ei ole ollut koskaan. Tai ehkä on ollut lapsena, mutta sitä en muista, koska silloin iski likinäkö. Yhteistä näille näönhuononemishetkille kuitenkin on se, että siirryn turhan lähelle näyttöä.

Kaksitehoihin siirtyminen pelottaa, sen verran kamalia tarinoita olen niistäkin kuullut, että eivät istu ja vaikea on totutella ja eivät ne sitten autakaan, vaikka sellaiset hankkii. Ja kalliitkin vielä ovat. Mutta jos aion jatkaa työntekoa, niin vakituisen paikan saatuani lupaan itselleni pyhästi, että tilaan ajan myös silmälääkäriin. Ärsyttää joka kerta selittää samat jutut, että joo, siellä on reikä, ei, se on paikattu laserilla joskus silloin kun koko tekniikka keksittiin. Ja juu, kyllä minä näen, ei, ei se sieltä minnekään häviä tai leviä. Muistanette sen yhden lääkärin lausunnon silmänpohjan arvesta; on kuin olisi ammuttu norsupyssyllä hyttystä. Mutta kun muuten olisi mennyt näkö koko silmästä, jotta hyvä se on siihen nähden.

Vanheneminen ei kyllä ole tehnyt minusta mitenkään muuten parempaa tai syvempää ihmistä. Olen taas naureskellut viikonloppuna itselleni, kun ajattelin todella kevyesti todella suuria ajatuksia, mutta heti kun niitä olisi pitänyt itselleen ryhtyä syvemmin selvittämään ja mielipidettä muodostamaan, niin minä laiska paska annan olla. Tyrkkäsin päälle tietokoneen, television, ryhdyin tekemään ruokaa, otin kirjan käteen tai nypistelin parvekeyrttimyrttisiä. Ihan mitä vaan, ettei tarvitse ajatella.

Lukemisasioista: tavasin reilun kaksi viikkoa Jeffrey Eugenidesin Naimapuuhia. En edelleenkään ole ihan varma, inhottiko koko kirja minua, mutta siinäkin oli pari ajatusta herättävää kohtaa. Mutta takakannessa kun luki, että älykästä, hauskaa ja osuvaa, niin en myt tiedä. Ehkä ei vaan osunut minuun kuin osittain. Se taisi olla liian amerikkalaista touhua. Sen sijaan kun eilen aloitin Enst Brunnerin fiktiivisen kirjan Bellmanin elämästä, se on uponnut kuin kuuma veitsi voihin, siellä vaan laulellaan, rellestetään ja pelataan sanaseppopelejä 1740-90 -luvun Ruotsissa. Ehkä siis olen lähempänä 1700-luvun ruotsalaista miestä kuin 1980-luvun amerikkalaista nuorisoa, vaikka voisi toisin kuvitella. Ehkä Suomi 80-luvulla oli enemmän kuitenkin bellmanilainen kuin amerikkalainen.

(Huomaatteko, miten osaan näytellä fiksumpaa kuin olenkaan? Tuostakin saattaisi saada sellaisen kuvan, niin kuin olisin oikeasti pohtinut asiaa. Heheheh, enpä ollut, minä vaan kirjoitin sen hetken huumassa. Hah!)

5 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Ällös pelkää, minulla on ollut monitehot jo toistakymmentä vuotta, päivän kesti tottua, sen jälkeen ei mitään ongelmia.
Sikakalliit kyllä ovat, kun linsseillä korjataan vielä pahaa hajataittoa, mutta näöstä kannattaa pitää huolta.

Anonyymi kirjoitti...

Komppaan. Olen käyttänyt monitehoja jo vuosia, kun en töissä halunnut koko ajan laittaa lukulaseja päähän ja sit ottaa taas pois. Enkä tosiaankaan halunnut myöskään sitä riskiä, että olisin alkanut kurkkia lasien yli kauemmas...

Tottumisessa en huomannut mitään ongelmaa, vaikka pelottelun ja varoittelun vuoksi oikein tarkkailin asiaa. Kalliit ne ovat, ja se ongelma vaan kasvaa. Eikä oo ainoa iän mukanaan tuoma lisäkulu. Tarttis tuplapalkan, että vois ylläpitää rapistuvaa ruumistaan.

Åboriginal

Peppone kirjoitti...

Häpeäkseni täytyy tunnustaa että olen vältellyt silmälääkärille menoa vaikka tiedän että se olisi tärkeää. En tiedä mikä siinä on niin hemmetin vaikeata vai eikö sitä vaan suostu myöntämään vanhenevansa. Joka tapauksessa näköni (myös se ulko-) on romahtanut kahdessa vuodessa tosi paljon.

Kionaya kirjoitti...

Nopeasti opin minäkin monitehojen läpi katsomaan. Aluksi kyllä luulin koko ajan käveleväni ylämäkeen, mutta se tuntemus katosi hyvin pian.

-kummitus- kirjoitti...

Susu, pakkohan tässä on pian ottaa härkää sarvista.

Åborginal, minähän olen jo vuosia kurkkinut lasien yli. ;-D

Peppone, on se hyvä, etten ole ainoa.

Kiona, toisaalta jos tuntuu kuin kävelee kaiken aikaa ylämäkeen, niin eikös se käy kuntoilusta? ;-D Ai ei vai?