Onnistuneesti buukkasin ensi viikonlopun täyteen musiikkia ja ystäviä, vaikka juhlakuukausi loppuu tänään. Nyt pitäisi jotenkin yrittää saada hoidettua parissa päivässä kaikki kotihommat, koska sunnuntaina minulla on aivan samanlainen olo kuin viime sunnuntaina. Ja sitä edellisenä. Ja ties kuinka monena sunnuntaina ennen sitä. Mutta näinhän minä olen päättänyt, että osallistun niin pitkään kun voin. Sitten nimittäin harmittaa, kun ei enää voi. Ja sekin aika vielä koittaa, koskaan ei tiedä, se voi tulla aikaisemmin kuin arvaankaan.
Luvassa on hienoja ihmisiä ja kaksi kovin erilaista keikkaa. Vielä eri keikkapaikoissakin. Oikeastaan minusta on kivaa pitää hauskaa. Ja ajatelkaa, minulla on tähän varaa! Toisin oli elämä avioliiton jälkeen, edes kahville ollut asiaa, kun ei ollut yhtään ylimääräistä. Nyt asuntolainaa on jäljellä enää kahden kuukauden erät ja sitten aloitan armottoman säästämisen. Minun täytyy hankkia jonkinlainen pesämuna mahdollisen konkurssin ja irtisanomisen varalta.
Eilen olimme kollegan kanssa jossain saaristossa tutustumassa ammatillisesti kiinnostavaan kohteeseen. Se vaan oli liian kaukana meidän tarpeitamme varten, mutta kaunis. Aurinko paistoi, sirkat sirittivät, ruskaa oli tarjolla. Samoin hyvää herkkuruokaa, muutama juoma ja erinomainen keskinäinen seuramme. Huono puoli asiassa oli se, että töistä piti lähteä jo puolenpäivän jälkeen, tarkoittaa sitä, että tänään on mahanalus jalkoja täynnä. Luvassa puhaltelua ja puuskutusta.
Aion jatkaa tätä niin pitkään kuin voin. Nukun sitten dementiaosastolla vaipoissani, jos muistan silloinkaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti