tiistai 28. huhtikuuta 2015

Työmotivaation hankintaa

Sunnuntain ratoksi ostin lennot ja AirBnB-majoituksen Dubliniin. Päätin hankkia itselleni työmotivaatiota kesän yli, samoin päätin mennä itsekseni. Nimittäin tässä kuin monissa muissakin asioissa olen huomannut, että jos jään odottelemaan seuraa, saan odottaa sitä pitkään ja hartaasti. Tällä kertaa ainakin pääsen tekemään asioita, joita todellakin vain itse tahdon. Toisaalta kannan riskin sekä vastuun itse. Mutta luulisi tuota ainakin tutustuvan paikallisiin, ellen oikeasti ole viikkoa turpa rullalla ja selvistäpäiten.

Kalliiksihan se yksinmatkustelu tulee, kun joutuu maksamaan aina kahden henkilön majoituksesta, mutta toisaalta nyt pääsen rumuamaan ruokakauppoja sydämeni kyllyydestä. Sitä paitsi isäni päätti myydä puhelinlosakkeensa ja jakaa tuoton koko perheen kesken, siitä tuli muutama satanen ylimääräistä. Kätevää. Nyt ei tarvitse kuin huolehtia käyttörahasta ja menisi sitä rahaa Suomessakin. Hintataso taitaa olla melkolailla samaa luokkaa.

Mutta hei, jos teillä on hyviä vinkkejä Dublinin retkeilyäni varten, mielelläni vastaanotan niitä! Matkaan sinne elokuussa, toivottavasti ei sada kaiken aikaa, pienestä sateesta ei minulle koskaan ole haittaa ollut. Ai niin ja autoa en aio ajaa, vaikka maaseutua olisikin huippu nähdä.

Metsiemme valkoiset jumalattaret ovat nousseet minua vastaan. Koivu kukkii, minä vedän jälleen antihistamiinia. Pitäisi käydä lääkäristä hakemassa uusi Bricanyl-resepti, vanha piippu on mennyt vanhaksi. Ja silmätipoi kans. Milloinhan mie sinne kerkeäisin? Saammekohan me enää käytää työpaikkalääkäriä edes tällaiseen tarkoitukseen?

Sen lisäksi minua vastaan on noussut esihenkilöni, joka yrittää hoputtaa minua tekemään asian, jonka aivan hyvin kerkeäsin tehdä ensi viikon alussa, kun kollega on töissä eikä minulla ole tolkuton kiire. Mutta koska olen huono kestämään painostusta, jään todennäköisesti joku ilta tekemään sen. Tämä ei ole ihmisarvoista elämää, mutta pakko vatkaa niin kauan kuin tätä riittää. Todennäkösesti jollain syklillä se nimittäin loppuu, mikäli osaan oikein merkkejä lukea.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Fillaroi kauniina päivänä rantaa pitkin. Uimaranta Bull Islandilla on silloin täynnä paikallisia, vaikka veden lämpötila vaatii märkäpukua.

Päivän bussiretki Cliffs of Moherille ei ole niin paha, miltä kuulostaa. Enemmän ehtii nähdä kuin jos olisi itse ratissa...

Åboriginal

-kummitus- kirjoitti...

Huuh, polkupyöräilyä vääränpuoleisessa liikenteessä? Pitänee harkita, mutta toi retki kallioille kuulostaa asialliselta. Sen laitan listalle. Kiitös, Å!