maanantai 9. joulukuuta 2013

Kuluvan ajan arvoitus

Jummi. Mitään en olevinaan tee, silti päivät livahtelevat käsistäni. Jossain Teeman tiedeohjelmassa selitettiin, että vanhojen ihmisten ajantajulle kuulemma käy huonosti. Aika ryhtyy rientämään, se muistaakseni johtui dopamiinin vähenemisestä aivoissa. Minä taas sanoisin siitä, että minulla on enemmän mahdollisuuksia nauttia elämästäni kuin lapsena. Jumalaare, että mulla oli silloin tylsää ja ikävää!

Lauantaina teimme Ottoveljen kanssa toimintasuunnitelman hänen poissaolonsa varalle. Sain miljoona erilaista valtakirjaa toimia hänen nimissään ja puolestaan. Ja salasanoja. Sääntöjä ja ohjeita. Sitten teimme ruokaa. Iltasella hän meni kuuntelemaan Michael Monroeta ja minä Honey B & T-bonesia. Hyvä jako, molemmat saimme tahtomamme. Keikan jälkeen treffasimme vielä yksillä ennen kuin hän lähti unille ja minä taas jatkoin baarivaellusta. Ajelin yöbussilla kotiin ja juomiakin tuli nautittua äärettömän säällisesti. Hyvä niin, olo oli ihan ihmisolo sunnuntaina.

Luin taas kirjankin. Tai sellaisen, joka jäi vaivaamaan päätä. Johan Harstad sitä kiusasi kirjallaan Buzz Aldrin - Taviksena olemisen taito. Minä vähän samaistuin, kun itse etenkin nuorempana koitin pysytellä piilossa, hyvänä kakkosena. Mutta kirja kyllä rupesi suorastaan ärsyttämään. Vähän meni junnaamiseksi loppu, huipennus puuttui. Kävin sitten kirjastosta muutaman opuksen lisää, se on kuitenkin joulu tulossa ja minullakin on viikko vapaata.

Hammaslääkäriin on aika vihdoin keskiviikkona. Pelottaa jo nyt.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuttu juttu. Ajasta pitäisi ehtiä nauttimaan, mutta se senkun kiihdyttää vauhtiaan.

Tuttua on myös edellisessä postauksessa sivuttu luonteen särmien jalostaminen/jalostuminen iän myötä. Se on positiivinen asia ja onnen aihe!

Åboriginal

Peppone kirjoitti...

Aika on suhteellinen käsite kuulemma mutta totuus on se, että mitä enenmmän vuosia tulee niin päivissä tunnit vähenee.

-kummitus- kirjoitti...

Åboriginal, siksipä kannattaa aina tarrata tilaisuuteen, kun sellaisen kuvittelee löytävänsä. Mene tiedä, montako niitä vielä vastaan tulee.

Peppone, voimme toki aina lohduttautua ajatuksella, että niitä on takana melkoinen määrä. Tunteja ja päiviä.