Elämys ravintolassa - elän syödäkseni

Itseeni sijoittaminen jatkui eilen. Ystävätär soitti ennen joulua ja kertoi saaneensa elämänsä työpaikan. sellaisen, joka olisi kelvannut minullekin. Tietysti olin vähän kateellinen, mutta kun itse en lamaltani edes pysty hakemaan töitä, niin ei voi paljon valittaa. Enimmäkseen kuitenkin olen hänen puolestaan onnellinen, hän on ansainnut parempaa kuin mitä tähän saakka on entisessä työpaikassani ollut tarjolla.

Sovimme juhlistavamme asiaa ruuan ja juoman parissa. Ja senpä tosiaan teimme. Tapasimme töiden jälkeen Bar Sociksessa, siinä treffipaikka, joka ei vaan koskaan petä. Aina on tilaa, mukavat istuimet ja ammattitaitoisen kohtelias palvelu. Vajaa tunti vierähti nopeasti, ennen kuin kävelimme Ludvikinkadulle. Ystävätär kuulemma mielellään antaa minun päättää ravintolan, koska ei ole kertaakaan valintojani katunut. Koska molemmat olemme hedonisteja ja herkkujen perään, päätin, että ei pahasti mennä metsään, jos matkaamme Raguun.

Emmekä muuten menneet. Viiden ruokalajin yllätysmenu Ludari ja viinipaketti tiesivät paikkansa. Kaikki oli hyvää, ihanaa, taivaallista ja maistuvaa. Tarjoilu oli rentoa, asiantuntevaa ja asiakasta arvostavaa. Arvostuksesta kertoo sekin, että kun ystävätär ei pitänyt ankan kanssa tarjottavasta linssilisukkeesta, se kompensoitiin välittömästi toisella viinikaadolla. Ei silti, että viiniä olisi ollut tarjolla liian vähän. Jokaisen ruokalajin kanssa tuli uusi viini, jotka ainakin maallikon suussa sointuivat eväisiin.

Alkuun tuli surf&turf-henkinen lihan ja äyriäisten ilotulitus, sitten tuli kampasimpukkaa ja hummerilientä. Seuraavaksi risottoa ja lammasta (hauska savuefekti hillopurkissa), sitten ankkaa (se kieltämättä oli menun heikoin linkki). Päätösnumero oli tiramisu uudella tavalla, minähän en mikään jälkiruokien suuri ystävä ole, tämä kyllä upposi yllättäen kaikki. Hyvä, etten nuollut lautastakin, reunoilta taisin kyllä suklaata vähän kaapia.

Rahaa meni saman verran kuin joulueväisiin, ei se nyt älyttömän kallista ollut laatuun nähden, mutta ei ihan joka viikonloppu voi kuvitella satsaavansa ruokaan 61 euroa ja juomiin 48. Oli se tosin sen väärti. Ja humalaankin tulimme. Vielä pistäydyimme jälkiruokajuomalla Sling Inissä, ennen kuin ystäväiseni lähti kotiin. Minä eksyin baareihin, mutta onneksi en raahannut mitään mukanani kotiin ja kostoksi itselleni ajelin yöbussilla. Säästin olevinaan.

Tänään olen enimmäkseen nukkunut. Sen lisäksi kävin hakemassa kynttiläkattokruunun parkkipaikalta, vaihdoin toisen ystävän kanssa sellaiset nimittäin päikseen. Hänellä kun on suurempi parveke, niin sinne meni paremmin se minun vanhani. Minä taas sain hänen kruununsa. Nyt vaan pitää löytää joku kylään poravasaran kanssa, että saan koukun kattoon. Ai niin, ensin pitää hankkia koukku ja proppuja. Mutta asioilla ei ole kiire. Ei millään ole kiire, elämä on minulle hyvä.

(Huomasitteko? En yhtään valittanut töistä. Olisin kyllä voinut, siellä on kamalaa. Mutta teen sen sitten maanantaina. Tunnen itseni.)