torstai 13. maaliskuuta 2014

Laajojen linjojen nainen tunnustaa

Eilen olin lähdössä töistä, ihan oikeasti takki kädessä, kun päähuollettavani huikkasi minut huoneeseen. Sanoi, ettei asia vie kauan. Ja sitten paukautti sellaisia uutisia, että minusta tuli ihan hiljainen noin about kahdeksi minuutiksi. Sitten ryhdyin vitsailemaan normaalitapaani. Jätkä ei vaan vitsaillut takaisin, ihan oli asiallisena. En vaan voi kertoa vielä mitään, koska en usko puheeseen. Uskon vain tekoihin. Ja se siitä.

Juuri kun koko päivä oli ollut sellaista laakaliitoa, että pelotti oikein. Pelotti, jatkuuko se huomennakin (siis tänään) ja pelotti, että ihanko oikeasti minä hoidan koko sopan. Hoidin. Ei se ole turhaa puhetta, mitä ammattiryhmästäni sanotaan. Kone. Pelottava kone.


***
Arvatkaa, mitkä ovat kaksi viimeistä blogiini saapunutta kommenttia. Tietenkin roskapostipaskaa. Nyt ne jo ovat oppineet lukemaan numeroita. Kohta lähtee kokonaan kommentointimahdollisuus. Ei helekkari tästä mitään tule.

Ja kun nyt tälle linjalle on lähdetty, niin mitä helv*ttiä minä teen tilaamillani työhyvinvointiseteleillä? Pitää vaan toivoa, että ne käyvät keikoille lippuja myyvissä yrityksissä. Mutta eivät ainakaan niiden nettisivuilla. Urheiluharrastuksiin minä en niitä ainakaan tule sijoittamaan, tai korkeintaan joogaan tai muuhun hörhölajiin. Idiootti!

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Finnkinolle käy ainakin Tyky-setelit. Luulen tulkitsevani sinua oikein, joten kahden minuutin hiljaisuus on hyvä asia, tosi hyvä!
T:Satuilija

Strangefruit kirjoitti...

Yllätävän laajaan ottavat šeteleitä vastaan, itsehän en niitä saa mutta tuo sohvan ja sängyn jakava herrahenkilömon niitä käyttänyt vaikka mihin. Minustakin kuulostaa hiljaisuus siltä, että sait yllättäviä hyviä uutisia. Tai kehuja.

Hih, meiilä töissä ei saa seteleitä, kehuja mutta paskaa riittää lapiotavaksi hamaan eläkkeeseen asti...toki korvausta vastaaan.

-kummitus- kirjoitti...

Pitänee tutustua seteleiden salattuun maailmaan, eivätköhän ne tule käytettyä ennen kuin happanevat.

Kehityskeskustelu perjantaina oli yhtä suurta kehumisen juhlaa ja siellä itse asiassa varmistui, että minulle ollaan hakemassa palkankorotusta. Katsotaan nyt sitten, koska se tulee ja minkä suuruisena.

Anonyymi kirjoitti...

Tiketissä ainakin käyvät, t.
anonyymi ex-naapuri

-kummitus- kirjoitti...

Se onkin hyvä juttu! :-D