sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Monipuolista

Perjantaina olin väsynyt. Kävin kaupasta piirakka-ainekset ja rakentelin kinkkupiirakan. Samalla juttelin puhelimessa Dervissin kanssa, hän sai minut suututettua, löin luurin korvaan. Jotain olen oppinut minäkin, ettei kaikkea tarvitse kuunnella. Silloin kun toinen herkeää katkeraksi ja ryhtyy syyllistämään, ei minun tarvitse jaksaa hänen kanssaan. Ei enää.

Lauantaina oli roolipelin vuoro. Naapurilähiössä rumusimme suhteellisen isolla porukalla rinnakkaistodellisuuteen suoraan keskelle Helmin syvänteen taistelua. Saimme pahemman kerran turpaamme, mutta meidät potkaistiin pois sieltä, ennen kuin tilanne ratkesi. Tai itse asiassa tilanne ratkesi sillä, että olimme kaikki toimintakyvyttömiä. En onnistunut juonissani, mutta onneksi muilla oli parempi onni ja pisteitä rapisi reilusti. Ystävien dobermanni on rasittavassa vaiheessa, 6 kk, enemmän innokas kuin älykäs, kaikki on menossa suuhun. Onneksi minä sain koiran kuuntelemaan itseäni, pari kertaa piti karjahtaa, että elukka ymmärsi pitää minuun etäisyyttä. Yksi pelaajapojista totesi ymmärtävänsä koiraa hyvin, olen kuulemma pelottava.

Yöksi menin Naapurin luokse. Hänestä vaan paljastui sellainen puoli, että pitänee vähän aikaa sulatella asiaa. Sitten kysyä sitä uudelleen, etten vaan ymmärtänyt väärin. Jos en ymmärtänyt, en tiedä, onko järkeä pitää häneen yhteyttä. Ystävät ovat nimittäin minulle aika tärkeitä ja jos minun ystäviäni ei hyväksytä, niin se on melkoinen turn off minun puoleltani. Pitää pohtia asiaa.

Tänään olen taas levännyt. Sain parit päikkäritkin otettua. Tein pedikyyrin ja tilasin parin viikon päähän ajan ammattilaiselle. Jalkapohjani kasvattavat tolkuttomasti halkeilevaa kovaa kuollutta ihokudosta. Ihailen ruusujani, ostin pari puskaa, kun halvalla sain, punaisia ja valkoisia. Lauantaina sain jopa siivottua. Se sitten on vastenmielistä touhua, mutta palkinto on onneksi näkyvä. Ihan hyvä viikonloppu. Ensi viikonloppuna pitää muistaa, että kaupat ovat kiinni lauantaina. Naapurilähiössä juhlimme kekriä pitkän kaavan mukaan.

Ei kommentteja: