Lomalainen lomailee

Terveisiä saunasta! Olen pari viimeistä päivää laiskotellut ja löhöillyt. Tietoisesti olen jättänyt kaiken järjellisen päästäni ja antanut aivojeni vain levätä. Se on tehnyt hyvää, tänään lähden ystäväpariskunnalle kylään. Luvassa ruokaa ja juomaa leppoisassa seurassa, pääsen varmaan katselemaan majakkaa parvekkeelta.

Oli Ottoveljen sukkaostosten haku vaikeata tällä kertaa. Ensinnäkin hän oli valinnut aivan väärän toimituspisteen tilaukselleen, sellaisen, joka ei ole lähellä mitään luontaista kulkureittiäni. Sitten kun sinne pääsin, kassaneiti kieltäytyi luovuttamasta pakettia ilman valtakirjaa. Sen lisäksi alkoi paketin säilytysaika olla lopussa, pääsin lunastamaan sen yleisvaltakirjaa vilauttamalla viimeisenä mahdollisena päivänä, ennen kuin se olisi lähtenyt takaisin toimittajalle. Perkana! Olen tietoisesti ollut ottamatta yhteyttä Ottoveljeen, koska tuloksena olisi ollut kiukkuisen akan vuodatus, eikä sitä kukaan tahdo lukea.

Isäni oli herännyt tajuttomuudestaan. Maniaa parantava lääkitys ei sovellu vanhalle raihnaiselle diabeetikolle. Lopputulemana oli keuhkokuume ja toimimaton munuainen, sitä mukaa tajuttomuus. Elvytyskielto oli jo annettu, mutta eikö ukonperkele vielä herännyt. Minä jo hetken kerkesin odottaa monttubileitä. Mutta veikkaisin, ettei enää kauan kestä, kun niihin pääsee. Veljeni kanssa sovin, että minä en paikalle mene, eivät välini isään enää tästä miksikään muutu. Surua olen tuntenut lähinna siksi, ettei minulla koskaan ole ollut isää, vain fyysinen siittäjä. Ehkä minustakin olisi ollut kiva tuntea jonkin valtakunnan turvallisuudentunnetta edes pentusena.

Ystävän kanssa istuimme keskiviikkona iltaa. Hän toi tuliaisiksi lempijuomaani alkoholia. Taittinger Nocturne soveltui erinomaisesti ruokajuomaksi aasialaissävytteisen illallisemme kanssa. Hirvittää, miten hyviin juomiin olen viisikymmentä täytettyäni tottunut! Minulla alkaa olla turhan kallis maku, mutta onneksi on ystäviä, jotka sen päälle ymmärtävät. Ilta itse jatkui pitkään, itse asiassa aamuun saakka jälleen kerran. Jotenkin aika vain solahtaa käsistä jutellessa ja musiikkia kuunnellessa. Hyvä ystävä on kultaakin kalliimpi asia, niitä ei vaan koskaan voi olla liikaa, vaikka miten olisi sosiaalinen erakko perusluonteeltaan.

Eilen juttelin Dervissin kanssa reilun tunnin. En tiedä, mistä hän aina keksii soittaa minulle juuri silloin kun elämässäni on tapahtumassa jotain sellaista, josta tahtoisin hänelle kertoa. Meillä on joku kummallinen yhteys, vaikka monta kertaa olemme molemmat parhaamme tehneet sen katkaisemiseksi. Taas hän kutsui saareen, mutta taitaa olla parempi minun jättää se keikka väliin, ettei hänelle tule vääriä mielikuvia. Puhelimessa emme taida niin paljon pahaa saada aikaan.