keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Heikkoa happea

Hyvä on, myönnän. Jos koko pääsiäisen nujuaa sairastavassa seurassa, on edessä itsellään tauti muodossa tai toisessa. Maanantain nukuin ja torkuin, enkä siivonnut. Tiistaina kun aloitin, mietin, että onpa minulla pölyistä, kun heti alkaa käydä keuhkoihin. Että kannattaisiko esimerkiksi kirjahyllystä pyyhkiä pölyt vähän useammin kuin kerran vuodessa. Mutta ehei, eihän se sitä ollutkaan, vaan sama tauti kuin Hankalalla, yskää ja kuumetta. Ehkä muutamia mausteita naapurilähiön pojilta mukanaan, mutta heitä minä en kuitenkaan pussaillut.

Tässä nyt sitten muutama päivä menee, ennen kuin helpottaa, kertoi Hankala. Onneksi en ollut suunnitellut mitään suurempia manöövereja viikolle. Tänään aion käydä äänestämässä, ettei vaan jää mahdollisen kuoleman takia hyvä ääni käyttämättä. Etenkin kun se pitää käydä antamassa oikealle puolueelle, etteivät väärät voimat valtaa maata. Demokratia on vittumainen laji, olen sitä mieltä, että jos minusta tehtäisiin valistunut yksinvaltias, maailmassa olisi kaikki niin paljon paremmin. Olen nimittäin aina tiennyt, ettei ihmisten kannata tehdä niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon. Olisin siis valmis uhrautumaan yhteisen hyvän eteen.

Toverille tiedoksi, että perjantaita ei edelleenkään ole peruttu. Turha luulo, paha tyttö maksaa nyt vaan vähän pääsiäishuvituksista.

2 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Paha tyttö makselee nyt sitten huolella pari päivää, että jakselee vieraansa vastaanottaa.

Pari peukkua tähän.

-kummitus- kirjoitti...

Jep, tästä se lähtee. Kun mitään ei tee mieli, keittelen kaakaota. Ihanaa tässä taudissa on se, että nenä ei vuoda juuri nimeksikään. On vaan kumean komea yskä ja kuumetta.