sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Henkilöllisyystodistus

Perjantaiset kollegoiden läksiäiset sujuivat hienosti. Tilaisuus ei ollut suuri yleisömenestys, mutta kaikki ilmoittautuneet saapuivat paikalle. Ruoka oli hyvää, sitä oli enemmän kuin riittävästi. Saa vielä maanantainakin niitä syödä, keräsin ne nimittäin ajoissa kylmään. Kymmenen maissa ajelimme kylille, jouduin taas aivan uuteen rilluttelupaikkaan, Sir Einoon. Jaksoin porukan kanssa melko pitkään, kiva oli oppia tuntemaan uusia puolia työkavereistaan.

Lauantaina olin lähdössä ystävien luokse blinipikkujouluun, vilkaisin itseni peilistä pukeutumisen jälkeen. Suorastaan harmitti, kun tiesin, etten olisi menossa ihmisten ilmoille, näytin nimittäin hyvältä. Tuli sellainen vaarallinen omnipotentia-kohtaus, jonnka valtaan joudun onneksi erittäin harvoin. Siinä tilassa jos kylille joutuu, tekee suurimmat tyhmyytensä ja saa mielenkiintoisimmat seikkailunsa.

Pirsma-kaupasta kävin nappaamassa mukaani suolakurkkuja, smetanaa, sipulia ja neljä siideriä. Kassalla kun törkkäsin vihreän bonuskortin lukijaan, kassa pyysi näyttämään paperit. Hölmistyin ja kysyin, onko kortissa jotain vikaa. Hän vastasi, että ei, mutta koska olin ostanut siideriä, hän tahtoi nähdä ikäni. Siinä vaiheessa minä taisin punastua ja aloin hihitellä hysteerisesti samalla, kun kaivelin ajokorttini esille. Kun ojensin sen kassalle, hän puuskahti spontaanisti, että en voinut olla sen ikäinen! Että kun ei ole ryppyjäkään. Jonossa takanani olevat nauroivat, kun korotin ääntäni, että minä kyllä täytän seuraavana vuonna viisikymmentä. Että eivät ne paperini väärennetyt ole.

Olipas se tilanne. Keräsin kimpsuni ja kampsuni, samalla kun jatkoin punastelua, hihittelin sisäisesti. Tapahtumasta oli mukava kertoa ystäville, siinä sitten naureskelimme koko sakki. Ilta oli muutenkin onnistunut, naurua ja lämpöä. Alkuruuaksi tuli maa-artisokkakeittoa. Sen jälkeen isäntä paisteli blinit. Täytteinä oli hevosta, savukalaa, sienisalaattia, muikun ja siian mätiä. Ja niitä suolakurkkuja. Jälkiruuaksi oli mantelikakkua, svastikatorttuja ja prinsessakakkua. Puuh, ihanaa!

Puolen yön jälkeen hyppäsimme taksiin, tipautin ystäväpariskunnan naapurilählöön, sitten taksi ajeli kotikulmille. Kuski kertoi lähistöllä sijaitsevasta kerhosta tai salakapakasta, sanoi sieltä tulevan tilauksia pitkin yötä. Olenkin vähän miettinyt, että jotain siellä tapahtuu. Jos jaksaisin, seuraisin tilannetta, mutta eipähän tuo minun asiani ole.

Tänään peilista ei katso miljoonan dollarin nainen, vaai aika lailla ikäisensä peikko. Aion levätä päivän. Flunssa onneksi on jo ohi. Vielä vähän pitää niistellä räkää päästä, mutta akuutti tilanne on ohi. Sydän voi suhteellisen hyvin olosuhteisiin nähden.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ainahan sulta on kysytty paperit. Ai niin, siitähän on kyllä reilut 20 vuotta aikaa, kun asialle naureskeltiin. Huh huh, monellakin tapaa...

Anonyymi kirjoitti...

Se olin siis minä Satuilija, joka tuon edellisen kommentoi.

Peppone kirjoitti...

No nyt ei sitten muuta kuin uudelleen kartoitus kapakoiden suhteen, ties mihin se johtaa! :)

-kummitus- kirjoitti...

Satuilija, ei ole papereita kyselty enää aikoihin. Mikä lie ollut rouvan silmissä vikana...

Peppone, päinvastoin, nyt kannattaa pysytelä kotona, ettei joudu ongelmiin. :-D

Kionaya kirjoitti...

Minä olisin varmaan samassa tilanteessa saanut vakavan naurukohtauksen. Tosin papereita ei meikäläiseltä ole kysytty kuin lentokentän turvatarkastuksessa. Olen varmaan ns. vanhana syntynyt.

-kummitus- kirjoitti...

Nauruksihan se meni minullakin. Ja muilla jonottajilla, eivät tainneet jakaa kassarouvan mielipidettä.

Minä synnyin vanhana, mutta olen kovasti nuorentunut viime aikoina, kun ei ahdista kotiasiat. Työasia-ahdistuksesta selviän aina jotenkin. Ainakin tähän saakka olen selvinnyt.