sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Karvavekkarin herättämä

Olihan se siivouspäivä! Hinkuttelin ystävien kotia nelisen tuntia, ennen kuin hyydyin lattialle. Mikäs siellä oli maatessa, kun avoimen parvekkeen ovesta tunnistin pajulinnun, satakielen ja mustarastaan laulelut. Muitakin tyyppejä siellä huuteli, mutta niitä en tunnistanut. Läheisen katolisen kirkon iltapiruntorjuntatilaisuus-kutsukalkattelu kuullosti vääristyneenä melkoisen häiriintyneeltä. Kauempaa mereltä kaikuivat laivojen törähdykset. Aurinko paistoi ja varjossa oli hyvä olla.

Ystävät hakivat minut siivousvälineineni pois seitsemän maissa, heille jäi vielä keittiön siivoaminen ja kylpyhuoneen viimeistely. Kävimme nakkaamassa siivousromut pikaisesti kotiini, kävin suihkussa ja vaihdoin vaatteet, ennen kuin ajelimme syömään. Olin syönyt aamupalan ja banaanin. Elimistö huusi suolaa, ensin vissyn muodossa, sitten ruokana. Suuntasimme Old Sophieen, joka olikin oikein perinteinen lähiöravintola. Listalta löytyivät kaikki klassikot 80-luvun Suomesta. Todennäköisesti myös sisustus oli samalta ajalta. Asiakkaat samoin. Tai siis vanhempia, mutta siellä kyseiseltä vuosikymmeneltä saakka pöydissään nakottaneet.
Pääruuat unohtuivat kuvaamatta, tässä lämmin suklaakakku (on se siellä jossain hötön alla).
Terassi oli täynnä, niinpä suosiolla siirryimme sisätiloihin. Aikamme odotimme pöydässä tarjoilijaa, ennen kuin hokasimme systeemin. Siellä käytiin tiskillä tilaamassa ja maksamassa, ruuat kuitenkin tuotiin pöytään eikä niitä tarvinnut itse käydä rakentelemassa. Meille maistuivat paistetut muikut ja pihvi kuten haluatte -annos. Arvosana jäi tyydyttäväksi, nälkä varmaan lisäsi pisteitä. Minä tarjosin meille jälkiruokaa; irish coffee, Amerikan Sophien pannukakkuja sekä suklaakakkua kannettiin pöytään seuraavaksi. Olivatpa rekkamiehen annoksia, mutta kun halavalla sai. Edullisia olivat pääruuatkin. Ei tarvinnut enää iltapalaa miettiä, vaikka viereiseen pöytään kannetut pizzat hyvältä näyttivät, pitänee vielä ne käydä jossain välissä testaamassa.
Palle Ramsted Pannkaka show
Karvavekkarit tömistelivät minut hereille seitsemän jälkeen. Ihan hyvä, eipähän mene rytmi sekaisin. Ja ihan hyvä sekin, että tulee mietittyä, tahdonko oikeasti kissoja, koska olen niin herkkäuninen. Nyt eivät auttaneet edes korvatulpat, kun rumina alkoi. Sitten kun minut on saatu hereille, palvelu toimii, niin Winston siirtyi parvekkeelle makoilemaan ja Kirppu rumuaa hyllyjä, että kiinnittäisin häneen huomiota. Kiinnitänhän minä, ihan kohta, kun tämä on kirjoitettu.
Miljoona ruusua - oikeastaan 30.
Sattui hassusti, kun perjantaina kaupasta nappasin tarjouksesta oransseja ruusuja 20 mukaani, ystävät toivat toiset 20 valkoisena. Koko huusholli tuoksuu ruusulta, mutta huomaa, että on lämmintä, eivät varmaan kauan kukkaset kestä, kun nyt jo ovat avautuneet tosi auki. Minä rakastan ruusuja, kunhan ne vain eivät ole keltaisia.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nämä ruokajutut ovat mulle herkkä aihe koska satun tykkäämään hyvästä ruuasta erityisen paljon. Kuvia katsellessa tuli nälkä ja jos kerran eivät olleet hinnan kiroissakaan niin uskon paikan olevan useamman poikkeamisen väärti.

Karvavekkareista sen verran että meidän beagle on tottunut klo 04.00 herätyksiin siinä määrin, ettei se anna nukkua sen pidempään vapaapäivinäkään.Ärsyttävää mutta minkäs teet.

Anonyymi kirjoitti...

Täh! Minäkään en tykkä keltaisista ruusuista tai siis en tykkää keltaisesta missään muodossa, vähiten ruusuissa.
T: Satuilija

-kummitus- kirjoitti...

Peppone, ruoka on sellainen ikuisuusaihe minulle. Pidän siitä paljon - ja sen kyllä huomaa.

Pitää olla onnellinen, ettei joudu nahkavekkariherätykseen. Niistä ei noin vain eroon pääsekään.

Satuilija, kappas, kuinkas sattuikaan. :-D Keltainen ei oikein blondille sovi, johtuneko siitä. Mutta voikukkiin väri sopii!

Na-ta kirjoitti...

muistan lapsuudesta kun äitini sanoi että keltaiset ruusut ei tuo onnea. Sen takia ei tykkä keltaisista ruusuista eikä ylipäätän keltaisista kukista .. Ja täällälöysin myötäajattelijöitä kiitos ... Oranzhid ruusut ovat kauneitä, tykkään . Hyvä yötä ..

-kummitus- kirjoitti...

No kappas! Siitäkö se luontainen vastenmielisyyteni keltaisiin ruusuihin johtuukin? Mielenkiintoinen uskomus, johon melkein minäkin voisin uskoa. Kiitos kommentista, Na-ta!